Pääkirjoitus: Katoamisilmoitus
1980-luvulla meni lujaa. Etenkin Paul Virilion mielestä, jonka mukaan postmodernia subjektia vaivasi vauhtisokeus. Ympäristön todellisuus ja läsnäolo katoavat ihmisen ympäriltä, kun hän imeytyy uusien teknologioiden kyydissä vauhdin hurmaan. Orgaaninen havainto maailmasta korvautuu teknologisvälitteisellä kuvalla. Virilion analyysiin on tällä tekoälyjätettä pumppaavien datakeskusten aikakaudella helppo yhtyä: vauhti ei ole tuonut vapautta.
Haastattelemamme tanskalainen menestyskirjailija Solvej Balle viriliomaisesti väittää, että auton kyydissä poeettinen havaitsemisen tila menee rikki. Mutta milloin jokin on todella kadonnut?
Kun edellinen numeromme tutki säilyttämistä, nyt käännämme katseen siihen, mikä on jo poistunut luotamme. Katoaminen herättää surullisia ja traagisiakin mielleyhtymiä, mutta asiaa voi tarkastella myös toiselta kantilta. Kansitaiteilijamme Milja Laurila muistuttaa erasurerunokokonaisuudessaan, että poistaminen voi myös luoda uutta.
Toisaalta: onko asia todella poissa, jos siitä voi kirjoittaa? Klaus Maunuksela muotoilee unohdetun Kalevi Seilosen taas näkyväksi kotimaisen kirjallisuuden kaanoniin ja Inari Nikkanen rakentaa tuhoutuneen talon uudestaan sanoista ja kirjaimista. Katri Kiukas taas pohtii esseessään, voisiko Neitsyt Marialle tehdä luterilaisen kunnianpalautuksen. Sanoilla voidaankin tuoda poistunut jossain muodossa takaisin.
Kirjoitus, kadonnutkin, on päättymätön esipuhe toisille kirjoituksille. Aidosti kadonnutta lienee se, mitä kellään ei ole koskaan ollut pokkaa kirjoittaa.
Pidemmittä puheitta: nasta lautaan!
Otso Venho & Johanna Osváth
Sisällysluettelo
6 Sivumennen-palstalla ihmetellään Jälkkäreiden tuoreimpia viisasteluja
8 Janne Löppönen availee lukijakirjeessään Nooan Arkki -numeron sokeinta pistettä
11 Revolverihaastattelussa tulitetaan hermeneuttisia reikiä Solvej Ballen kirjalliseen aika-avaruuteen
15 Inari Nikkanen haahuilee aavetalojen peilintakamaissa oppaanaan Andrei Tarkovski
23 Tämän vuoden kolumnistimme Silvia Hosseini nostaa tikun nokkaan ajan hampaan nakertamat popreliikit
24 Mäyräkoira saa Niilo Luotosen raivon partaalle flexin mitta kerrallaan
29 Tuliterällä runouspalstalla Carlos Lievonen analyseeraa mitallisen runouden hidasta uudelleentuloa
30 Jooseppi Räikkönen paikantaa italialaista kirjailijaa Guido Morsellia, joka ei suostunut katoamaan
34 Vuoden ensimmäinen ulkomaankirjeenvaihtaja Paula Sankelo raportoi Jäämeren rajamailta
36 Tälle numerolle eksklusiivisella savipalstalla Ida Maria Manninen valaa tulella säkeitä sumerilaiselle papittarelle
40 Klaus Maunuksela jäljittää Kalevi Seilosen lumeen jättämiä jälkiä
44 Atte Ahti kohdistaa suurennuslasinsa Erkka Filanderin Siemenholvin ”Kolmannen ilosanoman” sanoinkuvaamattomaan
51 Mitä jos kirjoittaminen ei alkaisikaan tyhjästä, kysyy Milja Laurila sanojen poispyyhkimisen lomassa
56 Pakkasten kunniaksi tarjoamme lukijoillemme lumisen suomennoskatkelman Anne Carsonin Wrong Normasta
59 Mitä ihmettä tapahtui jumaläitihahmoille, Katri Kiukas?
64 Kritiikeissä runokonkarin esikoisromaani, oksettavan hyvää esseistiikkaa ja maagisia memoireja
79 Kansirunoilijana Jouni Teittinen
Numeron sisältöä verkossa:
Ajan henki ja hammas →
Voiko ajattomaan hermoon osua?
Ikuinen marraskuu →
Solvej Ballen romaanisarjassa maailman rajallisuus konkretisoituu, mutta tila laajenee. Nuori Voima haastatteli Ballea hänen äidinkielellään tanskaksi.
Seinät valuvat kuin hiukset, pöytä on tulessa →
Elokuvaohjaaja Andrei Tarkovski rakensi lapsuudenkotinsa uudelleen voidakseen ohjata Peilin. Kuitenkin peilistä heijastuu lopulta katsoja itse.
Vieraan taivaan alla →
Erkka Filanderin Siemenholvin ”Kolmas ilosanoma” johdattelee lukijan fragmenttien perässä manalaan.
Esseisti näyttää kieltä →
Uuskerronnan mestarin esseissä on sähköisyyttä ja dekadenssia. Esseistiikka on oivallinen paikka aloittaa Bellamyn kääntäminen.