Pixabay
kukkainen kuvio

Taiteen avoin elämysavaruus - kaikille!

Blogi
|
Mari Lamminaho
|

Ihmisen suhde taiteeseen on sekä tekijän että vastaanottajan. Mari Lamminaho avaa blogissa molemmat kanavat.

Taiteessa voi olla kaikki ja vielä enemmän. Yhtä aikaa, arvottamatta ja kategorisoimatta. Taide auttaa toisaalta tiedostamaan ja aiheuttaa hämmennystä, toisaalta rauhoittaa ja kannattelee. Lapsen ilo tanssista tai vanhuksen kuuntelema runo on yhtä arvokas ja merkityksellinen kuin taiteilijan näkemyksellinen ilmaisu työnsä kautta. Oma luova ilmaisu on yhtä arvokasta kuin toisten tekemän taiteen kokeminen.

Oma luova ilmaisu on yhtä arvokasta kuin toisten tekemän taiteen kokeminen.

Taide tarjoaa erilaisen, osin sanattoman kielen pohtia ja kokea asioita. Se avaa väyliä uusille oivalluksille sekä kanavan, jonka kautta ottaa kantaa niin epäkohtiin kuin elämän ihmeellisyyteen ja ihanuuteen. Sen pitää saada olla valjastamaton. Mutta taide on myös laajemmin itseilmaisua ja sielun ravintoa, josta jokaisella tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus nauttia terveydentilasta tai sosioekonomisesta tilanteesta riippumatta. 

Kun aloitin toimittajaopintoni, halusin tehdä ensimmäisen harjoitusjuttuni kulttuuriaiheesta. Tutustuin erään rakenteilla olleen sairaalan taidesuunnitelmiin ja keskustelin asiantuntijan kanssa taiteen hyvinvointivaikutuksista. Huomasin pian, että niin sanottu hyvinvointitaide herättää kiivastakin keskustelua. Monet tuntuivat olevan huolissaan siitä, säilyykö taiteen itseisarvo, mikäli taidetta sovelletaan taidekentän ulkopuolelle.

Olin hämmentynyt. En ollut itse ajatellut asiaa ollenkaan niin. Minulle luovuus ja taide ovat kokonaisvaltaisia tapoja kommunikoida ja kohdata, tapa olla. Niiden kautta voin tarkastella maailmaa monin eri tavoin ja eri kulmista. Olin pitänyt itsestäänselvänä, ettei taiteen ja luovuuden arvo tai merkitys muutu riippuen siitä, missä ympäristössä tai yhteisöissä se vaikuttaa ja operoi. 

Tutun laulun sanat voivat nousta muistisairaankin mieleen, vaikka kaikki muu on unohtunut ja tuttu tunnelma lohduttaa turvatonta tunnistamattomassa maailmassa. 

Taide koskettaa. Se herättelee tunteita ja jättää tunnemuistoja, jotka voivat säilyä vielä sittenkin, kun faktatiedot ovat kadonneet. Tutun laulun sanat voivat nousta muistisairaankin mieleen, vaikka kaikki muu on unohtunut ja tuttu tunnelma lohduttaa turvatonta tunnistamattomassa maailmassa. 

Lapsikuoromme esiintyi aikoinaan usein vanhusten palvelutaloissa. Yleisön katseista aistin haurautta ja hiipumista, irti päästämistä. Pelottavaa paljautta. Aistin myös voimakasta kaipuuta kohtaamiseen, elämyksiin. Ymmärsin ja koin tuolloin, kuinka luovalla ilmaisulla voi välittää iloa ja voimaa toiselle sen lisäksi, että sitä saa itselleen. 

Minusta siinä ei ole mitään väärää, jos taiteen elvyttävä ja hoitava vaikutus otetaan tietoisesti käyttöön. Ymmärrän kyllä hyvin turhautumisen siitä, jos taide kavennetaan ainoastaan hyödykkeeksi. Se kun on eri maailmasta.

Emilia Kukkala toteaa osuvasti esseessään "Kirjailija on ammattiluuseri": 

Hoiva ja taide pesivät intuition alueella ja synnyttävät jatkuvasti uutta. Niiden ympärille järjestetty yhteiskunta olisi radikaalisti toinen kuin nykyinen. Tässä nykyisessä hoivan tai taiteen painottaminen elämässä johtaa väistämättä sen materiaaliseen vaikeutumiseen.

Ehkä kyse on puhetavoista ja semantiikasta. Ehkä ongelma taiteen ja luovuuden olemuksen määrittelyssä on myös siinä, etteivät taide ja luovuus puhu rahan kanssa samaa kieltä. Taiteen ja kulttuurin tarjoamia merkityksiä on mahdotonta mitata rahassa. Miten laskea kannattavuuslaskelmia elämyksistä tai tehdä osavuosikatsauksia tunnelmista? Miten tämä istuu maailmantolaan, jossa kaikki pitäisi saada tuottamaan joko taloudellista hyötyä tai säästöä? Taide ja kulttuuri ansaitsevat perustavanlaatuisessa inhimillisessä merkityksellisyydessään julkista rahoitusta, mutta haasteena tuntuu olevan yhteiskunnallisen arvopriorisoinnin lisäksi se, ettei niihin voi soveltaa suoraan markkinayhteiskunnan ansaintamalleja.

Kysymys on myös myös arvostuksesta ja dialogisuudesta. Maria Huhmarniemi avaa blogitekstissään sitä, että on tärkeää, että taiteilijoiden ammattimaisuus ja taiteellinen kunnianhimo tunnistetaan myös soveltavan taiteen piirissä, vaikkakin se nähtäisiin osana muuta taidetta ja elämää. 

Taiteen taikapiirin on yletyttävä ihmisten luo, oltava saatavilla helposti myös arjen ympäristöissä.

Ihmisillä tulee olla tasavertainen mahdollisuus taiteen, kulttuurin ja luovuuden kokemuksiin. Taiteen taikapiirin on yletyttävä ihmisten luo, oltava saatavilla helposti myös arjen ympäristöissä. Toki se onkin, jos taiteen näkee tapana tehdä asioita luovasti ja sydämellä.

Taiteellisten elämysten kirjon tulee olla runsas, monipuolinen ja ennakkoluuloton, niin kuin taide itse. Oli se sitten näyttely galleriassa tai jossain ihan yllättävässä paikassa, katutaidetta, Kati Outisen monologiesitys tai kiireetön ihminen lukemassa kirjaa palvelutalossa, Instagram-runoutta, mielimusiikin fiilistelyä kotisohvalla, Mummodisko Hyvinkään järjestötalolla tai punk-keikka rockbaarin alakerrassa. 

 

Lisää uusi kommentti

Kommentti

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.