Ehkä hieman amoraalisessa valossa - Lana Del Reyn "Patent leather do-over"

Lana Del Rey on julkaissut spoken word -videon. Runoalbumin/audiobookin Violet Bent Backwards Over the Grass piti ilmestyä jo alkuvuodesta, mutta se antaa yhä odottaa itseään. 

Muutama päivä sitten julkaistu runovideo ”Patent leather do-over” puhuttelee Sylviaa, joka jätti kenkänsä rannalle.1

“It tickled you to leave them there.”

Del Rey rakentaa runonsa liikkeeksi rakennuksen (facility), rantahiekan ja meren välillä. Mustavalkoinen pystykuva näyttää matkan rantaan: laudoilla katettu polku, portaita, kulkevat jalat, ruudullinen hame. Tai jo rannassa: oranssilla filtteröity näkymä taivasta vasten huojuvasta palmusta ja auringosta.

Videosta on kaksi versiota Instagramissa, molemmat älypuhelimen ruudun mittasuhteissa, pieniä pystykuvaupotuksia mustalla taustalla.

Myös Del Reyn tekstejä löytyy hänen Instagram-tililtään. Hiljaa päässä luettavaksi tarkoitetut tekstit eivät tietenkään luo samanlaisia korvatiloja kuin äänite. ”Patent leather do-over” huojuu päässä, runon äänessä on tuulta ja epävakaata.

* * *

Samoina päivinä hän kirjoitti Instagramiin, että hänen näköisiään ja hänen tavallaan toimivia naisia on helppo tuomita, että heitä ei kuunnella. Hän puhui, ei-vahvoista naisista, heistä jotka asettuvat esimerkiksi alisteisiin ihmissuhteisiin. Del Reyn lyriikat, habitus, videot eivät tosiaankaan pura patriarkaattia, vaan rakentavat siitä uusia ihmeellisiä palatseja.

Ironiat lukevat aina itse itseään: ”women who look like me” käsitettiin rasistiseksi kommentiksi sen perusteella, että del Rey mainitsee muita ulkonäön ja sex appealin avulla toimivia naisartisteja, jotka enimmäkseen eivät ole valkoisia, toisin kuin hän.

Ja sattuihan tämä Suomea myöten uutisoitu hölmönoloinen kohu samaan aikaan kuin videon julkaisu. ”Patent leather do-over” tosin puhuu myös hauraudesta tunnustuksellisesta runoudesta tuttuun tapaan: “You have to separate the wheat from the chaff / You have to be discerning / It takes diligence, consequence and other things / To keep that sea from churning / And to keep yourself from longing to let those painted waves take you under / It isn't just the water black that makes the body plunder from high sea cliffs”. Taustalla kohisevat samaisen Sylvian itsemurhayritykset.2

Jo ”Ride” (2012) lähti runoudesta: ”They have no idea what it’s like to seek safety in other people / For home to be wherever you lie your head”. (Tennessee Williams lunastuu ehkä turhankin ilmeiseksi sitaatiksi monologin loppuosassa). “Riden” monologiksi nimitetty osio on runoutta ja toimii samaan tapaan kuin uusi runovideo, sen päällä musiikkia enteilevät ”Riden” jouset. Toisin kuin “Patent-leather do-overissa”, jossa musiikki (Jack Antonoff) on paikallaan, sanomatta mitään tulevasta. Kunhan huojuttelee.

”Ride” (2012) kysyy: ”Who are you? / Are you in touch with all of your darkest fantasies?”3. Kysymys kuuluu taiteeseen ja budoaariin, ei politiikkaan ja kunnanvaltuustosaliin.

* * *

Representaatio on käsite, josta ei esteettisessä tai poliittisessa mielessä ole helppo saada kiinni. Miltä jokin näyttää tai saadaan näyttämään, se miten jokin esitetään. Ja osa siitä pakenee aikomusta saada jokin näyttämään joltain.

Lana del Rey näyttää dekadentilta. Vaikka fin de siècleä koskevissa kulttuurianalyyseissa dekadenssi - moraalisen rappion, päihteiden, sairauden, seksin, kuoleman, heikkouden, nurjien ihmissuhteiden ja psyykkisten raunioiden kuvaus - on tulkittu inhimillisyyttä laajentavaksi ja myös emansipatoriseksi, samojen asioiden kuvaaminen preesensissä ei kenties olekaan sitä. Taiteen ja viihteen alueella dekadenssin kuvasto on vakiintunutta ja kliseistä, ja siksi jää ehkä helposti huomaamatta että samankaltainen esittäminen eri paikassa ei enää tarkoitakaan samaa asiaa.

Suhde terveyteen ja tervehenkisyyteen on yhä olemassa, ja se on todella vahva. Sen näkee minkä tahansa päivän lehdestä - yksilöllinen ponnistelu terveydentilan, kuolevaisuuden parantamisen ja kuolemattomuuden ylläpidon eteen ovat valistuneen kansalaisen velvollisuuksia. Ei voi olla avointa huonomminvoinnin tai sairauden politiikkaa, siksi dekadenssi, vanha kunnon turmelus, tuntuu väistämättä toimivan antipoliittisena viestinä ja idealisoivan elämäntapaa. 

Halusin kirjoittaa Lana del Reysta, koska on kesä. Minulle hänen äänensä merkitsee pimeitä lämpimiä öitä ja kaiken ultramonimutkaisuutta.  

Ultraviolence (2014) sai synkän ja pimeän albumin leiman. Sen laulujen ja videoiden naishahmo on ”ongelmallinen”. Vaikka nimiraita ei ole yhtään sen sakeampi kuin Cherin vanha kunnon ”Bang bang (My baby shot me down)” (The Sonny Side of Cher, 1966)! Sen kertosäkeen ”he hit me and It felt like a kiss” on samanniminen kappale vuodelta 1962.4

”Ultraviolencen” lyyrinen strategia on sama kuin runouden. Niin paljon merkitystä pienessä tilassa, että se pikemmin avaa maailmoja kuin sulkee merkityksiä. Voi olla, että taide luo ongelmallisia asetelmia tehdessään kauniiksi. Kauniiksi tekeminen luo ideaaleja ja haluja.

Se on estetisointia.

Estetisointi ei ole haukkumasana. Se on osa prosessia, jolla taide vieraannuttaa elementtinsä maailmasta. Nostaa ne nähtäville ja toisenlaiseen valoon, ehkä hieman amoraaliseen.

”In case you got restless and wanted to leave.”

• 1. Plath, erityisesti Lasikellon alla, 1963.
• 2. Plath-kulttiin on perehtynyt Eeva Rohas väitöskirjassaan Sylviasta, Sylvialle, Sylviana. Retoriikka ja merkityksenmuodostus osoitteessa www.sylviaplathforum.com (2016).
• 3. Tajusin juuri, että Vesalan ”Tequila” on hänen lanadelrey-hetkensä. Video muistuttaa paljossa ”Ridea”. Vesalan hahmo syleilee kuolemanviettiään liian intohimoisesti, kindness of strangers merkitsee niin montaa asiaa: ”Riden” päähenkilö, selvästi ja ennen kaikkea, haluaa elää, ”Tequilan” ei.
• 4. Kappaleen ovat tehneet Phil Spector ja Carole King, levyttänyt The Crystals.