Uskottava tekokynttilä eli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistettiin jälleen

Sinä aamuna herään todellisuuteen, jossa Yhdysvaltain presidentiksi on toden teolla valittu ihminen, joka väittää ilmaston viilenevän lämpenemisen sijaan. 

Kun Nuoren Voiman entinen päätoimittaja Maaria Ylikangas loppuvuodesta 2019 kirjoitti lehden blogiin reportaasin kaunokirjallisuuden Finlandian ehdokkaiden julkistustilaisuudesta ja ihmetteli Lasipalatsin Palmusalissa tarjoiltavien piirakanpalojen pohjien paksuutta, ei hän tiennyt vielä mitään esimerkiksi koronaviruksesta. 

Maailma näyttää muuttuneen viidessä vuodessa yllättävän nopeasti. Ohuita yhteyksiä kuitenkin löytyy: Hanna-Riikka Kuisma ja Pajtim Statovci olivat, kuten tänäkin vuonna, kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaina. Niin, ja sama hourupää rapakontakaisena presidenttinä. 

Koska ehdokkaita me tänne tulimme kuulemaan, listataan ne pois alta. Ne ovat kuulemisjärjestyksessä Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliö (Tammi), Helmi Kekkosen Liv! (Siltala), Tommi Kinnusen Kaarna (WSOY), Kaj Korkea-ahon Hur man möter en mamma (Förlaget), Hanna-Riikka Kuisman Korvaushoito (Like) ja Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä (Otava). 

Kaukana ovat ajat, jolloin Lasipalatsin Palmusalin ehdokastilaisuuden kutsuvieraat löyhyttelivät vehreiden palmujen alla. 

Mutta aloitetaan kuitenkin alusta, jossa juoksen kollegani Vesa Rantaman, joka vuonna 2019 veikkasi peräti neljä kirjaa Finlandia-listalta oikein, kiinni Sörnäisten metroasemalla. En ole koskaan nähnyt Rantaman halkovan tuulta yhtä kovaa kuin nyt, matkalla julkistustilaisuuteen. Ylikangas kuvaileekin Rantamaa reportaasissaan “glamourinnälkäiseksi kirjallisuuspalkintotoimittajaksi”, ja askelten vauhdista päätellen Ylikangas ei ole voinut jäädä kovin kauaksi totuudesta (Rantamasta sen sijaan…). Rantama perustelee nopeutensa tehokkuudella: työmatkoihin on käytettävä minimiaika. 

Ehdokastilaisuus järjestetään tänä vuonna Tekstin talolla, mikä on mukavaa, vaikkakaan ei kovin juhlavaa, sillä siellä sijaitsee myös työpaikkamme. Aivan kuin tulisi töihin, mihin siis tulemmekin. Kaukana ovat ajat, jolloin Lasipalatsin Palmusalin ehdokastilaisuuden kutsuvieraat löyhyttelivät vehreiden palmujen alla. 

Aina tuulisella Hämeentiellä Rantama kertoo minulle kuulleensa etukäteen erittäin salaisia tietoja tulevista ehdokkaista, mikä on estänyt häntä omantunnon syistä laatimasta jokavuotista julkista veikkauslistaansa. Kehotankin kaikkia lopettamaan salaisten tietojen jakamisen Rantamalle, jotta voimme jatkossakin nauttia hänen spekulaatioistaan. 

Liftaamme Laura Serkosalon tavarahissikyydillä suoraan kuudennen kerroksen Parvisaliin ja etsiydymme pimeään takariviin. Odottavan tunnelman kruunaavat yleisön yllättävän juhlavat asut ja kynttilän savuinen tuoksu, josta Rantaman kanssa huolestumme välittömästi, sillä olemme juuri lukeneet Tekstin talon viikkokirjeestä kynttilöiden polttamisen olevan tiloissa ehdottomasti kiellettyä. Voimme vain toivoa, että kyseessä on jonkinlainen uskottava haju- ja näköisjäljitelmä. 

Kirjasäätiön pääsihteeri Elina Lahdenkaupin jälkeen estradin ottaa haltuun Finlandia-lautakunnan puheenjohtaja Kari J. Kettula. Hän vertaa vuotta 2024 vuoteen 1995, jolloin hän viimeksi toimi esiraadin puheenjohtajana. 1990-luvulla vallitsi varovaisen optimistinen ilmapiiri, Kettula kertoo. Hän päättääkin puheensa läpeensä 90-lukulaiseen Jörn Donnerin tunnetuksi tekemään sloganiin “Lukeminen kannattaa aina”. Kenties tämä oli vielä 1990-luvulla totta. 

Jos tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokaslistaa moitittiin kaupalliseksi, kuului kaunokirjallisuuden listan julkistuksen jälkeen kritiikkiä valintaperusteluiden aihevetoisuudesta ja omakohtaisuudesta (eli taas kaupallisuudesta). Lienee totta, että lähes jokainen ehdokas toimii hyvin äänikirjana, mutta eikö Finlandia-raati ole jo pitkään tehnyt yhteistyötä joulupukin kanssa? Finlandia-instituutio ystävineen ei ole vieläkään toipunut siitä, että vuoden 2021 voittajassa, Jukka Viikilän Taivaallisesta vastaanotossa, esiintyy enemmän kuin kaksi aikatasoa. 

Tilaisuuden jälkeen Rantama ajautuu jälleen salaisen tiedon äärelle. Informaatio tavoittaa pian koko Nuoren Voiman toimituksen viestitse (chatissa ollaan myös häkeltyneitä siitä, ettei Hakkaraisen kirja ollutkaan nimeltään Marrasneliö sekä harmitellaan Sampo Terhon Stalingradin viemäreiden tipahtamista listalta). Rantama kertoo, että Tekstin talon käytävillä on supistu varman voittajan olevan Kekkosen Liv!.  

Olen odottanut innokkaasti mahdollisuutta upottaa heiveröinen pikkulusikkani järeään piirakanpohjaan, mutta Ylikankaan kuvailemia kauhtuneita punasipulinpaloja ei näy missään.

Toisaalta Ingmar Bergmanin Persona-elokuvasta inspiroitunut Marraseliö voisi vedota diktaattoriin, näyttelijä Alma Pöystiin. Sattumoisin Pöysti näyttelee Personan uudessa versiossa (Another Persona), mutta Face/Off-tyyliin: hänen kasvonsa on sijoitettu tekoälyllä Liv Ullmanin kasvojen tilalle. Projekti on yllättävä, mutta Marraseliön mahdollinen valinta siis vähemmän yllättävä. 

Sitten taas Korkea-ahon Hur man möter en mamma voisi miellyttää suomenruotsalaista Pöystiä. Vai päästäisikö hän viimeinkin pälkähästä Kinnusen, joka on jo neljättä kertaa ehdolla?  

Onko voittaja sittenkin ilmeinen, Suomen kirjallisuuden suurin toivo Statovci? Ehkä toisen Finlandia-voiton jälkeen häneltä saatettaisiin viimein lavalla kysyä jotain muutakin kuin mitä Kosovo sinulle merkitsee. 

Yllätynkö ehdokkaista? Kyllä, sillä olen veikannut vain kaksi oikein, Hakkaraisen ja Statovcin. Mutta enemmän yllätyn siitä, että tarjoiluna on ainoastaan kuohuviiniä. Olen odottanut innokkaasti mahdollisuutta upottaa heiveröinen pikkulusikkani järeään piirakanpohjaan, mutta Ylikankaan kuvailemia kauhtuneita punasipulinpaloja ei näy missään. Ei nipotusta, ei tuhlailevaa kirjallista pöhinää. Vain muutama kiusallinen photoshoot, joista joudun ammentamaan kaiken voimani. 

Jokainen sukupolvi kadehtii edeltäjäänsä, sillä ennen oli kaikki paremmin. Palmusalissa virkistäytynyt Ylikangas romantisoi menneiden vuosien Café Engelin yläkerran ehdokastilaisuutta, jolloin lautasilla oli perunaleivoksia ja kahvikupissa kermaa. Mutta ehdokastilaisuuksien Belle Époque on tukevasti ohi. Kulttuurin ilmasto on viilenemässä. 

Paitsi että ne – ilmeisesti keinotekoiset – palavat kynttilät Tekstin talossa. Ne lämmittävät vielä, ainakin vertauskuvallisesti. 

 Jos kaipaat syvällisempää ajattelua elämääsi, tilaa Nuori Voima.