Sivullisuuden lumo

Sivuhenkilöys viehättää, mutta tähänkin kertomukseen liittyy vaaransa. Blogissa virittäydytään uudelleenkirjoituksen taajuudelle ja etsitään juttuehdotuksia Ofelia-teemaiseen lehteen.

”Aika on nyt / klassikot kirjotetaan uudestaan”, sanailee räp-duo SOFA, kun Ina Mikkolan ohjaamalla musiikkivideolla Elias Lönnrotin patsas korvataan Tove Janssonilla ja satusetä Topelius saa päähänsä Sofi Oksasta esittävän naamarin. Hyvästi sedät!

Feministiset uudelleenkirjoitukset ja muut uudelleentulkinnan muodot ovat tällä hetkellä kovassa huudossa. Asetelma on vetoava: aiemmin sivuutettu, (kirjallisuus)historian laiminlyömä sankaritar nostetaan päähenkilöksi päähenkilön paikalle.

Kirjallisuudessa sivuhenkilöiden roolin korostaminen on siinä määrin vakiintunut keino, että sitä voidaan lähestyä jo omana genrenään. Kirjallisuudentutkija Jeremy Rosen on luonnehtinut sivuhenkilökehittelyksi (engl. minor-character elaboration) sellaisia teoksia, jotka ottavat lähtökohdakseen jonkun klassikkokirjallisuuden ohitetun sivuhenkilön ja kirjoittavat sen oman tarinansa keskiöön. Tavoitteena on usein ollut tehdä ”ohuista” ja marginalisoiduista hahmoista ”kokonaisia”. Esimerkiksi Jean Rhysin pienoisromaani Siintää Sargassomeri (engl. Wide Sargasso Sea, 1966) tulkitsee Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin kreolihahmoa, ullakolle kahlittua ja hulluna huutavaa Bertha Masonia toisin. Rhys antaa teoksessa ”hullulle ullakkonaiselle” elämän, historian ja nimen: Antoinette Cosway.

Sivuhenkilöiden tarinoiden sanoitus ja uudelleentulkinta ovat ymmärrettävistä syistä olleet keskeisiä työkaluja juuri feministisessä ja postkolonialistisessa kirjallisuudessa. Kyse on eräänlaisesta klassikkojen haltuunotosta ja itsemäärittelystä, jonka kautta unohdettu ääni voidaan tehdä kuuluvaksi. Vanda Zajkon ja Miriam Leonardin mukaan antiikin myyttien tutkiminen uudelleentulkinnan keinoin on ollut keskeinen osa feministisen teorian kehittymistä. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa sellaisten teosten kuin Hélène Cixous’n Medusan naurun (suom. Heta Rundgren ja Aura Sevón) ja Monique Wittigin Les Guérillères’n vaikutus feministiseen ajatteluun.

Sivuhenkilöiden tarinoiden sanoitus ja uudelleentulkinta ovat olleet keskeisiä työkaluja feministisessä ja postkolonialistisessa kirjallisuudessa. Kyse on eräänlaisesta klassikkojen haltuunotosta ja itsemäärittelystä, jonka kautta unohdettu ääni voidaan tehdä kuuluvaksi.

Altavastaajuuden korostamisessa on kyse myös laajemmasta kulttuurisesta representaatiosta. Saara Turusen Sivuhenkilö sai ihastuneen vastaanoton, eikä vähiten siksi, että teos käänsi kirjallisuuden kaanonin pää- ja sivuhenkilöiden suhteet päälaelleen. Mottonsa mukaisesti romaani oli omistettu ”[n]iille joiden kirjoitukset ovat muuttuneet tomuksi”. Sivuhenkilöyden teeman käsittely ei perustu Turusen tapauksessa fiktiivisiin hahmoihin, vaan unohdettuihin kirjailijoihin ja kertojaan itseensä, joka kokee olevansa eräänlainen oman elämänsä sivuhenkilö.

Sivuhenkilöys on trooppi, jolla on poliittista käyttövoimaa. Sen korostamisen kautta voidaan tehdä näkyväksi unohdettu ja katveisiin jäänyt historia tai rakentaa feminististä teoriaa. Kuten Angela Carterin Sirkusyöt-romaanin (suom. Kimmo Rentola) päähenkilö Fevvers kuvaa: ”Ajattele hänet kaikkien niiden tarinoiden kirjuriksi jotka meidän vielä on hänelle kerrottava, niiden naisten historioiden jotka muuten unohtuisivat nimettöminä, historiasta hävitettyinä niin kuin eivät olisi koskaan siellä olleetkaan, ajattele hänetkin kantamassa korsiparkaansa kekoon ja auttamassa maailmaa kääntymään siihen uuteen aikakauteen joka huomenna alkaa”.

Sivuhenkilöyttä korostavaan retoriikkaan liittyy myös omat rajoitteensa. Kuka lopulta on altavastaaja, ja riittääkö syrjittyjen tarinoiden kertominen rakenteiden muuttamiseksi? Kirjallisuutta ja kulttuurista muistia tutkineen Liedeke Platen mukaan uudelleenkirjoituksen praktiikka on menettänyt osan emansipatorisesta voimastaan sen myötä, kun sitä on alettu soveltaa mihin tahansa kohteeseen. Myös Sirkusöiden Fevversin paatospuheen keskeyttää hänen kasvattiäitinsä Lizzien kriittinen huomautus: ”Se on paljon monimutkaisempaa [--] Paranna analyysiasi, tyttö, ja sitten voidaan puhua siitä.” 

Yhden todellisen Ofelian jahtaamisen sijaan tutkikaamme siis hahmon eri puolia, kaltevia reunoja ja ristiriitaisesti leikkautuvia näkökulmia.

Paikoin vaikuttaakin siltä, että altavastaajan ihanteeseen takertuminen muuttuu feministisissä tulkinnoissa itseisarvoiseksi ja jopa tarkoitushakuiseksi. Tullakseen vetoavaksi ja opettavaiseksi tarinoissa tullaan helposti vedonneeksi yksinkertaisiin asetelmiin. Suuren suosion saaneessa, Margaret Atwoodin romaaniin perustuvassa tv-sarjassa The Handmaid’s Tale paha patriarkaatti alistaa viatonta naista, joka valkoisen yksilömenestyjän energiallaan yrittää raivata tiensä sankarillisesti vapauteen. Alistetun tarina on raapustettu lattialistaan, josta se väkivaltaa uhmaten kerrotaan jälkipolvien muistettavaksi. Aivan kuin nykypäivän Yhdysvalloissa!, huusivat hurmioituneet. Paitsi ettei ehkä aivan.

Sellaisissa feministisen uudelleentulkinnan klassikkoteoksissa kuten Christa Wolfin Kassandrassa tai Rhysin Siintää Sargassomeressä kertojanääni on repaleinen ja paikoin epäluotettava. Ei ole yhtä selvärajaista tarinaa, joka voitaisiin paljastaa. Tai kuten feministinen kirjallisuusteoreetikko Elaine Showalter kuvaa Ofelian representaatioita käsittelevässä esseessään ”Representing Ophelia” vuodelta 1985: ”Ei ole olemassa ’todellista’ Ofeliaa, jonka puolesta feministisen kritiikin on yksiselitteisesti puhuttava, vaan ehkäpä pikemminkin kubistinen, monista eri perspektiiveistä koostuva Ofelia, joka on enemmän kuin osiensa summa” (suom. TR). Yhden todellisen Ofelian jahtaamisen sijaan tutkikaamme siis hahmon eri puolia, kaltevia reunoja ja ristiriitaisesti leikkautuvia näkökulmia.

**

Nuoren Voiman numeron 2/2021 teemana on Ofelia. Hamletin rakastaja, traagisen kohtalon kokenut Ofelia on yksi Shakespearen tuotannon ja koko länsimaisen kirjallisuuden historian laajimmin tulkituista sivuhenkilöistä. Feminiinistä surua ja hulluutta edustaneen Ofelian maanpäällinen taival päättyi sinne, minne traagisten naisten niin usein: hukkuneena joen virtaan.   

Ofelialle omistettu numero sukeltaa uudelleentulkintojen ja -luentojen maailmaan feministisellä otteella. Tarjoa teemaan sopivaa juttua tai juttuideaa – esseetä, artikkelia, novellia tai kirja-arviota – lehden päätoimittajille osoitteeseen taija.roiha@nuorivoima.fi ja vesa.rantama@nuorivoima.fi. Juttuideoita toivotaan tarjottavaksi mahdollisimman pian. Valmiiden tekstien deadline on 10.3.2021.