Ohjeita kriitikolle!

Monet ovat meiltä udelleet, että miten sitä kritiikkiä oikein kirjoitetaan. Tässä siis pieni opas käytännön asioihin, kirjoitit sitten Nuoreen Voimaan tai toisiin medioihin.

Valmistautuminen

Eri taiteiden vastaanotto on hyvin erilaista, ja siksi se asettaa täysin erilaiset lähtökohdat kritiikin kirjoittamiselle.

Esittävät taiteet/elokuva. Oli teos sitten ooppera, tanssiteos tai esitys, sitä ei tavallisesti voi kokea kahta kertaa. Muistiinpanojen tekeminen pimeässä katsomossa voi olla hankalaa. Kirjoita teksti mieluiten heti esityksen jälkeen. Jos aloittaminen siirtyy, täytyy näkökulmankin muuttua, koska ajallinen etäisyys muokkaa omia muistikuvia esityksestä. Sama koskee teattereissa tai festareilla pyöriviä elokuvia!

Kuvataide/näyttelyt. Muistiinpanojen tekeminen on helpompaa. Kuvataiteen medioiden laajuus on tässä kuitenkin haasteena: veistotaide, installaatiot, maalaukset, videoteokset… Eräs kuvataiteesta kirjoittamisen keskeisiä ongelmia on teosten kuvaileminen riittävän lyhyesti lukijoille, jotka eivät voi niitä nähdä. HUOM. Myös kuvataide koetaan tilassa, tavallisesti galleria tai museo.

Kirjallisuus/sarjakuva. Siinä mielessä helppoa, että teokseen voi palata, ja sitä voi näyttää lukijalle helposti siteeraamalla. Erityispiirre: kritiikki itsessään on samaa materiaalia kuin kohdeteos, eli tavallisesti kirjoitettua kieltä. Kirjoittaessa on hyvä miettiä, miten esimerkiksi kirjan tyyli tai tunnelma vaikuttaa tekstiin, tarttuuko sieltä sanoja tai lauserakenteita. Jos tarttuu, onko kyse hyvästä vai huonosta asiasta? Tietoinen kannattaa kuitenkin olla!

Musiikki. Keikkoihin pätee sama kuin esityksiin, mutta niihin voi paremmin valmistautua kuuntelemalla esiintyjän tuotantoa. Levyä arvostellessa kannattaa makustella nonverbaalista sisältöä verbaaliseksi: mitä adjektiiveja tulee mieleen äänimaailmasta? Oletko aikaisemmin kuullut jotain vastaavaa? Kuuntele levy useampaan kertaan äläkä pelkää tarttua myös lyriikoihin. HUOM. Valmiissa tekstissä adjektiiveja kannattaa käyttää harkitusti ja vähän, mutta assosiaatioiden hakemiseen ne ovat oiva työkalu.

* * *

Ihan yhtä vähän kuin ihmisten kesken olisi yhtä tapaa kokea taidetta tai tiettyä teosta , sitä ei myöskään aina löydy yhden ihmisen aivoista.

Kriitikko, pysy uskollisena assosiaatioitasi ja muita juolahduksiasi kohtaan. Tunteista tai affekteista kannattaa olla tietoinen, ja pitää myös kiinni niiden ristiriitaisuudesta. Jos yhtäältä näin ja toisaalta noin, sen voi kirjoittaa kritiikkiin ja sitä voi vaalia. Ihan yhtä vähän kuin ihmisten kesken olisi yhtä tapaa kokea taidetta tai tiettyä teosta , sitä ei myöskään aina löydy yhden ihmisen aivoista.

Tunteen yhtyminen tietoiseen havaitsemiseen ja poimiseen. Yleensä teoksen logiikka nostaa omat detaljinsa. Kannattaa muistaa, että yksittäinen taideteos on yleensä niin hirvittävän täynnä merkitystä (semioottisessa mielessä), että sen selittäminen yhdessä kritiikissä on sekä tarpeetonta että älytöntä. Valitse tarkka näkökulma, jonka avulla pystyt puhumaan teoksesta itsellesi ja lukijalle mielekkäällä tavalla. ”Yleisnäkökulma”, joka tulee usein erityisesti siitä että kokee tietonsa vajavaisiksi tai kokee tarpeelliseksi esitellä lukijalle vähemmän tunnettua ilmiötä, on yleensä epämääräinen ja epäkiinnostava. Et tee wikipedia-artikkelia!

Olet itse oma välineesi. Kriitikko ei ole mikään kokonaistaideteos, mutta väistämättä kritiikin lähtökohta ja sen toteuttaja. Älä suhtaudu välineeseen väheksyen, koska se on aina vahvuus. Se, mihin ajattelu tuntuu luontojaan taipuvan, on usein se suunta, mihin pitää mennä. Ei ole mitään yleistä tasoa jolle pitää kurottaa, yleistä kriitikkoutta, ei yhtään mitään mitä kriitikko tai kriitikot yleisesti ovat. Kriitikko on aina partikulaari, ja havaintonsa, kokemuksensa ja ajattelutapansa summa. Kaikkia näitä voi työstää, niitä voi törmäyttää ja niihin voi vaikuttaa – eikä mitään niistä voi erottaa sinusta. Kun joku esittää paljon käytetyn argumentin siitä, että kriitikko tuhoaa tunneissa sen, mitä joku on tehnyt vuosia, voit todeta, että itse asiassa kriitikko on käyttänyt siihen koko elämänsä.

Kritiikin kirjoittamisen periaatteet

Kritiikkiteksti toimii omilla ehdoillaan. Sen tehtävä ei ole puolustaa tai ymmärtää yksittäistä teosta, tai rakentua teoksen maailman ehdoilla. Romantiikan taidekäsitykseen perustuen usein ajatellaan, että hyvä taideteos luo omat ehtonsa, ja kritiikin tehtävä on noiden ehtojen ymmärtäminen ja tulkitseminen (huom. se voi olla myös niiden ehtojen haastaminen). Maailma, jossa teokset ovat ja jossa kritiikkiä tehdään, on paljon monimutkaisempi paikka. Kritiikki on enemmän taiteen kuin yksittäisen teoksen puolella.

Ota selvää. Kritiikki on osa keskustelua, puheenvuoro, eikä tämä ulottuvuus poista sitä, että kritiikki voi parhaimmillaan olla taidetta itsessään. Tämä ei myöskään poista sitä, että tekstin täytyy toimia omana kokonaisuutenaan, eli sen on oltava ymmärrettävä ja sen suhteen maailmaan täytyy olla ymmärrettävä. Jos viittaat toiseen kritiikkiin, kirjoita viittaussuhde auki. Jos kritiikkiin pakkaa paljon taustatietoa, joka ei ole lukijalle ilmeistä, siihen tulee juoruileva tai sisäpiireilevä sävy. Mutta lue mitä muuta teoksesta on kirjoitettu, jos olet kriitikko, taidekeskustelun tunteminen kuuluu ammattitaitoosi. Samoin kuin se, että vain sinä ratkaiset mitä siitä haluat ottaa huomioon.

hänen mielipiteensä on enemmän kuin yksityisen ihmisen mielipide. Hän on nimittäin nähnyt vaivaa yhdistääkseen mielipiteensä kaiken maailman asiayhteyksiin ja näin se on saanut supervoimia.

Kritiikki sekä on että ei ole vain yhden ihmisen mielipide. Kriitikolla on julkisen sanan mukanaan tuoma valta ja vastuu, ja on täysin varmaa, että hänen mielipiteensä on enemmän kuin yksityisen ihmisen mielipide. Hän on nimittäin nähnyt vaivaa yhdistääkseen mielipiteensä kaiken maailman asiayhteyksiin ja näin se on saanut supervoimia.

Silti kritiikki on subjektiivista, koska taiteen kokeminen ja sen yhdistyminen aiemmin tiedettyyn, tapa ajatella sitä eteenpäin ja kirjoittamisen tyyli ovat kaikki subjektiivisia, lähtöisin tietystä subjektista, jolla on oma positionsa maailmassa (luokka, sukupuoli, etnisyys jne). Kritiikki ei ole objektiivista siinä mielessä, että taideteoksilla yleensä olisi kovin merkittäviä ominaisuuksia, joista kaikki voivat olla yhtä mieltä (niitä ovat mm. kesto, materiaali, julkaisuajankohta jne.) Tulkinnat ovat objektiivisia siinä mielessä että ne ovat jaettavia. Tulkinta on aina sopimuksenvarainen, se muuttuu ajan myötä ja eri konteksteissa. Jaettavuus tarkoittaa sitä, että on muitakin ihmisiä, jotka ymmärtävät näkökantasi teokseen ja joille se voi olla myös valaiseva oivallus. Se voi myös haastaa ”yleisesti hyväksytyn” tulkinnan, jolla ei myöskään ole sen ihmeempää objektiivista voimaa kuin se, että moni ihminen pitää sitä sopivana tapana tarkastella asiaa.

Mitään ei ole pakko sanoa. Kritiikin perinteiset elementit ovat kuvailu, analyysi ja arvotus. Silloin, kun ne ovat tekstissä, niiden kuuluu mennä sekaisin. Ajattelussa ne väistämättä sekoittuvat: kun kuvailet, olet jo analysoinut ja teet arvottavia valintoja. Teet jo kuvaillessasi päätöksiä siitä, mikä teoksessa on sinusta merkityksellisintä ja mikä taas on vähämerkityksistä. Kritiikin tavallista järjestystä ei ole pakko totella, ja julkaisumediasta riippuu millaista tietoa lukijan voi arvioida tarvitsevan. Arvottaminen taas on paljon vivahteikkaampaa kuin voisi olettaa: kriitikon tehtävä ei koskaan ole selvittää tekstissä, tykkäsikö teoksesta vai ei tai pitikö sitä hyvänä tai ei. Sen voi sanoa kuinka avoimesti hyvänsä, mutta ei tosiaankaan tarvitse. Yllättävän moni silti ajattelee, että tehtäväsi on nimenomaan kertoa mahdollisimman selvästi, tykkäsitkö vai etkö.

Kohdeteos usein vaikuttaa kriitikon tapaan kirjoittaa

Tyyli. Jokaisella kirjoittajalla on oma tyyli, joka lähtee omasta suhteesta kieleen, tapaan käyttää kieltä, ajatteluun – eli siihen tapaan, jolla kieli käyttää kirjoittajaa. Kohdeteos usein vaikuttaa kriitikon tapaan kirjoittaa – ei pelkästään tekstin aiheena, vaan myös tunnelman tai sanavalintojen osalta. Vaikutus ei ole huono asia, mutta se kannattaa tiedostaa. Kriitikon tyyli taas on yleisesti aivan hänen omansa, ja alkaa siitä, mihin hän kiinnittää huomiota taiteessa. Tyyli on yhdistelmä kielellisiä valintoja ja tapaa ajatella. Vaikka et olisi tietoinen siitä, teet sen kuitenkin.

Journalistinen puoli kritiikissä täytyy ottaa huomioon. Faktat pitää varmistaa oikeiksi, nimet pitää kirjoittaa oikein (huom. tarkista esim. venäjänkielisten nimien suomenkieliset kirjoitusasut, jos olet lukenut Dostojevskista englanniksi, älä kirjoita nimeä muotoon Dostoyevsky) ja kritiikin kuuluu olla rehellinen kokemuksellisessa mielessä. Harhaan ei saa johtaa. Tulkintoja ei voi osoittaa oikeiksi tai vääriksi. Journalistisia pakkoja asettaa myös julkaisuympäristö: kritiikin merkkimäärä, aikataulu, jossa teksti pitää tehdä. Jos sinulta tilataan teksti johonkin mediaan, ota selvää näistä asioista ja noudata niitä – uudestaan: pituus, käytettävissä oleva aika, formaatti, jossa teksti toimitetaan.

Valta ja vastuu ovat erottamattomia. Vallan luonnetta on vaikea määritellä, liian usein se ajatellaan kriitikon välillisenä kykynä vaikuttaa teoksen tai tekijän kohtaloon. Kyse on monimutkaisemmasta asiasta, joka ei useinkaan manifestoidu yhdessä tekstissä. Valta on se näkökulma, josta asiaa on liiankin helppo katsoa ulkoapäin, kriitikko itse miettii enemmän vastuuta. Se tarkoittaa esim. tekstin luonteen suhteuttamista tilanteeseen: Älä ammu kärpästä tykillä. Ammu mieluummin Marvel-uutuutta mannertenvälisellä ohjuksella. Se tarkoittaa esim. terminologian miettimistä – miten kannattaa esim. puhua eri etnisiin ryhmiin kuuluvista ihmisistä, miten puhutaan täsmällisesti seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvista jne. Millaisen kontekstin teokselle antaa, kenen nimiä pudottelee sivumennen. Etiikasta ei tarvitse puhua mitään arvosteluissa ja silti se on koko ajan keskeistä kriitikon työssä.

Usein oman vastaanottonsa voi arvata, etenkin jos on kirjoittanut pidempään. Joskus taas ei voi. Mutta hallita sitä ei ainakaan voi, ja siksi siitä ei kannata hermoilla. Yleensä kritiikistä ei kuule mitään jälkeenpäin – tähän kannattaa myös valmistautua.

Tärppejä kritiikkitekstin itse-editointiin: poista toisto, pilko virke, siirtele kappaleita

Itse-editointi tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä kirjoittaja tekee (koko ajan) tuottamansa tekstin kanssa, eli muokkaa, tavastaan riippuen, jatkuvasti kirjoittamaansa tai kirjoittaa ensin palaamatta taaksepäin ja muokkaa sitten. Se on eri editointi kuin se minkä toimitus – parhaassa tapauksessa – tekstille tekee, mutta sen osa-alueiden ymmärtäminen auttaa kirjoittamaan tekstin mahdollisimman pitkälle sellaiseksi kuin sen tarkoitti. Editoida voi mitä tahansa: sanamuotoja, kielioppia, rakennetta ja ajattelua.

Editoinnin taustalla (oman tai toisten tekstin) on kyky nähdä tekstin arvo hirveän sotkun keskeltäkin. Kysy itseltäsi, mikä tässä on hyvää, missä on ideaa, missä oivallus, missä edes jokin juttu jonka sanoin hyvin, missä on jotain kutkuttavan epämääräistä, joka voisi johtaa johonkin. Vikoihin keskittyminen merkitsee arvokkaan kaivamista esiin, sen korostamista ja tekstin tietoista rakentamista sitä kohti. Tämä on itse usein vaikea nähdä keskellä kirjoittamista (tunnetila voi vaihdella nopeasti hienointa ikinä ja paskinta ikinä -moodien välillä ilman perustetta). On hyvä, jos kirjoittavalla ihmisellä on luottolukija, joka pystyy oivaltamaan tekstiä ja tukemaan sen tekemisessä – ja joka voi myös tuoda rakentavasti esille tekstin ongelmia. Muista myös, että monen hienon tekstin takana on tiedostokaupalla sontaa, joka muotoutui tai jäi pois.

Aloitetaan yksinkertaisimmasta. (1) Sanoista on helppo saada ote. Lue tekstiäsi sanaston kannalta. Onko paljon täytesanoja? Kuvittele jokaisen ”kuitenkin”-sanan paikalle ”totanoi” ja poista se. Jokaisen ”toisaalta-toisaalta” -yhdistelmän paikalle oikeampi ”yhtäältä-toisaalta” -pari, ja mieti haluatko sen tosiaan tekstiisi. Poista tuplat ja tautologiat, esim. myöskin-sääntö: myös sisältää jo -kin päätteen, ne tarkoittavat samaa, toinen pois. Toistuvat sanat eli sanatoisto. Joskus aihe pakottaa mainitsemaan sanan ”ilmastokriisi” kahdeksasti lyhyessä tekstissä, mutta sitä voi poistaa, typistää ja lauseita uudelleen liittämällä korvata esim hyvällä pronomilla ”se”. Mieti myös mitä sana merkitsee, tarkalleen: ilmastonmuutos – ilmastokriisi – ilmastokatastrofi. Mistä puhut? Mikä on totta? Valitse jokainen sana täsmällisesti. Teksti koostuu vain ja ainoastaan niistä.

Ajatukset ja (2) lauseet/virkkeet ovat pitkälti sama asia. Usein ajatus on samea, koska se on piilossa sameassa virkkeessä. Se on joko liian täynnä tavaraa tai huojuu merkityksen, monimerkityksisyyden ja merkityksettömyyden välillä, koska kirjoittaja ei ole ajatellut asiaa loppuun. Lue ääneen, pilko pitkiä rakenteita, ilmaise vaikeimmat ajatukset mahdollisimman yksinkertaisesti. Kielellä voi leikkiä, esim. foneettisilla tai visuaalisilla elementeillä tai tarkoituksellisella monimielisyydellä. Olennaista on, että teksti on tarkoituksella sellainen kuin se on, ei epähuomiossa.

Älä stressaa kieliopista. Jos se on kovin pahasti vialla, et luultavasti saa mitään kovin mielekästä kirjoitettua, mutta jos siinä on pientä ongelmaisuutta tai oikeakielisyyspuutteita (et tiedä pilkun paikkaa tai kaksoispiste + iso vai pieni kirjain -sääntöjä), luota siihen että tekstin julkaisija tietää ne ja korjaa ne puolestasi. Äärimmäinen oikeakielisyyskään ei pelasta huonosti ajateltua tekstiä. Ne eivät yksinkertaisesti ole sama asia. Ja myös Suomen isoa kielioppia verkosta selatessa voi leikkiä!

Stressaa sen sijaan passiivin käytöstä. Ja lauseenvastikkeiden käytöstä. Ja olla-verbistä. Korvaa passiivi aina aktiivilla (teoksessa sanotaan -> teos sanoo), perustele jokainen passiivi itsellesi erikseen. Muuta lauseenvastike yksinkertaiseksi verbimuodoksi, pilko virkettä jos täytyy. Tarkista, miten käytät olla-verbiä. Jos asia koko ajan on, korvaa sitä muilla verbeillä. Tämä siksi, että apuverbirakenteet ja staattinen olemisen pitäminen esillä tuovat tekstiin jähmeyttä, ja suorien verbien käyttö liikkuvuutta. Kiinnitä huomio hankalasti verbisoituviin sanoihin: esim. mahdollistaa/tekee mahdolliseksi – voiko sanoa jotenkin toisin?

Joskus aloittaminen tuntuu vaikealta, koska ei tiedä miten aloittaisi. Silloin kirjoittaja usein ajattelee liiaksi valmiin tekstin alkua, sitä miltä alun pitäisi näyttää. Loistava alku yleensä pitkän hiomisen tulos.

Tekstin (3) rakenne on vaikein korjailtava. Sen ymmärtämiseksi kannattaa lukea eripituisia ja erilaisia tekstejä. Miten teksti alkaa, miten se loppuu, mitä välillä tapahtuu? Rakenteella voi tehdä oikeastaan mitä tahansa.

Joskus aloittaminen tuntuu vaikealta, koska ei tiedä miten aloittaisi. Silloin kirjoittaja usein ajattelee liiaksi valmiin tekstin alkua, sitä miltä alun pitäisi näyttää. Loistava alku yleensä pitkän hiomisen tulos. Ensin kirjoitettu järjestys ei useinkaan ole tekstin lopullinen järjestys.  Aloita kirjoittaminen siis mistä hyvänsä. Esimerkiksi esityksen tai taidenäyttelyn jälkeen saattaa olla helppo aloittaa kirjaamalla mitä tapahtui, miltä näytti/kuulosti, miltä itsestä tuntui, tai joku irtonaiselta vaikuttava ajatus, joka vaan on mielessä, lainaus tai vaikutelma teoksesta. Keskeneräisestä tekstistä voi ottaa mitä hyvänsä pois. Siksi siihen voi myös kirjoittaa mitä hyvänsä.

Kirjallisuudesta kirjoittavat! Sitaatit tai kuvaukset teoksista ovat äärimmäisen tärkeä osa kritiikkiä. Jos arvostelu on pitkä, siihen täytyy laittaa useampi sitaatti, lyhyitä ja pari pitkää, ja lyhyeenkin arvosteluun täytyy luikauttaa yksi lainaus. Lainaukset täytyy suhteuttaa omaan tekstiisi, ne eivät ”puhu puolestaan” (ja lukijalle voi vain äärimmäisen harvoin sanoa että lainaus puhukoon puolestaan, se mitään puhu). Sitaatit konkretisoivat teosta lukijalle, mutta ne ovat myös sinulle väline antaa käsitys teoksesta. Nekin kannattaa valita näkökulman mukaisesti, mutta eritoten kun kirja on huono ja kerrot sen, niin kannattaa myös etsiä sen vahvuuksia ja näyttää niitä sitaattien avulla.

Kritiikki alkaa olla valmis, kun näkökulma erottuu siitä selkeästi. Voit vielä siirtää viimeisen lauseen tai kappaleen alkuun, ja muokkailla vähän. Yleensä selkein arvotus tuppaa menemään loppuun ensikirjoittamalla, mutta sillä voi aloittaa. Kritiikki ei ole mikään dekkari, jossa lukija saa tietää murhaajan vasta lopussa, kritiikki voi kertoa loppupäätelmän heti. Se vapauttaa resursseja mukajännän ajatusprosessin rakentelusta tekstiin.

Rakenteen järjestämisen apuna toimii joskus sen kopioiminen toiseen tiedostoon ja tekstin palasteleminen siellä. Siten tiedät, että alun perin kirjoittamasi on tallessa, ja voit tehdä mitä vaan. Ja siinä se ilo on.

Joskus mikään kikka ei vedä. Silloin voi tehdä perinteisen alku-keskikohta-loppu -kolmijaon. Sen voi vaikka kirjoittaa näkyviin itselleen aputekstiksi, ja pyyhkiä pois ennen kuin lähettää tekstin eteenpäin.

Miten (4) ajatella täsmällisesti ja rehellisesti tekstissä? Se on oikeastaan ainoa ajattelun moodi, jonka kritiikki tarvitsee. Se ei myöskään riipu tyylistä: ks. Anna-Mari Tallgrenin maalailevat tekstit1 esim. Baudelairesta. Ajattelu kritiikissä on dialogia teoksen, oman kokemuksen, kontekstin ja oman tekstin välillä.

* * *

Vaikka nämä ohjeet saavat kritiikin kirjoittamisen vaikuttamaan monimutkaiselta, tekstilajiin varsinkin tietyssä muodossa rutinoituu. Paljon kirjoittava tekee tekstilleen tarkistukset kirjoittaessaan. Kun joku tietty muoto tulee tutuksi, siihen saa kirjoitettua toimivan tekstin aika nopeastikin. Kritiikki on käyttöteksti. Se osallistuu kokonaisuuteen, mutta ei aina välttämättä ole muistettavin osa sitä. Jotkut tekstit ovat kirjoittajalleenkin vähemmän tärkeitä kuin toiset.

Käytännön neuvoja tekstien tarjoamiseen ja toimitusten kanssa toimimiseen

Kannattaa tarjota tekstejä rohkeasti! Valmista kritiikkitekstiä ei yleensä kannata laittaa toimituksiin tarjolle, koska kritiikit tavallisesti tilataan toimituksista käsin. Kerro siis voivasi kirjoittaa kritiikkiä, kerro mikä taiteenala on läheisin, millaisten teosten parissa olet parhaiten kotonasi ja mikä taustasi kirjoittajana on. Yleensä on myös hyvä osoittaa tietävänsä jotain mediasta, johon tarjoaa juttuja.

Kerro siis voivasi kirjoittaa kritiikkiä, kerro mikä taiteenala on läheisin, millaisten teosten parissa olet parhaiten kotonasi ja mikä taustasi kirjoittajana on.

Miten sitten tiedetään mediasta? Lue sitä, käy sen verkkosivuilla. Lehtien ulospäinnäkyvät linjat syntyvät usein myös vahingossa ja tottumuksesta, jos näyttää että samat tyypit aina kirjoittaa kulttuurilehteen, se voi johtua siitä, että juuri kukaan uusi ei tarjoa juttuja. Kannattaa siis kokeilla!

Editointikäytännöistä voi kysyä erikseen, useimmissa lehdissä editointi tarkoittaa samaa kuin typojen ja pahimpien kielivirheiden korjaaminen. Ei siis jutun tarkempaa kommentointia, sen rakenteen miettimistä tai minkäänlaisen palautteen antamista kirjoittajalle. Juttu siis käytännössä ostetaan toimeksiantona, otetaan julkaistavaksi ja siistitään ennen julkaisua. Aktiivinen editointi tekee yleensä toivottomasta jutusta ihan jeppiksen, ihan jeppiksestä tosi hyvän ja tosi hyvästä timantin. Mutta editointiin kannattaa käyttää sitten vaikka luottolukijaa!

Hyvä editori on kirjoittajan ja tekstin puolella. Vaikka kommentit jännittävät, editori pyrkii samaan kuin kirjoittaja: saamaan aikaan mahdollisimman hyvän tekstin. Jos editorilla on kovin erilainen ajatus tekstistä kuin sinulla, asiasta kannattaa keskustella. Usein kyse on kommunikaatio-ongelmasta tai siitä, että teksti ei vielä ole kovin valmis ja editori on tehnyt erilaisen tulkinnan tekstin suunnasta kuin sinä. Joskus taas editori tekee vääriä tulkintoja tai ylittää rajasi tekstin käsittelyssä. Tekstin voi vetää pois julkaisusta, koska tekijänoikeus on sinun, ja se on sinun myös julkaisun jälkeen (yleensä lehti tjsp maksaa julkaisuoikeudesta ns. käyttökorvauksen, eikä omista tekstiä, huom. joillakin isoilla mediataloilla on tästä poikkeavat käytännöt). Kannattaa silti aina yrittää ensisijaisesti neuvotella, koska tekstin julkaisusta on kuitenkin sovittu. Näitä tapahtuu harvoin, mutta on hyvä tietää miten toimia.

Kritiikkiä julkaisevia lehtiä on paljon ja niiden palkkiokäytännöt ovat vaihtelevia. Jotkut eivät maksa mitään, monet maksavat muutamasta kympistä enintään sataseen. Kulttuuri- ja mielipidelehdissä mennään harvoin yli tämän palkkiotason. Aikakaus- ja sanomalehdissä palkkio riippuu pituudesta mutta paria kolmea satasta enempää harvoin tienaa.

Nuori Voima julkaisee enimmälti kirjallisuuskritiikkiä (tai kirjallisuuteen liittyvien muotojen, mm. runolevyjen) mutta juttuja myös muista taiteista. Kannattaa ehdottaa, sittenpä tietää. Perinteisesti eritoten aloittelevien kriitikoiden kanssa on työstetty tekstejä perusteellisesti kommentoiden, noin kahdessa editointikierroksessa. Jos tekstistä on sovittu, toimitus rohkaisee olemaan yhteyksissä missä kohtaa tekemistä hyvänsä, etenkin jos tie nousee pystyyn.

Muita kritiikkiä julkaisevia lehtiä: useimmat päivälehdet ja monet aikakauslehdet (Image, Suomen Kuvalehti); useat puoluelehdet (mm. Demokraatti ja Kansan Uutiset); mielipide- ja kulttuurilehdet, mm. Kiiltomato.net, runouslehti Tuli&Savu, Taide, Teatteri + Tanssi + Sirkus, Parnasso, Lumooja, Särö…

Lisää ideoita löytää kulttuuri- ja mielipidelehtien yhdistyksen Kultti ry:n sivuilta.

Kritiikin Uutiset on verkossa ilmestyvä Suomen arvostelijain liiton (SARV) lehti, joka kuitenkin julkaisee enemmän kritiikkiä ja taiteita käsitteleviä juttuja kuin varsinaisia kritiikkejä. SARV julkaisee myös kritiikin vuosikirjoja, joihin kannattaa tutustua.

PÄIVITETTY adjektiivien käytöstä 16.10.2020.

• 1. Elämyksiä. Esseitä, arvosteluja, pakinoita, 1910–1949. Toimittanut Tellervo Krogerus, 1990 ISBN 951-717-598-1.