Kirjoittamisesta: Jakso 4 - Sänkytyöskentelystä ja kirjoittajakoulutuksesta
Miina Supiselle kirjoittajakoulutuksesta oli ilmeisesti hyötyä, koska se käynnisti hänen kirjailijanuransa. Mutta entä muille? Miten Supinen nykyään opettaa kirjoittamista? Ja miksi hän kirjoittaa sängyssä?
Saatteeksi: Onko kirjoittajakoulutuksista oikeasti hyötyä – ja kenelle?
En vieläkään oikein tiedä, ovatko kirjoittajakoulutukset tehneet minusta yhtään parempaa kirjoittajaa vai olenko jopa tullut tuhlanneeksi aikaani niissä.
Olen viettänyt vuoden Tampereen Viita-akatemiassa, toisen Helsingin Kriittisessä korkeakoulussa sekä päiviä ja viikonloppuja yksittäisissä työpajoissa. Etenkin Viita-akatemian ihanassa ilmapiirissä viihdyin mainiosti, mutta en kirjoittanut siellä juuri mitään.
Minusta tuntuu, että monet hakeutuvat kirjoittajakoulutuksiin ”saadakseen luvan kirjoittaa”. He haluavat ympäröidä itsensä hyväksyvällä ilmapiirillä, koska kyseessä saattaa olla ensimmäinen kerta, kun he ylipäätään uskaltavat yrittää fiktiivistä kirjoittamista.
Minulla taas on aina ollut lupa kirjoittaa: jo pikkupoikana tähtäimeni oli kirjoittaa julkaisukelpoinen kirja. Siksi kirjoittajakoulutusten ”rohkaiseva” ja ”hyväksyvä ilmapiiri” saattoi välillä tuntua ajan tuhlaamiselta.
Esimerkiksi tästä halusin jutella Miina Supisen kanssa, koska tiesin, että rohkaiseva kirjoittajakurssi käynnisti hänen uransa romaanikirjailijana. Sittemmin Miina on opettanut kirjoittamista muun muassa Oriveden opistossa, Työväenakatemiassa ja Kriittisessä korkeakoulussa.
Erityisesti yksi Supisen kommentti jäi mieleen. Opettajanakin kirjoittajakoulutusten sosiaalinen puoli on ollut hänelle kiintoisin. Kysyin häneltä, onko hän opettajana oppinut kirjoittajakoulutuksissa mitään. ”Olen, ihmisistä. En kirjoittamisesta.”
Podcast alkaa keskustelulla Supisen kirjoitusrutiineista. Päätyönään hän käsikirjoittaa Ylen Uusi päivä -draamakomediasarjaa – etäpäivinä useimmiten sängyssä.