Tulkintojen leikkikenttä
Fanifiktio on yhteisöllisen uudelleenkirjoittamisen muoto, joka tarjoaa lukijalleen rauhoittavan turvasataman pandemian keskellä. Samalla se haastaa alkuperäisen tekijän auktoriteettia.
Fanifiktiolla on maine teinityttöjen puuhasteluna. Se on jotain vähän noloa, tai vähintäänkin huvittavaa. On totta, että fanifiktio on pääasiassa nuorten naisten juttu – suositun Archive of Our Own -sivuston kyselyn mukaan fanifiktion tekijöistä ja lukijoista noin 80 prosenttia on naisia, joista suurin osa on iältään 19–29 -vuotiaita – mutta se onkin oikeastaan ainoa aspekti, mikä fanifiktion saamasta leimasta pitää paikkansa. Fanifiktiota kirjoitetaan rakkaudella ja kunnianhimolla, ja sen ympärille on muodostunut verkostomaisen oppimisen yhteisöjä sekä turvallisia tiloja, jotka tarjoavat popkulttuurin tuotteista vaihtoehtoisia tulkintoja niille, joiden tarinat ovat perinteisesti harvoin päässeet valtavirran kulttuurissa kuuluville.
Fanituksen pitkä historia
Fanifiktio jatkaa siitä, mihin alkuperäinen teos jäi. Se on fiktiivinen teksti, joka lähtee liikkeelle romaanista, elokuvasta, tv-sarjasta tai muusta kulttuurituotteesta. Tekstejä julkaistaan, luetaan ja kommentoidaan anonyymisti verkkoalustoilla, tärkeimpinä niistä kenties fanfiction.net tai vuonna 2007 perustettu, voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen ylläpitämä Archive of Our Own, joka nimettiin Virginia Woolfin feministisen merkkiesseen A Room of One’s Own mukaan. Sen tarkoituksena on koota yhteen ja säilyttää fanien teoksia, mutta myös suojata niitä esimerkiksi erilaisissa tekijänoikeuksia koskevissa kiistatilanteissa.
2000-luvun fanifiktio-ilmiötä ei ole olemassa ilman internetiä ja sen mahdollistamaa fanikulttuuria, joka on kulkeutunut takavuosien Tumblr-blogeista Youtubeen, Instagramiin ja TikTokiin. Fanitus ja sosiaalinen media ovat erottamaton osa toisiaan. Fanifiktio kuitenkin levisi jo kauan ennen internetin aikakautta muiden kanavien, kuten paperisten omakustanteisten lehtien eli fanzinejen kautta.
Fanifiktion syntyalustana pidetään Star Trek -televisiosarjan ympärille 60-luvulla muodostunutta fanikuntaa. Intohimoisia scifi-faneja kutsuttiin trekkereiksi, ja heidän tarinansa levisivät käsin kirjoitettuna fanilta toiselle. Fanitarinoiden historiaa tutkiva Fanfic Symposium -sivusto ajoittaa fanifiktion synnyn vielä varhaisempaan vaiheeseen 1800-luvulle, jolloin Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa -kirjalle kynäiltiin jatkotarinoita. Kirjallisuudentutkija Helena Mäntyniemi toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että myös Jane Austenin ja Arthur Conan Doylen teosten pohjalta kirjoitettiin fanifiktiota jo 1900-luvun alussa. Fanifiktion määritelmä onkin jokseenkin monitulkintainen, sillä tarinoista on aina inspiroiduttu ja niitä on muokattu eteenpäin jo silloin, kun ne liikkuivat suusta suuhun kylien ja kaupunkien välillä.
Harmaalla alueella
Fanituksen maailma ei ole vailla ristiriitoja. Läheskään kaikki alkuperäisteosten luojat eivät ota omista teoksistaan luotua fanifiktiota hurraten vastaan. Veren vangit -kulttiteoksen kirjoittaja Anne Rice on vastustanut fanifiktiota kiivaasti todeten, että hänen hahmonsa ovat tekijänoikeudella suojattuja eikä niistä siten pitäisi tehdä fanifiktiota. “En salli fanifiktiota. – – Hahmoistani kirjoitetun fanifiktion ajatteleminenkin saa minut pois tolaltani. On ensiarvoisen tärkeää, että kunnioitatte toiveitani”, Rice toteaa The Guardianin artikkelissa vuonna 2012.
On totta, että oikeudellisesta näkökulmasta fanifiktio sijoittuu vaikeasti määriteltävälle harmaalle alueelle. Kirjailijaliitto toteaa verkkosivuillaan, että fanifiktio on sallittua vain, jos tekijä sen sallii, ja tekijä voi halutessaan puuttua teoksensa luvattomaan käyttöön. Fanifiktioon liittyvää oikeuskäytäntöä ei kuitenkaan löydy Suomesta tai muualtakaan, ilmeisesti siksi, että fanifiktioon liittyvät kiistatilanteet on yleensä ratkottu sovinnollisesti osapuolten kesken.
Vaikuttaa itse asiassa siltä, että mukaansatempaava fanifiktio voi auttaa rakentamaan alkuperäisteoksesta ilmiötä ja houkutella laajempaa fanikuntaa sen puoleen.
Esimerkiksi edellä mainittu kirjailija Anne Rice on vaatinut yhtä suurimmista fanifiktio-sivustoista, fanfiction.netiä, poistamaan kaikki hänen hahmojensa pohjalta kirjoitetut tarinat sivulta. Useat fanit ovat kertoneet, että Rice on myös lähestynyt heitä henkilökohtaisesti sähköpostiviestien kautta. Fanfiction.netistä ei ainakaan tällä hetkellä näytä löytyvän kuin muutamia Ricen hahmoista kirjoitettuja tarinoita, mutta esimerkiksi Archive of Our Own -sivustolla niitä on edelleen reilusti yli 200.
Koska fanifiktio on pääosin täysin epäkaupallisten intressien pohjalta tehtyä harrastustoimintaa, on vaikea keksiä, kuinka suurta vahinkoa se voisi alkuperäisteosten luojille aiheuttaa. Vaikuttaa itse asiassa siltä, että mukaansatempaava fanifiktio voi auttaa rakentamaan alkuperäisteoksesta ilmiötä ja houkutella laajempaa fanikuntaa sen puoleen.
Amerikkalaiskirjailija Marion Zimmer Bradleyn tapaus 90-luvulta tuo kysymykseen yhdenlaisen näkökulman. Uransa alkuaikoina Bradley piti fanifiktiosta ja jopa kannusti lukijoitaan sen kirjoittamiseen. Myöhemmin hän kuitenkin huomasi, että törmäsi lukemassaan fanifiktiossa teemoihin ja juonenkäänteisiin, joita oli itse aikonut Darkover-fantasiasarjansa jatko-osissa käsitellä, ja päätyi oikeusjupakan pelossa muuttamaan suunnitelmiaan.
Toisinaan fanifiktiosta todella tulee oikea, itsenäinen teos, kuuluisimpana tapauksena kenties kirjailija E. L. Jamesin Fifty Shades of Grey -sarja, joka perustui alunperin Jamesin kirjoittamaan Twilight-fanifiktioon. Vampyyrisarjan hahmoista ja heidän välisestään dynamiikasta on Fifty Shades of Grey -tarinassa havaittavissa selviä kaikuja, vaikka nimet ja juonen kulku onkin muutettu. Molemmissa päähenkilö rakastuu mystiseen ja satumaisen rikkaaseen mieheen, joka vetää päähenkilön mukaan vaaralliseen maailmaansa.
Toinen mainittava esimerkki on teksasilaisen Anna Toddin vuonna 2014 julkaisema teos After, jonka pohjana on Toddin kirjoittama fanifiktio poikabändi One Directionin solistista Harry Stylesista. Toddin alkuperäinen fanifiktio keräsi Wattpad-alustalla yli miljoona lukukertaa. Lopullisessa teoksessa Harryn nimi on vain vaihtunut Hardiniksi. Kustantamotkin ovat siis heränneet fanifiktion suosioon.
Välillä fanifiktiota tehdään myös tilauksesta. Kun Peter Panin ensiesiintymisestä oli vuonna 2004 kulunut sata vuotta, kirjan oikeuksien haltija, Great Ormond Streetin lastensairaala, järjesti merkkipäivän kunniaksi kirjoituskilpailun jatko-osalle. Kilpailun voittajan Geraldine McCaughreanin teos Peter Pan purppuran lumoissa jatkaa Mikä-mikä-maan tarinaa – aivan kuten fanifiktio, vain sillä erotuksella, että teos on päässyt kansien väliin ja kustantamon julkaisemaksi. Siitä on siis toisin sanoen tullut osa Peter Panin virallista tarinaa, mikä on fanifiktiolle hyvin poikkeuksellista.
Toinen tunnettu fanifiktion vastustaja George R. R. Martin, Tulen ja jään laulu (Game of Thrones) -sarjan luoja, perustaa negatiivisen mielipiteensä niin ikään osin tekijänoikeudellisiin kysymyksiin, mutta myös siihen, että hän ei pidä fanifiktion kirjoittamista järkevänä puuhana niille, jotka haaveilevat kirjoittajan urasta. Martin on huomauttanut, että toisen luoman maailman ja hahmojen lainaaminen ei ole kovin hyödyllistä, jos yrittää harjoitella ammatikseen kirjoittamista. Se on kuin polkisi apupyörillä.
Yhteisö on tärkein
Fanifiktiosta tehty tutkimus kuitenkin haastaa Martinin mielipiteen. Washingtonin yliopiston professori Katie Davis tutki kollegansa Cecilia Aragonin kanssa yhdeksän kuukauden ajan suosittuja fanifiktio-alustoja. Löydökset julkaistiin vuonna 2019 Writers in the Secret Garden -nimisen teoksen muodossa. Davis ja Aragon totesivat, että fanifiktiosivustot eivät ole pelkkiä pinnallisia popkulttuurin kierrätyspaikkoja, vaan itse asiassa niillä toimii monimutkaisia, hienostuneita ja epähierarkkisia oppimisympäristöjä.
Fanifiktio-sivuilla julkaistessaan nuoret oppivat yleisölle kirjoittamista.
The Atlantic -median haastattelussa Davis ja Aragon kutsuvat fanisivustoilla havaitsemaansa yhteisöllistä ja rönsyilevää oppimiskulttuuria termillä distributed mentorship, jonka voisi vapaasti suomentaa esimerkiksi jaetuksi mentoroinniksi. Vaikka alustoilla syntyy myös perinteisempiä, kahdenvälisiä mentorointisuhteita, paljon yleisempää on, että ohjaus tapahtuu hajautetusti ja sen tekee yhteisö yksittäisten toimijoiden sijaan. Tarinoiden kommenttikentissä palautetta annetaan keskustelun kautta. Kommentointi on suurilta osin hyvin kannustavaa ja ystävällistä, ja kritiikkiäkin annetaan lähinnä rakentavien ehdotusten muodossa.
Davis ja Aragon huomasivat tutkimuksessaan, että fanifiktio-alustoilla tapahtuvalla yhteisöllisellä oppimisen tavalla on myös kvantitatiivisesti mitattavia tuloksia. Nuorten kirjoittajien saamien palautekommenttien määrä oli positiivisesti verrannollinen heidän sanavarastonsa laajentumisen vauhtiin. Merkittävää on myös se, että fanifiktio-sivuilla julkaistessaan nuoret oppivat yleisölle kirjoittamista – taito, jota esimerkiksi perusopetuksen piirissä ei juurikaan harjoitella, sillä usein opettaja on ainoa, joka lukee oppilaiden valmiit tekstit.
Faneista tekijöiksi
Fanifiktio on viime vuosina löytänyt tiensä myös valtavirran popkulttuurin tietoisuuteen. Vuonna 2019 alkaneessa Euphoria-televisiosarjassa Barbie Ferreiran näyttelemä high school -opiskelija Kat tutustuu omaan seksuaalisuuteensa kirjoittamalla fanifiktiota Tumblr-blogialustalle nimimerkin “Thunder-Kit-Kat” suojissa. Katin luetuin tarina, The First Night, on sarjan maailmassa aloittanut suositun salaliittoteorian, jonka mukaan One Direction -bändin Harry Styles ja Louis Tomlinson ovat salaisessa seksisuhteessa. Kyseinen teoria on suosittu myös oikeiden One Direction -fanien keskuudessa: tunnisteella #larrystylinson merkittyjä kuvia löytyy esimerkiksi Instagramista yli kahdeksan miljoonaa.
Markkinoinnissa osataan jo ottaa fanifiktio huomioon ja hyödyntää sitä. Esimerkiksi Netflixin Sabrina, teininoita -sarjan virallisella Instagram-tilillä heitellään jatkuvasti täkyjä fanien suuntaan. “Tuokoon tämä Nabrina-sisältö sinulle voimaa loppuviikoksi”, kuuluu yhden kuvan kuvateksti – Nabrina on fanifiktiossa käytetty termi sarjan kahden hahmon, Sabrinan ja Nicholaksen, muodostamalle pariskunnalle. Nabrinan kanssa kilpailee muun muassa Harvina, Sabrinan ja kilpakosija Harveyn parivaljakko.
Vaikka fanifiktio ei ole kaikkien tekijöiden sydäntä lähellä, ei sekään ole ennenkuulumatonta, että alkuperäisteosten luojat avoimesti flirttailevat teoksesta tehdyn fanifiktion kanssa. Näin toimi esimerkiksi Supernatural, huimat viisitoista tuotantokautta jatkunut fantasia- ja kauhuelementtejä yhdistelevä sarja, jossa veljekset Sam ja Dean Winchester yhdessä enkeliystävänsä Castielin kanssa ajelevat ympäri Yhdysvaltoja vanhassa Chevrolet Impalassa ja metsästävät demoneita ja muita yliluonnollisia olentoja.
Archive of Our Ownista löytyy reippaasti yli kaksituhatta Supernaturalista kirjoitettua fanifiktiota, ja sarjalla onkin poikkeuksellisen vannoutunut ja pitkäjänteinen fanikunta. Sarjan vuonna 2014 ilmestyneessä 200. jaksossa, jonka nimeksi on kursailematta annettu “Fan Fiction”, päähenkilöveljekset ryhtyvät selvittämään high schoolin kadonneen näytelmäkerhon ohjaajan tapausta. Samalla heille selviää, että kerhon oppilaat ovat parhaillaan valmistautumassa Supernatural: The Musical -nimisen musikaalin ensi-iltaan.
Neljännen seinän romuttava jakso tuntuu pilke silmäkulmassa tehdyltä, mutta lempeältä kunnianosoitukselta sarjan vannoutuneimpia faneja kohtaan, jotka ovat hiljalleen hiipuvista katsojaluvuista huolimatta onnistuneet pitämään sen pinnalla viidentoista vuoden ajan. Supernatural: The Musicalia tähdittävät hahmojen ikonisiksi muodostuneisiin nahkatakki-, flanellipaita- ja trenssiasuihin sonnustautuneet teinit ja musikaalin juoni on ryyditetty fanikunnalle tutuilla sisäpiirivitseillä.
Jaksossa Deanille selviää myös yksi suosituimmista Supernatural-faniteorioista: se, että hän ja enkeli Castiel ovat salaa palavasti rakastuneita toisiinsa. Sarjan yhdessäkään jaksossa ei varsinaisesti tapahdu mitään, mikä viittaisi sellaiseen, vaikka hahmot selvästi ovatkin kiintyneitä toisiinsa. Fanifiktion maailmassa Deanin ja Castielin suhde kuitenkin kukoistaa, ja pariskunnalla on nimikin: Destiel. “It’s subtext”, yksi näytelmäkerhon fanitytöistä selittää jaksossa Deanille – sarjan käsikirjoittajien itseironinen piikki, joka osoittaa selvästi, että tekijät ovat erittäin hyvin tietoisia paitsi faniteorioista, myös fanien kohdistamasta kritiikistä sarjan ihmissuhdekuvioita kohtaan.
Queerbaiting ja toisinkirjoittaminen
Supernatural, Hannibal (2013–2015), Sherlock (2010–2017) ja Killing Eve (2018–) ovat vain muutamia niistä sarjoista, joita on syytetty queerbaitingista. Termi tarkoittaa juuri sitä, miltä se kuulostaakin, eli queer-yleisön harhauttamista tyhjillä lupauksilla. Se on fiktion ja viihteen maailmassa yleisesti käytetty markkinointitaktiikka, jonka tarkoituksena on houkutella queer-yleisöä sisällön pariin vihjailemalla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen representaatioilla, mutta varomalla samalla vieraannuttamasta sellaista yleisöä, jota kyseiset representaatiot saattaisivat häiritä.
Fanifiktiosivustot ovat queer-kulttuurin aarreaitta.
Käytännössä tämä voi ilmetä esimerkiksi siten, että sarjan hahmojen välillä on romanttista tai eroottista latausta, joka tulee esiin rivien välistä, mutta ei kuitenkaan koskaan konkretisoidu. Queerbaiting voi vaikuttaa näennäisen harmittomalta; mahdollistaahan se esimerkiksi sen, että erilaiset katsojat voivat tehdä tarinasta mieleisiään tulkintoja. Se kuitenkin tarkoittaa, että sisältöjen luojat voivat hyötyä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen muodostamista yleisöistä esimerkiksi kaupallisesti, sitoutumatta kuitenkaan millään konkreettisella tavalla tuomaan heidän tarinoitaan esille. Vähemmistöille annetaan näennäisiä myönnytyksiä, mutta heidän kokemuksensa maailmasta jäävät sinne, missä ne ovat perinteisesti aina olleetkin – sivuosaan.
Ei siis ihme, että fanifiktiosivustot ovat queer-kulttuurin aarreaitta, ja että fanifiktion tarjoamat vaihtoehtoiset versiot valtavirran teoksista keskittyvät usein nimenomaan teoksissa esiintyvien romanttisten tai seksuaalisten suhteiden muokkaamiseen uuteen uskoon. Niin kutsuttu toisinkirjoittaminen mahdollistaa sen, että fanifiktion maailmassa Harry Potter rakastuu Draco Malfoyhin ja Bella Swan on polyamorisessa suhteessa vampyyri Edward Cullenin ja ihmissusi Jacob Blackin kanssa.
Erityisen suosittua on slash, joka tarkoittaa homoeroottista tarinaa. Onkin kiehtova kysymys, miksi pääasiassa nuorten naisten kirjoittamassa ja kuluttamassa fanifiktiossa homoerotiikka on niin suuressa roolissa. Tätä uskaltaa kenties peilata Pornhub-pornosivuston vuonna 2015 tekemään katsojakartoitukseen, jossa selvisi yllättäen, että kolmasosa miesnäyttelijöiden tähdittämien homopornovideoiden katselijoista oli naisia.
Seksuaalisuuden tutkija Lucy Neville havaitsi, että moni naisista koki, että heteroporno objektifioi naisia, ja keskittyy ennen kaikkea miesosapuolen seksuaalisen nautinnon kuvaamiseen. Vaikka homopornossakin näkyy monenlaisia rooleja ja dynamiikkoja, katsojanaiset kokivat, että näillä videoilla esiintyy tasavertaisempia partnereita sen sijaan, että toinen olisi pelkkä alistettu objekti.
Helena Mäntyniemi toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että fanifiktiossa sukupuolten välisten valta-asetelmien haastaminen on yleistä. Hänen mukaansa esimerkiksi seksuaalisesta suostumuksesta on joissakin faniyhteisöissä käyty keskustelua jo ennen #MeToo-kampanjaa, ja fanifiktiossa on kehitetty uusia ja voimaannuttavia sanoja naisvartalon kuvaamiseen tai seksikohtauksia, joissa suostumus on sanallistettu.
Queer-yleisön lisäksi myös muut vähemmistöt pääsevät fanifiktiossa valokeilaan. Mäntyniemen mukaan fanifiktiossa tuodaan paljon esille esimerkiksi rodullistettujen ihmisten kokemuksia. Hyvä esimerkki tästä on Harry Potter -sarja, jota on kritisoitu voimakkaasti siitä, että kaikki sen päähenkilöt ja myös suurin osa sivuhenkilöistä ovat valkoisia, ja harvat rodullistetut hahmot on esitetty hyvin stereotyyppisellä tavalla. Fanifiktiossa Potter-hahmoja on jo pitkään toisinkirjoitettu ei-valkoisiksi, mikä on tarjonnut useammille nuorille mahdollisuuksia nähdä samaistuttavia hahmoja edustettuna Tylypahkan rakastetussa velhomaailmassa. On kutkuttava ajatus, että tällä olisi ollut ainakin pieni vaikutus siihen, että vuonna 2016 ensiesityksensä saaneessa musikaalissa Harry Potter ja kirottu lapsi, Hermione Grangerin roolissa nähtiin musta näyttelijä Jenny Jules.
Tarinoiden pelottava voima
Aivan oman kategoriansa fanifiktiossa muodostavat tarinat, joiden hahmoina seikkailevat oikeat julkisuuden henkilöt. Esimerkiksi bändien fanitukseen kuuluu olennaisena osana yhtyeen jäsenten välisten sosiaalisten suhteiden analysoiminen ja mahdollisilla romanttisilla tai seksuaalisilla jännitteillä spekuloiminen yhdessä muiden fanien kanssa. Youtube on pullollaan fanien tekemiä videoita, joissa esimerkiksi k-pop-bändi BTS:n tai Blackpinkin jokainen ele nostetaan suurennuslasin alle tarkasteltavaksi, ja jäsenten välisestä vuorovaikutuksesta etsitään todistusaineistoa salaisista romansseista.
Fanikulttuurin edustama varaukseton ihailu, ihastuminen ja innostuminen on ajallemme tyypillisen kylmän viileyden ja ironian vastakohta.
Videoiden havainnot valuvat myös fanifiktioon, ja lienevät myös yksi suurimmista syistä siihen, että fanifiktiota usein pidetään hiukan huvittavana ja kiusallisena. Fanifiktiosta ei voi puhua ilman erotiikkaa, mutta on silti huomionarvoista, että se on usein ainoa asia, joka nostetaan keskusteluun silloin, kun aiheena on fanifiktio. Siitäkin huolimatta, että fanifiktio pitää sisällään valtavan kirjon erilaisia teemoja: tunteita, traumoja, identiteettikysymyksiä, toiveita ja pelkoja.
Toimittaja Constance Grady pohtii Vox-lehden artikkelissa, miksi fanifiktio herättää monissa torjuntaa ja jopa pelkoa. Hänen näkemyksensä on, että koska suurin osa kulttuurin tuotteista on suunnattu heteroseksuaalisen valkoisen miehen katseelle, tämän ulkopuolelle jäävien täytyy usein lähestyä valtavirran narratiiveja disruptiivisesti raivatakseen itselleen tilaa. Siihen tarvitaan muun muassa slash-fanifiktiota. Fanifiktio-sivustoilla nuoret naiset kirjoittavat tarinoita toisilleen ja valtaavat itselleen oman tilan. Se on monien mielestä pelottavaa, Grady väittää. Fanifiktio-alustoilla elävässä fanikulttuurissa on jotain radikaalia – sen edustama varaukseton ihailu, ihastuminen ja innostuminen on ajallemme tyypillisen kylmän viileyden ja ironian vastakohta.
Pandemia-ajan eskapismia
Eräs mielenkiintoisimmista fanifiktion aspekteista on sen ennalta-arvattavuus. Fanifiktion maailmaan vähänkin tutustuvalle alkaa nopeasti hahmottua erilaisia tyypillisiä asetelmia ja juonikuvioita, eräänlaisia alagenrejä, joita tarinoissa hyödynnetään kerta toisensa jälkeen. Jos tarinan kuvaukseen on esimerkiksi lisätty tunniste “enemies to lovers”, se paljastaa, että juonen alussa toistensa vihollisia olevat hahmot tulevat ennemmin tai myöhemmin rakastumaan toisiinsa. “Hurt and comfort” kertoo, että vaikka tarinassa käsiteltäisiin raskaita aiheita, myös lohtua on luvassa, ja “coffee shop AU” toistaa asetelmaa, jossa barista ja asiakas ihastuvat toisiinsa.
Ennustettavuus ei vaikuta haittaavan tarinoista nauttimista – päinvastoin. Fanifiktiota lukiessa voi tuudittautua tuttuun ja turvalliseen. Moni lukija nauttii fanifiktiosta, jossa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, vaan siinä esimerkiksi seurataan fiktiivisen pariskunnan harmonista yhteiseloa. Eräänlaista onnellisuuslarppia siis.
Pandemian riepottelemassa maailmassa ajatus on houkuttelevampi kuin koskaan. Vox-media kirjoittaakin, että moni hakee juuri nyt lohtua fanifiktiosta. Myös Forbes raportoi, että Archive of Our Own -sivusto ylsi kaikkien aikojen korkeimpiin kävijälukemiinsa keväällä 2020, ja esimerkiksi maaliskuussa uusia tarinoita julkaistiin noin 4000 päivässä tavanomaisen 3000 sijaan. Fanifiktio tarjoaa eskapismia ja yhteisöllisyyttä, josta on tullut entistä tärkeämpää nyt, kun mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen on vain vähän. Tarinoista ja niiden ympärille rakentuvista yhteisöistä muodostuu enemmän kuin osiensa summa. Fanifiktio on rinnakkaistodellisuus, joka tarjoaa hetkellisen pakopaikan, ja jossa kirjallisuutta ja popkulttuuria on lupa lukea niin kuin itse haluaa.
Teksti on julkaistu alun perin Nuoren Voiman Ofelia-numerossa 2/2021
