Tammen kuvapankki
Orhan Pamuk

Orhan Pamuk ja suurkaupungin pyhä jokapäiväisyys

Arvio
|

Arvostettu Nobel-kirjailija vierailee Suomessa viikonloppuna. Turkkilaiskirjailijan uusin Kummallinen mieleni -romaani on ennen kaikkea kirja Istanbulista –  ja tavallisesta ihmisestä. "Pamukin kertomana jogurttikaupustelijan elämäntarina on kuin Veikko Lavin iskelmää turkkilaisittain", Jantso Jokelin kirjoittaa arviossaan. 

 

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni. Suom. Tuula Kojo. 778 s. Tammi 2017.

 

”Ei tullut uutta Berliiniä”, totesi Ylioppilaslehden otsikko (13.4.) hiljattain eräästä metropolista Euroopan reunalla.

Vielä joitakin vuosia sitten Istanbulista povattiin seuraavaa suurta hipsterikaupunkia. Turkin kansantalous, turismi ja investoinnit kasvoivat kohisten. Taiteilijat, reppureissaajat ja Erasmus-opiskelijat vaelsivat kohti Bosporinsalmen eksoottista helmeä. Vielä vuonna 2010 Istanbul ehti viettää vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunkina.

Sittemmin hallituksen vastaiset mielenosoitukset, sotilasvallankaappausyritys, terrori-iskut ja hallituksen ajama voimapolitiikka ovat himmentäneet kaupungin hehkua. Turismi on hiipunut, kansainvälinen arvostelu kasvanut ja tunnelma sulkeutunut.

Tämä ei tarkoita sitä, ettei Istanbul olisi edelleen Euroopan kiinnostavin kaupunki. Ehkä hieman pilke silmäkulmassa Orhan Pamuk ristiikin tuoreimman suomennetun romaaninsa keskuskaupungin vaatimattomasti ”maailman pääkaupungiksi” jo ensimmäisellä sivulla.

Kummallinen mieleni on siis kirja Istanbulista, kaikki muu tulee vanavedessä.

*

 

Romaani seuraa jogurttia ja perinnejuoma bozaa kauppaavan Mevlutin elämää yli 40 vuoden aikana. Lukemattomien turkkilaisen tavoin Mevlutin isä muuttaa maalta Istanbuliin paremman toimeentulon toivossa, rajaa puolilaittomasti tontin kasvavasta hökkelikaupunginosasta ja opettaa pojalleen katukaupustelun taidon.

Romaanissa ääneen pääsevät monet Mevlutin elontietä risteävät henkilöt: sukulaiset, rakastetut, ystävät, uskovaiset, poliittiset aktivistit, kauppiaat, urakoitsijat, opettajat. Vaikka sisäiskertojien puhetyylit eivät radikaalisti eroa toisistaan, vaihtuvat äänet laventavat tarinaa ja tuovat miljoonakaupungin kuvaukseen tervetullutta virtaa.

Mevlutista kirja kertoo etäämmältä, yksikön kolmannen persoonan kautta. Päähenkilön tietynlainen persoonattomuus on toimivaksi havaittu keino paitsi taiteessa myös katukaupustelijan elämässä. Vahvoista määreistä vapaana jokamiehenä Mevlut kohtaa avoimesti uskovaiset ja vasemmistoradikaalit, rikkaat ja köyhät. Kaupunki avaa hänelle ovensa yksi toisensa jälkeen.

Vielä vuosikymmenten jälkeenkin Mevlut pyrkii joka ilta jääräpäisesti kadulle myymään bozaa, joka on jo muuttunut nostalgiatuotteeksi. Menneeseen hän ei haikaile. Myyntituotot ovat mitättömät, mutta sillä ei ole merkitystä. Mevlut haluaa vain kävellä, kunnes hänen ajatuksensa sulautuvat katuihin. Periksiantamattomasta kävelemisestä muodostuu polveilevan kronikan selkäranka.

*

 

Turisteille Istanbul maalataan usein tarunhohtoiseksi Orientin helmeksi Idän ja Lännen risteyksessä. Syvimmän vaikutuksen moniin kaupunki tekee silti arkisella melankoliallaan. Myös Pamukille koskettavinta ja mystisintä Istanbulissa on sen tomuinen jokapäiväisyys. Hän kirjoittaa yksityiskohtia tihkuvaa epiikkaa hökkelikylien tuoksuista, hautausmaiden koirista, pilahviriisin keitosta tai vaikka sähkömittareiden tarkistamisesta.

Sotilasvallankaappausten, kansanliikkeiden ja maanjäristysten kaltaisten suurten tapausten taustalla ihmisten päivittäinen elämä hehkuu pyhää valoa.

Taitavasti kuvatun arjen lisäksi sijan saavat myös turkkilaisille tärkeät traditiot, kuten monivaiheiset naimakaupat. Romaanista löytyy mitä kaunein kuvaus oudon tapakulttuurin koreografiasta, joka kaikessa vilpillisyydessäänkin ilmaisee jotain aitoa.

”Valheet olivat osa rituaalia: valehteleminen ei tarkoittanut, että emme olisi tosissaan. Yksilöitä ymmärrettiin ja yhteisöä kunnioitettiin. Tämä sanahelinä vain edelsi sitä varsinaista seremoniaa, joka kohta seuraisi. Pian tyttö ja poika tapaisivat. Saataisiin selville, mieltyisivätkö he toisiinsa. Ja sitäkin tärkeämpää oli, päättäisikö koolla ollut väkijoukko, että he sopivat toisilleen.”

*

 

Olisi vaikea kirjoittaa modernista Turkista ilman uskonnon ja politiikan ristipaineita. Tämän aiheen äärellä Pamukin kerronnassa on usein havaittavissa eräänlaista krapulaa.

Maallisen muslimivaltion jännitteitä Pamuk kuvasi väkevästi jo romaanissa Lumi (2002, suom. 2004), jota kirjailija itse on kuvannut ainoaksi poliittiseksi romaanikseen. Totiset ponnistelut uskonnon ja politiikan sfääreissä näyttäytyivät jo Lumessa päähenkilölle surkuhupaisassa valossa. Kummallisen mielen sankari kuuntelee maallisten vasemmistolaisten ja uskonnollisten johtajien puheita kunnioituksella, mutta etäisyys vahvoihin aatteisiin säilyy. Lopulta tärkeintä on rakkaus, ja kadut.

Valtiousko ja islam ovat kumpikin muokanneet turkkilaisuutta näkyvästi tasavallan perustamisesta lähtien. Sitä Pamuk ei pyri kieltämään. Hänen romaaniensa keskushenkilöitä yhdistää kuitenkin usein pyrkimys hengellisen hurskauden tai poliittisen oikeamielisyyden sijaan ensisijaisesti onnellisuuteen.

Niinpä esimerkiksi Mevlutin elämäntarinan satojen sivujen mittaisessa nuoruusvaiheessa käteenvetoharrastus ajaa jatkuvasti yhteiskunnallisen tiedostamisen ohi.

*

 

Kummallinen mieleni -romaanin yhteydessä on ehditty sivuta moneen otteeseen Dublinia kuvanneen James Joycen Odysseusta. Teokset kartoittavat kotikaupunkejaan intohimoisesti, ja sivumääriltään molemmat ovat tappoaseen luokkaa. Siihen yhtäläisyydet jäävätkin.

Odysseus räjäytti romaanin loputtomilla kulttuuriviittauksillaan, kielellisillä mahdottomuuksillaan ja hengästyttävillä tyylikokeiluillaan. Kummallinen mieleni on näennäisestä moniäänisyydestään huolimatta hyvin perinteinen romaani. Se ei toki ole negatiivinen määre taiteenlajissa, joka on perusolemukseltaan konservatiivinen.

Parhammillaan perinteisyyteen kätkeytyy kumouksellisuutta. Pamukin kertomana jogurttikaupustelijan elämäntarina on kuin Veikko Lavin iskelmää turkkilaisittain. Kummallinen mieleni väittää, että kuka tahansa on liki 800-sivuisen romaanin arvoinen. Vaikka jokaisen ihmiselämän osa on myös ajoittainen tylsyys, suuria vastareaktioita tarinan verkkaisemmat jaksot eivät lukijassa aiheuta.

Orhan Pamuk kuvaa Istanbulia paremmin kuin kukaan. Entiselle tai tulevalle Istanbulin-kävijälle teos avaa ainutlaatuisella tavalla kaupunkia, joka kaikesta kaoottisuudestaan huolimatta pyörii kummallisen, omalakisen logiikan ohjaamana.

Jantso Jokelin

Orhan Pamuk esiintyy Helsinki Lit -tapahtumassa lauantaina 13.5.2017 klo 17. 

Arviot