Idealisteja vaikeuksissa – haastattelussa näytelmäkirjailija Juha Jokela

Juha Jokela on viime vuosien menestyneimpiä näytelmäkirjailijoita Suomessa, ellei menestynein. Pinnalle hän nousi tv-sarja Pulkkisen käsikirjoittajana. Seurasi kolme näytelmää: it-buumia ruotinut Mobile Horror, kristinuskosta ammentanut Fundamentalisti ja bisneksen ja politiikan suhdetta kuvannut Esitystalous.

 

Kansallisteatteriin tehty Patriarkka sai ensi-iltansa 2012, Esitystalous - Tehtävä Espoossa ja Sumu 2016. Nyt Espoon kaupunginteatterissa pyörii Esitystalous 3 - Radio ja tulossa on kolmas työ Kansallisteatteriin, Dosentti.

 

Jokelan näytelmät ovat tyyliltään ennemmin realistisia kuin postmoderneja. Juonet ovat suoraviivaisia, päähenkilöt Jokelan omin sanoin "vaikeuksiin joutuvia idealisteja", miljöö nykypäivän kaupunki ja aiheena ihmissuhteet, perheen tai työyhteisön. Dialogia on paljon ja huumori kuivaa.

 

Juha Jokela, miten hyvä näytelmä syntyy?

- On hyvä merkki, jos eri käsikirjoitusversioiden välillä on tapahtunut muutos, Jokela pohtii Ateneumin kahvilassa.

- Esimerkiksi Fundamentalistia kirjoittaessa toisen ja kolmannen version välissä oivalsin, miksi mä haluan kirjoittaa tästä aiheesta.

Jokela tuli uskoon rippileirillä ja käsitteli näytelmässä seurakuntanuoruuttaan.

- Tajusin, et mä olen ihan helvetin vihanen. Mä olin väistänyt sitä toistakymmentä vuotta.

Näytelmässä on kaksi hahmoa, liberaali pappi Markus ja ääriuskovainen Heidi.

- Markus uhoaa lopussa, että hänelle ei yksikään fundamentalisti tule enää sanomaan, että hän on saatanan lapsi. Markus on yrittänyt pysytellä asian yläpuolella ja nähdä asiat tragikoomisina, kunnes hän tajuaa: "ei mua fundamentalismissa mikään naurata tai itketä, vaan mä tunnen pienen lapsen vihaa: mua ei saa kohdella näin". Tällaisten oivallusten takia sitä lähtee koko projektiin.

 

Luomistyön aikana teksti ja hahmot alkoivat elää.

- Se oli hurja kokemus, mitä ei tule usein. Tavallaan se roolihenkilö rupesi kertomaan, että hei Juha mä oon menossa psykoosiin, koeta pärjätä. Ja mä oon et ei, ah sattuu. Tuntui että en halua viedä sitä tuonne, mutta näin sen kuului mennä.

Fundamentalistin ensi-ilta oli Teatteri Jurkassa helmikuussa 2006. Seuraavina vuosina näytelmää esitettiin lukuisissa muissa suomalaisteattereissa, Moskovassa, Oslossa, Färsaarilla, Vilnassa ja New Yorkissa. The New Yorker tituleerasi näytelmää yhdeksi Fringe-teatterifestivaalin kohokohdista.

 

Aiheen valinnasta ensi-iltaan vierähtää kaikkiaan pari vuotta. Jokela myös ohjaa näytelmiensä kantaesitykset.

-  Pisimpään kestää löytää aihe. Täytyy olla varmuus, että on jotain mistä haluan oikeasti kirjoittaa, että se sisäisesti resonoi - vaivaa tai kiehtoo. Sitten on tutkimusta. Hirveästi siitä.

Kuukausitolkulla Jokela lukee, surffaa netissä, tutustuu eri ammatteihin, kuuntelee podcasteja ja kirjaa ideoita ylös.

- Kaikkea mahdollista. Vaikka että olisi hauskaa, jos joku kuiskaisi tän lauseen. Tai valokuvia ja biisejä. Dialoginpätkiä, kohtausideoita ja dramaturgisia rakenteita.

 

Ennen pitkää aihe alkaa tiivistyä.

- Huomaan, että tähän mä palaan. Tähän kohtauspätkään, ideaan, biisiin, kuvaan mä palaan uudestaan ja uudestaan.

Tässä vaiheessa sormet alkavat hakeutua näppäimistölle.

- Parhaassa tapauksessa tulee sellainen pyrskähdys, 20-30 liuskaa jotain materiaalia. Sen jälkeen sitä alkaa miettiä dramaturgisia kysymyksiä: käänteitä ja kuka on päähenkilö, montako niitä on ja onko tämä edes päähenkilövetoinen tarina ja miten tämä vois loppua.

Seuraavaksi Jokela alkaa pohtia, kuka päähenkilöä voisi näytellä.

- Aika usein on yhden tai kahden näyttelijän kanssa sovittu jo aikaisessa vaiheessa, että ne tulee. Esitystalous 3:ssa on yhtä näyttelijää lukuun ottamatta sama seitsemän hengen ensemble kuin ensimmäisessä ja toisessa. Toisaalta mulla on nyt yks projekti, josta en tiedä mitään, aihetta tai genreä, mutta mulla on kolme näyttelijää varattu.

 

Työstövaiheessa teksti käy monen lukijan käsissä.

- Yhden kollegan kanssa meillä on metodina "tunti mun juttua, tunti sun juttua". Ja jos pääsee lukemaan yhdessä näyttelijöiden kanssa, se on kivaa. Sitten on Teksti-näytelmäkirjailijayhteisö, jonne voi mennä pitämään lukupiirin. Se luetaan ja kommentoidaan.

Joskus palaute on "lekahoitoa".

- Siitä jää aina järkytys. Se kannattaa ottaa kerran, pari prosessissa. Vaikka ei olisi samaa mieltäkään, niin se saa skarppaamaan, kirkastaa omaa näkökulmaa.

 

Ennen harjoitusten alkua tehdään lavastussuunnittelu, mutta vasta harjoituksissa oikeasti tiedetään mikä toimii.

- Esitystalous 2 -näytelmässä oli kahden henkilön rakkauskohtaus, jota kolmas henkilö vakoili. Olin kirjoittanut, että vakoilu tapahtuu palaverin jälkeen pöydän alla. Sitten sitä kokeiltiin, mutta huomattiin, että se oli hirveen tunkkaista eikä sopinut estetiikkaan.

Esitystalous kertoo Espoon kaupungin brändityöryhmästä. Työryhmän kesken todettiin, että mikään ei ole sen espoolaisempaa kuin kehätiet ja Länsiväylä.

- Saatiin aikaan lopulta hieno kehätie projisoimalla valkoisia viivoja mustaan lattiaan ja laittamalla taustaksi auton ääniä ja valoja.

 

Tarinaa muutettiin niin, että kolmas hahmo päätti työpäivän jälkeen kävellä kotiin ja havaitsi lempivän pariskunnan maantien laidalla.

Idänkauppaa käsitelleessä Sumussa piti toimiston sälekaihtimien takaa näkyä hitaasti liikkuva maisema. Maisema ei kuitenkaan näyttänyt aidolta.

- Sitten videosuunnittelija keksi jäljentää sälekaihtimien raameista muodostuvan ristikon, jonka se heijasti ilmaan, jolloin niistä tuli loisteputkien näköisiä.

Geometrinen ristikko kuvasti insinööri-päähenkilön mielenmaisemaa. Ongelmien kasaantuessa ristikko alkoi vääristyä ja väreillä.

- En olisi ikinä osannut suunnitella sellaista.

 

Yhteinen visio ilman sukulaissiteitä

 

Teatterialalla Suomessa on vahvat perinteet autoritaarisesta, jopa kulttijohtamisesta, mutta leppoista Jokelaa on vaikea kuvitella karjumassa suu vaahdossa näyttelijöille.

- Kyllä mä suutuin kunnolla taannoin yhdessä ohjauksessa. Pieni yksityiskohta ei mun pyynnöistä huolimatta järjestynyt, niin meni hermo. Ei se ollut hyvä, eikä siitä jäänyt hyvä mieli.

Jokela sanoo pyrkivänsä näyttelijöiden kanssa vuorovaikutukseen. Aina ei onnistu.

- Esitystalous 1-3:ssa mulla on tosi kovat näyttelijät, mutta ei niitä kiinnosta keskustelu ollenkaan. Jos yritän keskustella, niin ihan hiljaista on, aina. Kakkososassa assarina ollut Alma Lehmuskallio teki jutun Teatteri ja Tanssi -lehteen ja kuvaili hauskasti, että ryhmässä on periaatteessa tilaa vuorovaikutukselle ja hyvin ei-autoritaarinen henki, mutta käytännössä juuri mitään ei tapahdu ennen kuin mä kerron, mitä tehdään.

 

Näyttelijöiden ohjaaminen on nuorallatanssia ilmaisuvapauden ja ohjeistuksen välillä.

- Ei käskemisestä kukaan tykkää. Näytteleminen on usein kuin sumussa tarpomista ja voi olla helpottavaakin, jos joku sanoo et tule tuolta ja käänny tuolla iskulla häneen päin.

 

Teatterilaisen Jokela löysi itsestään opiskeluaikana Helsingissä. Hän kasvoi Tampereella, kävi Ilveksen matseissa ja harrasti shakkia. Lukion jälkeen Jokela ilmoittautui Otaniemeen opiskelemaan rakennustekniikkaa, mutta insinööriopinnot loppuivat alkuunsa. Jokela opiskeli muutaman vuoden Helsingin yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja teatteritiedettä, kunnes haki ja pääsi Teatterikorkeakouluun opiskelemaan ohjaamista. Teatterikorkeakoulusta löytyi myös puoliso, näyttelijä Mari Lehtonen. Pariskunnalla on kaksi tytärtä.

 

Valmistumisen jälkeen töitä löytyi tv-sarjojen parista. Pulkkinen, Remontti ja Firma keräsivät katsojia ja tunnustusta. Jokela voitti Pulkkisesta Venlan ja sarjasta levisi hokemia kansan suuhun, kuten "Näin se homma etenee", "Nyt sä oot asian ytimessä" ja "No wittu!".

Veri veti kumminkin teatterin suuntaan.

- Laadukkaimmassa suomalaisessa teatterissa oli siihen aikaan vähän agraarinen henki. Halkoja, havuja, kirvestä, shamanismia, Jokela muistelee.

- (Teatteriohjaaja) Pasi Lampelan kanssa istuttiin ravintola Weeruskassa ja todettiin, että pitää tuoda urbaani draama Suomeen.

 

Osana tätä projektia syntyi ensimmäinen näytelmä, it-firmaan sijoittunut Mobile Horror, joka sai ensi-iltansa Jurkassa helmikuussa 2003. Sana terävästä ja nykyihmiselle samaistuttavasta komediasta levisi nopeasti. Jurkan penkit täyttyivät ilta toisensa jälkeen ja näytöksiä kertyi lopulta yli 300. Näytelmää esitettiin teattereissa kautta Suomen ja se vietiin seitsemässä maahan. Myöhemmin YLE tuotti näytelmästä tv-elokuvan.

 

Jokela sai maineen työelämän tarkkana havainnoijana.

-  Siinä on jotain kutkuttavaa, että ihmiset lyödään johonkin toimistoon ja ne joutuvat ponnistelemaan yhteisen vision eteen. Ja ymmärtämään toisiaan, ilman, että niillä on sukulaisuuden tuomaa lojaliteettia, Jokela pohtii.

- Se psykologisoituu, jos käsittelee perhettä ja parisuhdetta. Työelämässä on enemmän se, että maailmankuvat tappelevat.

 

Esitystalous sai ensi-iltansa Espoon Kaupunginteatterissa helmikuussa 2010. Näytelmän kolme keskeistä hahmoa olivat maaninen konsultti Rami, sosialidemokraattisen puolueen uudistamista yrittävä Jaana ja lupsakka turkulaisyrittäjä OT Toivio. Moni katsoja näki heissä Jari Sarasvuon, Jutta Urpilaisen ja Topi Sukarin. Jokela kiisti yhtäläisyydet.

 

Esitystalous oli jälleen arvostelu- ja katsojamenestys. Tämän jälkeen Kansallisteatteri teki Jokelan kanssa kolmen näytelmän kotikirjailijasopimuksen. Perhesuhteita käsitellyt Patriarkka sai ensi-iltansa Suurella näyttämöllä syyskuussa 2012. Fokuksessa olivat suurten ikäluokkien ja nuoremman polven eroavaisuudet.

 

- Joskus lähtökohta näytelmään on sellainen, että on ihmistyyppi jota ei ymmärrä. Patriarkassa ensimmäinen impulssi oli se, että ne silloin 60-vuotiaat miehet, miten usein ne on aina olleet (mielestään) oikeassa. Se tuntu tosi hankalalta ymmärtää. Politiikassa on sellaisia hahmoja kuin Paavo Väyrynen ja Paavo Lipponen, Raimo Sailas. Ei ikinä yhtään virhettä.

 

- Pikkukylien Suomessa varttuneiden suurten ikäluokkien maailmassa varmuus perustui historialliseen jatkumoon; aina oli ollut naisten työt ja miesten työt. Nuoremman, kaupunkiin syntyneen sukupolven maailmaa hallitsi muutos ja epävarmuus. Myös miehet voivat hoitaa lapsia, mutta samalla he tuntevat syyllisyyttä siitä, että eivät anna kaikkea työlle.

 

 

Tälläkö tavoin tämä maailma toimii?

 

Poliittissävytteinen Sumu sai ensi-iltansa suurella näyttämöllä syyskuussa 2016.

Jokela kertoo, ettei alun perin halunnut käsitellä idänsuhteita, ajankohtaista ja "kuumaa aihetta", kansallisella päänäyttämöllä. Toisin kumminkin kävi. Itä-Ukrainan tapahtumat sapettivat.

- Kävi niin, etten päässyt siitä aiheesta oikein irti. Tuntu niin hurjalta, että toiset ottavat haltuun maa-alueita. Tuli jotkut suomut silmiltä, et tällä tavoinko tämä maailma toimii.

 

Jokela seurasi eri maiden lehtien uutisointia. Venäläiset kertoivat asioista yhdellä tapaa, eurooppalaiset toisella ja suomalaiset kolmannella.

- Miten törkeää se (Venäjän) valehtelu oli, miten propagandistista. Ihan mahdotonta. Ja sitten suomalaiset piti yllä tasapuolisuusharhaa, et "on nääki" ja "ensimmäisenä sodassa kuolee totuus"... Edelleenkin me ollaan jossain välitilassa. Että pitää selittää Venäjän toimet parhain päin.

Baltian maissa puhuttiin suorempaan.

- Siellä ei ole sellaista "toisaalta ja toisaalta" -kulttuuria mitä meillä on.  Venäjän viranomaiset valehtelee, mitä uutta tässä on. Totta kai.

 

Näytelmässä yrityksensä puolesta kamppaileva insinööri Olli saa houkuttelevan tarjouksen Venäjältä, mutta pian hän joutuu jo puntaroimaan, mihin kaikkeen hän on valmis yrityksensä puolesta. Kokematon Olli ajattelee idealistisesti, että erilaiset maailmat ja näkökulmat ovat sovitettavissa yhteen. Eivät ne ole.

- Jos operoi Venäjän valtion kaltaisen toimijan kanssa, on joko oltava jyrkkänä tai tingittävä omasta moraalista. Jos ei kestä sitä kuvaa itsestään ja haluaa olla hyvä ihminen, sitten ajautuu sumuun ja masennukseen.

 

Nyt Espoon kaupunginteatterissa pyörii Esitystalous 3 - Radio. Aihe on vaikuttanut myös kirjoitustapaan. Jokela esittelee äänittämiään radiodemoja, johon hän tehnyt juonnot, laittanut biisit ja puffit.

- Se on ihan erilainen tapa kirjoittaa, kun kuuntelee itseään: toi on pitkä, toi on lyhyt, toi on väärä biisi ja tuohon tarvitsee jotain.

Radio tarjoaa lavalle uusia mielikuvituksen ja leikin aiheita.

- Yritän tehdä radio-ohjelman muotoista teatteriesitystä. Kun yleisö tulee sisään, juontaja juontaa lähetystä. Musaa on paljon ja biisimäisyys liukuu dialogiin ja monologeihin. Välillä ehkä hypätään ajassa, eri ajan radiosoundeihin.

 

Seuraavan Kansallisteatterin näytelmän nimi on Dosentti. Se tulee käsittelemään akateemista maailmaa ja yhteiskunnallista syrjintää. Eikä #metoo-teemoiltakaan voi nykypäivästä kirjoittava yhteiskuntakriitikko välttyä.

 

Jokela on myös tarkastellut oman tuotantonsa sukupuolittuneisuutta.

- Huomasin, että mulla on pääroolit olleet kevyesti miespainotteisia. Ja taiteellisessa suunnittelussa kaikki muut alueet ovat olleet miesten käsissä, paitsi puku ja maski.

Dosentissa työryhmän työjako muuttuu. Ja seuraavan näytelmän Jokela kirjoittaa kolmelle naisnäyttelijälle. Aihetta hän ei vielä tiedä.

 

Olet saavuttanut kaiken mitä näytelmäkirjailijalle on tässä maassa tarjolla. Mistä voit enää haaveilla? Jokela miettii hetken.

 

- Mun haave on se, että osaisin olla suurella näyttämöllä röyhkeämpi. Vaikka en niin ole ajatellut, niin jollain tapaa olen sitten jälkeenpäin huomannut, että Kansallisteatterissa pyrkii enemmän olemaan säntillinen. Pienemmissä tiloissa ja kotikutoisemmissa puitteissa pystyy irrottelemaan. Ja juhlimaan tekemistä.

 

 

 

 

Esitystalous 3 - RADIO:n näytökset 9.2.2019 asti Espoon kaupunginteatterissa.