Kulttuuritoimittaja

Nuori Voima etsii harjoittelijaa

|
Toimitus
|

Nuoren Voiman Liitto

Harjoittelija Nuori Voima -lehteen

*

110-vuotias Nuori Voima -lehti etsii korkeakouluharjoittelijaa. Pääaineesi voi olla mikä vain, kunhan olet kiinnostunut kirjallisuudesta ja kulttuurista laajemmin. Tehtävät lehtityön ja kirjoittamisen parissa ovat monipuolisia lehden sisällöistä markkinointiin ja ilmoitusmyyntiin.
 

Harjoittelun ajankohta:

Kolme kuukautta touko-elokuussa. Toimisto on suljettuna heinäkuussa.

Pääasialliset työtehtävät:

Osallistuminen viisi kertaa vuodessa ilmestyvän Nuori Voima -lehden tekemiseen sekä verkkosisällön tuottamiseen ja toimittamiseen. Tehtäviin kuuluu lehtien suunnittelu yhdessä päätoimittajien kanssa, juttujen tilaamista, toimittamista ja kirjoittamista. Työtehtäviin kuuluu myös yhteistyö lehden taittajan kanssa, lehden markkinointia eri tapahtumissa (mm. Runokuu-festivaalilla 20.-26.8.) ja osallistumista Korjaamon vintillä järjestettävien poikkitaiteellisten Nuori/Voima-klubien järjestämiseen.

Harjoittelija osallistuu Runokuu-festivaalilla ilmestyvän kritiikkiaiheisen tuplanumeron, Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa julkaistavan runousnumeron sekä joulukuussa julkaistavan Nuori Voima 110 vuotta -juhlanumeron tekemiseen. Lehden verkkosivuilla julkaistaan erityisesti kritiikkejä, mutta myös muuta sisältöä.

 

Harjoittelijalta edellytettävät taidot:

Toivomme harjoittelijalta aktiivisuutta, oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Harjoittelijalta odotetaan monipuolista kiinnostusta kulttuuriin, taiteeseen ja journalismiin, hyviä pohjatietoja kotimaisesta kirjallisesta kulttuurista, hyvää yleissivistystä, tiedonhaun perustaitoja, erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä yhteistyökykyä. Työ vaatii myös joustavuutta, organisointikykyä ja tietoteknisiä perustaitoja. Aiempi kokemus lehtityöstä ja lehtiin kirjoittamisesta on avuksi.

Edellytämme oppilaitokselta harjoittelutukea ja harjoittelun soveltuvuutta tutkintoon. Liitäthän hakemukseen oppilaitoksen yhteyshenkilön yhteystiedot.

Työaika- ja palkka:

Viikoittainen työaika on 37,5 h. Työn luonteen vuoksi työajat ovat epäsäännöllisiä (ajoittaista ilta- ja viikonlopputyötä). Lehtien editointivaihe vie paljon aikaa ja vaatii sitoutumista ja paneutumista. Työtunteja pystyy tasoittamaan rauhallisempina aikoina. Työpaikassa on käytössä joustava työaika ja työaikapankki. Harjoittelijan palkka on 1189 €/kk.

 

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen 25.3. mennessä osoitteeseen vesa.rantama@nuorenvoimanliitto.fi

 

Lisätietoja:

Päätoimittaja Vesa Rantama, vesa.rantama@nuorenvoimanliitto.fi
Päätoimittaja Maaria Ylikangas, maaria.ylikangas@nuorenvoimanliitto.fi
Toiminnanjohtaja Laura Serkosalo, laura.serkosalo@nuorenvoimanliitto.fi