Äidit, tyttäret ja heidän maailmansa

Tunnetun tekijän esikoisromaani on kuvaus maiden yli ulottuvasta perheestä ja vaikeista rakkauksista, jotka suku tuo mukanaan. 

Koko Hubara:  
Bechi. 
208 s. Otava 2021.
 

Koko Hubaran esikoisromaani Bechi on avara ja kaunis kertomus. Kirja kertoo kolmekymppisestä helsinkiläisnaisesta Bechistä ja tämän kirjailijaäidistä Shoshana Ozerista. Jemeninjuutalaiseen sukuun kuuluva, Suomeen parikymppisenä muuttanut Shoshana on kasvanut israelilaisella kibbutsilla ja kipuillut perheensä, erityisesti äitinsä Rivkan kanssa koko ikänsä. Kun nuori nainen tapaa repressiivisen ja elämäänsä tyytyväisen Hannun, joka kosii häntä, saa Shoshana vihdoin mahdollisuuden jättää perheensä ja maan, jossa on kasvanut. Shoshana on aina haaveillut Pariisista, mutta nyt Helsinki saa kelvata. Pian Bechi syntyy. 

Bechi liikkuu pääosin näiden kahden hahmon ja heidän tarinoidensa välillä. Päähenkilö-Bechin tarina alkaa siitä, kun hän on matkalla kahvila Ekbergiin tapaamaan äitiään ja kertomaan tälle, että on raskaana. Romaanin toisen tason muodostaa Shoshanan aikoinaan kirjoittama, suomalaista kirjallisuutta ja kirjallisuuskenttää järisyttänyt omaelämäkerrallinen teos Shoshana Ayin. kävi täällä. Tämä taso kertoo Bechin lukijalle Shoshanan menneisyydestä Shoshana Ayin. -nimisen henkilöhahmon kautta. 

Teoksen keskeisimmäksi ajatukseksi voisi nostaa kirjailija Joan Didionin tunnetun lauseen siitä, kuinka ihmiset kertovat toisilleen tarinoita elääkseen. Kuten kaikki suvut, myös Bechin suku koostuu eri maailmoihin kasvaneista sukupolvista, vaikeista salaisuuksista ja aidosta menetyksestä. Jemeninjuutalaisen, sittemmin myös suomalaisen suvun naispuoliset jäsenet kokevat olevansa kotoisin eri maailmoista: He muistavat eri asioita eri tavoin, ja heidän on hankala puhua toisilleen rehellisesti. He kertovat tarinoita itselleen elääkseen ja selviytyääkseen, mutta jättävät kertomatta niitä muille – tai yrittävät kertoa, mutta muut eivät osaa tai halua kuunnella. 

Puhumattomuuden seurauksena jokainen jää yksin. Ihmiset selviävät tarinoidensa ansiosta, mutta suru siirtyy sukupolvelta toiselle. 

Teoksen kansikuva on taiteilija ja AD Caroline Suinnerin maalaus. Siinä selästä avonaiseen leninkiin pukeutunut nainen seisoo hieman vinossa selkä kohti katsojaa, toinen käsi lantiolla. Harmaan ja ruskean sävyin maalattu taulu saa kukkamaista eloa vaaleanpunaisesta, sinisestä, keltaisesta ja oranssista, jota naisen ympärille levittäytyy pieninä täplinä. Sama taulu löytyy Bechistä. Se roikkuu Shoshanan työhuoneessa ja muistutta Bechiä omasta itsestään. 

Pienen maailman pahoinvointia suuren maailman tarinoissa 

Kuten kaikki erinomaiset romaanit, Bechi luo omat maailmansa ja hahmonsa niin, että teos imaisee mukaansa heti. Teos kommentoi esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan ankeutta ja rasistisuutta, mutta irtauttaa kuvauksensa 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun Helsingistä kohti ajatonta ja kirjallista ajattelua. Tähän viittaan alussa mainitsemallani avaruudella. Erityisesti Shoshana Ayin. kävi täällä -taso teoksesta on kaunista ja antoisaa luettavaa, samoin Rivka-äidin näkökulmasta kirjoitettu epilogi. Nämä laajenevat kertomuksina kohti maailmankirjallisuuden kaanoneista tuttuja sukusaagoja, joissa aika toistaa itseään ja hahmot kantavat toistensa haluja, toiveita ja menetyksiä sukupolvesta toiseen. 

Bechin hahmo ja hänen kertojuutensa jäävät taas tekstissä hitusen kaukaisiksi ja irrallisiksi. Hahmona Bechi muistuttaa kirjailija Sisko Savonlahden esikoisromaanin Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu päähenkilöä: Molemmat ovat nuoria naisia, jotka ovat jollain tapaa jumissa. Kumpaakin vaivaa välinpitämättömyys, kumpikin ajautuu, kummankin on vaikea saada otetta siitä, mitä tarvitsee ja haluaa. Heidän maailmansa ovat yhtä aikaa pieniä ja aivan liian suuria, jotta niissä voisi elää onnellisesti.

On selvää, että Bechin huonovointisuus, toivottomuus ja levottomuuden ja apatian ristiveto ovat kirjallisia valintoja.

Bechi taistelee erityisesti sen kanssa, että tulisi kuulluksi niin miesten, äitinsä kuin ystäviensä kanssa. Lähes koko teoksen ajan hän kieltäytyy lukemasta kirjaa, johon äiti on tallettanut elämänsä keskeisimpiä vaiheita. Lopulta suhde tarinaan muuttuu. Ehkä, osittain. 

On selvää, että Bechin huonovointisuus, toivottomuus ja levottomuuden ja apatian ristiveto ovat kirjallisia valintoja. Niiden tarkoitus on kuvata paitsi ihmistä, myös kommentoida todellisuutta, jossa hän elää. Siinä rasistinen toiseuttaminen, miesten sietämätön tapa kohdella naisia, oma käsitys tyttäryydestä ja vaikeahko suhde omaan perheeseen tunkeutuvat arkipäiviin niin, että kokemusten on hyvin vaikea antaa olla vaikuttamatta omaan minäkuvaan ja itseymmärrykseen. 

Ajatus teoksen rakenteesta Shoshanan kirjan ja Bechin eletyn kokemuksen vuoropuheluna on loistava. Silti tasot ovat tyylillisesti hiukan liian kaukana toisistaan, jotta teos lunastaisi herkimmät ajatuksensa taiteesta, historiasta ja sukupolvien jatkumosta. Etenkin lopussa Bechi tuntuu ehdottavan vilpittömästi, että kirjoittaminen ja taide ovat Shoshanalle voimavara, jonka avulla hän voi hetkeksi vapautua tuskastaan. Ajatus on niin suuri ja perin juurin taiteessa kuvailtu, että se tarvitsisi tuekseen tekstiä, joka saa lukijan aidosti uskomaan siihen.

Omaelämäkerrallisuutta, muttei turhaan 

Hubara luo romaaninsa hahmoja kaikilla kielen ja tarinan tasoilla. Shoshana Ayin. kävi täällä on kirjoitettu laatusanoja ja tarkkoja kielikuvia hyödyntävällä kirjakielellä, ja samanlainen kielenkäyttö heijastuu äiti-Shoshanan puheessa. Bechi puolestaan kertoo tarinaansa puhekielisyyksiä, kuten mä-muotoa ja slangisanoja hyödyntäen. Kielelliset valinnat korostavat, kuinka hahmojen erilaiset menneisyydet ovat muokanneet todellisuutta, jossa he nyt elävät: Shoshana Ayin. ei Suomeen tullessaan tiedä, mitä “tsufee” tarkoittaa. Bechin ei tarvitse miettiä koko asiaa. 

Omaelämäkerrallisten piirteiden avulla Hubara käsittelee antoisasti niin äidin ja tyttären suhdetta kuin sairautta ja kirjailijuuttakin.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että äidin ja tyttären erot konkretisoituvat heidän puhumissaan kielissä, vaan kielet ylipäänsä rakentuvat erilaisille metafysiikoille. Kuilun yli on pakko yrittää rakentaa jonkinlainen silta, edes hutera ja vaappuva. Helvetin hankalaa se on.

Yksi teoksen mainitsemisen arvoisista piirteistä on tapa, jolla Hubara kirjoittaa siitä, minkä tuntee hyvin. Sekä Bechin että Shoshanan fiktiiviset hahmot vaikuttavat jonkinlaisilta kirjailijan omakuvilta. Omaelämäkerrallisten piirteiden avulla Hubara käsittelee antoisasti niin äidin ja tyttären suhdetta kuin sairautta ja kirjailijuuttakin. Silti omaelämäkerrallisuus ei ole teoksen kiinnostavin ominaisuus, eikä sen ole tarkoitus toimia kirjan myyntivalttina. Bechissä se on samanlainen väline kuin monissa 1900-luvun suurissa romaaneissa: portti hallittuun fiktiiviseen universumiin, jossa hahmot pyrähtelevät vuorotellen eloon. 

Nerokas epilogi ja toive pidemmästä kirjasta 

Kuten mainitsin aiemmin, erityisesti Bechin epilogi on äärettömän taitava niin kielellisesti, tarinallisesti kuin historiallisten tapahtumien kuvailun kannaltakin. Rivka-äidin monologissa Hubara todella päästää taitonsa tarinankertojana ja kirjoittajana valloilleen. 

 Bechi on varmasti kertomus, joka auttaa monia selviämään.

Siksi kirjallisuusluettelo teoksen lopussa on itselleni harmillinen yllätys. Esseeteoksissa tai muussa tekstissä, joka suoraan lainaa paljon materiaalia muista lähteistä – kuten esimerkiksi Anu Kaajan romaanissa Katie-Kate – lähdekirjallisuuden listaaminen on perustellumpaa. Bechin lopussa lähdeluettelo tuntuu ylikompensoinnilta tai ehkä huolelta siitä, ettei romaani seisoisi omilla jaloillaan. Näin ei missään nimessä ole. Romaani on itsenäinen, oma maailmansa, joka hahmoineen eriytyy kirjailijasta ja alkaa elää omaa elämäänsä. Silloin lähdeluettelo nykäisee takaisin ruumiiseen ja maailmaan, josta kirjaan alun perin lähdin. Se muistuttaa siitä, että tarina on, totuudestaan huolimatta, tarina. 

Bechi voisi olla vielä pidempi, ja kaivautua vielä useamman henkilöhahmon kautta kuvaamansa suvun ja sen jäsenten kokemuksiin. Tarinassa on siihen ainekset, ja Hubaralla taito luoda monia, eriäänisiä hahmoja, jotka ovat silti saman perheen ja saman kertomuksen kokonaisia jäseniä. Bechi on varmasti kertomus, joka auttaa monia selviämään. Joka tapauksessa se on romaani, jota suomalaiseen kirjallisuuteen on pitkään kaivattu.  

Arvio on julkaistu Nuoren Voiman numerossa 3-4/2021