Tila lukemiselle on tilaa kirjoittamiselle - Kirjoittamisen professorit hiljaisuuden puolesta
Kirjallisuuden hyödyt mainitaan tämän tästä juhla- ja puoltopuheissa: se ylläpitää sivistystä, lukutaitoa, äidinkieltä, se tekee hyvää aivoille ja myötäelämisen kyvylle. Osaan jo ulkoa! Kuidukasta kaurapuuroa, superfood puolukoiden kera!
Mutta kirjallisuushan ei ole mikään vakaa kokonaisuus, vaan käymistilassa alituiseen. Tänä vuonna on alkanut Taideyliopistossa uusi kirjoittamisen opinto-ohjelma. Oppilaitoksen itsensä julkaisema haastattelusarja Taideyliopiston kirjoittamisen professoreista kertoo, millaista oppia tulevaisuuden kirjailijat saavat.
Professori Jussi Valtonen toteaa, että lukemisen ja kirjoittamisen edellytykset ovat yhteiskunnassa heikenneet. ”Pelkään, että niitä ei olennaisesti paranna myöskään esimerkiksi se, että annetaan jokaiselle seitsemänvuotiaalle älypuhelin jatkuvasti mukana kannettavaksi”. Valtonen raivaa tilaa lukemiselle opiskelijoiden parissa käytännönläheisesti: puhelin pois, kirjan ääreen rauhoittumaan. Ihminen ei oikeasti pysty keskittymään moneen asiaan kerralla.
Lukeminen, jossa tekstille annetaan aikaa, sitä luetaan uudelleen ja ymmärretään uudelleen, on merkitysten luomisen kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin itse tekstin kirjoittaminen.
Sama eetos eri muodoissa läpäisee jokaisen Taideyliopiston kirjoittamisen koulutusohjelman professorin ajattelua. Riikka Pelo lähestyy kysymystä taustatyön kautta. Häneltä itseltään romaanin taustatyö vie pari kolme vuotta. Siksi hän korostaakin, että aikaa työskentelylle pitää antaa, vaikka kaikki luettu ja tutkittu ei lopulta näykään teoksessa.
Myös vieraileva professori Mikael Brygger korostaa omaa rooliaan tilan tekijänä: ”rauhalle ja hiljaisuudelle, keskittymiselle ja kysymysten esittämiselle, joita kirjallinen työskentely edellyttää.”
Vieraileva professori Antti Salminen vetää mm. lukemisen mestarikurssia. Salminen pitää lukemista ja kirjoittamista pitkälti samoina prosesseina. ”Kokeellisesti ja tarkkaan luettaessa lukijasta tulee hyvin aktiivinen. Lukijalle itselleen jää paljon tilaa rakentaa tekstiä, merkitystä ja tekstin sisäisiä suhteita.”
Salmisen mukaan tarkka lukeminen, jossa tekstille annetaan aikaa, sitä luetaan uudelleen ja ymmärretään uudelleen, on merkitysten luomisen kannalta vähintään yhtä tärkeää kuin itse tekstin kirjoittaminen.
Lisäksi Salminen korostaa lukemisen ja kirjallisuuden perustavanlaatuista hyödyttömyyttä, joka osoittautuu hänen puheissaan vastavoimaksi inhimilliselle pahanteolle.
Kirjoittamis- ja ajattelutyössä aika ja keskittyminen ovat supervoimia. Ne saattavat tuntua tavoittamattomalta luksukselta ihmisestä, joka kokee kiirettä ja ahtautta elämässään. Tyypillisiä aikalaiskokemuksia nekin. Professorit pyrkivät kukin omasta näkökulmastaan asettamaan opiskelijansa ajan hengen ulkopuolelle: tilaan, jossa ei tarvitse olla jatkuvasti tavoitettavissa tai tavoittamassa muita; tilaan, jossa on aikaa harhailla käsittääkseen, mikä lopulta on olennaista – ja mahdollisuus tehdä myös ehta harharetki, josta ei päämäärän hyväksi jää jälkeäkään; tilaan, jossa ei tarvitse hoputtaa itseään pikanäkemyksellisyyteen – ja tilaan, jossa lukemisesta muodostuu maailmassaolon kuuntelevia muotoja.
Hiljaisuuden, rauhallisuuden ja rauhassa tekemisen yhteisöt voisivat laajemminkin olla näiden nykyajan itseaiheutettujen ongelmien tulppina.
Taideyliopiston ulkopuolella arki jatkuu samana. Asioiden hoitelua, putkittamista niin ilmiselviksi väyliksi, ettei eksymisen mahdollisuutta ole; lukemista, että saisi edes jonkin käsityksen siitä, mistä on kyse. Keskittymiskyvyn vaalimisesta ja aivojen rasittumisesta infotaakan alla on moni lehti kirjoittanut monia huolekkaita artikkeleita, joiden ytimessä huutaa lakkaamatta: TEE NÄIN! ÄLÄKÄ AINAKAAN NÄIN!
Esimerkiksi Anna-lehti kirjoittaa tarkkaavaisuushäiriö ADT:sta kahdessa rekisterissä: työelämä altistaa sille ja toisaalta se on itseaiheutettu. Kumpaa? Onko toimistotyöläisen selkäongelma ja kirjanpitäjän hiirikäsi itseaiheutettu vai työperäinen? Jälkimmäiset terveysongelmat voidaan jopa ennakoida työssä, mutta itseaiheutetut ongelmat ovatkin asia erikseen. Annan jutussa kuitenkin keskittymiskyvyn paraneminenkin sataa työnantajan laariin, koska ”työnantajan näkökulmasta tällainen työntekijä on todella tehoton”.
Kirjailijantyön perusteisiin kuuluu Taideyliopiston hyvin selkeän linjan mukaisesti työrauhan raivaaminen. Oikeus keskittyä työhön nousee ennen kaikkea työn erityisluonteesta: se on taidetta, eikä taidetta oikeastaan voi tehdä, ellei siihen ole ajankäytön mahdollistamaa perspektiiviä. Näin Taideyliopisto luo samalla yhteisön, jossa yksilön aika on olemassa ja tämän muokattavissa. Hiljaisuuden, rauhallisuuden ja rauhassa tekemisen yhteisöt voisivat laajemminkin olla näiden nykyajan itseaiheutettujen ongelmien tulppina.
Jussi Valtonen: Kirjallisuus voi kertoa ihmisestä tavalla, johon tiede ei pysty
Mikael Brygger: Kirjallisuus ei ole vain kirjoja https://www.uniarts.fi/uutishuone/mikael-brygger-kirjallisuus-ei-ole-vain-kirjoja
Antti Salminen: Kirjallisuus on pullopostia, joka saapuu sekä tulevaisuudesta että menneisyydestä
Lisää uusi kommentti