Martin Vorel
Kirja

Kun palloilija kirjalle ryhtyi

Blogi
|
Vesa Rantama
|

Jalkapalloilija, Yhdysvaltain maajoukkueen kapteeni Megan Rapinoe ryhtyy kirjailijaksi, uutisoi Helsingin Sanomat eilen. Amerikkalaismediassa oli jo viime viikolla kerrottu, että Rapinoe on allekirjoittanut kustannussopimuksen kahdesta eri kirjasta. Alkuperäisissä uutisissa ei kuitenkaan sanottu, että kustannussopimus tekee hänestä kirjailijan. (Mutta löikö Mörkö kirjadiilin sisään?)

Kirjailijaksi ryhtymiselle ei sinänsä ole teknisiä rajoitteita. Kirjoitustaito on keskeinen jokaisessa koulussa opeteltava (vaikka ei aina opittava) asia, ja päivä päivältä maailmassa on enemmän kirjoitustaitoisia ihmisiä kuin koskaan ennen, siis enemmän potentiaalisia kirjailijoita. Moni suunnittelee taloudellisesti epävarmaa kirjailijanuraa esimerkiksi eläkepäivilleen, kun taas esimerkiksi hyvin palkatut neurokirurgin tai lentokapteenin professiot ovat ylemmissä ikäluokissa vähintäänkin epäsuosittuja.

Lopputuloksesta riippumatta kirjoittaminen vaatii itsetuntemusta ja keskittymiskykyä, matkaa syvälle omaan mieleen ja jaettuun kulttuuriin.

Kirjailijuuden on syytäkin olla tavoitettavissa oleva unelma. Se on ehdottomasti jotain muuta, yleispätevämpää kuin pelkkä ammatti. Statuksena kirjailija ei ole menettänyt merkitystään, vaikka arvostus harvoin näkyy suorina myyntituloina: julkaistu kirja on verraton lisä minkä tahansa alan asiantuntijan ansioluetteloon. Status herättää myös mustasukkaisuutta ja erityisesti pintajulkisuudesta tunnettujen naisten kirjailijuutta on takavuosina kyseenalaistettu voimakkaasti. Megan Rapinoe on herättänyt huomiota yhteiskuntakritiikillään, jolle kirjailijan status varmasti tuo potkua.

Kirjailijuudella on myös huomattavasti laajempi yhteiskunnallinen merkitys. Voisi argumentoida, että mitä useamman ulottuvilla oman kirjan kirjoittaminen on, sitä paremmin voi demokratia. Lopputuloksesta riippumatta kirjoittaminen vaatii itsetuntemusta ja keskittymiskykyä, matkaa syvälle omaan mieleen ja jaettuun kulttuuriin. Kirjallisuus ammattina seisoo tämän mahdollisuuden, siis näennäisen helppouden perustalla.

En ole kuitenkaan vakuuttunut, tarkoittaako kuusinumeroisen kirjadiilin allekirjoittaneen julkkiksen kutsuminen kirjailijaksi kehitystä tähän suuntaan. Pikemminkin näen lievemmän oireen samasta prosessista, jossa joukkoja mobilisoidaan oikeuslaitosta vastaan, jos suosittu henkilö on saanut syytteen. Suositun ulottuvilla ovat kaikki maailman mahdollisuudet, ne suorastaan parveilevat iholla, miksei siis kirjailijuuskin. Rapinoen kirjat tulevat varmasti olemaan luettuja ja hyvin toimitettuja, hän on siis kirjailija. Köyhät pitäkööt harrastuskerhonsa.

Suomessa kaunokirjailijoiden Kirjailijaliitto on pitänyt kiinni tiukasta, teosten laatua (ja kieltä) arvottavasta linjastaan, Tietokirjailijoiden jäseneksi pääsee huomattavasti helpommin. Näitä jäsenyyksiä yleispätevämpää määritelmää suomenkieliselle kirjailijalle ei ole, ja nekin ovat hyvin puutteellisia, koska kaikki jäseneksi kelpaavatkaan eivät liittoihin halua. Määritelmä on vaikea, koska alan ansaintalogiikan vuoksi ammattikirjailijan kategoriaa tarvitaan, mutta samaan aikaan kirjailijuus on paljon muutakin kuin ammatti.

Nykyisen oma- ja palvelukustannebuumin myötä kirjailijainstituution ovia kolkuttelee ennen näkemätön leegio, jota kukaan ei julkisuudessa riennä kutsumaan kirjailijoiksi. Runouden kaltaisen eksklusiivisen norsunluutornin raunioista on vielä viime vuosinakin huudeltu saastaa ja sontaa, kun harrastajuuden rutto ja kolera on haluttu pitää ammatista loitolla.

Megan Rapinoe puolestaan ei ole julkaissut riviäkään tekstiä, mutta hänelle kirjailijan titteli suodaan kuin vettä vaan. Vaikka kirjoittaisi miten hyviä kirjoja (mitä ei ole syytä epäillä!), hän on silti kirjallisuuden vapaamatkustaja. Harrastaja puolestaan mahdollistaa kirjailijan olemassaolon.

Kommentoi

2.8.2019 21:47

Book on demand painoi useita urheilijoiden kirjoja 2000 luvun alussa. Se oli suorastaan villitys silloin.

Lisää uusi kommentti

Kommentti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.