Syytetty Kaur Kender
Virossa oikeus on vapauttanut kirjailija Kaur Kenderin oikeusjutussa, jossa häntä syytettiin lapsipornon tuottamisesta ja levittämisestä. Mutta miksi hän alun perin joutui syytteeseen täysin fiktiivisen tekstinsä vuoksi? Lue Nuoren Voiman numerossa 1/2017 (9.3.) ilmestynyt juttu Kenderin pitkästä oikeustaistelusta.
Poliisi teki juuri kotietsinnän ystävän luona. Kirjailija Kaur Kender, 45, oli paikalla. Hän pahoittelee myöhästymistään sen takia ja tilaa räiskäleitä kantakahvilassaan Tallinnan keskustassa.
”Beebilõust joutuu taas vankilaan”, Kender sanoo ykskantaan.
Beebilõust, suomeksi Vauvanaama, on Viron tunnustetuimpia räppäreitä. Hänellä on vankilatausta, kun taas Kender on perheenisä ja ajattelija. Hänellä ei ole vankilakokemusta, mutta gangsteri-imago on. Se johtuu osin Kenderin ystäväpiiristä, osin hänen romaanihenkilöistään.
Pian vankilakokemusta saattaa tosin kertyä Kenderillekin. Hänen väitetty ”rikoksensa” on inhorealistinen kauhunovelli Untitled 12, joka ilmestyi Nihilist.fm-blogissa joulukuussa 2014.
Teoksessa Kender kuvaa yksityiskohtaisesti, kuinka poikamies raiskaa lapsia ja lopuksi tappaa heidät. Päähenkilön sairas riippuvuus ja luhistuminen kuvataan tekojen kautta, jotka näytetään koko inhottavuudessaan, ilman lieventäviä asianhaaroja. Päähenkilöllä ei ole nimeä, eikä muitakaan inhimillisiä piirteitä, jotka auttaisivat lukijaa ymmärtämään häntä. Hän on yksinkertaisesti vastenmielinen. Peto.
Kender on nyt tekstinsä vuoksi syytettynä Viron rikoslain 178. pykälän mukaan lapsipornon tuottamisesta ja levityksestä. Maksimirangaistus on kolme vuotta ehdotonta vankeutta.
Sinänsä tässä ei ole mitään uutta. Neuvostoliitossa sensuuri ja kirjailijoiden ajojahti oli arkea. Tunnetuin esimerkki on Joseph Brodsky, joka vuonna 1964 tuomittiin ”loismaisesta elämäntavasta” työleirille.
Ja onhan esimerkkejä lännestäkin: James Joycen Odysseusta pidettiin pornografisena 1930-luvun Yhdysvalloissa. Kenderin kirjallista esikuvaa, William S. Burroughsia, syytettiin romaaninsa Alaston lounas vuoksi siveettömyydestä 1960-luvulla.
Mutta näistä on jo aikaa, ja Virossakin Vladimir Nabokovin Lolita kuuluu nykyään lukioiden kirjallisuuden ohjelmaan, Markiisi de Saden Sodoman 120 päivää löytyy kaupoista.
Ainutkertaista sen sijaan on se, että kirjailija on ensimmäistä kertaa itsenäisessä Virossa syytettynä tekstinsä vuoksi. Joten miksi? Ja miksi Kender?
***
Piina alkoi joulukuussa 2014, kun Kender heräsi puhelinsoittoon perhelomalla Detroitissa. Soittaja oli Viron poliisi, joka pyysi Kenderiä poistamaan kirjallisuusblogissa pari päivää aiemmin julkaistun tekstin.
Joku oli tehnyt Untitled 12 -novellista rikosilmoituksen.
Kender poisti tekstinsä säikähdyksissään. Sitä seurasi ystävien vastaisku.
Pian 47 sananvapaudesta huolestunutta vaikuttajaa julkaisi kielletyn tekstin omalla nimellään samalla blogisivustolla. Novelli tuli myös Amazonin kautta myyntiin, viroksi ja englanniksi.
Kulttuuriministeriön alaisen, pääosin virkamiesten muodostaman komitean kanta oli kuitenkin järkähtämätön. Se määritteli novellin pornografiaksi. Alkoi rikostutkinta, ja tammikuussa 2016 tuli syyte.
Virolainen kulttuuriväki jakautui Kenderin puolustajiin, vastustajiin ja välinpitämättömiin.
Kirjailijoiden kansainvälisen sananvapausjärjestön Penin Viron-osasto vetosi oikeuskansleriin ja valtiojohtoon toiveenaan, että sananvapauden rajoittamiseen ja ”syyttäjänviraston toteutamaan ajojahtiin” kiinnitettäisiin huomiota.
”Emme halua puoltaa kirjailija Kenderin taiteellisia valintoja, vaan hänen oikeuttaan tehdä niitä”, vetoomuksessa sanottiin.
Muuten tuen ilmaisut jäivät vielä marginaaliin, mielipiteeksi muiden joukkoon.
Lehdistö oli uutisoinut jo tutkinnasta näyttävästi mutta tasapainoillen eri näkemysten välillä. Oikeusoppineet ottivat kantaa puolesta ja vastaan. Hiljaa pysyttelivät monet, jotka pitivät syytöksiä vääränä mutta kirjailijan persoonaa epäsympaattisena. Kirjailijaliittokaan ei ilmaissut tukeaan.
Kirjallisuudentutkija Maarja Vaino jopa kirjoitti Viron suurimmassa päivälehdessä Postimeesissä, että Kender on itse valinnut gangsterityylinsä. Pitäisi siis kestää seuraukset.
”Niinpä Kender, joka kaikin tavoin ilmaisee kyseistä elämäntyyliä, voisi suhtautua täysin rauhallisesti siihen, jos välillä pitää käydä vankilassa”, Vaino perusteli.
”Imago pitää viedä loppuun, eikä alkaa voivotella viime hetkellä.”
***
Mainosalalla mainetta niittänyt Kaur Kender tuli kirjallisuuteen rytinällä vuonna 1998, kun hänen esikoisteoksensa Iseseisvuspäev ilmestyi omakustanteena. Inhorealistisesta teoksesta tuli myynti- ja arvostelumenestys.
Jo esikoisteoksessaan Kender rikkoi tabuja kiihkeämmällä lauserytmillä, rivommilla sanoilla ja vastenmielisemmillä päähenkilöillä kuin mihin virolaisessa romaanikerronnassa oli totuttu. Sen päähenkilöt olivat moraalisesti rappeutuneita ja törkykielisiä sovinistijobbareita, jotka pyrkivät kapitalismin koitteessa miljonääreiksi trokaamalla mitä vain kiinteistöistä ihmisiin.
Iseseisvuspäev noteerattiin myös Suomessa. WSOY julkaisi Hannu Oittisen suomennoksen Itsenäisyyspäivä vuonna 2001.
Virossa Kenderissä tuli nykykirjallisuuden luottomies. Samaan tyyliin kirjoitettuja romaaneja alkoi tulla ulos vähintään kerran vuodessa. Meni kuusi vuotta ennen kuin hänen julkaisutahtinsa hidastui.
Kenderistä tuli osa lukion kirjallisuustuntien oppiaineistoa. Ennen kaikkea hänestä kuitenkin tuli virolaisen kirjallisuuden paha poika, joka halusi pysyä vakiintuneiden kirjallisuuspiirien ulkopuolella.
Kender kieltäytyi liittymästä Kirjailijaliittoon. Sen jäsenyys on virolaisessa yhteiskunnassa meriitti, laadun tae, mutta ei Kenderille. Välillä hän jopa kieltäytyi nimittämästä itseään kirjailijaksi.
Närää kulttuuripiireissä aiheutti myös Kenderin yrittämä vallankaappaus. Kolme vuotta sitten hän yritti kaapata kulttuurilehti Sirpin – ja onnistuikin pysymään sen päätoimittajana lyhyen aikaa. Yritelmä päättyi paitsi Kenderin myös häntä tukeneen kulttuuriministeri Rein Langin eroon.
Kenderiä syytettiin muiden kirjoittajien halveksimisesta, kun taas ministeri Langia yrityksistä rajoittaa sananvapautta. Lang taipui eroon taidealojen liittojen vaatimuksesta. Eropuheessaan hän arvosteli kovin sanoin lehdistöä ja haukkui taiteilijajärjestöt vasemmistolaisiksi ammattiyhdistyksiksi.
Kenderin suosioon kohut eivät silti vaikuttaneet. Päinvastoin. Myös Kenderin viime vuonna julkaisema, 23-vuotiaan fentanyyliriippuvaisen kirjoittama romaani Kuidas minust sai HAPKOMAH (Kuinka minusta tuli narkomaani) oli myyntimenestys.
Teos kuvaa fentanyylista riippuvaisen miehen elämää. Juuri fentanyylin vuoksi Viro on noussut Euroopan johtavaksi valtioksi huumekuolemien määrässä asukasta kohden.
***
Kenderin ateriointi keskeytyy, kun puhelin soi. Soittaja on iltapäivälehden toimittaja, joka kysyy näkemystä Beebilõustin pidätyksestä.
Netissä on alkanut levitä turvakameravideo epäonnistuneesta ryöstöyrityksestä pikkukaupan kassalla Koplin kaupunginosassa. Videolla vessapaperiin naamioitunut ryöstäjä heiluttaa veistä kirkuvan myyjän edessä, avaa kassakoneen ja kompastuu lattialle. Vessapaperinaamari putoaa, ja sen takaa paljastuu kuuluisa Beebilõust.
”Ystävänä koen olevani vastuussa ja vähän epäonnistunut”, sanoo Kender.
Ääni on hiljainen ja nöyrä. Se voimistuu heti, kun keskustelu siirtyy oikeudenkäyntiin, jossa häntä syytetään kirjoittamisesta.
”En usko, että on oikein kirjoittaa ylipäätään mitään viron kielellä”, hän sanoo. ”Viron kielen voi jättää syyttäjien kieleksi. Luova työ kannattaa tehdä englanniksi tai jollakin muulla kielellä.”
Jos Kender olisi kirjoittanut toisella kielellä, hän ei olisi nyt oikeudessa. Niin hän ainakin uskoo. Kender julkaisi kiistellyn novellinsa ollessaan Yhdysvalloissa, ja se julkaistiin Britanniassa sijaitsevan serverin kautta. Amazonkin on myynyt sitä ilman seuraamuksia. Osin näiden seikkojen vuoksi Kender katsoo, että hänen virheensä oli kirjoittaa viroksi.
Pienellä kielialueella kriittinen keskustelu tukahtuu helpommin. Siksi kieli on Kenderistä kuin vankila: mitä pienempi kieli, sitä pienempi selli. Samasta syystä Kenderin lapset käyvät koulua, jossa he oppivat useita kieliä.
”Ei ole järkevää mennä kielen vuoksi vankilaan. Rahaa on kulunut hirveästi, melkein 60 000 euroa, ja kaikki nämä vuodet. Tämä ei ole sen arvoista”, Kender huokaa.
Julkisuudessa levinneestä pahan pojan imagosta ei näy merkkejä kantakahvilan pöydässä. Kender on kohtelias. Välillä puhe kumpuilee perheeseen ja lapsiin, ja oikeudenkäynti tuppaa unohtumaan kokonaan.
Mutta virolaisesta yhteiskunnasta Kender puhuu kriittisen analyyttisesti. Lyhyin lausein ja tavallisin sanoin niin, että ajatus erottuu kirkkaana.
Kender tulkitsee oikeudenkäynnin osaksi ”itäeurooppalaisen kansallisvaltion” loppua, sillä ”kulttuurit, jotka eivät siedä omankielistä kirjallisuutta, loppuvat”.
Hän ei osannut kuvitella, että novellia alkavat lukea poliisi, syyttäjä ja tuomari. Mutta jos hänet tuomitaan, se toimii varoituksena muille ja pahimmillaan lisää kirjailijoiden itsesensuuria, Kender uskoo.
Mistä silloin ylipäätään saa kirjoittaa? Saako sotarikollisen tekoja kuvaava kirjailija syytteen sotarikoksiin yllytyksestä?
***
Oikeudenkäynnin ensimmäisestä istunnosta on pian vuosi. Kaikki alkoi 2. toukokuuta 2016 Harjun käräjäoikeuden salissa 203, pääosin suljetuin ovin. Salaamisen perusteena oli se, että asiassa käsitellään alaikäiseen kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Siitäkin huolimatta, ettei uhria ole.
Kender on kuitenkin julkaissut oikeussalikeskusteluista litterointeja, jotka myös Viron yleisradioyhtiö ERR on julkaissut kotisivullaan. Näiden sekä avointen osuuksien perusteella oikeudenkäynti on saanut vuoden aikana jopa absurdeja piirteitä: syyttäjä Lea Pähkel on nimittänyt Dostojevskiakin psykopaatiksi.
Osin oikeudenkäynti taas on ollut kuin kirjallisuuden luentosarja, kun tunnetut kulttuurikriitikot ja -tutkijat ovat todistaneet, miksi teos on kirjallisuutta eikä pornografiaa.
9. toukokuuta oikeudessa oli kirjailija Rein Raud, joka työskenteli pitkään Helsingin yliopiston japanin kielen ja kirjallisuuden professorina. Kenderin puolustusasianajaja Paul Keres pyysi Raudia kertomaan, mitä on transgressiivinen kirjallisuus.
”Se on kirjallisuuden laji, jonka tarkoitus ei ole herättää lukijassa esteettistä nautintoa tai myönteisiä elämyksiä, vaan päinvastoin herättää kuvotusta, epämukavuuden tunnetta, kauhua ja asettaa hänet ihmisenä ja kirjallisuuden lukijana vastenmieliseen tilanteeseen. Mutta päämäärä, perimmäinen päämäärä ei ole aiheuttaa ihmiselle epämukavuutta, vaan asettaa hänet sellaiseen kriittiseen asemaan, jossa joutuu esittämään epämieluisia kysymyksiä myös itselleen”, Raud vastasi.
Syyttäjä Pähkel sen sijaan halusi kuulla, mikä novellin sivuilla 77–78 ilmaisee mestarillista kielen käyttöä.
”Tarkoitatteko kirjallista kielen käyttöä?” Raud täsmensi ennen kuin jatkoi:
”Täällä on tällainen lause: ’Kastoivat lumivalkean luisevan ihon puuteriin, tekivät sukupuolielimet vaseliinilla kiiltäviksi, kunnes ne punoittivat kuin läpikuultava ampiaisen purema.’ Väitän, että tämä on kirjallista kielenkäyttöä, kukaan ei tavallisessa elämässä puhu tällä tavalla.”
Tässä vaiheessa Kender ei ilmeisesti voinut olla naurahtamatta. Kun tuomari kysyi, mikä oli vitsikästä, Kender vastasi, että valtion kustantama kirjallisuustunti. Ja pahoitteli perään.
Tuomaria vastaus ei miellyttänyt, sillä tämä totesi, että Kender itse oli aiheuttanut kaiken.
Puolustuksen todistajaksi kutsuttiin myös kulttuurin tutkija Tarmo Jüristo. Jüristo muisteli tapahtumaa myöhemmin Memokraat-blogissa. Hän kertoi esitelleensä oikeudessa näytelmiä, joissa Kenderin tapaan on koeteltu soveliaisuuden rajoja. Kuten:
Tallinnalaisen Von Krahl -teatterin esityksessä ”Ainult võltsid jääva ellu” näyttelijät oksensivat ämpäriin saapuessaan lavalle.
Teatteri NO99:n esityksessä ”Kõnts” miesnäyttelijä alisti kahta naista seksuaalisesti, ja näyttelijät ryömivät kasvot mudassa.
Yhdessä Von Krahlin esityksessä näyttelijä veti takamuksestaan ulos Viron lipun.
Esimerkiksi.
”Kaikkein kummallisinta minulle koko tässä kummallisessa asiassa oli tuomarin ja syyttäjän vilpitön ymmärryksen puute ja hämmennys, jonka voi tiivistää yhteen sanaan: ’MIKSI?!??’” Jüristo kirjoitti.
Toisin sanoen oikeus tahtoi tietää, miksi joku tuhlaa elämäänsä rajojen rikkomiseen.
Syksyllä oikeudenkäynti keskeytyi, kun Kender määrättiin psykiatrisiin tutkimuksiin. Kender on luonnehtinut psykiatrin ja psykologin käräjäsalissa tekemiä tutkimuksia huomattavasti inhimillisemmiksi kuin oikeuden istuntoja.
Hänen mukaansa hän kertoi elämästään syntymästään alkaen aina lastensa syntymään, avioeroon ja päihderiippuvuuteen. Lopuksi Kender todisti hermojensa kunnon kävelemällä kukon askelin oikeussalin lattiaviivaa pitkin. Lisäksi hänen piti näyttää, kuinka levälleen asetetut kädet osuvat nenään silmät kiinni.
Kender todettiin syyntakeiseksi.
***
Kahvilan pöydässä Kender kiittelee etenkin Peniltä saamaansa tukea. ”Muuten en olisi jaksanutkaan”, hän sanoo.
Nyt hän luottaa enää vain julkisuuden tukeen.
Tuomiotaan hän pitää kuitenkin varmana, kun kerran on jo saanut syytteen.
Virossa noin puolet rikostapauksista hoidetaan sopimusmenettelynä. Siihen Kender ei suostunut, koska se olisi edellyttänyt syyllisyyden myöntämistä. Oikeudessa syytetyistä 99 prosenttia tuomitaan, käy ilmi Viron oikeusministeriön tilastoista.
”Näet, että joku heittää noppaa ja 99 kertaa tulee sama tulos. Minun pitäisi olla idiootti, jos odottaisin sadannella kerralla jotakin muuta”, Kender sanoo.
Hän ei usko, että oikeus voisi todeta hänet syyttömäksi. Se olisi sama kuin myöntäisi, että järjestelmässä oli käynyt virhe.
”Kuinka he sen tekisivät. Viron oikeusjärjestelmää ei ole tehty syyttömyyden todistamiseksi, vaan syylliseksi tuomitsemiseksi.”
Kender kutsuu tätä neuvosto-oikeudeksi. Anonyymi kantelu kirjailijasta tämän tekstin vuoksi, suljettu oikeudenkäynti ja mielentilatutkimukset ovat kuin neuvosto-oikeudesta pahimmillaan, hän on useissa haastatteluissa sanonut.
Kender on syyttäjän poika ja tietää, kuinka neuvostoaikainen oikeusjärjestelmä toimi. Mutta toisin kuin Neuvostoliitossa, Kender pystyy puolustautumaan julkisuudessa omalla tavallaan: sanoilla.
Rikostutkinnan aikana Kender esimerkiksi teki Beebilõustin kanssa Youtubeen räpin, jossa hän pilkkaa syyttäjää. Video on kuvattu neuvostoaikaisen kivivankilan edessä.
”Jah ma olen nii munn, nii kõva, nii jultunud / Et ma lõpetan oma sitase krim asja teile kurku...”, siinä lauletaan.
Eli:
”Olen niin muna, niin kova, niin röyhkeä / että lopetan paskaisen rikosasian kurkkuunne...”
***
Helmikuussa, päivä tapaamisemme jälkeen, Kender palaa jälleen saliin 203. Ovi pysyy suljettuna.
Oikeustalo on rakennettu neuvostoajan lopulla, ja tuomarikin työskenteli jo neuvostoaikana. Käytävällä parveilee mediaväkeä ja Kenderin tukijoita.
Oikeudenkäynnin edetessä tuki on laajennut. Monet Kirjailijaliiton jäsenistä ovat asettuneet yksityishenkilöinä Kenderin puolelle. Myös Suomen Pen tuomitsi kesällä 2016 oikeudenkäynnin uhkana sananvapaudelle ja näki Untitled 12:ssa pornografian parodiaa.
”Tarina etenee raamatullisin viittauksin ja absurdin liioittelun kautta pornografian parodiaksi, jonka loppu lainaa Markiisi de Saden kirjasta Sodoman 120 päivää. Päähenkilön pakkomielteisyys tuo myös mieleen Philip Rothin Portnoyn taudin, jossa ’runkkaamisen Raskolnikov’, seksihullu Alex pyrkii aktiin kaiken elävän ja kuolleen kanssa”, kannanotossa sanottiin.
Monet nyt paikalla olevista kuuluvat Kenderin perustamaan ZA/UM-kulttuuriryhmittymään. Rastatukka, punaiset hiukset, lenkkarit ja reput käytävällä ovat nykyaikaa.
”Ennen en tiennyt mitään Viron oikeuslaitoksesta. Nyt ei ole luottamusta sitä kohtaan”, sanoo kirjailija Robert Kurvitz, 32.
Kurvitz on vakuuttunut, että kyseessä on ajojahti juuri Kenderiä vastaan. Siinä mielessä kyse on siis neuvostoajan jäänteestä.
”Oikeudenkäynti kertoo siitä, että joku ei pidä hänestä.”
Rikosilmoituksen tekijän nimi on salattu 75 vuodeksi, joten motiivia voi vain arvailla. Silmiinpistävintä on silti ollut se, että osa ihmisistä on aidosti huolissaan siitä, että pedofilia voi levitä tekstin kautta.
Ehkä kyse on takautuvasta kehitysvaiheesta. Virossa jäi neuvostoaikana väliin seksiin ja seksuaaliseen vallankäyttöön liittyvä tabujen rikkomisvaihe. Kun 1960–70-luvuilla lännessä rikottiin rajoja, Virossa viestit piilotettiin sensuurilta hienovaraisesti rivien väliin. Kun lännessä oli seksuaalinen vallankumous, Moskovassa sensori piirsi punaisen rastin liian avoimen kauluksen paikalle virolaisessa muotilehdessä.
Nyt virolainen yhteiskunta tunnustelee sananvapauden rajoja. Yleinen kielenkäyttö on julkisessa keskustelussa roisimpaa kuin Suomessa. Toisaalta oikeudenkäynti peilaa läntisessä maailmassa meneillään olevaa uuskonservatismin ja -moralismin nousua.
Silti on vaikea uskoa, että rikosasian takana olisi pelkästään moraalinen närkästys.
Ensinnäkään kukaan ei eksy vahingossa lukemaan Nihilist.fm:ää. Se on vaihtoehtoinen kulttuurijulkaisu, jossa kirjoitetaan valtavirrasta poikkeavalla, usein kokeilevalla tyylillä. Kenderin lisäksi se julkaisee nuorten kirjoittajien tekstejä. Kirjoittajien joukossa on myös vaikuttajia, jotka eivät yhteiskunnallisen asemansa vuoksi voi julkaista nimellään.
Toiseksi on helppo kuvitella, että rikosilmoituksen tekoon on voinut vaikuttaa henkilökohtainen koston halu. Kender on arvostellut, pilkannut ja ärsyttänyt monia. Teräväkielisellä yhteiskunta- ja kulttuurikriitikolla on vihamiehiä vallankäyttäjissä. Sen verran monille varpaille hän on astunut.
Mutta jos hänet leimataan lapsipornon levittäjäksi, hän menettää uskottavuutensa yhteiskuntakriitikkona.
Kolmanneksi jos kyse olisi aidosta huolesta lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, aihe olisi näkyvämmin esillä. Käytännössä Viro suhtautuu monia Euroopan maita löysemmin seksuaalisuhteisiin alaikäisen ja aikuisen välillä. Viron lain mukaan seksuaalinen suojaikäraja on 14 vuotta, kun esimerkiksi Latviassa ja Suomessa se on 16 vuotta.
Tämä voi houkuttaa naapurimaiden pedofiilejä etsimään uhreja Virosta, mutta asiasta ei edes keskustella. Vuonna 2010 Viron parlamentti hylkäsi ehdotuksen suojaikärajan nostamiseksi, eikä asiaa ole sen koommin käsitelty. Samana vuonna pedofiliasta tuomittu suomalaismies verkostoitui Facebookissa virolaiskoululaisten kanssa ja tarjosi suuria kuukausituloja maalailemistaan elokuvarooleista.
Ja viimeiseksi: Uuskonservatiivi tuskin alkaa lukea tekstiä, jonka ensimmäinen lause on ”Hän oli munakapulansa orja.” Ja joka jatkuu: ”Hänen mielipuuhaansa oli itse aiheuttaa miehen siemensyöksy, tutkia tapahtumahetkeä ja kuvata. Aloittaessaan hän ei uskaltanut tehdä sitä aikuisten miesten kanssa ja pojat tuntuivat vielä alistuvammilta ja kauniimmilta. Hän oli 35, kun hänen viimeksi onnistui löytää lapsiprostituoitu, jota käyttää.”
Untitled 12 on luotaantyöntävä, inhoa herättävä teksti. Kuvaus on niin vastenmielistä ja rivoa, ettei moni varmaan olisi lukenut sitä ilman oikeudenkäyntiä. Lauserytmi on kendermäisen hiottu, päähenkilö muuttuu yhä pahemmaksi, kieli rivommaksi. Juoni etenee vääjäämättä kohti tuhoa.
Kun tekstin on väkisin lukenut, se kyllä jättää jäljen. Novellin tapahtumapaikat ovat tuttuja Tallinnan kulmia. Ilmiö on keskellämme, vaikka emme sitä näkisi. Uutiset seksuaalirikoksista pysäyttävät pitkäksi aikaa.
Mutta uutiset kertovat oikeista pedofiileistä. Novellissa sen sijaan ei ole yhtään todellista rikollista, ei uhria, eikä myöskään kuvaa elävästä olennosta. On vain sanoja ja välimerkkejä.
Siksi oikeudenkäyntiä seuratessaan uhrina alkaa väistämättä pitää Kenderiä läheisineen. Kun kolmen lapsen isää syytetään lapsipornon tuottamisesta ja levittämisestä, syytöksestä kärsii taatusti koko perhe.
***
Oikeudenkäynti loppuu lyhyeen, ja Kaur Kender tulee ulos salista käsiään levitellen. ”Sorry”, hän sanoo käytävällä odottaville.
Oikeudenkäynti venyy taas ja siirtyy yllättäen maaliskuuhun. Tällä kertaa syynä on tiettävästi se, että puolustus on pyytänyt oikeutta tutkimaan, rikkoiko syyttäjä syytetyn yksilönsuojaa kertoessaan avoimesti tämän terveystietoja neuvostoajalta.
Vanha diagnoosi nousi uudestaan esiin oikeudessa ennen Kenderin määräämistä oikeuspsykiatrisiin tutkimuksiin. Kender hankki neuvostoaikana isänsä psykiatrituttavalta paperit, joilla sai vapautuksen kahden vuoden asepalveluksesta. Tuolloin tämä oli yleinen tapa, eikä diagnoosin kirjoittaneen psykiatrin mukaan todista mitään. Psykiatrit auttoivat nuoria miehiä, joita uhkasi väkivaltainen kohtelu neuvostoarmeijassa.
Kenderin jäädessä juttelemaan tukijoilleen syyttäjä Lea Pähkel on ehtinyt jo alakerran naulakolle. Vielä on tilaisuus kuulla vastapuolen näkemys.
Anteeksi, kyse on varmasti poikkeuksellisesta oikeudenkäynnistä, kun ensimmäistä kertaa vastapuolena on kirjailija novellinsa vuoksi?
Kysymyksen kuultuaan Pähkel pysähtyy. Sitten hän tyrmää sen: ”Olen 13 vuotta käsitellyt lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Minulle tässä ei ole mitään erityistä.”
”Pedofiliasta tuomituilta on löytynyt visuaalisen aineiston lisäksi tekstejä. Minusta kyse on vain yhdestä kirjoituksesta”, hän jatkaa painokkaasti.
Mutta uhreja ei ole. Teksti on julkaistu kulttuuriaiheisessa blogissa.
”Virossa lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kielletty myös kirjoitetussa tekstissä. Kirjoitus kuvaa hyvin yksityiskohtaisesti ja päälle käyvästi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä”, Pähkel sanoo itsevarmana.
Entä vaikuttiko syytteen nostamiseen se, että kulttuuriministeriön alainen komissio määritteli teoksen pornografiaksi?
”Oli hyvä, että komissiossa on muitakin asiantuntijoita kuin kulttuuri-ihmisiä. Se on puolueettomampi.”
Sillä ei siis ole merkitystä, että monet kulttuurin tutkijat määrittelevät kirjoituksen kaunokirjallisuudeksi?
”Virossa oikeus päättää, mikä on pornografiaa”, Pähkel vastaa. Sitten hän vakuuttaa, että myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hyväksyisi Kenderin tuomion.
Tapauksessa ei siis ole mitään poikkeuksellista?
”Ehdottomasti ei. Siinä ei ole mitään erityistä.”
***
Oikeustalo tyhjenee. Viimeisenä poistuvat Kender ja pari lehtikuvaajaa.
Tapauksessa ei siis ole mitään erityistä. Paitsi ainakin yhdelle.
Vaikka käräjäoikeuden päätöstä odotetaan tänä keväänä, oikeudenkäynti jatkunee vielä vuosia. Häviävä osapuoli todennäköisesti valittaa.
Ja vaikka Kender esiintyy julkisuudessa vahvana, tämä kaikki on pysäyttänyt hänen elämänsä. Se on vaikuttanut niin perheeseen kuin kirjoittamiseen.
Tänä aikana Kender ei ole kirjoittanut riviäkään proosaa. Eikä ehkä kirjoitakaan. Hän suunnittelee siirtyvänsä kirjoittamaan tv-sarjoja ja videopelejä.
Ne ovat turvallisempia. Niissä huomio ei keskity niiden kirjoittajaan.
Tuomittiinpa Kender tai ei, varmaa on, ettei tapaus unohdu. Tulevaisuudessa siitä tehdään luultavasti yliopistotutkimuksia, kuten Suomessa Hannu Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynnistä.
Tämän tietää myös Kender. Pahassa, ei niin hyvässä.
”Sitä murhetta minulla ei enää ole, olenko jättänyt jäljen Viron kulttuurihistoriaan. Se huoli on nyt poistettu, ikuisesti.”
Teksti: Kaja Kunnas
Kuvat: Aapo Huhta
Harjun käräjäoikeus vapautti kirjailija Kaur Kenderin lapsipornosyytteestä 16. toukokuuta 2017. Oikeus perusteli päätöstä asiantuntijalausunnoilla, joiden mukaan kiistelty teos Untitled 12 on kirjallinen teos, ei pornografiaa.
Kenderille korvataan oikeudenkäyntikuluja 20 000 euroa, asiantuntijalausuntoihin kulutetut 35 000 euroa sekä 500 euroa korvausta aineettomasta vahingosta.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Syyttäjä aikoo valittaa päätöksestä.
