Aino Nieminen: Kasvu, 2024.
Nuoren Voiman Kirja-numeron kansikuva, jossa ituja versoaa kirjan sisältä.

Kirja on saapunut lehteiltäväksi!

Lehti
|
Toimitus
|

Nuoren Voiman vuoden käynnistävä Kirja-teemainen numero on nyt ilmestynyt! Lehdessä pureudutaan kirjaesineen olemukseen sekä ajattelun että askartelun keinoin. Jutut kultivoivat tuoreita tapoja tarkastella yöpöydällä lepäävää koodeksia. Numero ilmestyy kauppoihin ja tilaajien postiluukuille maaliskuun puoliväliin mennessä. 

Kirja-numeron myötä toivotamme toimitukseen tervetulleiksi sen uudet jäsenet: kritiikkitoimittajana on aloittanut Carlos Lievonen ja toimitussihteerinä Otso Venho. Lehdestä löytyy heidän tiivis haastattelunsa.

Juttujen joukossa muun muassa seuraavaa:

Juha-Pekka Kilpiö porautuu laajassa esseessään reikäkirjojen kiehtovaan maailmaan. Suurennuslasin alla on kaikkea muumikirjoista Bond-pokkareihin sekä tuoreimpiin kirjallisiin kokeiluihin.

Ville Hämäläinen heristää sulkakynäänsä nopeatempoiselle somemaailmalle ja puolustaa kirjan kykyä kommunikoida epävarmoja ajatuksia. Mikä on kirjassa esiintyvän ajatuksen eräpäivä?

Kirja astelee kynnyksen yli myös ei-materiaalisten kirjallisuuksien puolelle. Äänikirjojen olemusta ja mahdollisuuksia pohtii Klaus Maunuksela laajassa, omakohtaisessa esseessään.

Alba Ala-Pietilä puolestaan pomppaa hypertekstifiktioon hypertekstuaalis-lyyrisessä esseessään. Laura Piippo tutkailee kirjan ympärille muodostuneita arvoja. Pilvi Porkolan teoksessa tanssahtelee luurankoja. Mukana myös Petra Vallilan ja Mikko Rädyn menetelmällinen, dialoginen essee.

Anna Kallio tekee esseistis-journalistisen matkan Rikhardinkadun kirjaston taiteilijakirjakokoelman äärelle, ja päätyy itse sitomaan kaalista kirjan.

Kirja-numerossa aloittavat myös upouudet vakiokirjoittajamme: kolumnisti Jantso Jokelin ja Ylitulkinta-palstan pitäjä V.S. Luoma-aho. Numero on myös lähtölaukaus Katja Raunion jatkokertomukselle, jossa selvitetään tärveltyneen asiakirjan arvoitusta – salaisuus ratkeaa vuoden loppuun mennessä, numero kerrallaan. 

Numeron runoilijana toimii Raisa Marjamäki, prosaistina Mari Uusivirta.

Upeasta kansitaiteesta ja reikäesseen kuvituksesta vastaa Aino Nieminen. Kannen taideteos kulkee nimellä Kasvu (2024).

Kritiikkien joukossa tällä kertaa muun muassa Arsi Aleniuksen Katsotaanhan puhelimiakin, Reetta Pekkasen Katkaistut tulppaanit, Mikko Lehtosen Tapetointi ja Eetu Virenin Esseet.

Lukuiloa!