Alex Kampion
ntamon uusi kustantaja Jarkko S. Tuusvuori

Leevi Lehdon seuraaja ja ntamon uusi kustantaja on filosofi Jarkko S. Tuusvuori

Juttu
|

Leevi Lehdon kymmenen vuotta sitten perustaman ntamo-kustantamon uusi luotsaaja on Jarkko S. Tuusvuori. Tuusvuori on Nietzschen filosofiasta väitellyt monitoimiajattelija, kulttuurin sekatyöläinen, yksi niin & näin -lehden perustajista ja sen entinen päätoimittaja. Kirjoja hän on kustantanut niin & näin -kirjojen kautta. Tietokirjallisuuteen panostetaan mutta runoutta ei unohdeta, Tuusvuori lupaa. 

Vesa Rantama: (Huome)nta! Helsingin Sanomat julkaisi viime vuonna Leevi Lehdon haastattelun otsikolla ”Liikeyritys myynnissä: rahan sijasta ostajalta kysytään henkistä pääomaa”. Kuinka paljon henkistä pääomaa tarjosit ntamosta?

Jarkko S. Tuusvuori: Tarjouskilpailua ei onneksi ollut. Leevi otti minuun yhteyttä, sillä varmaan hän ajatteli, että olen sellainen työhevonen, jolle homma sopii. Osto-, myynti- ja pääoma-asioista pääsen käyttämään termiä liikesalaisuus – pitkään odottamani hetki! Ehkä Kauppalehti Optio tulee tivaamaan tätä tiukemmin…

VR: Otan haparoivia ensiaskeleita taloustoimittajana. Leevi kertoi minulle, että tuon haastattelun pohjalta tuli yhteydenottoja ja tarjouksia.

JT: Sijoituskohteenakin ntamo on ihan kiinnostava. Haastattelun luin kyllä tuoreeltaan, mutta nyttemmin en ole halunnut palauttaa sitä tai sen herättämiä reaktioita mieleeni. Ties vaikka haittaisivat toimintaa.

VR: Pitikö sinun miettiä vastaustasi? 

JT: Piti mutta oli se lopulta aika selvää: Olin joka tapauksessa irrottautumassa monista vanhoista sidonnaisuuksistani, joten tilanteeni oli sopiva saumojen ja omien kykyjeni tutkimiseen. Harvinainen onnenkantamoinen siis. Olen toki miettinyt, että jos tilanteeni ei olisi tuolloin syyskesällä 2016 ollut niin otollinen, niin olisinko lähtenyt – ja todennäköisesti silti olisin. Olisi todella sääli, jos ntamo ei saisi jatkoa. Enkä voi kiistää, ettenkö näkisi sitä myös taloudellisesti järkevänä toimintana; ei se pelkkää kulttuurityötä ja perinteen vaalimista ole. Toisaalta nyt kun ntamo on ollut liikkeellä puolivaloilla, ovat ihmiset vasta tajuamassa Leevin työn merkityksen. Hän on luonut aivan uusimpia ideoita toteuttavan ja toisaalta alan vanhan ajan ideaaleja uhkuvan yleiskustantamon, joka on pärjännyt ja kannattanut ja näyttänyt suuntaa puolustamalla rohkeaa ja korkeatasoista kulttuuria tässä kelmeässä ajassa.

VR: Miten kiinnostuit kirjankustantamisesta, ja mikä sinua siinä kiinnostaa?

JT: Niin & näin on aina ollut kotikenttäni, ja olemme tehneet myös kirjoja jo 15 vuoden ajan. Kustannustoimintaa aloittaessamme puhuimme paljon esimerkiksi painoksen käsitteestä. Ntamolle se on tietysti olennainen – juju on siinä, että ohitetaan painoskulut. Ensimmäiset niin & näin -julkaisut tehtiin digipainossa, ajatuksena nimenomaan tarvittaessa olemattoman pieni painos. Olimme siis liikkeellä samalla suunnalla jo vähän ennen ntamoa, mutta ratkaiseva askel jäi ottamatta.

VR: Perustaessaan ntamon Leevi toi print-on-demandin esille poliittisena eleenä ja haastoi hyvin provosoivasti suurien (kusta)ntamoiden jäykän infrastruktuurin.

JT: Kuka tahansa muu olisi nähnyt sen vain kaupallis-teknisenä mahdollisuutena. Vaikka mekin filosofeerasimme painoksesta syvällisesti, niin lopulta ajatus oli, että pieni painos on käytännöllinen järjestely, jolla voidaan toteuttaa mielekkäitä asioita.

Leevi taas teki POD:sta älyllisen ja taiteellisen – ja miksei poliittisenkin – tapahtumisen alueen. Tarvepainatuksen käsite yhdistyy Suomessa ensimmäisenä Leeviin, minkä vuoksi se on täällä sekä taide- että tietokirjailijoita kiinnostava asia, luovan tekemisen kiihoke.

Esimerkiksi Kari Aronpuro on ntamolla tehnyt sellaisia juttuja, joita ei missään tapauksessa olisi toteutettu jossain Tammella. Aronpuro on kiinnostava ja inspiroiva hahmo siinäkin mielessä, että hänelle kirjallinen ja filosofinen kokeilu käyvät käsi kädessä. Näen tämän akselin ntamossa olennaisena, ja uskon että se yhdistää myös minua ja Leeviä. Erityisen mehukasta on, että samaan aikaan on julkaistu näköispainoksena Aronpuron varhaisteoksia, kuten Peltiset enkelit, ja sitten tätä uutta materiaalia, Pelkkää barnumia ja muuta. Kun näkee Leevin hahmon tässä taustalla, se inspiroi ajattelemaan sanaa näköispainos: fac simile, siis tehdä samanlaista, ei kuitenkaan tehdä samaa. Näköispainos on näköinen, ei yhtäläinen.

VR: Aiotko siis jatkaa ntamoa nimenomaan tarvepainatuskustantamona?

JT: Näillä näkymin kyllä. Tulevista julkaisuista en voi vielä kertoa, mutta esimerkiksi näköispainoksia on jo pitkä lista mietittynä. Jo tänä kesänä on suunnitelmissa joitain julkaisuja  – sekä vanhaa sepitettä että uutta ei-sepitettä – , ja syksyllä vielä enemmän. Tietokirjallisuuspuolta monet eivät ole välttämättä huomanneet, vaikka se on tärkeä ja lujittuva osa kustantamoa. Monet ajattelevat ntamoa kokeellisen runouden laboratoriona, vaikka todella pieni osa katalogista edustaa sitä. Laatua tavoitteleva tietokirjallisuus on minullekin tuttu maasto, ja pyrin entisestään vahvistamaan sitä, kun astun kehiin.

Mutta koska jopa ntamon kaltaisessa lafkassa tietyt prosessit ovat hitaita ja jähmeitä, näkyvät painotukseni julkaisuohjelmassa laajemmin vasta ehkä ensi kesänä. Pitää myös katsoa, mitä puuttuu kokonaan. Ruotsinkielistä materiaalia olisi mukava julkaista enemmän, ja sitä voisi kokeilla markkinoida myös Ruotsissa.

VR: Leevi sanoi minulle alkuvuodesta, että hän aikoo julkaista vielä Caj Westerbergin ruotsinnokset omista runoistaan sekä Sami Liuhdon menetelmällisen teoksen Canto di Assisi. Nämä ovat nyt ilmestyneet…

JT: Tuotantohihnalla on kyllä vielä paljon muutakin kamaa, jonka Leevi on saattanut alulle. Jos symbolinen siirtymäteos on nähtävä, niin se on Leevin englanninkielisen Lake Onega -kokoelman uusi painos lisätyin sisällöin. Se ilmestyy nyt 25. toukokuuta, kun ntamon perustamisesta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta.

VR: Aiotko julkaista nimenomaan filosofiaa enemmän kuin ntamo on julkaissut tähän asti?

JT: En usko, että se tulee olemaan erityinen painotus. Tai voihan olla, että siihen tulee huomaamattaan satsattua. Minulle saatetaan taustani tuntien lähettää erityisesti filosofiaan kuuluvia kässäreitä, mutta tarkoitukseni on ennen kaikkea julkaista laajassa mielessä filosofisestikin kiinnostavaa kamaa – oli se sitten miltä alalta tahansa. Olen oppinut tämänkin niin & näinissä, joka ei ole filosofian, vaan filosofinen aikakauslehti.

VR: Siinä onkin yllättävän suuri ero. Mikä siis on kustantamisen filosofiasi?

JT: Tietokirjakustantamisen tila on minulle juuri tällä hetkellä tärkeä lähtökohta. Jos katsoo, mitä tietokirjoja Södika mainostaa Hesarissa nykyään, niin siellä on kokkauskirjoja ja self-helpiä. Haastattelin viime vuonna Anto Leikolaa, joka oli mennyt WSOY:lle tietokirjaosaston johtajaksi vuonna 1967 kolmekymppisenä luonnontieteiden tohtorina. Pysäyttävä seikka, täyttä ufoa nykynäkökulmasta. Mikä kaikki siis on muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa?

Monet saattavat kohauttaa olkapäitään ja sanoa, että pienet kustantajat ovat tietopuolella ottaneet sen roolin, mikä isoilla oli ennen, ja that’s it…

VR: Ja sama ilmiö näkyy myös runoudessa.

JT: Juuri näin. Toki ntamossakin puolustetaan nimenomaan laatua ja perinteistä toimintatapaa, vaikka jostain näkökulmasta katsottuna puuhailemme ihan hämäräperäisessä lafkassa. Tosiasiassa Leevi on saanut aikaan kannattavan yleiskirjatalon, joka luontevasti ulottuu myös ei-fiktion sfääreihin, samalla kun alan kolossit kaihtavat kaikkea vähänkin vaikeampaa tai vaativampaa ja tulevat ruokkineeksi kiihtyvää tyhmistymistämme. Nykyisin jollekin Lehdon tai minun kaltaiselleni toimijalle tippuu rooli puolustaa perinteisiä arvoja. On omituinen tilanne olla yhtäkkiä keskialueella ja jonkinlaisena kirjallisena tukipilarina. Ainakin jossain katsannossa.

VR: Kun ntamon aktiivisuus on vähentynyt, tuntuu runokirjojen yleensä – ja erityisesti hyvien runokirjojen – määrä jonkin verran laskeneen. Monet runouden kanssa tekemisissä olevat ihmiset odottavat, että tuleeko ntamo säilyttämään yhtä vahvan roolin runouden julkaisijana kuin sillä on ollut…

JT: Ei runoutta varmasti sorsita. Realistinen ennuste on, ettei runous myöskään ensimmäisenä tule vahvistumaan. Taustani ei ole erityisesti sillä alueella, mikä saattaa huolestuttaa monia. Olen kuitenkin ollut mukana joissain runouskeskusteluissa ja –tapahtumissa, kuten taannoin Poetiikkakonferenssissa keskustelua vetämässä. Tämä on myös esimerkki kiinnostuksestani liikkeisiin ja ilmiöihin, joissa luontevasti ylitetään erilaisia raja-aitoja, olivat ne sitten oppialojen, genrejen tai muiden asioiden välisiä. Toivon, että runoilijoilla on edelleen kiinnostusta tämänkaltaiseen toimintaan.

Niin & näinissä toimiminen on pitänyt makuni laveana – lehden toimittaminen vaatii generalismia. Se on ollut uteliaisuutta ruokkiva ja ylläpitävä projekti. Jokainen kulttuurilehti varmaan tarvitsee nirsompia tyyppejä, jotka saattavat ajatella omista jutuistaan, että ne ovat editoinnin tuolla puolen ja suhtautua yksiin kirjailijoihin, filosofeihin tai muihin sankareihin palvovasti ja pitää toisia – vaikka kuinka ansioituneita – pelkkänä skeidana, siis operoida mielipiteenmuodostajan äkkiväärällä logiikalla. Mutta jos päätoimittaja on sellainen, niin se on yleensä todella huono juttu. Ja tämä pätee myös kustantamiseen.

VR: Tuntuu, että ntamo on aika määrätietoisesti laajentanut toimintaansa kymmenen vuoden aikana, ja käsitykset nimenomaan uuteen ja outoon runouteen keskittyvästä kustantamosta ovat peräisin kymmenen vuoden takaisista lausunnoista. Koko kenttä on muuttunut merkittävästi: silloin Leevi puhui niin kuin radikaalisti ulkopuolisena, kustannusalan kummallisena haastajana…

JT: Yksi luonteva selitys sille on, että sellaiset voimat, jotka haastavat status quon, joutuvat tutustumaan huolellisesti myös siihen itseensä. Perinteiset kustannusalan arvot ja julkaisupolitiikka ovat tuttuja Leevillekin, koska hän lähti niitä haastamaan.

ntamo edusti jo lähtöjään perinnettä, joka tosiasiassa on alati uudistuva. Omassa filosofisessa toiminnassanikin on tapahtunut valtavirtaistuminen: tällä hetkellä en käsittele esimerkiksi Nietzschen käsitteen käsitettä jossain akatemiassa, vaan kierrän puhumassa kansalaistaidoista. Nämä ovat jokaista koskettavia asioita, jotka vaativat selväsanaista selväjärkisyyttä ilman mitään marginaalisuuden vivahdettakaan. Tässä on käynyt niin, että kun rakenteita on hajonnut ympäriltä tai välistä, niin odottamattomat tyypit kiertävät eri puolilla muistuttamassa vanhan koulun tavoista tehdä asioita.

VR: Kymmenen vuotta sitten ntamon ajatus ehkä oli, että suuret kustantamot eivät julkaise tietyn tyyppistä runoutta. Nyt taas uhanalaista on runouden julkaiseminen ylipäätään, joten ntamon kaltaisten toimijoiden rooli on luonnollisesti kasvanut. Kun katsoo runousmaastoa viimeisen kymmenen vuoden ajalta, niin jopa valtaosa parhaista kirjoista ja mahdollisista tulevista klassikoista on pienten kustantamojen tuotantoa.

JT: Presiis. Analogia myös tietokirjallisuuteen tässä on suora ja vähänlaisesti käsitelty. Murtuneita rakenteita dramatisoi se Leikola-esimerkki: koko ajatus jonkun nykyleikolan – joita ei tietenkään olekaan – pestaamisesta ison talon tietoviskaaliksi on absurdi. Samaan aikaan tietopuolista mielipidevaltaa käyttelevät mediassa tyypit, joilla ei ole esimerkiksi tutkijakoulutusta tai muutoin rahkeita muuhun kuin katteettomaan hehkutukseen ja omaan pussiin pelaamiseen erinäisin näennäisin kehittämisvaatein. Monenmoisia vastaliikkeitä tarvitaan, että saadaan enemmän kunnollista ja perusteltua ajatustenvaihtoa yhteiskuntaan.

VR: Runouden kentällä lyötiin menneinä vuosina Poesia ja ntamo usein kommenteissa yhteen nippuun, vaikka Poesia on julkaissut paljon vähemmän kirjoja ja huolellisemmin toimitetun oloista materiaalia kuin ntamo.

JT: Huolellisuuskilpaa en kommentoi, mutta laaja volyymi on ehdottomasti olennainen juttu. Sekin liittyy tuohon suurien toimijoiden haastamiseen, että otetaan heidän perinteistä rooliaan paljon julkaisevana yleistalona. Ja siinä sivussa kummitellaan kulta-aikain Södikana, kun nyky-Södika satsaa oma-apuun ja lifestyleen.

Todennäköisesti nimekkeitä tulee tästä lähtien kuitenkin olemaan vähemmän, koska ei kukaan pysty siihen, mihin Leevi pystyi.

VR: Mikä on näkemyksesi kustannustoimittamisesta? Jos julkaisee niin paljon nimikkeitä kuin Leevi on julkaissut, jääkö se väistämättä vähemmälle? Onko se yliarvostettua?

JT: Osaan vastata parin vuoden päästä paremmin. Olen kustannustoimittanut kirjoja niin & näinissä sekä muillekin taloille, ja tiedän jotain homman vaativuudesta. Niin & näin ylipäätään on ollut koulu kaikkeen kirjantekoon liittyvään, markkinoinnista lähtien. Kustannustoimittaminen on harrasta puuhaa: mennään sana sanalta, lause lauseelta, pilkku pilkulta – ja kun on tällainen oikeakielisyystyyppi kuin minä, niin iso duunihan se on. Miten se voidaan tehdä todella monille kirjoille perä perää, on hyvä kysymys.

Huolellisuus on yleisesti heikentynyt roimasti, kielenhuollosta lähtien. Mutta ei minulla ole mitään teoriaa kustannustoimittamisesta, enkä ole alan ammattilainen. Arvostan ammattikuntaa suuresti, ja käsitykseni mukaan he ovat todella välkkyä ja tarkkaa porukkaa. Silti uskon, että on vääriäkin tapoja kustannustoimittaa ja että usein liikaa toimittamalla saadaan eliminoitua jotain elävää ja tähdellistä. Tehtävä on auttaa kirjoittajaa ja ajaa kirjan etua.

VR: Ntamohan on ulkoistanut tiettyjä asioita tekijälle, teoksen markkinoinnista lähtien. Tekijä saa lafkan leiman kanteen, mutta joutuu itse ostamaan jopa arvostelukappaleet. Kustantamon rooli on siis aika ohut. Aiotko jatkaa samalla linjalla?

JT: En ota kantaa vanhoihin biiffeihin, jos niitä on. Tallissa olevien kirjailijoiden kanssa toki keskustelemme näistä asioista. Todennäköisesti ainakin aluksi jatkamme samoilla sävelillä. Tuskin on sataa tekijänkappaletta luvassa, mutta enpä ole itsekään saanut niitä kovin paljon miltään kustantamolta. Ehkei monilla ole järin suurta kokemusta eri taloista.

VR: Ntamon alkuvuosista löytyy paljon kirjoittelua ja tulkintoja, jotka ovat nyt jo tavallaan vanhentuneita. Ehkä blogimaailma oli silloin aktiivisempi ja moniin Leevin provokaatioihin reagoitiin aika rajusti. Jossain puhuttiin esimerkiksi siitä, että ntamo on tällainen Leevin käsitetaiteellinen projekti, joka ”riistää nuoria runoilijoita”. Kiehtooko sinua tämä käsitetaiteellinen puoli, josta Leevi on itsekin puhunut?

JT: Ilman muuta, nimestä lähtien. Kun toimii ntamon piirissä tai lähellä sitä, tai edes ajattelee sitä, niin tulee jo miettineeksi näitä konsepteja. Leevi on onnistunut luomaan sellaisen jännitekentän, että kaikki totunnaiset tai arkiset, kirjan tekemiseen kuuluvat asiat tihkuvat merkitystä. Käsitetaide on mahdollinen tulkinta, mutta minulle olennaista on, että siihen yhdistyvät kaupallis-tekniset ratkaisut ja luovuus mahdollisimman laajasti.

En kuitenkaan lähtisi mukaan hankkeeseen, joka olisi ainoastaan Leevin käsitetaidetta. Leevissä kulttuuri-instituutiona on ratkaisevaa, että hän on niin täysimääräisesti ollut osa runouden uudistumista ja kokeilua ja samalla kommunikoinut pystyvästi moniin eri suuntiin. Hän ei ole umpinainen tyyppi, vaan monineuvo. Ntamosta ei tullut mitään läpitunkemattoman kaman keskittymää, vaan katalogi on todella monipuolinen. Tietoisesti en ole kovin paljon keskittynyt ntamon historiaan, koska lähtökohdat ovat nyt toiset kuin kymmenen vuotta sitten, enkä halua tulla kahlituksi vanhoihin asioihin.

VR: Millä keinoin löydät tulevaisuuden klassikkoteokset? Ntamo on kuitenkin julkaissut esimerkiksi Lassi Hyvärisen ja Olli-Pekka Tennilän esikoiskokoelmat, Juhana Vähäsen ja Maaria Päivisen proosaa, ja paljon muutakin tasokasta ja suuntaa näyttävää kamaa.

JT: Kyllä ne varmasti vastaan tulevat, en noudata mitään metodia tässä. Jännä tulee jännän luo – pitää tehdä asioita, joista huomaa että jotain tuolla on meneillään. Kyllä sinne kiinnostuneet sitten löytävät.

Lisäksi pitää kerätä ympärille ihmisiä, jotka auttavat näissä asioissa. Leevikin pysyy tässä mukana niin kauan kuin häntä huvittaa, ja on minulla toimivia suhteita eri puolille kirjallista kenttää. Heitä aion kuunnella tarkkaan.

VR: Onko sinulla siis rakenteilla suurempikin ntamo-tiimi?

JT: Ryhmän saaminen kasaan on ollut suurimpia ilonaiheita tässä muutenkin koko lailla riemukkaassa siirtymäriittien seuraannossa. Mukana ovat Antti Arnkil, Markku Eskelinen, Juha Hurme, Marjo Kaartinen, Aino Kivi, Sari Kivistö, Jyrki Koskelo, Leevi Lehto, Maria Matinmikko, Hannu Mäkelä, Anna Ovaska, H. K. Riikonen, Oscar Rossi, Miia Toivio ja Anna Tomi

VR: Muistan, että kuulin ensimmäisen kerran ntamosta vuonna 2006 Jyväskylässä nuorena opiskelijana, kun siellä järjestettiin jokin seminaari kokeellisesta kirjallisuudesta. Leevi kertoi aikovansa perustaa uuden kustantamon, joka haastaa runouden kustannusrakenteet ja jonka on uuden toimintalogiikan vuoksi mahdotonta tuottaa tappiota. Hän sanoi myös aikovansa julkaista enemmän runokirjoja kuin muut toimijat yhteensä. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin nämä tavoitteet ovat aika hyvin toteutuneet, vaikka tietysti kyynisenä nuorena epäilin tuolloin kaikkea visionääristä.

JT: Aijai, olet ollut aikalaistodistajana makeassa paikassa! Onhan ollut myös epäonnisia ntamo-hankkeita. Ja Leevi on tunnetuista syistä ollut mukana vähän puoliteholla viimeiset pari kolme vuotta. Ntamo ei ehkä koskaan ehtinyt ihan saavuttaa sitä, mitä Leevi tavoitteli, vaikka hän sai sen komeasti pystyyn ja lentoonkin. Siksi näen siinä myös paljon lunastamatonta lupausta.

VR: Miten sinä sitten vakuutat tämän päivän kyyniset opiskelijat siitä, että kustantaminen kannattaa, niin taloudellisesti kuin henkisesti?

JT: Pitää tehdä jotain, mitä muut eivät tee. Ja pitää tehdä se niin hyvin, että siitä on innostajaksi ja mielekkään keskustelun herättäjäksi. Jos nuoriso haluaa rahaa ja vaikutusvaltaa, niin muut polut ovat varmaankin järkevämpiä. Mutta kyllä kulttuurin kentällä on myös ansainnan mahdollisuuksia, jos jaksaa tehdä töitä ja hankkii sellaiset taidot ja kokemukset, että pystyy tarttumaan tilaisuuksiin. Toki kukaan ei tiedä, mitä alalla seuraavan kymmenen vuoden aikana tapahtuu – mikä on myös kiehtovaa.

 

Vesa Rantama

Kirjoittaja on runouslehti Tuli&Savun vastaava päätoimittaja. Juttu on osa Nuoren Voiman runousnumeron (3/2017) sisältöä.