Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa lukea?
Johanna Osváth ei ehdi kuunnella selityksiä siitä, miten ihmiset eivät ehdi lukea.
”En tiedä mitä lukemiselleni on tapahtunut. Nuorena kalusin lähikirjaston hyllyt läpi. Nyt en ole vuosiin ehtinyt lukea enää oikein mitään, vaikka haluaisin.”
Keskustelukumppanini on päättänyt viedä hyväntuulisen jutustelun syvästi inhoamaani suuntaan. Hän ei ole ensimmäinen.
Vaivaannuttava diskurssi johtuu itsensä kliimaksiin kiihdyttäneestä lukutaitokeskustelusta. Kaikki tietävät, että lukea pitäisi, mutta kun ei ehdi. Syitä on helppo etsiä ympäriltä: työelämän ja vapaa-ajan sekoittumisesta, sosiaalisen median koukuttavuudesta, ruuhkavuosista. Lukukeskuksen jo lähes kulttimaineeseen nousseen 10 faktaa lukemisesta 2020 -selvityksen mukaan ”60 % aikuisista kokee lukevansa tai kuuntelevansa kirjoja liian vähän. Jopa 71 % mainitsee syyksi vaikeuden keskittyä lukemiseen. Monet myös katsovat mieluummin tv-ohjelmia tai elokuvia ja kokevat ettei aika riitä lukemiselle.”
Kaikki tietävät, että lukea pitäisi, mutta kun ei ehdi.
Juttukaverini ripittäytyminen kuvaa uudenlaista ilmiötä, joka näkyy monella yhteiskunnan sektorilla. Lukemattomuudesta tunnustautuminen ei tekona ole vastakkainen performatiiviselle lukemispuhelle, vaan sen luonteva jatkumo ja kenties uudempi muoto. Ilmiötä voisi nimittää mustavalkopesuksi. Henkilötasolla mustavalkopesua harjoittava ihminen haluaa ilmaista kirjallisuuden ja lukemisen olevan hänelle tärkeää, muttei toteuta lukemisen arvoja arjessaan.
Vaikka useimmat valittelevat ajanpuutetta, on tosiasiassa vapaa-aika historiallisesti katsoen vain lisääntynyt. Ihmisten halu tai kyky käyttää aikaa kirjallisuuden lukemiseen vain on vähentynyt. Vapaa-aikaa hallitseville some- ja suoratoistopalveluille antautuminen on vaivatonta. Kun itse olen saattanut vauvani viimein uneen, on minunkin usein helpompi vastata kaukosäätimen kutsuun kuin avata sen vieressä kuukausia pötkötellyt Seksuaalisuuden historia.
Mäentöidenjälkeenjaksaenäälukea kaikuu radiossa, televisiossa, kaduilla ja kahviloissa, juhlissa ja lounastauoilla, se vahvistuu universaaliksi soinniksi, alkuääneksi korvan juuressa. Loputon kuvavirta jauhaa äänen massaksi. Tyhjä kaiku levittäytyy kaikkialle, maastoutuu ympäristöön. Pienten kirjakauppojen ovella käy tuuli, suurista löytyy lähinnä askartelutarvikkeita.
Syitä lukemisen vähenemiselle on tietenkin lukemattomia, mutta loputtoman rakenteellisen analyysin ohella voi katseen suunnata myös peiliin: kuinka helpolla päästämme itsemme? Emmekö ihan oikeasti löydä aikaa lukemiselle?
Syväluotaavaa ajattelua ja paneutumista vaalivan lukemisen pitäisi olla ilon ja ylpeyden aihe – ja sille pitäisi myös sallia sen vaatima aika.
Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain 2022) summaa monin paikoin erinomaisesti kirjallisuuden arvoa yksilöllisessä ja kollektiivisessa kokemusmaailmassa:
”On tullut aina vain hyväksyttävämmäksi leimata pitkäjänteisellä työllä hankittu tieto ja ymmärrys pelkäksi itsensä korostamiseksi. Tämä kumpuaa ennen kaikkea siitä, että kulttuuri antaa nykyään oikeuden päästä helpolla ja jopa kruunaa helpolla pääsemisen tekaistuilla arvoilla. Vaivan arvot ovat vastakkaisia tälle itsestäänselvyydeksi käyneelle elämäntavalle, ja siksi ne tuomitaan.”
Syväluotaavaa ajattelua ja paneutumista vaalivan lukemisen pitäisi olla ilon ja ylpeyden aihe – ja sille pitäisi myös sallia sen vaatima aika. Jokainen kirja ei ole yhtä arvokas, sillä erilaiset kirjat kannustavat erilaisiin lukutapoihin. Mitä enemmän konformistiset vapaa-ajanvieton muodot saavat jalansijaa arjessa, sitä ahtaammaksi käy taiteellisesti kunnianhimoisen kirjallisuuden tila.
Aivan kuten viherpesu pilaa kuluttajan luottamuksen kaikenlaista kestävyyspuhetta kohtaan, supistaa mustavalkopesu lukemisen sosiaaliseksi performanssiksi, jossa arvon ilmaiseminen ääneen riittää.
Kirjat eivät kestä vettä, eikä kansallinen lukutaito sen paremmin kuin kirja-alakaan pysy pystyssä pelkän puheen voimalla. On lopulta jokaisen kirjallisuutta arvossa pitävän ihmisen vastuulla kannatella lukemisen ekosysteemiä. Jos tahdomme pitää yllä sivistysvaltiota ajassa, jossa sitä systeemaattisesti ylhäältäpäin romutetaan, tehkäämme lukemiselle aikaa. Ehdimme kyllä.
Nuoren Voiman uudella palstalla julkaistaan ajankohtaisia puheenvuoroja kirjallisuudesta, lukemisesta ja kulttuurista. Onko sinulla sanottavaa? Lähetä puheenvuorosi toimitukselle osoitteeseen toimitus@nvl.fi. Julkaisemme parhaat printissä ja verkossa. Päätoimittaja Johanna Osváthin puheenvuoro on julkaistu alun perin Nuoren Voiman numerossa 2/2023.
