Suomen vanhin kulttuurilehti

 

Vuonna 1908 perustettu Nuori Voima on Suomen vanhin kirjallisen kulttuurin lehti. Se ilmestyy neljästi vuodessa ja Nuoren Voiman kirjallisuuskatsaus Kritiikki kahdesti vuodessa. Terävien esseiden, perinpohjaisten reportaasien ja syvällisten henkilöjuttujen lisäksi Nuori Voima julkaisee kaunokirjallisuutta, arvioita, haastatteluja ja kuvajournalismia. Lehti tutustuttaa uusiin tekijöihin ja ilmiöihin, innostaa ja kannustaa ajatteluun.

Lehteä julkaisee valtakunnallinen kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto, joka on elävöittänyt suomalaista kulttuuria tapahtumillaan ja kirjoittajakoulutuksellaan kohta sadan vuoden ajan. NVL:n toiminta on poliittisesti sitoutumatonta ja avointa kaikenikäisille.

Nuori Voima uudistui maaliskuussa 2017, kun lehteen tulivat Maaria Ylikangasta sijaistavat päätoimittajat Noora Mattila ja Ann-Mari Huhtanen. Uudistuminen ja ajan mukana eläminen on ollut tyypillistä Nuoren Voiman historiassa.

Lehden alkutaipaleella päätoimittajana toimi Ilmari Jäämaa, jonka ansiosta lehden suosio ja levikki kasvoivat nopeasti 1910-luvun lopulla. Avustajiin kuuluivat tällöin muun muassa E. A. Saarimaa, Vilho Setälä ja Jalmari Finne. 1920-luvulla lehteen kirjoitti suomalaisen kirjallisuuden nuori kärkijoukko, mm. Martti Haavio, Pentti Haanpää, Uuno Kailas, Mika Waltari, Katri ValaToivo Pekkanen, Yrjö Jylhä, Olavi Paavolainen ja Saima Harmaja

Ilmari Jäämaan kuoltua alkoi lehden historiassa vaikea kausi: levikki laski, lehti kohtasi talousvaikeuksia eikä esimerkiksi vuonna 1940 ilmestynyt lainkaan. Vuonna 1944 lehti alkoi elpyä Eino Parikan johdolla. Sodan jälkeen 40-luvun lopulla ja 50-luvulla päätoimittajina toimivat Eeva Helleman (Joenpelto), Terttu Kiuru-Lehtonen, Martti Turunen ja Tauno Peltomäki

1960-luvun puolivälissä Kalevi Seilonen ja Juha Virkkunen alkoivat uudistaa lehteä taiteellisen radikalismin ja avantgardismin hengessä. Alkoi uusi kansainvälistyminen, ja lehden sivuilla ilmestyi suomennoksina mm. Henry Millerin, Bertolt Brechtin, John Cagen, E.E. Cummingsin, Alain Robbe-Grillet’n, Markiisi de Saden ja Ezra Poundin tuotantoa. Erityisesti herätti pahennusta Nuoreen Voimaan suomennettu luku William Burroughsin Alastomasta lounaasta

Katkonaisen 1970-luvun jälkeen Seppo Heiskanen ryhtyi vuonna 1985 kohottamaan lehden profiilia uudelleen, tällä kertaa 80-lukulaisen taiteidenvälisyyden ja raja-aitojen kaatamisen merkeissä. Vuonna 1991 Nuori Voima sai jälleen uuden ilmeen ja suunnan luotseinaan Jyrki Kiiskinen ja Jukka Koskelainen. 90-luvulla henkisenä kontekstina olivat yhä enenevässä määrin mannermainen filosofia, uusi kirjallisuus-, taide-, yhteiskuntateoria sekä feministinen ajattelu.

Kiiskisen ja Koskelaisen jälkeen Nuorta Voimaa ovat päätoimittaneet Tarja Roinila, Silja Hiidenheimo, Janne Porttikivi, Tuomas Nevanlinna, Markku Paasonen, Teemu Ikonen, Markku Lehtinen, Eino Santanen, Antti Arnkil, Olli Sinivaara, Martti-Tapio Kuuskoski sekä Maaria Ylikangas.

Vuonna 2010 lehti voitti Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n laatulehtikilpailun.  

Lue uusimman numeron sisällöistä täältä.