Eläköön alushousut ja rip kirjallisuus 2600 eaa. – 2025 jaa.

Kun kaikilla oli kiire riidellä siitä, mikä on sexyä ja mikä ei, tai mikä on aitopää-lukemista ja mikä feikkiä, ohitettiin täysin kysymys kulttuuritoimijoiden pakotetusta tilanteesta omaksua uudenlaisia selviytymisstrategioita tilanteessa, jossa rahoitusta leikataan rajusti.

Seksikesä on ohi, mutta ilmeisesti seksikkyydestä puhuminen jatkuu. Olemme siirtyneet virallisesti seksisyksyyn. Seksisyksy – se tuntuu hyvältä suussa. Mutta pahalta päässä.

Nuoren Voiman toimitus on palannut toimistolle lomautusten vuoksi pitkäksi venähtäneen suven saattelemana. Kesällä painoimme, paketoimme ja lähetimme aika monet pikkarit, ja saimme palautteita kuten ”En ole koskaan tuntenut itseäni niin seksikkääksi kuin pukiessani ylleni Nuori Voima -stringini!” ja ”En enää halua käyttää mitään muita kalsareita”. (Vannomme: emme keksineet näitä omista päistämme.) 

Pikkareita paremmin kaupaksi meni ainoastaan itse Seksi-lehti, joka onkin ollut toistuvasti kaupoista – ja nyt meiltäkin lähes – loppu. Vaikka seksi tunnetusti myy, on myönnettävä, että Seksi-teemanumeron ja alusvaatekampanjan saama huomio ja kirvoitettujen mielipiteiden määrä yllätti meidät. Suomen Kuvalehti haastatteli toista päätoimittajaamme Johannaa, Etelä-Suomen Sanomat julkaisi jutun pikkarikampanjasta, Uuden jutun Kerma-ohjelmassa sekä Ylen jälkinäytöksessä ruodittiin lukemisen seksikkyyttä ilmiönä, Helsingin Sanomat julkaisi Anna-Kaari Hakkaraisen esseen pikkareiden edustamasta sinisen sävystä sekä Adile Sevimlin kolumnin lukemisen performatiivisuudesta.

Viimeisimpänä Ville Hämäläinen kommentoi asiaa Long Playn kulttuurissa. Hämäläisen mielestä lukemisen pitäminen seksikkäänä osoittaa, että on ollut liikaa somessa ja lukenut liian vähän kirjoja. Hämäläinen on tosi vahvasti sitä mieltä, että lukeminen EI ole seksikästä.

Koska suuret tunteet ovat osoitus siitä, että pikkarit osuivat sykkivään suoneen, tästä laajasta keskustelusta vaikuttuneina halusimme vetää yhteen joitakin ajatuksia seksikkyyskeskusteluun liittyen. Onko lukeminen seksikästä, kuten Nuori Voima kesän alussa julisti, vai eikö se ole? Asiaan on ilmeisesti saatava lopullinen selvyys!

 

Seksikesän pimeys

”The Last Showgirl -elokuvan lopussa Shelly nousee vielä kerran lavalle. Hänellä on erilainen esiintymisasu päällään kuin aiemmin. Upeampi. Hän hymyilee, kyyneleet kimaltavat silmissä: hän näkee vihdoin yleisössä kaiken sen ja kaikki he, joista on haaveillut. Näkymä ei ehkä ole totta, mutta se on toisarvoista. Tärkeintä on, että hän uskoo siihen.

Arvaat varmasti hänen asunsa värin. Samoin kuin vastedes Nuoren Voiman lukijoiden pikkuhousujen.”

Näin päättää Anna-Kaari Hakkarainen Hesarissa julkaistun esseensä, joka käsittelee vaaleansinisen trendivärin yhteyksiä pyhään, unelmaan ja toivoon.

Pikkareita paremmin kaupaksi meni ainoastaan itse Seksi-lehti, joka onkin ollut toistuvasti kaupoista – ja nyt meiltäkin lähes – loppu.

Unelmat, toivo paremmista ajoista ja lupaus ihmeestä – emme voi väittää, etteivät nämä teemat puhuttelisi meitä kulttuuritoimijoita, joilta saksitaan jatkuvasti tukieuroja.

Kun Sakri Pölönen kirjoitti Nuoren Voiman Strategia-numeroon nippuhaastattelun kulttuuritoimijoiden selviytymismahdollisuuksista talousahdingossa, kirjailija Laura Gustafsson sanoi, että ”kulttuurista pitäisi saada tehtyä taas seksikästä ja vetoavaa”. On todennäköistä, että Gustafsson ei vastauksessaan haaveillut (ainakaan vielä) Nuoren Voiman silkkistringeistä, mutta jokin tuossa ajatuksessa puhutteli meitä. Kun monet tahot panivat pystyyn joukkorahoituskampanjoita, nuorvoimalaisina halusimme, että kärkenä ei olisikaan se, että me tarvitsemme rahaa. Sen sijaan päällimmäinen viesti voisi olla innostava, ehkä jopa vähän hämmentävä, mutta ensisijaisesti leikittelevä: on olemassa tällainen seksijuttu, johon voi tulla mukaan. Samalla voi halutessaan auttaa taloudellisesti kulttuurilehteä.

On selvää, että tällainen viesti jakaa mielipiteitä. Aina on olemassa puritanisteja, joiden mielestä kirjallisuudesta pitäisi puhua vain otsa rypyssä. Puritanistihahmo pauhaa ensin pitkällisesti siitä, miten kirjallisuuspuhe keskittyy lukemiseen kirjallisuuden kustannuksella, ja kiirehtii sitten kuvailemaan, millainen on ainoa oikea tapa lukea: yksin, sivullisena, ilman sosiaalisia kontakteja, kyynistyen. Mielellään miehenä. Mainitsimmeko jo, että ihan yksin?

Näiltä aikamme Elias Ruklilta toivoisimme tukitilauksia ja nipuittain lahjoituksia lehdelle, kiitos!

 

Kun puritanistit löysivät toisensa

Alun perin seksikkyysretoriikka pyrki tarjoamaan yhden, kiistämättä hyperbolisen ja humoristisen, vastaäänen melko pitkään jatkuneelle puheelle lukemisen hyödyllisyydestä. Kun puhutaan seksikkyydestä, ei tarvitse kumarrella ylöspäin tai vakuuttaa valtaapitäviä. Viestin joko tunnistaa intuitiivisesti tai sitten ei.

Jossain kesähelteiden ylikuumentamissa kulttuurikeskusteluiden loputtomassa nylkytyslimbossa puhe kääntyi performatiivisuuteen – siihen, miten esitetään jokin teko sen sijaan, että tehtäisiin huomioita itse teosta.

Aina on olemassa puritanisteja, joiden mielestä kirjallisuudesta pitäisi puhua vain otsa rypyssä.

Emme ymmärtäneet performatiivisuuskeskustelua lainkaan, eikä meille tulisi mieleenkään hävetä kirjan lukemista julkisella paikalla. Yhdymme Runokuussa järjestämässämme Kirjallisuuden jälkiviisaat -paneelissa kirjailija Antti Hurskaisen toteamukseen siitä, että metrossa lukeminen on vain positiivista tänä aikana, jolloin harva lukee julkisella paikalla.

(Jälkiviisaat tunnustautuivat myös Nuoren Voiman silkkipikkareiden ystäviksi, toisin eivät niin suuriksi ystäviksi, että olisivat vaivautuneet ne tilaamaan.)

Puritanismi ottaa performatiivisuuskeskustelussa uudenlaisia muotoja: ytimessä on autenttisen, mädättävästä sosiaalisesta ulottuvuudesta vapaan lukukokemuksen metsästäminen. Jossain tunnistamattomaksi vääntyneessä asennossa puhe lukemisen seksikkyydestä nähdään viimeisenä todistuskappaleena siitä, että taito tarkastella tekstejä monesta kulmasta on katastrofaalisessa alennustilassa. Alennustilasta emme ole eri mieltä, mutta syyt kirjallisen kulttuurimme asteittaiselle lakastumiselle ja lukemisen vähenemiselle ovat ikävä kyllä tylsempiä kuin sen vittumaisen julkkiksen tai puolitutun sivistyselostelu somesyötteessä.

Adile Sevimli tiivistää ajatuksen Helsingin Sanomien kolumnissaan näin: ”Kirja-ala kaipaa kaikki seksikkäät avaukset, joita se voi saada.”

 

Mitä tapahtui älyn hekumalle?

Onkolukemineseksikästä-keskustelun kritisoinnin taustalla lienee aito huoli, että itse kirjat ja niiden lukeminen typistyvät kirjallisen ajattelun sijaan kirjallisuuden fiilistelyksi, tai peräti fiilistelyn fiilistelyksi.

Asetelman ei kuitenkaan tarvitse olla näin mustavalkoinen, eikä fiilistelyn ja lähilukemisen toisiaan poissulkevia asioita. Seksi ja äly tulevat aina liittymään toisiinsa huolimatta siitä, miten estyneesti ne koitetaan pitää erillään, ja Seksi-numeron yksi missio onkin tutkia tätä dualismia. Lopputulema on, että aiheesta paljastuu jotain paljasta pintaa syvempää. Sen kun kääntää sivua.

Impulssi Seksi-numerolle lähti osittain Silvia Hosseinin Kirjallisuuden kiihottavassa historiassa (2023) esitetystä huomiosta, jonka mukaan seksin kuvaus on kaunokirjallisuudessa alennustilassa. Vaikka kulttuurimme tuntuu usein hyperseksualisoidulta, seksin hähmäistä ja outoa ydintä tutkivaan ajatteluun törmää kirjallisen kulttuurimme kontekstissa vain harvoin. Yllätykseksemme Nuoren Voiman yli satavuotisessa historiassa ei ole ollut seksiä edes läheltä liippaavaa teemaa.

Vaikka lukeminen on seksikästä -puheessa on kiistämättä leikittelevä sävy, ei seksikkyydestä iloitsevan lukemisen tarvitse olla ironista, vaan aivan yhtä lailla vakavaa, asiallista ja yleispätevää kuin epäseksikkyydelle omistautunut lukeminen. Seksihullut- ja vihaajat, liittykäämme yhteen – nouskaamme vuorelle korkeimmalle.

 

Seksikästä nappikauppaa

Tutkija Katri Talaskivi, joka pitää Nuoressa Voimassa tämän vuoden ajan tutkimukseensa liittyvää Kirjailijan tehtävä -palstaa, kysyy tulevassa, Keskeneräisyys-teemaisessa numerossamme: ”Onko yhä sivistymätöntä väittää, että toimeentuloa koskevassa puolustustaistelussa, parempia aikoja odotellessa, liiketoimintaosaamisella sittenkin on merkitystä myös kirjailijalle?”

Kirjailijan paikalle voisi myös vaihtaa kulttuurilehden, sillä myyminen on yksi voittoa tavoittelemattoman Nuoren Voiman olemassaolon ehdoista. Sen sijaan, että tyhmentäisimme korkeakirjallista lehteä omaksumalla kaupallisempia sisältöjä, ulkoistimme myymisen lehden ulkopuolisiin asioihin.

Nuori Voima -pikkarit eivät siis ole tärkeät siksi, että niistä keskustellaan. Ne ovat tärkeät, sillä voimme niiden vuoksi jatkaa ainakin toistaiseksi Nuoren Voiman julkaisua entiseen tapaan.

Kun kaikilla oli kiire riidellä siitä, mikä on sexyä ja mikä ei, tai mikä on aitopää-lukemista ja mikä feikkiä, ohitettiin täysin kysymys kulttuuritoimijoiden pakotetusta tilanteesta omaksua uudenlaisia selviytymisstrategioita tilanteessa, jossa rahoitusta leikataan rajusti. Markkinalogiikka ja puhe kirjallisuudesta ovat kaksi eri asiaa. Jos emme halua nähdä pitkäikäisten kulttuuritoimijoiden tuhoa lähitulevaisuudessa, tähän kaksinaisuuteen on valitettavasti totuttava.

Enimmäkseen seksipuhe kiinnosti ihmisiä. Saimme kymmenittäin uusia tilaajia ja lehti tavoitti laajasti ihmisiä, jotka eivät olleet Nuoresta Voimasta koskaan kuulleetkaan. Olemme siitä äärimmäisen iloisia.

”Ihana lehti! En tajuu miks aloin vuositilaajaks vast nyt. En malttanut eilen mennä nukkuu ku oli niin monta kiinnostavaa juttuu”, viestitti meille eräs kampanjan myötä tilaajaksemme ryhtynyt lukija. On sanomattakin selvää, että nämä palautteet ovat tärkeämpiä kuin palautteet alushousujemme makuuhuonepotentiaalista. Vaikka emme me niistäkään pahaksemme pistä.

Nuori Voima -pikkarit eivät siis ole tärkeät siksi, että niistä keskustellaan. Ne ovat tärkeät, sillä voimme niiden vuoksi jatkaa ainakin toistaiseksi Nuoren Voiman julkaisua entiseen tapaan.

 

Kohti uusia ilmestyksiä

Seksisyksyn sijaan olemme erittäin valmiita siirtymään tematiikassa eteenpäin. Nuoren Voiman syksyä 2025 hallitsevat keskeneräisyys niin esteettisenä valintana kuin resurssien sanelemana pakkona sekä tallettaminen ja säilyttäminen tuhon varalta. Keskeneräisyys ilmestyy 12.10. alkavalla viikolla ja Nooan arkki 8.12. alkavalla viikolla. Molemmat lehdet ovat jo täynnä, ja tiedotamme ensi vuoden teemoista syksyn aikana.

Kuten tästä tekstistä on voinut päätellä, toisena päätoimittajana on aloittanut Otso Venho. Lisäksi meillä on aloittanut uusi työntekijä, nimittäin kesällä rekrytoitu toimitussihteeri! Kerromme uudesta hienosta vahvistuksestamme pian lisää.

 

Tekstiin korjattu 5.9. klo 16.08 Anna-Kaari Hakkaraisen nimi, jossa oli aiemmin kirjoitusvirhe.