Mitä silmät ei nää →
Nathan Fielderin ja Lance Oppenheimin uutuusdokumentti lupasi näyttää kaiken, mutta nousi ilmiöksi, sillä katsoja ei näe kaikkea.

Nathan Fielderin ja Lance Oppenheimin uutuusdokumentti lupasi näyttää kaiken, mutta nousi ilmiöksi, sillä katsoja ei näe kaikkea.

Vuonna 2027 Nuori Voima harjoittaa kirjallisuuspsykologiaa, lumoutuu Clarice Lispectorista ja tasoittaa kiihtynyttä sykettä käsitöiden avulla.

Saamelaiskirjailija Sigbjørn Skåden kirjoitti romaanin, joka herätti Telma Peurassa niin paljon kysymyksiä, että hänen oli haastateltava kirjailijaa.

Alba Ala-Pietilä näki Anne Carsonin ilmielävänä Berliinissä ja jäi pohtimaan tosikysymyksiä.

Jos sivistyshakkerointi korvaa sivistyksen, löytyykö veijariromaanista enää mitään hauskaa?

Se keskustelee, fanittaa, jumittaa, rapistelee tulitikkuja ja uudistaa. Se elää ja katsoo tähtiin.
Monitasoisessa metafiktiossa kääntäjä kääntää jo käännettyä, tulkittua ja lukuisten saatesanojen pohjustamaa tekstiä.
Lentävä luoti, huikka taskumatista vai yllättävä tujaus chiliä? Lyijypainot pitävät lukijan valppaana.
Voiko ajattomaan hermoon osua?

Kriitikkoa on helpompi syyttää kuin kirjallisuuskeskustelun rakenteita.

Mitä taiteilija pakenee lintukotoon?

Hän kuului tuttavapiirini uloimmalle kehälle. Siihen etäisesti läheisten ihmisten ryhmään, joihin Tampereella törmää lähinnä Kauppahallin kahviloissa.
