Jäntevä suomennos jännittävästä romaanista
Philip Pullmanin uuden fantasiatrilogian ensimmäinen osa vie suurtulvaan.
Philip Pullman: Vedenpaisumus. Lyran kirjat 1.
Suom. Helene Bützov. Otava 2018. 687 s.
Englantilaisen fantasiakirjailijan Philip Pullmanin (s. 1946) kolmiosaiseksi suunniteltu fantasiakirjasarja The Book of Dust jatkaa vuosina 1995−2000 julkaistun Universumien tomu -trilogian tarinaa. Uuden trilogian tarina kattaa Universumien Tomun tapahtumien ympäriltä kahden vuosikymmenen ajanjakson, jona päähenkilö Lyra Belacqua kasvaa vauvasta 20-vuotiaaksi.
Universumien Tomun fantasiamaailma perustuu rinnakkaistodellisuuksiin, joissa nuoret romaanihenkilöt seikkailevat. Trilogian uskontokriittinen tendenssi herätti romaanien ilmestyessä melkoista kohua Englannissa ja muualla.
Pullmanin uuden romaanisarjan ensimmäinen osa La Belle Sauvage julkaistiin lokakuussa 2017, ja toinen osa, The Secret Commonwealth, oli jo ensimmäisen ilmestyessä kirjoitettu valmiiksi. Vedenpaisumuksen tapahtumat sijoittuvat Godstowin pikkukaupunkiin, muutaman kilometrin päähän Oxfordista. Kaupunkia sivuava Thames-joki saa romaanissa tärkeän merkityksen, koska suuri osa tapahtumista sijoittuu sen varrelle joko satamapaikkoihin tai joella seilaavaan kanoottiin.
Lukuromaanina Vedenpaisumus on tyylikäs, jännittävä ja sujuvakielinen. Näistä vahvuuksista huolimatta teos etenee tuskastuttavan hitaasti yli puolenvälin. Tapahtumat muuttuvat harrypottermaisesti yhä synkemmiksi, kunnes teoksen huippukohdassa ne lähtevät vyörymään kuin muta jyrkässä vuorenrinteessä.
Yksitoistavuotias majatalon apupoika Malcolm Polstead ja hänen daimoninsa Asta ovat romaanin päähenkilöitä. Vedenpaisumuksen alussa Pullmanin romaanisarjojen keskushenkilö Lyra löytyy kuusikuukautisena vauvana Godstowin vanhasta nunnaluostarista. Hän on kuitenkin hengenvaarassa Magisteriumin eli teokraattisen kirkkovaltion agenttien vuoksi.
Pullmanin henkilökuvauksessa daimoneilla on monipuolinen merkitys. Kuten Universumien Tomussa, Vedenpaisumuksen romaanihenkilöiden sielut ovat jakaantuneet kahtia siten, että osa sielusta elää ruumiin ulkopuolella daimonissa eli eläimessä, joka kulkee isännän tai emännän mukana kaikkialle.
Daimonit ovat yhtäältä ihmisten keskustelukumppaneita ja toisaalta tapahtumien pehmentäjiä, kuin mukavia ja sympaattisia lemmikkejä:
Kaikkein mieluiten Malcolm oli omissa oloissaan ja leikki daimoninsa Astan kanssa heidän kanootissaan, jonka nimi oli La Belle Sauvage, Kaunis villi. Erään puolitutun mielestä oli nokkelaa muuttaa viimeisen sanan v-kirjain s-kirjaimeksi, jolloin nimi tarkoitti Kaunista makkaraa, ja Malcolm korjasi tihutyön kolme kertaa ennen kuin menetti malttinsa ja potkaisi typeryksen veteen. Siitä seurasi aselepo.
Kaikkein kamalinta ihmiselle on irtaantua daimonistaan pitkän matkan päähän, koska se tuottaa molemmille lähes ylivoimaisia kipuja. Esimerkiksi romaanin pääpahis Gerard Bonneville esitellään siten, että hän lyö hyeenadaimoniaan armotta kepillä. Henkilö saa niin muiden henkilöiden kuin lukijankin antipatiat puolelleen.
Oakley Streetiksi kutsuttu vakoojajärjestö vastustaa Magisteriumin politiikkaa, propagandaa ja hirmuvaltaa. Vedenpaisumuksessa esiintyy useita Universumin Tomusta tuttuja henkilöitä, kuten Lyran ambivalentit vanhemmat Asriel ja rouva Coulter sekä gyptit, laivoissa asuva kansa.
Kuten Kultaisessa kompassissa, Vedenpaisumuksessa kiinnitetään suuri huomio aletiometriin, erikoiseen symbolinlukijaan, jolla saadaan taianomaisesti selville salaisuuksia. Malcolm kuulee Oakley Streetin väeltä varoituksen tulevasta suuresta tulvasta. Sitten tulva tulee ja Oxfordin maisemat peittyvät veteen. Malcolm lähtee Lyran kanssa vettä karkuun La Belle Sauvage -kanootillaan ja ottaa asuintoverinsa, 15-vuotiaan Alicen, seurakseen.
Kuten monessa nykyfantasiassa, Vedenpaisumuksessa kuolee aika paljon romaanihenkilöitä. Osa murhataan raa’asti, osa kuolee veden noustua ja kaadettua siltoja, taloja tai muita rakennuksia. Matka pitkin Thames-jokea on täynnä monenlaisia seikkailuja. Lapset kokevat monesti kauhun hetkiä rankkasateiden ja vihamielisten aikuisten takia.
Pullman on paljossa velkaa Lewis Carrollille, George MacDonaldille ja C. S. Lewisille. Lewisin hahmottaman fantastisen maailman, jossa kristinuskolle analogiset instituutiot ja virat ovat tietyissä asennoissa, Pullman on kääntänyt nurin niskoin.
Pullmanin maailmankartalla Magisteriumin varsinainen päämaja eli Konsistorin Kirkko-oikeus sijaitsee Genevessä. Kalvinismin historiallinen syntypaikka ei ole valikoitunut tähän tarkoitukseen sattumalta. Järjestäytynyttä vastarintaa puolestaan johdetaan Ruotsin Uppsalassa, jossa poiketaankin hetkeksi Vedenpaisumuksen alkupuolella.
Vaikka kirjailija on esiintynyt näkyvästi kristinuskon vastustajana, hän käyttää silti romaanikirjailijana hyväkseen Raamatun kuvastoa. Esimerkiksi vedenpaisumus näyttäytyy Pullmanin tekstissä samantyyppisenä maailmanlopun metaforana kuin Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa.
Tulva muuttaa romaanin miljöötä entistä fantastisemmaksi. Voisi sanoa, että Vedenpaisumuksessa on kaksi ympäristöä: miljöö ennen tulvaa ja miljöö sen jälkeen.
Bonnevillen kaltaisten roistojen vastakohtana lapsihenkilöt loistavat tähtinä mustalla taivaalla. Lyran puhtoinen hahmo saattaa purskahtaa nauruun silloin, kun muut kauhistuvat jostakin kammottavasta.
Malcolm on yksitoistavuotiaaksi liian pikkuvanha romaanihenkilö, joka kykenee jopa aikuismaiseen ajatuksenjuoksuun. Alice taas muuttuu romaanin aikana luotaantyöntävästä aputytöstä persoonalliseksi teiniksi, johon Malcolm kiintyy yhä enemmän.
Vedenpaisumuksen asetelma, jossa lapsiseurue vaeltaa veneessä Thames-joella, on kaunokirjallinen muunnelma Lewis Carrollin jokikokemuksesta, joka synnytti klassikkotarinan Alice’s Adventures in Wonderland (1865). Kuin viitteenä Carrollin suuntaan Malcolmin matkatoveriksi valikoituu juuri Alice-niminen tyttö.
Aletiometriä käyttävien fyysikoiden avulla Pullman sepittää romaaniin fysikaalista teoriaa alkeishiukkasista, jotka voivat vaikuttaa jopa ihmisen tietoisuuteen. Tämän ”tomun” tutkimisen Magisterium kieltää lailla, mutta silti sitä tapahtuu jatkuvasti ympäri Pullmanin fantastista maailmaa.
Hannah nosti kannen ja katsoi aletiometriä tarkasti ennen kuin nosti sen punaruskeasta samettipesästä ja laski valkoiselle pöytäliinalle. Laite oli korkeampi kuin Bodleanin aletiometri, mutta kultainen kuori oli samalla tavalla käsittelystä kulunut ja hehkui yhtä loistavana lampun valossa. Kolmekymmentäkuusi symbolia taulun kehällä oli maalattu vaatimattomammin, taulu oli valkoista emalia ja kuvat mustia, kun taas Bodleanin aletiometrin symbolit olivat kirkasvärisiä ja taulu norsunluuta.
Helene Bützovin suomennos ansaitsee ison plussan. Jäntevä teksti etenee hienosti ilman suvantokohtia. Universumien Tomunkin suomentanut Bützov taitaa hyvin Pullmanin henkilöiden, miljöiden, tunnelmien ja nyanssien kuvauksen. Kultaisen kompassin suomennos toi aikoinaan Bützoville kääntäjien valtionpalkinnon.
