Sofia Koistinen
Sääasentoja

Sääasentoja

|
Suvi Valli
|

Suvi Vallin lyyrisestä esseestä oli jäänyt pois joitakin pätkiä lehden 4/2018 taitossa (s. 34-35). Toimitus pahoittelee! Tässä teksti kokonaisuudessaan.

 

1. HELLE

 

Hädänalainen kyykky

Kyykkiminen on hikevää ja tukalaa. Horisontti vajoaa ketopissille muinaiseen lapsuuteen, korkeina huojuvat nokkoset ja ohdakkeet tukkivat tien. Äitiii!

Kyykky koettelee rankaa ja jalkoja, se luhistaa ruumiin mullan ja matojen partaalle. Joku kyykistelee päivittäin käymäläreiän päällä, toinen kyykistyy vain äärimmäisessä hädässä, kuntosalilla tai mansikkamaalla.

Sanojensa takana seisovaa ihmistä pidetään rehtinä, selkärangattomuus puolestaan kielii velttoilusta: kastemato ei taivu seisomaan minkään takana. Kyykkääminen vaatii lihasvoimaa, mutta voiman näyttämisen sijasta siihen liittyy mielikuva asennosta, jota ei oteta, vaan johon joudutaan. Kyykyssä mönkivästä ihmisestä tulee matelija. Köyhät kyykkyyn! tuo mieleen äkillisen väistöliikkeen. Mitä heidän päidensä yli viuhuu?

 

Kesäillan pomppu, raastava asento

Kesä on tullut, kun pumppu kasvattaa pomppulinnan naapurin lasten jalkojen alle. Aikuisten jalat ovat sitoutuneet risti-istuntaan linnan laitamille. Mieleen juolahtaa suolaista pulpahtavaa, linnasta ilmaan ponnahtaneen tytön hupparissa lukee Moin Moin Meer! Terve meri! 5-vuotiaana isotädin hautajaisissa innostuin ottamaan muutaman hyppyaskeleen haudan reunalla ja minua tartuttiin korvasta. Opin silloin, että on viisainta pomppia vain sisäisesti.

Jumputus korvissani kohtaan kauniit silmät ja älyn. Auringonsilta kimmeltää, kaunis mies raastaa juustoa, tilanne on vaivihkaa pedattu jotain sellaista varten, joka ei koskaan tule tähän makaamaan. Kuuntelen kiljahduksia, siltarumpua ja raastinrautaa.

Äkkiä pomppiminen ulkona lakkaa ja lapsista tulee ambulansseja. UUaaUUaaUUaa. Miten äkkiä meistä tulee muuta. Meistä tulee. Ikään kuin jotain kuoriutuisi.

”Minusta tuli voimakas juusto”, toteaa raastava saksalaismies.

Saksalaiset sanovat vahingossa englanniksi ”become”, vaikka eivät tarkoita joksikin muuttumista, vaan jonkin saamista. Virhe ilahduttaa: he tulevat siksi mitä saavat. ”Minusta tuli pomppulinna!” huutaa naapurin tyttö.

 

Kolmioistunta

Edesmennyt isäni istui usein kolmiomaisessa risti-istunnassa vasen jalka maassa, oikean jalan nilkka vasemman polven päällä, pidellen kädellään nilkasta kiinni. Se oli sitä aikaa, kun miehet eivät vielä uskaltaneet istua reidet tiukasti ristissä kuin naiset. Asento näyttää rennolta, mutta urheilusukan resorin kuristaman nilkan ympäri kiertyvät sormet kielivät ankarasta puristuksesta, kuin istuttaisiin Ari Vatasen kyydissä Suurajojen pikataipaleella eikä anoppilassa marmorikakun ääressä.

Hautajaisten jälkeen makasin öisin valveilla ja mietin hänen mätänemistään. Jos pidin päivisin housuja, asetuin kolmiomaiseen ristiin ja pitelin nilkastani kiinni. Jos pukeuduin hameeseen, istuin reidet kiinni toisissaan, unohdin Ari Vatasen ja suuhun ropisseen hiekan.

 

2. SATEEN EDELLÄ

 

Kyyhöttäminen ja sijaistoiminnot

Jos joskus valittaisiin kiihtyneen kyyhöttämisen maailmanmestari, kultamitalin ansaitsisi puuhun ponnistanut, mutta loikassaan epäonnistunut kissa. Kissaa kismittää, kun se jää alakynteen painovoiman edessä, mutta tappiota ei sovi näyttää. Se suuntaakin salamannopeasti katsojan huomion varpaidensa väliin ja aloittaa rauhallisen puhdistusoperaation kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Myöskään sateen edellä kotipihaan ilmestyvä kissa ei myönnä olevansa luonnonvoimien armoilla. Kun ensimmäiset pisarat alkavat tipahdella, kastumisen uhka usuttaa käpälät leppoisaan raviin. Matkalla kuitenkin pysähdytään nuolaisemaan hartioille pudonnut vesipisara muina kissoina kuin mitään kummempaa ei olisikaan meneillään. Vain luimistuvat korvat kielivät siitä, että on tarve syöksyä äkkiä suojaan – eikä sittenkään. Kiihtynyt kyyhöttäminen ilmentää jotain sellaista, josta runoilija Erkka Filander kirjoittaa Torso-kokoelmassaan:

 

Sisäisen, kiristyvän liikkeen

ja ulkoisen, vuolaan paikallaanpysymisen

määrätty rakkaus.

 

Tältä näyttää kesken liikkeen jähmettynyt massa: voittajan muinaiset lihassyyt jatkavat impulssejaan marmorisen atleettipatsaan uumenissa, tuulettavan Timo Jutilan edessä värjöttelee televisioruudun sinertämiä naamoja. Sadattuhannet pikselöityvät kauppatorilla. Kirjaimista koostuva muistikuva mätkähtää alas puusta.

Muinaisen marttyyrin aivotärähdys tai atleetin selkäytimeen valunut voima on museossa enää väritön patsas. Nenän kohdalle murtunut aukko ammottaa tyynen valkeana ja kivuttomana. Ja silti puuttuvat osat herättävät katsojissa aavesärkyä.

Kuolevaisille on korkein onni

se mikä ei päivän mukana mene,

kirjoitti Pindaros Olympian kisoja ylistävässä oodissaan n. 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Jos torsoa tarkkailee pitkään, tuntee omassa ruumiissaan hävinneen osan, sen näkymättömän asennon joka lepää murusina maassa.


3. PAKKANEN

 

Tutinan vastainen notkuminen

Pakkassää ei houkuta notkumaan kulmilla. Myös matkanteko käy raskaaksi, enemmän iloitaan perille pääsemisestä. Tulee mieleen hotkiva koira, joka nauttii ruuastaan vasta kun se on mahassa. Sieltä ei kukaan voi sitä enää vohkia. Sitten joutaa jo lepäämään: joutavan koiran tassut notkahtavat.

Lämpimistä pehkuistaan ulos pakotetut ihmiset kokoontuvat asemille ja toreille, pahvin ja kahvin tuoksut muistuttavat toisiaan kertakäyttömukeissa. Kohoaa lohdun nostatus, kalsean päivän aurinko teollisuusalueen kattojen yllä ja vauvan lämmin röyhtäys höyryää vasten äitiä, riippuvainen asento. Tulevaisuudessa siintää kynsiään järsivän junamatkustajan hätä. Asemalaiturilta silmiin osuu paikallaan notkuvia topattuja säkkejä. Säkkien sisällä tutisevat polvet haraavat tutinaa vastaan: ”Ei tässä mitään”.

Voimme vain kuvitella kuinka aurinko paistaa toisten ikkunoista sisään, katsella elämän merkkejä, keneen osuu juuri nyt? Latuja Hämeenlinnassa, jäniksen jälkiä Jämsässä, rupia päässä tai Kouvolassa kuin kouvolalainen sekakäyttäjä joka kuluu asemalla. Polvet voivat notkahtaa, mutta ne kannattavat.

 

Vatsa edellä

Nyt joku tulee tähän vatsa edellä. Jotkut tulevat tilanteisiin aina vatsa edellä, he kulkevat kaikkialla kuin näyttelysaleissa, jotka on heitä varten pystytetty. Toisia taas on opetettu vetämään vatsa sisään. Miehestä erottuu lippalakki ja kevytuntuvatakki, sana ”työkyvyttömyyseläke” pölähtää soppatykin huurun sumentamaan pakkasilmaan. Maha pömpöttää, mutta miehelle se on pelastusrengas.

Ihmiset puhuvat venäjää ja ruotsia, Gigantin edessä joku on näkevinään mustalaisnaisen hameen alla moottorisahan. Mietin Napoleonin aikaista Suomea, Kustaa III:n leiriä ja Katariina Suurta. Oliko kuninkaan leirissä Liikkalan pellolla soppatykkiä? Mitä suurta Katariinassa olikaan?

 

Keinahtelu, pinnanalainen aaltoilu

Takakenossa keikkuen kelpaa pyörittää posetiivin kampea. Korvat aavistelevat sirkustunnelmaa ja päivänpaistetta. Markkinaviisujen harmittomuuden läpi kuitenkin kuultaa kylmä, aavemainen klangi: koje vieraannuttaa soiton ”soittajasta”, joka ei varsinaisesti edes soita, vaan veivaa kuin mekaaninen nukke. Posetiivin uumenissa piilee jotain elotonta, joka manataan henkiin aina kun kampea pyöritetään. Vaikutelma muistuttaa tv-komedioita, joiden taustalla käytetään kauan sitten äänitettyä, nyt jo kuolleiden ihmisten tyrskähtelyä.

Ensimmäinen posetiivari Martin Lehmann tuli Suomeen Saksasta vuonna 1830 marakattinsa kanssa, jota hänen kotimaassaan kutsuttiin sanalla ”Meerkatze”, ”merikissa”. Kaupan oli onnenlehtiä, mesileipää ja riikinkukonsulkia.

Onnenlehdistä sai lukea ennustuksia ja viisauksia, kuten sen että ”sateenkaaren päähän voi osua tietämättään”. Kalliimmissa oli kuviakin mukana. Talvisin parta huurtui, peltimuki helisi marakatin palelevissa sormissa, vapina sai onnenlehdet varisemaan. Mutta päälaella keikkuvan fetsin alla haavekuvat keikkuivat aivoissa kohti Lyypekin satamaa, missä meri aaltoili sulana.

 

4. TUULELLA

 

Raahaaminen ja raahautuminen

Ihminen voi olla hyvällä tai pahalla tuulella, ankaralla, hartaalla, leikkisällä, anteliaalla tai happamalla tuulella. Joskus myös kovalla tuulella tai vastatuulella, vaikkei kukaan sano niin. Tuulisella ilmalla joutuu ponnistelemaan. Kova tuuli nostaa tukan pystyyn ja saa veren kiertämään. Jotain hurjaa ja villitsevää on pohjoistuulen puhurissa risusavotan keskellä, kun raahaa isoa karahkaa ja joku näkymätön nykii sitä päinvastaiseen suuntaan.

”Päällä”, ”tuulella”: kuin pään läpi puhaltaisi. Millaisella päällä ihminen on, jos hän on luoteistuulella tai kaakkoistuulella? Jos joku pysyy tyynenä, onko hän silloin millään tuulella?

 

5. UKKONEN

Polvistuminen

Kesällä 1505 nuori Martti Luther pujotteli Erfurtin iltakellojen kumussa nokkosten ja ohdakkeiden halki, sitten pellavapellon poikki ja lehmipolkua pitkin laitumella kasvavan ison tammen alle pitämään sadetta. Kiivastunut taivaallinen Isä täräytteli vasamiaan maahan. Martin mielessä kajastivat Kristuksen oikeasta korvasta versovat liljat, jotka kuulostelivat lunastettuja sieluja, ja vasemmasta korvasta kasvava miekka, jolla Kristus kuulosteli niitä, jotka tempaistaan tukasta kiskomalla haudoistaan iankaikkiseen ja iankaikkiseen ja iankaikkiseen tuskaan.

Martti polvistui lehmiaitauksen sontavelliin ja kokeili, tulisiko Pyhä Anna hänen turvakseen. – Anna! Anna minun vielä elää! Jos tästä selviän, ryhdyn munkiksi, hän rukoili.

Lehmät ovat pyhän lupauksen ainoat todistajat. Mutta koska Lutherin henki säästyi, hän piti lupauksensa, keskeytti lakitieteen opintonsa ja ryhtyi munkiksi isänsä vastustuksesta huolimatta. Isä ei antanut koskaan anteeksi, vaan alkoi puhua haisevan henkensä voimalla siitä, kuinka kelvoton poika murskasi kaikki hänen toiveensa yhden salaman iskemän päähänpiston tähden. – Minä en tehnyt mitään! poika vannoi. – Sana teki kaiken. Sillä hetkellä kun polvistuin sontaan, Sana teki minusta sen, joka sanan painamaksi maahan kuvitellaan.