Noituus on kuuntelemista Camille Ducellierin dokumenteissa

Camille Ducellierin lyhytdokumentit ajattelevat uudelleen suhdetta elolliseen.

Tämä onkin ensimmäinen blogi kesätauon jälkeen, ja nahkea kuin elokuinen sää.

Ennen uuden Möykky-numeron (3-4/2020) ilmestymistä ehtii vielä fiilistellä edellisen numeron, Magian, teemoja. Aloitimme viime talvena yhteistyön Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kanssa noitafilmien merkeissä. Riikka Ala-Hakula ja Tytti Rantanen ryhtyivät kuratoimaan feminististä noitaelokuvasarjaa, jota esitetään elokuun ajan otsikolla Noitien lumous Kino Reginassa.

Kulkutauti muutti suunnitelmia: Magia-klubimme jäi pitämättä toukokuussa ja kevääksi sovittu noitaleffa esittämättä siellä. Kun klubeja jää välistä, niiden tärkeyden ymmärtää: paitsi että ne ovat aina uuden numeron kunniaksi järjestetty juhla, ne tuovat sen teemoihin jotain lisää. Esityksellisyyttä, keskustelullisuutta, läsnäolon sähköä.

Itse olisin eniten toivonut sinne ranskalaistaiteilija Camille Ducellierin lyhytdokumentteja, jotka esitettiin eilen Kino Reginassa. Seuraava, samalla viimeinen, näytös on 11.8.

* * *

Murusia toki putoilee, mutta minä haluan koko kakun ja vielä muuttaa reseptiä, sanoo iäkäs noita.

Sorcières, mes soeurs (2010) on sarjallinen dokumentti, joka koostuu visuaalisesti eri tavoin toteutetuista lyhyistä haastatteluista. Se käsittelee noituutta nykykulttuurissa havainnollisesti: olennaista on sekoittuminen, elämänmuotojen limittyminen, yhteydet erillisyyksien sijaan. Kyse ei ole itseapukikoista, vaan kauaskantoisesta sosiaalisesta ja poliittisesta muutoksesta, joka alkaa kirkon kritiikistä ja kulkee transaktivismin kautta ekofeminismiin.

Ducellierin tulkitsema noita on ennen kaikkea poliittinen hahmo, ja noituus on tietyllä tapaa käsitteellistä. Noidat asettuvat väliin, ja noituuden mahdollistaman poliittisen toiminnan piiriin sopvat niini perinteinen feminismi (klitoris on silkkaa mielihyvää varten, eikä miesten hallinnassa, sanoo noita), transaktivismi, ekofeminismi, kehopositiivisuus kuin pakanallisuuskin. Ne eivät edes ole sekoitus, vaan analogisia, paralleelisia, toisissaan eläviä asioita.

Käsitykset mustaa magiaa harjoittavista pahantahtoisista erakoista katoavat kokonaan Ducellierin dokumenteissa.

Dokumentti Starhawk (2017) sisältää ainoastaan nimihenkilönsä haastattelun. Starhawk on ekofeministinen ajattelija, jonka juuret ovat 1970-luvun liikehdinnässä. Hän mieltää nykynoituuden eurooppalaisten pakanuuksien perinteen jatkamiseksi, ja toteaa että vaikka naiset eivät olekaan luonnostaan hoivaavia, naiset ovat pitäneet kiinni hoivan perinteestä. Tutkija Silvia Federici on kirjottanut tästä ”Pääoman puuttuvaksi luvuksi” kutsutussa Caliban and the Witch –teoksessaan (2004). Federici väittää, että kapitalismin synty ja voittokulku ovat edellyttäneet naisten resursseja, ja siirtymä feodalismista kapitalismiin toi uusia rajoitteita naisten elämään. Suhde maailmaan muuttui: noitavainot syvensivät kuilua miesten ja naisten välillä, synnyttivät naisvihan (pelon kautta) ja tuhosivat sellaiset käytännöt, uskomukset ja sosiaaliset suhteet, jotka eivät käyneet yhteen kapitalistisen työn määritelmän kanssa. (165)

Käsitykset rumista noita-akoista ja mustaa magiaa harjoittavista pahantahtoisista erakoista katoavat kokonaan Ducellierin dokumenteissa. Noituus näyttäytyy enemmän kuuntelemisen tilana: oman kehon ja maailman suhteiden tarkkailuna, ja sen pohjalta syntyvinä valintoina, jotka voivat suuntautua vaihtelevasti ulospäin.

Ekologia, filosofia ja mielikuvitus alkavat kohdata jossain lämmön, kosteuden ja kämmenhien käperryttämissä marginaaleissa.

Miksi magian ja noidan perspektiivit tuntuvat olennaisilta? Ekologia, filosofia ja mielikuvitus alkavat kohdata jossain lämmön, kosteuden ja kämmenhien käperryttämissä marginaaleissa. Elämme, toimimme, teemme päätöksiä ilmastokatastrofin keskellä. Emme kynnyksellä, vaan sisällä. Se ei näy koko aikaa, ja meille se näkyy välähdyksittäin. Kuumimmissa osissa maailmaa se näkyy jo kaikessa raadollisuudessaan, ja myös pohjoisessa: Siperian kesä on ollut ennätyskuuma. En ala edes luetella massiivisimpien, parhaillaan käryävien metsien listaa. 

Pinta käy yhä kaltevammaksi. Tutkimus kertoo sen, ja se kertoo myös keinoista ja vaikutuksista, joita käytännön toimilla on ilmaston lämpenemiseen. Mutta sitä se ei kerro, miten tämän kaiken kanssa tullaan toimeen, eikä sitä, millaisia maailmankuvallisia muutoksia sekä toiminta että eläminen vaativat.

”Sitä, mikä maailma on, on kysyttävä kasveilta, koska juuri ne tekevät maailman”, kirjoittaa filosofi Emanuele Coccia. Kasvit synnyttävät hapen ja ovat ”organismin runsauden” takana. Historioitsija Philip Matyszak puolestaan sanoo, että muinaisesta magiasta kiinnostuneen kannattaa unohtaa yliluonnollinen. Sitä ei ollut – koska kaikki oli maagista. ”Luonnollinen oli yliluonnollista, ja kreikkalaisille ja roomalaisille ”magia” oli luonnonvoiminen käyttämistä halutun lopputuloksen saavuttamiseksi” (Ancient Magic, 7). Palaan Cocciaan: ”Vegetatiivinen elämä (psykhē trophykē) ei ollut antiikin ja keskiajan aristotelismissa yksinkertaisesti erillinen erityisten elämänmuotojen luokka tai taksonominen, muista erotettu kokonaisuus vaan kaikkien elävien olentojen jakama paikka, erittelemättä kasveja, eläimiä ja ihmisiä.” (19). 

Coccia kirjoittaa kasvien merkityksestä maailmalle. Intuitiivisesti jotain tuntuu palautuvan maagiselle ajattelulle ominaiseen universumiin: merkitys on verkostollista, asiat riippuvat toisistaan, hierarkiat ja kategoriat eivät ole kiinteitä vaan eläviä.

Ei varmaan haittaa käyttää vähän mielikuvitusta. Ei varmaan haittaa kokea radikaalia yhteyttä. Ehkä noituus sisältää sellaisen ehdotuksen.

* * * 

Kaunis, välähdyksenomainen dokumentti Sorciére queer (2016) näyttää pariskunnan, joka lähtee telttaretkelle. He ovat antaneet itselleen nimen ”two-headed monster”. Heidän kumppanuutensa perustuu jaettuun tilanteeseen maailmassa transaktivisteina ja rakastavaisina. Noituus tuntuu dokumentin yhteydessä ensin kummalliselta perspektiiviltä, mutta juuri tätä tarkoittaa nykynoituus käsitteellisenä tilana. 

Starhawk analysoi vallan käsitettä potentiaalina, kun haastattelija kysyy häneltä, miten hän mieltää käsitteen ”empowerment” (suom. yleensä ”voimaantuminen”). Hän toteaa, että usein näemme vallan alistamisena, ylivaltana, mutta se on paremminkin pystymistä, kykyä ja vastuun ottamista. Ducellierin dokumenttisarja osoittaa kohti näitä mahdollisuuksia.

* * *

Nuoressa Voimassa olemme siirtymässä Magian kaudesta Möykyn kauteen. Myöhemmin tässä kuussa ilmestyy Emilia Kokon ja Even Minnin toimittama numero, joka niin ikään liikuttelee juuri ja juuri näkyvissä olevaa monitahokkaasti.. ja saanemme klubinkin.

Camille Ducellierin elokuvat Sorcières mes soeurs, Sorcière queer ja Starhawk esitetään Kino Reginassa tiistaina 11.8. klo 17. Näytöksessä elokuvat esittelee Riikka Ala-Hakula.

Lue myös:

Riikka Ala-Hakula: Varokaa, feministiset noidat elävät! Nuori Voima 18.4.2019

Veli-Matti Huhta: Mitä on animaalinen rasismi? Arvostelu Emanuele Coccian teoksesta Kasvien elämä. Nuori Voima 16.6.2020

Kirjallisuutta:

Emanuele Coccia: Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa. Suom. Jussi Palmusaari. Tutkijaliitto 2020.

Silvia Federici: Caliban and the Witch. Women, the Body  and Primitive Accumulation. Autonomedia 2004.

Philip Matyszak: Ancient Magic. A Practitioner's Guide to the Supernatural in Greece and Rome. Thames & Hudson 2019