Siuronkosken voimalaitos
siuro

Mitä tapahtuu Toijalan takana? Katsaus Tampereen alueen pienkustantamoihin

Juttu
|
Réka Lelkes
|

Vuonna 1995 Erkki Kiviniemi istuu maistraatin penkillä ja miettii tulevan kirjankustantamonsa nimeä. Maistraattiin hän on lähtenyt perustaakseen kustantamon, mutta nimen keksiminen on unohtunut. Tajunnan perukoilta nousee ehdokas: Sanasato! Henkeä viljelevän kustannusyhtiön nimeksi oivallinen. Päätös syntyy siltä istumalta.

 

Kahdenkymmenenkolmen toimintavuotensa aikana Sanasato on keskittynyt enimmäkseen runojen kustantamiseen. ”Runous on vaikealevikkinen, pienehkön lukijakunnan genre, mutta mielestäni kirjallisuuden kuningaslaji. Siinä älyn ja tunteen yhteen kietoutuminen voi aukaista väyliä lähes kollektiiviseen tajuntaan, syviin yhteistuntoihin”, Kiviniemi sanoo. Hänen suhteensa runouteen on henkilökohtainen: ”Olen ollut runoudesta nuoresta asti kiinnostunut, opiskellut ja tutkinut sitä. Vuonna 2002 kirjoitin Uuno Kailaan elämäkerran Paljain jaloin. Tämän jälkeen ryhdyin kaunokirjailijaksi.”

 

Vuonna 2012 Kiviniemi ja Savukeitaan kustantaja Ville Hytönen perustivat Sanasadon rinnalle Tulenkantajien kirjakaupan (nykyään Teos&Tulenkantajat). Kirjakauppa vastaa tamperelaisen kirjallisen elämän aktiivisuudesta tänä päivänäkin.

 

Vuonna 2016 perustettu Kattila-yhdistys tuki Sanasatoa valikoimalla käsikirjoituksia kustantamon julkaistavaksi. Yhdistykseen kuului kymmeniä jäseniä. ”Kattila tuli kuvaan, kun runokäsikirjoituksia kertyi jopa satoja. Siihen kuuluneet nuoret runoilijat ja kirjallisuudenopiskelijat tekivät uskomattoman uhrautuvaa työtä seuloen julkaisukelpoisia massasta”, Kiviniemi kertoo.

 

Vuonna 2017 Sanasato muutti kustannusmalliaan. Kirjailija huolehtii kirjan kuluista, mutta voi myydä kirjaansa haluamallaan hinnalla sekä saa kustantamon kautta myytyjen kirjojen tulosta puolet. Uutta mallia on kritisoitu muun muassa omakustannukseen siirtymiseksi. ”Olen auttanut Sanasatoa omista varoistani useiden vuosien ajan. En pystynyt enää muuhun kuin sellaiseen julkaisemiseen, jossa kirjailija ottaa osaa kuluihin”, Kiviniemi kertoo. Loppuvuodesta Sanasato Oy:n toiminta keskeytettiin, ja sen tulevaisuus oli monille vain arvailun kohteena.

 

Sanankorjuu jatkaa pienimuotoisemmin

 

Tänä keväänä varmistui Kiviniemen uusi aputoiminimi Sanankorjuu, joka julkaisee, välittää ja myy kirjoja Sanasadon toiminnan päättyessä. Sanankorjuu jatkaa siis Sanasadon toimintaa aiempaa pienimuotoisempana kustantamona. Vuoden 2018 aikana sen on tarkoitus julkaista viisi kirjaa.

 

Sanankorjuun toimintaan mukaan tulevat Anneli Jussila ja Sauli Sarkanen, jotka ovat molemmat aiemmin julkaisseet teoksiaan Sanasadon kautta. Sanankorjuu julkaisee tänä vuonna neljä runokirjaa ja yhden romaanin: näistä löytää muun muassa mytologisen realismin tyylilajissa kirjoitetun runoelman, luontokeskeistä ja askeettista lyriikkaa sekä dystopiaromaanin. Sanankorjuun kustannustoiminta on pienimuotoista, mutta monipuolista. Painopiste on pysynyt runoudessa.

 

Kiviniemi paljastaa, että Sanankorjuun unelmahankkeena on julkaista Kari Aronpuron kootut runot. ”Kootut teokset olisi toiveena julkaista runoilijan 80-vuotispäivänä 30.6.2020. Tuotanto on sen verran laaja, että julkaisusta voi tulla jopa kahdeksanosainen.”

 

Suurten kustantamojen runovalikoima kapenee, ja samalla myös pienet kustantamot supistavat toimintaansa. Herää kysymys: siirtyvätkö runoilijat seuraavaksi maan alle? Kollektiivit eli runoilijayhteisöt saattavat olla ratkaisu kustantamojen rajoitteisiin.

 

Puru-kollektiivi on runouden työhuone

 

Uusimpia tulokkaita runokustantajana on Tampereelle keskittynyt Puru-kollektiivi. Sen jäseniä ovat runoilijat Raisa Jäntti, Mirkka Mattheiszen ja Solina Riekkola. Internet-sivuillaan kollektiivi kertoo julkaisevansa jäsentensä ”toimitettuja, kaunokirjallisesti ansiokkaita ja omaäänisiä runoteoksia”. Kollektiivi julkaisi Jäntin balettirunokokoelman Grand plié: Askelmerkkejä sekä Mattheiszenin runovihkon #toistaiseksinimeämätön tänä vuonna, Riekkolan kokoelma on vielä työn alla. Ajatus kollektiivin perustamisesta syntyi kesällä 2017 runoilijoiden välisistä keskusteluista.

 

”Kollektiivin tavoitteena on tehdä yhteistyötä, jakaa innostusta ja julkaista kirjoja. On tärkeää, että ympärillä on ammattitaitoisia ihmisiä. Esimerkiksi taittamiseen, kustannustoimittamiseen ja markkinointiin liittyvät työtehtävät voidaan jakaa”, kertoo kollektiivissa toimiva Jäntti. Kollektiivissa käydään keskusteluja ja annetaan käsikirjoituksista vertaispalautetta. Työskentelytapa tuntuu jäsenistä luontevalta. Läheiset yhteistyökumppanit uskaltavat kertoa toisilleen, miten käsikirjoituksia voisi työstää.

 

Jäntti kuvailee, että kollektiivi on kuin työhuoneen jakava yhteisö. Sen jäseniksi halutaan runoilijoita, joilla on samankaltainen ajatus yhdessä työskentelemisestä kuin kollektiivissa jo jäsenenä olevilla. ”Yhteisöön tuodaan jotakin ja siltä saadaan jotakin. Perinteinen malli, jossa kustantamo palvelee kirjoittajaa, ei toimi kollektiivissa, vaan me teemme yhdessä ja odotamme työpanosta jokaiselta”, Jäntti kertoo.

 

Kollektiivissa on mahdollista toimia myös lyhytaikaisesti kuten yhteisessä työhuoneessa, jossa saa kulkea vapaasti. ”Kollektiivin runoilijamäärä ja jäsenyys muuttuvat tulevien julkaisujen myötä. Se on työyhteisö, jonka koko ja muoto elävät orgaanisesti.” Voiko kollektiiviin siis liittyä kuka vain halukas? ”Yhteisö halutaan pitää avoimena kaikille siitä kiinnostuneille, mutta samaan aikaan haluamme laajentua hallitusti.” Purun tavoitteena on siis pienimuotoinen, maltillinen ja laadukas julkaisutoiminta.

 

Palladium Kirjat luottaa hyväksi havaittuun

 

Tampereelta parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsee J. K. Ihalaisen pääkonttori: pienkustantamo Palladium Kirjat. Ihalainen on julkaissut kirjoja jo vuodesta 1992 lähtien. Hänen oma painonsa toimii Nokiaan kuuluvan Siuron kylässä, jonka Siuronkosken voimalaitos täyttää painon sähköntarpeen.

Kirjan esteettinen kauneus on aina ollut Ihalaiselle tärkeää. Ehkä tämä aate vei hänet myös kustantamisen tielle. ”Kirja on Gutenbergin lahja ihmiskunnalle. Muistan kun löysin Tyrvään Kirjakaupan kellarista 1800-luvun lopun kirjoja, jotka piti paperiveitsellä avata sitä mukaan kun niitä luki.” Hän jatkaa: ”Kirjojen esteettisyydestä opin paljon, kun lainasin Kööpenhaminan Kuninkaallisesta kirjastosta William Blaken näköispainoksia, joita tämä kirjapainon uranuurtaja oli itse painanut. Siinä oli minun sankarini.”

Ihalaisen mukaan suora kontakti kirja-alan toimijoiden välillä on vähentynyt ”Nykyään Nokian kirjastokin tilaa kirjani välittäjän kautta − ja siis maksaa niistä enemmän − vaikka asun ihan tässä nurkilla”, Ihalainen kertoo. Selvää on, että jos kirjastot eivät osta kirjoja pienkustantamoilta, näiden selviytyminen vaikeutuu. Vähälevikkistä kirjallisuutta myyvät kaupat ovat tässä tilanteessa elintärkeitä. Suomessa pienkustantajilta kirjoja tilaavat Sammakon kirjakauppa, Pieni Kirjapuoti, Teos&Tulenkantajat ja kirjakauppa Nide. ”Vähälevikkisen kirjan näkyvyys olisi heikko ilman näitä kauppoja. He pelastavat pienkustantamot siltä kurimukselta, johon Akateeminen ja Suomalainen kirjakauppa ovat meidät ajaneet.”

Toinen kadonnut lähikontakti on vanhanaikaiset sitomot: ”Kirjojen painamisen kannalta on mennyt hankalaksi se, ettei Tampereella eikä Turussa ole enää niitä sitomoja, jonne saatoin viedä painoarkit ja myös kahvitella. Painoalalla isot kyykyttävät.”

Ihalainen korostaa ennen kaikkea laadunvalvonnan ja kustannustoimittamisen tärkeyttä. ”Tarvepainojen, kuten Mediapinnan, toiminta on arveluttavaa juuri sen takia, ettei asiakkaan kirjoja kustannustoimiteta. Kustannustoimittajan rooli kirjan synnyssä on kuin kätilön, joka varsinkin ensisynnyttäjälle on suuri tuki.”

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Arvosteluja:

Mirkka Mattheiszen: #toistaiseksinimeämätön (Puru-kollektiivi)

Sauli Sarkanen: Paarmalintu: Kootut runot (Sanasato)

Johanna Venho: Saaren runot (Palladium Kirjat)