Surutyötaide lohduttaa

”The algorithms told them what to say. How to position their heads in the right ugly-beautiful angle. When they referred to algorithms they meant things they did not understand. --- They were a many-headed thing. The algorithms told them to post snarky comics online and enjoy the rush of micro-validation. The algorithm pushed self-care and ruthless competition. 'Dream big', the algorithm said, while selling them medication that induced a heavy, dreamless slumber.” @avocado_ibuprofen, Instagram

Instagram on useimmille käyttäjilleen ilon esittämisen alusta, jossa elämän esineet loistavat ja merkittävät ihmiset hymistelevät hyvässä valaistuksessa. Kuvamedian hämärämpiin nurkkiin on kuitenkin pesiytynyt somettajia, jotka taiteen keinoin tekevät näkyväksi ajan surua, mielenterveysongelmia ja paljaita epäonnistumisia. Osa tekee taidetta suoraan elämänsä kuvavirrasta. Sen lisäksi alustalle etsiytyy taiteilijoita, joiden taiteellinen toiminta on tapahtunut tai tapahtuu ensisijaisesti jossain internetin ulkopuolella, mutta jotka vaikuttavat kääntyneen kuva-alustan puoleen uuvuttuaan taidemaailman jähmeyteen ja skenejen tahmaisuuteen.

Kuvataiteilija Jaakko Pallasvuo julkaisee avocado_ibuprofen -käyttäjätunnuksellaan tietoisen huolimattomasti piirrettyjä sarjakuvia, jotka lakoniseen tyyliin kerivät auki eksistentiaalisia ahdistusvyyhtejä. Omasta viiteryhmästä kirjoitetaan ulkoistavalla, mutta kokemuksen yleisyyttä painottavalla they-pronominilla. Mielettömyyden paljastuminen tuo lohtua.

Nimimerkki depression.rhythm puolestaan tanssii päivittäisillä videoillaan vapaasti improvisoiden milloin Ariana Granden, milloin Angelo Badalamentin tahtiin. Välillä liike on pientä ja sisäänpäin käpertyvää, välillä maailmaa kohti avautuvaa. Sirkustaiteilija Lois Ward-Marvin sanoo perustaneensa tilin raskaassa elämänvaiheessa, kun tanssi oli ainoa hyvää oloa tuova asia. ”I’m learning to let go of my perceived perceptions of what is good and bad and just accept that nothing is perfect and beautiful all the time”, Ward-Marvin sanoo Voice Magazinen haastattelussa.
 

Ilmiötä voisi kutsua surutyötaiteeksi. Turhautuminen epävarmaan ja epäreiluun taidemaailmaan ajaa taiteentekijät etsimään välittömämpiä jakelukanavia. Instituutioiden ulkopuolella monimuotoisuus kukoistaa. Yleisöä on tavoitettavissa periaatteessa paljonkin, onhan sovelluksella satoja miljoonia käyttäjiä, mutta yleisö on toiminnassa enemmän sivutuote kuin itsetarkoitus. Lähtökohtana toimii usein kokemus taiteilijana epäonnistumisesta, jonka jälkeen kenties halutaan ottaa etäisyyttä omaan aiempaan tuotantoon.

Käyttäjätunnus asetelmia_makulointi, jonka takana on kirjailija Tuomas Timonen, on lunastanut kaikki 483 myymättä jäänyttä kappaletta kolmatta runokokoelmaansa Asetelmia (2013), yhteensä 98 kiloa, ja makuloi jokaisen niistä eri tekniikalla: polttamalla, silppuamalla, brodeeraamalla. Timonen on aloittanut projektinsa alkuvuodesta 2018, ja tähän päivään mennessä makulointi on ehtinyt kirjaan nro 212. Ensimmäinen makulointi on toteutettu ampumalla kirjaa sotilaskiväärillä, viimeisin repimällä sivuja pakkausmateriaaliksi.

Kirjaa kutsutaan usein leikillisesti kirjailijansa lapseksi. Makulointi on tuon rakkauden hedelmän hautajaiset, useimmiten vain tuhkaus ilman seremoniaa. Oman teoksen hautaan saattaminen on taiteilijan kohtalon haltuunottoa. Jokainen kirja saa huolella suunnitellut ja toteutetut juhlallisuudet, joiden sävyt vaihtelevat niin kuin ihmiskohtalot: yhdestä tulee päiväkirja, toisesta kasviprässi, kolmas hylätään talveksi pihamaalle.

Monet viime vuosisadalla sekoitellut korkean ja matalan cocktailit olivat 2010-luvulle tultaessa jo jokseenkin väljähtyneet, mutta sometaide tarjoaa uuden tasanteen portaikossa matalasta korkeaan. Kenties juuri somejakamisen myötä taide on uuden, suuren murroksen äärellä, se etääntyy yhä kauemmas valistusajalla muotoutuneista instituutioista. Vaikka internet jakelumahdollisuuksineen on ollut olemassa jo hyvän aikaa, sosiaalisen median kehitys 2010-luvulla on muuttanut jakamisen luonnetta. Nyt painopiste on siirtymässä somealustojen tarinatoimintoihin, joita ei voi julkisesti kommentoida tai likettää. Uusi jakaminen ei usein odota reaktiota sen enempää kuin julkisessa tilassa käveleminen, se on vain tapa olla.

Jakamista olisi vaikea selittää 1700-luvun ihmiselle: teemme jotakin pientä ja kerromme siitä kaikille. Luomme jotakin suurta ja annamme sen ilmaiseksi koko maailman käsiin.
 

Toki kapitalismin laki jyllää myös somealustoilla. Seuraajat, siis ihmiset, ovat uutta valuuttaa.
 

”If I hit 10k followers, will I get gallery representation in Europe?”, Pallasvuon piirroshahmo pohti tammikuussa 2018. Heinäkuussa 2019 tilillä oli 11 000 seuraajaa, ja Pallasvuolla soolonäyttely Vallilan kirjastossa. Sarjakuvien kommenteissa ihmiset kertovat saavansa samaistumisen kokemuksista lohtua.