Äänetön kevät, jota emme odottaneet – mitä paaston jälkeen?

Nuori Voima varautuu koronakevääseen esittelemällä Viikon runoilija -palstan ja seuraamalla verkon kulttuuritarjontaa, huulillaan kysymys: Voisiko kriisi tarjota mahdollisuuden jälleenrakentaa kulttuurimme kestävämmäksi?

Vuonna 1962 yhdysvaltalainen biologi Rachel Carson julkaisi kaunopuheisen tietoteoksen Silent Spring (suom. Äänetön kevät), jonka katsotaan aloittaneen modernin ympäristöliikkeen. Teos alkaa fiktiivisellä tarinalla ”Satu, joka kerrotaan huomispäivänä” (”A Fable for Tomorrow”), joka maalaa pastoraalisen kuvan ympäristönsä kanssa harmoniassa elävästä pikkukaupungista. Yhtäkkiä, keväällä, kaupungin kohtaa selittämätön tuho:

Sitten outo vitsaus hiipi alueelle ja kaikki alkoi muuttua. Jokin ilkeä loitsu oli asettunut yhteisöön: mysteeriset taudit pyyhkäisivät kanaparvet hengiltä; karja ja lampaat sairastuivat ja kuolivat. Kaikkialla oli kuoleman varjo.1

Äänetön kevät tarkoitti luonnon äänien hiljenemistä – kemianteollisuuden markkinoille puskemat uudet torjunta-aineet, erityisesti DDT, olivat sellainen uhka linnustolle ja muille eläimille, että kevään äänet olivat yhtäkkiä uhanalaisia. Lisäksi aineilla oli paljon vielä tuntemattomia terveysvaikutuksia, vaikka niitä käytettiin joka puolella.

Carson ei syyttä nimennyt kertomustaan saduksi, sellaisistahan pidämme: aika ennen ja jälkeen koronan, niin kuin katastrofi ei olisi koko ajan muhinut keskuudessamme.

Tällainen tuhoaminen oli ja on täysin vapaaehtoista, toisin kuin koronaviruksen leviäminen, mutta enenevissä määrin lihaa kuluttavan ihmiskunnan kasvaviin asutuskeskuksiinsa perustamat eläintorit ovat samanlainen agentti X. On jo pitkään tiedetty, että jotain ikävää niistä vielä seuraa, mutta ne kiellettiin (ainakin Kiinassa, tiheimmällä riskialueella) vasta kun henki oli jo päässyt pullosta. Jos tulevaisuuden ennustaminen onkin aina pohjimmiltaan mahdotonta, niin Pandoran lippaan auettua ollaan peruuttamattomasti sumuisen kohtalon armoilla.

Äkkinäinen ennen-jälkeen -puhe, jollaista nyt viljelen ja joka on viikon sisällä lisääntynyt räjähdysmäisesti, on silti dramaattisten tapahtumienkin äärellä fiktiota. Carson ei syyttä nimennyt kertomustaan saduksi, sellaisistahan pidämme: aika ennen ja jälkeen koronan, niin kuin katastrofi ei olisi koko ajan muhinut keskuudessamme. Niin kuin emme olisi koko ajan tienneet, että nykymeno ei voi jatkua ikuisesti, että jokin sen tulee tavalla tai toisella katkaisemaan.

Äänetön kevät oli poikkeuksellisen vaikutusvaltainen tietokirja, juuri sellainen, josta voidaan puhua ennen-jälkeen termein. DDT kiellettiin Yhdysvalloissa kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja Suomessakin kokonaan vuonna 1976. Tämä on eräs ympäristöliikkeen suurista voitoista, jonka ansiosta kansalaiset karanteenikävelyillään voivat juuri nyt seurata merikotkan pesintää Helsingin Vanhankaupunginlahdella.

Vaikka sukupuuttoaallon myötä kevään äänet eivät ainakaan vielä ole lisääntymään päin, on Carsonin asetelma tänä keväänä nyrjähtänyt päälaelleen. Nyt hiljaa on julkinen kulttuuri, ja päivä päivältä enemmän elonmerkkejä näyttävästä luonnosta haetaan jatkuvuuden tunnetta ja elämänvoimaa. Kriisitilanne nostaa myös runouden arvostusta, mikä kertoo halusta pysähtyä kauneuden ja merkitysten äärelle. Ehkä myöhemmin nämä ajat muistetaan sellaisina, jolloin palattiin pitkästä aikaa perusasioiden äärelle, nähtiin laajasti, mikä on oikeasti tärkeää. Tässä lienee pähkinänkuoressa paaston idea, sopivasti pääsiäisen alla.

Kun viime vuosina on puhuttu ekologisesta jälleenrakennuksesta, on puuttunut kriisi, jonka jälkeen rakennetaan.

Koko maailmassa viraaliksi on mennyt italialaisen Irene Vellan runo 11. päivä maaliskuuta 20202 (suom. Iida Riekko), jossa juuri luonto muistuttaa elämän jatkumisesta ennen kuin kulttuuri kykenee:

Runon maaliskuiselle lukijalle selviää vasta lopussa, että se sijoittuu tulevaisuuteen. Nyt kun kaikki hamuavat tietoa ja hamstraavat sitä ahdistuneina omissa kopeissaan, se opettaa tietämättömyyden ilosanomaa. Tietämättömyys voi tällä hetkellä tappaa ihmisen, mutta kevättä se vain vahvistaa, eikä ihminen selviä ilman kevättä.

Aurinkoa pitäisi olla luvassa ainakin seuraavan viikon ajan.

Marssijärjestyksen toivoisi säilyvän kriisin opetuksena: että kukin karanteenissa ymmärtäisimme, miten moninaisilla, haurailla ja voimakkailla tavoilla riipumme kiinni ympäristössämme. Jos katastrofin keskellä uskaltaa varovasti visioida, niin yksilön eristys voi johtaa individualismin umpikujaan ja uusien kollektiivien syntyyn. Virinneet perustulokeskustelut esimerkiksi todistavat mahdollisuuksien aukenemisesta. Kun viime vuosina on puhuttu ekologisesta jälleenrakennuksesta, on puuttunut kriisi, jonka jälkeen rakennetaan. Tässä se nyt olisi.

Paradoksi on valmis: olemme entistä voimakkaammin me, uusi ja vanha yhteisö, kukin omassa kopissamme.

Vielä pari viikkoa sitten valitimme marraskuun jatkuneen kuukausia, mutta nyt se on ohi. Aurinkoa pitäisi olla luvassa ainakin seuraavan viikon ajan.

Nuori Voima muuttaa ainakin kevään ajaksi Vuodenaikarunoilija-palstansa Viikon runoilijaksi. Ensimmäinen installaatio, Hanna Storm, on luvassa huomenna.

Lisäksi pyydämme vihjeitä kaikista kiinnostavista verkon kulttuuritapahtumista, joista voisimme raportoida. Pyrimme julkaisemaan Näkökulma-juttuja tavallista tiiviimmin, tarjotkaa ideoitanne matalalla kynnyksellä!

• 1. Then a strange blight crept over the area and everything began to change. Some evil spell had settled on the community: mysterious maladies swept the flocks of chickens; the cattle and sheep sickened and died. Everywhere was a shadow of death.
• 2. Katso kokonaisuudessaan jutun lopussa.