Kirjoittamisesta: Jakso 2 - Kustannustoimittamisesta
Nuoren Voiman podcastin toisessa jaksossa kirjailija Erkka Mykkänen puhuu kustannustoimittamisesta Kosmoksen kustantajan Mikko Aarnen ja Otavan kustannustoimittajan Lotta Sonnisen kanssa. Miten kustantamon saa kiinnostumaan omasta käsikirjoituksesta? Mitä kustannussopimus pitää sisällään ja miksi?
Saatteeksi: Millaisen saatekirjeen kustannustoimittaja haluaa lukea?
Vuonna 2014 lähetin novellikokoelmani käsikirjoituksen viiteen suurimpaan kustantamoon. Tiesin tietysti, että itse kirja on tärkein. Saatekirjeellä en saisi ketään ylipuhuttua julkaisemaan huonoa teosta.
Mutta on saatekirjeellä merkitystä. Kirjeen riveillä ja niiden väleissä voi kertoa vaikka mitä. Tärkeimpänä pidän sitä, että kustannustoimittaja uskoo kirjoittajan olevan kartalla käsikirjoituksensa vaiheesta ja tasosta. Juuri kenenkään kirja ei ole kerralla valmis. Siksi on hyvä, jos saatekirjeestä välittyy, että kirjoittaja ymmärtää tämän, vaikka uskookin teoksensa olevan (lopulta) julkaisun arvoinen.
Hyvän saatekirjeen luettuaan kustannustoimittaja ainakin haluaa pitää käsikirjoituksestasi. Ehkä hän jopa tarttuu siihen heti. Minulla niin sattui käymään WSOY:n kanssa. Muita ei kiinnostanut. Onneksi yksi riittää.
Kirjoittamisesta-podcastini kustannustoimittamista käsittelevään jaksoon kutsuin vieraaksi Kosmoksen kustantajan Mikko Aarnen ja Otavan kustannustoimittajan Lotta Sonnisen. Tarkoitukseni oli lukea heille ääneen muinainen saatekirjeeni ja pyytää heiltä siitä palautetta, kuulijoiden mahdolliseksi hyödyksi, vaikkakin ehkä omaksi häpeäkseni.
Häpeä voitti, en lukenut kirjettä. Laitan sen kuitenkin tähän, neuroottisin tarkentavin selityksin.
Jos et jaksa lukea pidemmälle, tässä tiivistykseni: Hyvä saatekirje sisältää (mielestäni) kolme osaa: 1) Kuka olet ja miksi otat yhteyttä, 2) mikä ja millainen teoksesi on ja kenelle se on suunnattu (jos olet miettinyt kohderyhmää), 3) meriitit ja muu tarvittava lisätieto.
Mutta asiaan:
Tervehdi:
Hei,
Ensimmäinen kappale, eli kuka ja miksi:
olen Erkka Mykkänen (s. 1988), toimittaja, kulttuurituottaja ja kotimaisen kirjallisuuden opiskelija. (Noin, olet kertonut kuka olet. Ei haittaa, vaikket olisikaan toimittaja tai kirjallisuudenopiskelija – siitä voi olla jopa hyötyä. Sähköasentaja voi kiinnostaa kustantamoa iänikuista kirjallisuusskeneläistä enemmän, kunhan nimekettä ei ole kirjoitettu ”sähkö asentaja”.) Tarjoan lyhytproosakokoelmaani Älähdyksiä tutustuttavaksi WSOY:lle. (Okei, semmoinen ”työnimi”. No, kustannustoimittajat ovat parempien nimien keksimistä varten. Mutta muuten hyvä, kerroit miksi otit yhteyttä! ”Lyhytproosakokoelma” kertoo, että osaat kirjallisuussanastoa, mikä on vakuuttavaa. Älä kuitenkaan käytä sanoja, jotka eivät aidosti kuvaa käsikirjoitustasi.) Käytän sanaa ”tutustua”, sillä nähdäkseni valikoima ei ole vielä valmis kirjan mitassa julkaistavaksi. (No, ei ehkä ihan perusratkaisu, mutta ihan hyvä. Kustantamossa työskentelee aivan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat saada käsityksen siitä, millaista kirjoittajan kanssa on työskennellä ja kuinka hyvin hän on itse perillä käsikirjoituksensa vaiheesta. Ole siis rehellinen, mutta älä vähättelevä. Äläkä missään nimessä hehkuta, kuinka kustannustoimittaja on juuri saanut käsiinsä kaikkien aikojen mestariteoksen. Jos näin on, hän huomaa sen kyllä.) Sen sijaan toiveeni olisi käydä sitoutuneeseen yhteistyöhön kiinnostuneen ja innostuneen kustannustoimittajan kanssa. (Tässä väännät vielä rautalangasta, että olet fiksusti ja rehellisesti omaan tekemiseesi suhtautuva kirjoittamisen ammattilainen, joka kuitenkin ymmärtää työnsä arvon, ja osaa saatekirjeessäkin olla sujuva ja napakka. Ihan ok, kun saatekirje kokonaisuudessaan ei jaarittele.)
Toinen kappale, eli mitä ja kenelle:
Älähdyksiä koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen ja kolmas osa ovat ns. lyhytlyhytproosaa: kappaleen mittaisia tiheitä, absurdihkoja tarinoita. Jonkinlaisia välähdyksiä siis. Toisen osan tekstit ovat vähän laajempia, novelleja jo. (Vähän liian lyyrinen ja ylihiottu meininki, mutta ok. Aloitit kuvaamalla teoksen rakennetta, mikäs siinä. Jotkut lähtisivät sisällöstä. Pääasia, että lukijalle välittyy jälleen kuva tekijästä, joka ymmärtää ulkopuolisen silmin, mistä omassa tekemisessä on kyse, ja tietysti pohjustaa itse käsikirjoituksen kustannustoimittajalle niin, että hän kiinnostuu.) Teksteissä on aina kyse joko rakkaudesta tai kuolemasta. (Jahas, aika reteän lakonisesti sanottu. No, jos olet varma.) Minulla on tuntuma, että etenkin nuoret innostuisivat tarinoistani: lukiolaiset ja skarpit yläkoululaiset. (Tässä kerrot ymmärtäväsi kohderyhmäajattelua. Nyrkkisääntönä: Jos teoksellasi on mielestäsi kohderyhmä, kerro se. Jos ei, älä valehtele sen kiinnostavan ”35–50-vuotiaita naisia”.)
Viimeinen kappale, eli meriittisi ja lisätietoja:
Kaunokirjallisia tekstejäni on julkaistu useissa kulttuurilehdissä, mm. Parnassossa, nuorten Lukufiilis-lehdessä, Tuli&Savussa ja Nuoressa Voimassa. (Okei, eli ainakin joku taho on aikaisemmin halunnut maksaa ja julkaista teksteistäsi, hyvä.) Freelance-toimittajana olen kirjoittanut kritiikkejä ja muita artikkeleita mm. Helsingin Sanomiin, Ylioppilaslehteen ja Image-lehteen. (Kustannustoimittajat arvostavat toimittajakokemusta, sillä toimittajien ensisijainen tehtävä ei ole taiteellinen vaan lukijaa palveleva (kuka lukija sitten onkin). Mainitse siis, jos sinulla on toimittajan- tai muuta viestintäalan kokemusta.) Vuonna 2013 sain toisen sijan J. H. Erkon kirjoituskilpailussa (lajina runous). (Joo joo, uskotaan. Tärkeintä, että jos sinulla on saavutuksia, kerro ne lyhyesti ja neutraalisti. Jos taas ei ole, se on ihan ok, novellisi/runosi/esseesi/romaanisi kyllä puhuu puolestaan, jos puhuu. Kunhan et yritä naamioida meriitiksi kasiluokan äikänainetta, josta sait ysipuolen.)
Onnea matkaan.