Hardcorea, marmoria ja mahonkia – Nuori Voima Itä-Euroopassa

Kulttuurilehtien taistelu olemassaolostaan nähdään itsestäänselvyytenä. Nuoren Voiman toimitus matkusti viime syksynä Varsovaan ja Vilnaan keskustelemaan eurooppalaisen kulttuurilehtiväen kanssa tämän väitelauseen realiteeteista. 

Eurozine on Wienissä tukikohtaansa pitävä, vuodesta 1983 toiminut kulttuurilehtiverkosto. Veteraanistatuksestaan huolimatta Nuori Voima ei ole lähettänyt verkostolle elonmerkkejä sitten vuoden 2014, jolloin verkoston sivuille toimitettiin englanniksi käännettyä Kristian Blombergin ja Antti Nylénin esseistiikkaa. Viimeisen vuosikymmenen ajan olemme olleet epäaktiivinen, mutta kuitenkin verkostolle elintärkeää jäsenmaksua pulittava jäsen. Nuoren Voiman toimitus ampaisi syksyllä Puolaan muistuttamaan Eurooppaa olemassaolostaan.

Nuoren Voiman Matka-numerossa (3/24) ilmestyneen kuvareportaasin innoittamana toimitus ajeli konferenssiin Flixbus-yhtiön ylläpitämällä Vaasa-Varsova-linjalla. Liekö Suomessa mitään kansainvälisempää kuin Euroopan sydämeen vievä, eeppisellä alkusoinnulla varustettu 27-tuntinen bussireitti. 

Hyppäämme bussin kyytiin vasta Tallinnan eteläsatamassa, josta alkanut 16-tuntinen bussimatka on lopulta kivuton kokemus Espoossa ja Kuopiossa varttuneelle, kannabissipseillä, lagerilla ja surrealistisella klassikkokirjallisuudella varustautuneelle toimitukselle. Tämä huolimatta siitä, että bussista puuttuu vesivessa, sähköt alkavat toimia jostain syystä vasta Vilnassa, ja kerran tunnissa syttyneet kirkkaat ledivalot terrorisoivat nukkumisaikeet. Kun linjuri jättää meidät tihkusateisen Varsovan syrjään, tuntuu bussi selkeästi parhaalta tavalta matkustaa Puolaan.

Konferenssin väellä on vaikeuksia ymmärtää toimituksen päätöstä matkustaa Varsovaan bussilla, kun lentokonekin on keksitty. Hämmennys on molemminpuolinen, sillä toimituksella oli taas vaikeuksia ymmärtää, miksi Itävallassa asuva matkustaisi Puolaan lentokoneella. Kolmipäiväisen konferenssin ensimmäinen tilaisuus järjestetään Puolan tiedeakatemian palatsimaisessa päämajassa. Muu ohjelma sijoittuu marmoria ja mahonkia tursuavaan Centrum Bankowo Finansowe -rakennukseen, joka toimi neuvostoaikana Puolan kansanpankkina. 

Konferenssin teema on vuonna 2024 Sustaining journalism: miten itsenäiset mediat ja kulttuurilehdet voivat selvitä keskitettyjen somejättien ja mediakorporaatioiden ylivallan ristipaineessa? Teema on myös erityisen ajankohtainen konferenssimaa Puolassa, jossa oikeistokonservatiivinen hallitus ehti kahdeksan vuoden ajan nakertaa systemaattisesti itsenäisten medioiden elinehtoja. Teemaa motivoivat selkeästi myös Eurozinen omat talousvaikeudet. Verkoston täytyy lähitulevaisuudessa supistaa toimintaansa niin paljon, että koko verkoston tulevaisuus on uhattuna. Toimitukselle jäi epäselväksi, oliko kulttuurilehtien epätoivoisia taloustilanteita ruotivien keskusteluiden sijoittaminen entiseen kansanpankkiin itävaltalaista kieroa huumoria vaiko puhdas sattuma.

Entä miten kirjoittaa kriittisesti Israel-Palestiina-konfliktista? Israel-Palestiina-konfliktin journalistista etiikkaa pohtivissa keskusteluissa tunnelma on ainakin suomalaisittain koettuna jännittynyt. Suomessa en yleensä pelkää yleisön jäsenen nousevan kesken Israel-kriittistä puheenvuoroa syyttämään puhujaa anti-amerikkalaista propagandaa suoltavaksi Putinin kätyriksi. 

Leikkausvyyhti ei ole viime vuosina keksitty asia, vaan pidempikestoinen vähälevikkistä mediaa kurjistava prosessi. Printtilehtien budjetteihin on kolahtanut myös mainonnan siirtyminen Metan ja Googlen algoritmeille. Konferenssiväen keskuudessa Pohjois-Eurooppa nähdään kulttuurijournalismin Valhallana, sillä lehtien toimitukset ovat palkollisia ja kirjoittajille maksetaan jopa kirjoituspalkkioita. Iso osa eurooppalaisista kulttuurilehdistä ei sellaisia kykene maksamaan. Usealle puolalaiselle kollegalle oman äänen kuuluville saaminen on riittävä palkkio itsessään, ja arvostettua puolalaista kulttuurilehteä Bęc Zmianaa päätoimittava Bogna Świątkowska kertoo unelmoivansa kirjoituspalkkioiden maksamisesta.

Kulttuurikentän kattava ongelma on, että rahoituksen logiikka noudattaa uutuuden ihannetta, minkä vuoksi on vaikeaa luoda jatkuvuutta julkaisuille ja projekteille, joita on pidetty yllä pitkäkestoisella rakkaudella. Pelkillä kulttuurituilla ei ylläpidetä kulttuurikeskustelua, vaan ilman riittävän isoa tilaajakuntaa mediat, olivat ne sitten verkossa tai printissä, eivät kestä. Jossain vaiheessa pitkäikäisyys kääntyy tukien saamisen kannalta voittopuoleiseksi, Nuoren Voiman tapauksessa tämä tapahtui ehkä silloin kun, kun lehdestä tuli on vanhinta elossa olevaa veteraania vanhempi. Nuori Voima ei kuitenkaan tulisi toimeen tukitaloudessa ilman Nuoren Voiman Liiton muuta toimintaa. Sama asetelma on myös monen muun pitkäikäisen eurooppalaisen kulttuurimedian jatkuvuuden takana. 

Vaikka Nuoren Voiman palkollinen toimitus onkin globaalilla mittapuulla etuoikeutetussa asemassa, oli meidän vaikea hymähdellä näille puheille yhtä maireasti kuin norjalaisten kollegoidemme, joiden kulttuurielämä saa liike-energiansa jäämerestä suoraan suoneen. Tai edes tšekkiläisille kulttuurilehdille, joiden kulttuurilehtituki on jonkin menneen humanistisen ihmeen turvin muurattu maan perustuslakiin. Ehkä brutaalin legalistinen ote kulttuuripolitiikkaan olisi tarpeen täälläkin. Lain siunaus estäisi ainakin sen, ettei kulttuurilehtien ja taiteen taistelua olemassaolostaan otettaisi itsestäänselvyytenä edes tässä uusliberalistisessa ajassa. 

***

Osallistun jo kuukauden kuluttua seuraavaan Eurozine-tapahtumaan: Vilnassa järjestettävään edellisen konferenssin Baltia-editioon, johon on kutsuttu vain pohjoiseurooppalaisten kulttuurilehtien edustajia. Kaksitoista tuntia Fluxbusin kyydissä Vilnaan tuntuu verryttelyltä verrattuna kuukausi sitten istuttuun 16-tuntiseen. Valittaminen käy entistä vaikeammaksi kun juttelen Varsovassa ukrainalaisen kollegan kanssa, jolle 20-tuntiset Flixbus-matkat ovat sodan myötä arkipäivää Ukrainan ilmatilan ollessa suljettuna.

Vilnassa jälkipuidaan Varsovassa käytyjä keskusteluita. Eurozine tulee tekemään projektinsa loppuun, vaikka rahoitus päättyy ja toimitus kutistuu kahteen osa-aikaiseen palkolliseen. Muutos on niin radikaali, että edessä olevat työt tullaan todennäköisesti suorittamaan talkootyönä. Yhtenä ratkaisuna verkoston talouden pelastamiseksi on tuplata verkostoon kuulumiseen maksettava jäsenmaksu, mutta huoneen täyttämästä tuhinasta päätellen asia ei ole tapahtumassa. Eräänä vastauksena ehdotetaan erillisen Skandinavia-jaoston perustamista. 

Liettuan mediakentän suurin ongelma on, että Liettuasta yksinkertaisesti puuttuvat journalistit. Politiikan toimittaja Jurga Bakaitėn mukaan ala on menettänyt vetovoimansa, eikä kenttä tarjoa nuorille tarpeeksi mahdollisuuksia paneutuneen journalismin kirjoittamiselle. Orastavaa toivoa lupaa Ruslanas Irzikeviciusen edustama uusi säätiö Media support fund, joka on perustettu yksinomaan rahoittamaan liettuankielistä mediaa. Paikallisten kulttuurilehtien keskeisin ongelma on tavanomainen – Ihmisiä on vaikea totutella maksamaan mediasta. Kulttuurilehtien hinnoittelulle löytyy universaali mittari: tuopin hinta. Mielestäni lehtiä on kuitenkin erilaisissa laatu- ja hintaluokissa. Nuori Voima on ehkä pieteettinen luostariolut, Kiekko-Espoon pelistä ostettu tuoppi tai Viini-lehden vuoden edullinen viini.

Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen Suomi-brändi on militarisoitunut vauhdilla. Ilmiselväksi tämä käy silloin, kun filosofi Simas Čelutka puhuu yleisölle arendtilaisessa hengessä militaristisen sankaruuden tarpeesta. Čelutkan mukaan Ukrainan lahja Euroopalle on sen kansan antama esimerkki maanpuolustustahdon luomasta toimijuudesta. Maanpuolustus edeltää historiaan kiinnittymistä sekä moraaliseksi subjektiksi tulemista. Rohkeus on poliittisen minuuden ehto: se pakottaa nostamaan yhteisen hyvän henkilökohtaisen edelle. Individualistinen, moderni rationaalisuus on kadottanut ajatuksen uhrautumisesta ja vastuusta, eikä rohkeutta vaativia uhrauksia tarvitse tässä maailmantilanteessa tehdä. Moraalisen subjektin on oltava valmis menettämään kaikki yhteisen hyvän puolesta. 1

Liettualaiset ovatkin erityisen kiinnostuneita suomalaisten verrattain korkeasta puolustustahdosta. Suomen puolustustahto on jotain, mistä monet huoneessa olevat Venäjän rajaseuduilla asuvat unelmoivat. Liettuassa on voimassa yleinen asepalvelus, mutta kyselytutkimusten mukaan vain 30 % liettualaisista puolustaisi maataan aseellisesti toisen valtion hyökätessä. Itävaltalaisten kohdalla maanpuolustustahto oli vielä noin kolme kertaa alhaisempi. Ilmassa leijuva pragmaattinen militarismin kaipuu koettelee sisäistä sivariani.

Kun filosofilta kysytään, mikä on kulttuurilehtien tehtävä tässä ajassa, hän vastaa: ainoa asia mitä teidän pitää tehdä, on jatkaa olemassaoloa.

Illallistamme läpeensä gentrifikoituneessa ja boheemiusbrändillä otsaleimatussa Užupissa. Ahmin Liettua-menulta tilaamiani perunapannukakkuja, joita kukaan muu ei varmasti ole keksinyt ennen liettualaisia. Paikallisen kollegan mukaan liettualaista ruokaa syödään vain jouluna, koska ruoan syöminen useammin kuin kerran vuodessa syöminen altistaa sydänkohtaukselle. Maansa myynyt georgialainen Giorgi Beroshvili vaikeroi kvassilasinsa takaa Georgian olevan nyt mennyttä ja viimeisen sammuttavan valot. Löydän itseni lopulta xi20-klubilta Ruotsin Nuoren Voiman, Ord&Bildin, toimittajan seurasta krebamaasta puolalaisen hc-punkin tahtiin. Illan toinen esiintyjä Träume yhdistelee poikkeuksellisen tyylikkäästi hardcoreen alkupään goottirockin vaikutteita.

Matkoista karaistunut Nuori Voima aikoo tänä vuonna osallistua laajemmin verkoston toimintaan lähettämällä Eurozineen käännettyjä juttujamme. Jos tähdet osuvat kohdilleen, ilmestynee Kirja-numerossa (1/24) debytoinut Kaalikirja pian maailmankartalle.

• 1. Voxeurope julkaisi 2024 joulukuussa Čelutkan artikkelin samasta aiheesta. https://voxeurop.eu/en/ukraine-sacrifice-simas-celutka/