Carolyn Cassady
Carolyn Cassady

Kun miehet ovat matkalla

Essee
|
Venla Rossi
|

”Ketään ei koskaan ole kiinnostanut mikään muu. Sinuakaan, toistaiseksi.”

 

Televisioruudussa 82-vuotias nainen katsoo haastattelijaa suoraan silmiin. Hän lausuu sanat hymyillen, mutta äänensävy on terävä. Nainen on nimeltään Carolyn Cassady, ja tällä huomautuksella alkaa dokumentti Love Always, Carolyn (2011). Se kertoo hänen elämästään amerikkalaisen beat-sukupolven keskipisteessä.

 

Carolyn tutustui 23-vuotiaana Neal Cassadyyn, Jack Kerouaciin ja Allen Ginsbergiin, joista tuli myöhemmin beat-liikkeen johtohahmoja.

 

Carolyn meni Neal Cassadyn kanssa naimisiin noin vuoden kuluttua tapaamisesta. Kerouac ja Ginsberg olivat pariskunnan lähipiiriä seuraavan 20 vuoden ajan. Heidän keskinäisille suhteilleen on vaikea antaa täsmällisiä nimiä. Miltei kaikilla oli jossain vaiheessa jonkinlainen rakkaussuhde keskenään.

 

Neal Cassady ja Jack Kerouac kuolivat nuorina, 41- ja 47-vuotiaina. Erityisesti Kerouacin maine lähenteli jo tuolloin ikonisia mittasuhteita: Matkalla-romaania ei vuosikausiin voitu pitää amerikkalaisissa kirjakaupoissa esillä, sillä teokset varastettiin jatkuvasti.

 

Siksi Carolyn Cassadyltä udeltiin hänen nuoruuden suhteistaan yli viisikymmentä vuotta. Millaista oli olla samaan aikaan Kerouacin rakastettu ja Cassadyn vaimo? Mitä Carolyn ajatteli siitä, että hänen aviomiehellään oli suhde Allen Ginsbergin kanssa? Miten Cassadyt suhtautuivat siihen, että heitä ja heidän elämäänsä käytettiin materiaalina kirjoissa?

 

Carolyn Cassady halusi saada asian lopullisesti käsiteltyä. Siksi hän kirjoitti kaksi omakohtaista muistelmateosta, Heartbeat (1982) ja Off the Road (1990), joissa hän halusi taistella beat-kirjailijoista muodostuneita myyttejä vastaan. Hän väitti, että ihmiset ovat ymmärtäneet idolinsa täysin väärin. Legendoiksi muuttuneet kirjailijat olivat hänen mukaansa surullisia hahmoja, jotka yrittivät elää kunnon elämää mutta epäonnistuivat.

 

”Miten voidaan ihailla ihmisessä sitä osaa, jota tämä itse inhosi?”, hän kysyy dokumentissa.

 

***

 

Carolyn Cassady syntyi kahdesti. Hänen ensimmäinen elämänsä alkoi Michiganissa vuonna 1932 nimellä Carolyn Robinson. Hänen isänsä oli biokemisti ja äiti entinen englanninopettaja. Aikuisena Carolyn kuvaili lapsuudenperhettään arvoiltaan ”viktoriaaniseksi”. Vanhemmat olivat sivistyneitä mutta ankaria, eikä lapsia hellitty tai ylipäätään kosketettu ensimmäisten elinvuosien jälkeen.
 

Carolyn lähti kotoa jo 16-vuotiaana opiskellakseen kuvataiteita ja lavastamista. Denverin yliopistossa hän tapasi nuoren Neal Cassadyn, jolla oli takanaan hurja nuoruus kaduilla, koulukodissa ja vankilassa. Neil oli 19-vuotiaana tutustunut Jack Kerouaciin ja Allen Ginsbergiin ja alkanut haaveilla yliopisto-opinnoista ja kirjailijan urasta.

 

”Ensikohtaamisesta lähtien tiesin, että hän oli minulle se oikea”, Carolyn kirjoittaa Off the Road -kirjassaan.

 

Vaikka Neal oli jo naimisissa, se ei juuri hidastanut suhteen syntymistä. Niin Carolyn Robinsonista tuli 24-vuotiaana Carolyn Cassady. Niin sai alkunsa Carolynin toinen, julkinen, elämä. Vuonna 1957 ilmestyi Jack Kerouacin romaani Matkalla, jossa Carolyn esiintyy roolinimellä Camille, keskeisen henkilön Dean Moriartyn vaimona. Alkuperäisessä versiossa Kerouac oli puhunut suoraan Nealista ja Carolynista. Se versio julkaistiin vuonna 2007 (suomeksi 2012).

 

Salanimistä huolimatta teoksen tiedettiin vuosikymmenten ajan perustuvan todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Myöhemmin Neal ja Carolyn Cassady esiintyivät myös Kerouacin muissa kirjoissa sekä Allen Ginsbergin, John Clellon Holmesin ja Robert Stonen teoksissa – muun muassa. Nealin vaikutus näkyi epäsuorasti kymmenissä kirjoissa, musiikkisanoituksissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa: hän oli kymmenien fiktiivisten henkilöhahmojen esikuva.

 

Kaikkien mielestä Nealissa oli jotain ainutlaatuista. Mutta mitä se oli? Jonkinlainen vaikeasti määriteltävä yhdistelmä innostusta, energiaa ja pyrkimystä kohti uusia ideoita ja seikkailuja. Kerouacin on sanottu tarvinneen Nealia omassa kuolevaisuuden ja katoavaisuuden pelossaan, joka johtui hänen isänsä ja veljensä kuolemasta. Kerouac etsi tapaa olla mahdollisimman elossa, mahdollisimman auki, ja tallentaa kaiken, ennen kuin se katoaisi. Näin hän kirjoittaa Nealista Matkalla-kirjassaan:

 

Sillä ainoat ihmiset joista välitin olivat hulluja ihmisiä, niitä jotka olivat hulluina elämiseen, hulluina puhumiseen, hulluina pelastumiseen, jotka halusivat kaikkea yhtä aikaa, jotka eivät koskaan haukotelleet eivätkä puhuneet kuluneita juttuja vaan jotka paloivat, paloivat, paloivat, paloivat kuin fantastiset keltaiset sähikäiset räjähtäen kaikkiin suuntiin tähtitaivaalla kuin ilotulitusraketti, ja viimeisenä kaiken keskellä pamahtaa hajalle sininen valo ja kaikki sanovat ooo!

 

Neal Cassady ei koskaan kieltänyt ystäviään käyttämästä itseään ja vaimoaan materiaalina. Carolynin muistelmateoksista tulee vaikutelma, että hän jopa tunsi velvollisuudekseen käyttäytyä ystäviensä odotusten mukaisesti ja toimia näiden inspiraation lähteenä. Erityisesti elämänsä loppuvaiheessa odotukset tuntuivat Nealista raskailta. Carolynin mukaan ne olivat yksi syy huumeiden käyttöön: ainoastaan ollessaan sekaisin Neal kykeni esittämään roolia, joka hänelle oli muodostunut.

 

Nuori Carolyn ei kuitenkaan protestoinut omaa rooliaan beat-kirjailijoiden inspiraation lähteenä. Hän ei erityisesti nauttinut siitä, mutta tyytyi osaansa. Carolynin elämässä oli tuolloin akuutimpiakin ongelmia, kuten avioliiton vaikeudet ja perheen elättäminen.

 

Camille esiintyy Matkalla-kirjassa ensimmäisen kerran loikoilemassa eroottisena sängyssä, mustissa pitsialusvaatteissa. Kirjojen vuoksi suuri yleisö on vuosikymmenten ajan nähnyt Cassadyt beat-sukupolven esitaisteilijoina, joiden elämä oli täynnä hurjaa seksiä, huumeita ja spontaania matkustelua ympäri Amerikkaa. Vanhemmiten Carolyn suhtautui tähän hieman huvittuneesti.

”En todellakaan ikinä omistanut niin hienoja alusvaatteita”, hän kertoo Love Always, Carolyn -dokumenttiin taltioidulla yleisöluennolla.

 

Carolynin muistelmateokset ja hänestä tehty dokumentti tuovat esiin toisenlaisen todellisuuden. Tuntuu, että saa vihdoin nähdä tarinan toisen puolen, hieman samalla tavalla kuin Henrik ja Märta Tikkasen kirjat täydentävät toisiaan. Siinä missä Kerouacin Matkalla kuvaa kaverusten hurmioitunutta reissaamista, kertoo Off the Road, mitä Carolyn ajatteli noista matkoista. Näkökulma tuli teoksen ilmestyessä monille yllätyksenä.

”Minulle se tarkoitti sitä, että Neal hylkäsi minut ja lapsensa. Ajattelin eron olevan lopullinen”, hän kirjoitti.

 

Juuri ennen Matkalla-teoksessa ensimmäisenä kuvattua matkaa Neal ja Carolyn olivat asettuneet asumaan San Franciscoon ja saaneet ensimmäisen lapsensa. Neal lopetti työnsä ja lähti ystäviensä kanssa usean kuukauden matkalle, vaikka Carolyn vastusti ideaa. Heidän tyttärensä oli vasta muutaman kuukauden ikäinen.

 

Myöhemmin Cassadyt palasivat yhteen vielä vuosien ajaksi, vaikka Nealin käytöksen vuoksi asuivat välillä erillään. Neal ei koskaan kyennyt lopettamaan avioliiton ulkopuolisia suhteita. Hän saattoi häipyä päiväkausiksi ilmoittamatta olinpaikkaansa tai tuoda prostituoidun kotiin.

 

Carolynin muistelmat rakentavat silti Nealistä kuvaa miehenä, joka epätoivoisesti halusi rakentaa itselleen kunnollisen, säännöllisen elämän. Hän kuitenkin epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Carolynin mukaan Neal ei koskaan sisäistänyt avioliiton ideaa. Yksi syy saattoivat hänen mukaansa olla lapsuuden kokemukset. Nealin äiti kuoli pojan ollessa 10-vuotias, ja hänen isänsä oli alkoholisti, jota lastenkasvatus ei juuri kiinnostanut.

 

***

 

Beat-sanaa käytti ensimmäisen kerran Jack Kerouac vuoden 1948 tienoilla kuvaillakseen ystäviään kirjailija John Clellon Holmesille. Pian sanasta tuli käsite. Beat-kulttuuriksi kutsuttu liikehdintä käsitti muusikoita, kirjailijoita ja taiteilijoita, joita yhdisti kokemus sodanjälkeisestä amerikkalaisesta yhteiskunnasta – erityisesti sen epäkohdista. Liikkeen vaikutus myöhempään populaarikulttuuriin oli huomattava: esimerkiksi Bob Dylan, Beatles ja The Doors saivat beat-taiteilijoilta paljon vaikutteita. Liike oli myös muuttamassa maailmaa. 1950-luvulla Yhdysvalloissa alettiin puhua entistä äänekkäämmin homoseksuaalien ja mustien oikeuksista.

 

Feminismi sen sijaan ei ollut vielä lyönyt läpi.

 

Vaikka beat-kirjailijat ajattelivat olevansa moderneja ja liberaaleja, heille oli itsestään selvää, että naiset jäivät kotiin hoitamaan lapsia, kun miehet reissasivat. Syy ei ollut pelkästään 1950-luvun arvoissa vaan myös käytännön seikoissa: luotettavia ehkäisyvälineitä ei vielä ollut saatavilla. Naiset eivät pystyneet suunnittelemaan elämäänsä. Carolyn sai parikymppisenä unelmiensa työpaikan, puvustajan toimen Hollywoodissa. Hänellä oli kuitenkin jo lapsi ja kaverien kanssa reissaamaan lähtenyt aviomies, joten Carolynin täytyi kieltäytyä ja huolehtia perheestä.

 

Käytännön seikat sikseen: beat oli maskuliininen liike sekä arvoiltaan että estetiikaltaan. Eikä beat-sukupolven joukossa kukaan ollut maskuliinisempi kuin Neal Cassady. Jack Kerouacin mukaan hän oli kapinallinen, symbolinen lännensankari, jollain lailla jopa tiivistymä siitä, mistä Amerikassa oli kyse. Kouluja käymätön, mitään pelkäämätön hurjimus, johon naiset ihastuivat ja jota miehet ihailivat.

Beat-taiteesta tuli suosittua kapinallisuutensa ja moderniutensa vuoksi. Tuo kapina voidaan kuitenkin nähdä myös vanhan maskuliinisuuden ihannointina, ainoastaan uudella tavalla ilmaistuna.

Myös seksuaalinen vapautuminen, josta beat-kirjailijat olivat innoissaan, koski lähinnä miehiä. Neal Cassadyn elämässä seksi oli aina hyvin tärkeää: kirjeissään hän kertoi ystävilleen masturboivansa vähintään viidesti päivässä. Hän myös kannusti vaimoaan aloittamaan suhteen Kerouacin kanssa, mihin tämä aluksi vastentahtoisesti suostui. Jonkin aikaa kaikki kolme asuivat yhdessä.  

 

”Neal halusi jakaa kaikki rakkaansa kaikkien rakkaidensa kanssa”, Carolyn toteaa dokumentissa.

”Suostuin siihen, koska halusin pitää hänet. Myöhemmin huomasin, että ihmisen sydän on suuri, sinne mahtui enemmän asioita kuin olin olettanut.”

 

Carolyn itse ei olisi voinut olla huonommin valmistautunut seksuaalisen vapautumisen aikakauteen. Viktoriaanisen kasvatuksen lisäksi hänen veljensä oli hyväksikäyttänyt häntä teini-ikäisenä, ja omien sanojensa mukaan Carolyn oli siitä lähtien ”täysin frigidi”.

 

”Suostuin seksiin lähinnä saadakseni hellyyttä”, hän kirjoittaa.

 

Teoksessaan Big Sur (1962) Kerouac kirjoitti Evelynistä, jolla oli kaksi aviomiestä. Hahmon esikuva oli Carolyn.

 

Carolyn suhtautui myös huumeisiin nuoresta asti hyvin kielteisesti. Pitkään myös Neal tyytyi satunnaiseen pilvenpoltteluun. Vuonna 1958 Neal kuitenkin tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan hänen tarjottuaan yökerhossa marihuanaa kahdelle siviilipukuiselle poliisille. Vankila-ajan jälkeen Neal ei enää kyennyt palaamaan normaaliin elämään.

 

Silloin hän alkoi käyttää yhä enemmän huumeita, erosi Carolynistä ja kiersi maata kirjailija Ken Keseyn ympärille kerääntyneen Merry Pranksters -joukon kanssa. Tom Wolfe ikuisti tämän ajanjakson hänen elämässään kirjaansa Electric Kool-Aid Acid Test (1968). Neal Cassady kuoli epämääräisissä olosuhteissa Meksikossa vuonna 1968.

 

***

 

Beat-sukupolven kuningatar. Myyttinen muusa. Nainen tarinoiden takana.

 

Näin Carolyn Cassadyä on kuvailtu otsikoissa vuosikymmenten mittaan.

 

Se, kuka oli kenenkin muusa, on kuitenkin monimutkainen kysymys. Rehellisempää olisi sanoa, että useimpien beat-kirjailijoiden muusa ja innoituksen lähde oli Neal Cassady. Hänen energiansa ja puhetyylinsä kanavoitui teoksiin välillä jopa sanasta sanaan. ”Jack Kerouac kirjoitti kuten Neal Cassady puhui”, sanoivat monet aikalaiset: Nealin innoittamana Jack kehitti uuden spontaanin, energisen, vapaan proosatyylin. Miehet viettivät välillä öitä, jolloin he yrittivät kertoa toisilleen absoluuttisesti kaikki ajatuksensa, kaiken mitä heidän mielessään liikkui. He tavoittelivat uudenlaista tietoisuutta ja ilmaisukykyä.

 

Mutta koska muusan ideaan kuuluu perinteisesti feminiinisyys, rooli on jälkikäteen ollut helpompi antaa Carolyn Cassadylle.

 

”Jos tarina on ihmisille tarpeeksi tärkeä, jää totuus aina toiseksi”, lausuu pariskunnan poika John Allen Cassady dokumentissa. Ja mikäpä olisi klassisempaa kuin kaunis vaalea nainen inspiroimassa taiteilijasukupolvea?

 

Neal Cassadysta puhutaan hänen Wikipedia-artikkelissaan ”kirjailijana”, vaikka hän ei elinaikanaan julkaissut juuri muuta kuin kirjeitä ja keskeneräisiä käsikirjoituksia. Hänen omaelämäkerrallinen teoksensa First Third ilmestyi vasta postuumisti vuonna 1971. Ennemmin kuin kirjailija, hän oli jo eläessään monella tavalla ”fiktiivinen” hahmo, josta teini-iästä asti puhuttiin ja kerrottiin tarinoita, jota ihailtiin ja palvottiin.

 

Carolyn sen sijaan on kahdella muistelmateoksellaan kiistämättömästi kirjailija, joka on tarjonnut tärkeän näkökulman beat-aikaan. Carolyn oli tasapainottava tekijä Nealin ja jossain määrin myös Jack Kerouacin elämässä. Kerouac oli rakastunut Carolyniin ja tavallaan myös Cassadyjen pariskuntaan kokonaisuutena. Hän työskenteli ahkerasti niinä aikoina, kun asui heidän luonaan.

 

Carolyn Cassady kuoli 90-vuotiaana vuonna 2013. Sitä ennen hän kerta toisensa jälkeen kielsi koko ”beat-sukupolven” olemassaolon.

 

”Minun mielestäni se on jotain, jonka media ja Allen Ginsberg kehittivät”, hän kirjoittaa muistelmissaan.

 

On ymmärrettävää, että Carolynin näkökulmasta termi kuulostaa hieman typerältä. Hänelle Cassady, Kerouac ja Ginsberg olivat yksilöitä eivätkä mitään yhtenäinen ryhmä.

 

Carolyn ei silti voinut vanhetessaankaan kuvitella elämäänsä ilman beat-kirjailijoiden siihen lyömää leimaa. Hän ei koskaan mennyt uudestaan naimisiin. Vuonna 1992 Carolyn pohti naimattomuutensa syitä kirjailija Victoria Mixonin haastattelussa.

 

”Kenties uuden aviomiehen olisi ollut kiusallista seurata vierestä, kun  kerta toisensa jälkeen joudun käymään läpi aikaisempia suhteitani”, hän sanoi. Mutta lopulta, hän myönsi, hän ei koskaan tavannut ketään, joka olisi ollut yhtä kiinnostava kuin Neal Cassady.

 

Kuvaavaa on myös se, että vaikka Carolyn teki koko elämänsä erilaisia töitä toimistoapulaisen pestistä muotokuvien maalaamiseen ja lavastamiseen, hänen pääasiallinen elantonsa lähde viimeisinä vuosikymmeninä oli yksi filmirulla. Vuonna 1952 Neal Cassady ja Jack Kerouac poseerasivat Cassadyjen kodin edessä valokuvissa, joita on sittemmin käytetty lukemattomissa yhteyksissä. Carolyn otti kuvat ja omisti siksi niiden oikeudet.

 

***

 

Carolyn Cassady muutti vuonna 1983 Englantiin, keskittyi puutarhanhoitoon ja matkusteli satunnaisesti ympäri Eurooppaa. Silti hänen luokseen hakeutui jatkuvasti beat-kirjailijoita palvovia faneja, joihin hän suhtautui päivästä riippuen ymmärtäväisesti tai ynseästi. Vuonna 1999 saapuivat myös kaksi nuorta ruotsalaista elokuvantekijää, Malin Korkeasalo ja Maria Ramström. He halusivat tehdä hänestä dokumentin ja näyttää, miten Carolynin persoona oli miltei kokonaan peittynyt nimien ja roolien taakse.

 

Tuloksena oli Love Always, Carolyn. Nimi tulee allekirjoituksesta, jolla Carolyn päätti kaikki kirjeensä Nealille tämän elämän loppuun asti.

 

Dokumentin ja kirjojen lukemisen jälkeen tuntuu silti, että Carolyn Cassady itse jää piiloon. Vaikka Off the Road -teoksessa on miltei 400 sivua, siinä kerrotaan hyvin vähän hänestä itsestään: pääosassa on jälleen Neal Cassadyn, Jack Kerouacin ja Allen Ginsbergin elämän kuvaus. Hän lainaa pitkiä pätkiä miesten kirjeistä toisilleen ja dokumentoi heidän elämäänsä tarkasti. Paljon tarkemmin kuin omaansa. Tämähän teitä kuitenkin enemmän kiinnostaa, hän tuntuu sanovan.

 

Toki hän avaa mielipiteitään esimerkiksi siitä, millainen olisi ollut hänen unelmiensa avioliitto (verrattuna siihen, millaiseksi avioliitto todellisuudessa osoittautui), mutta inhimillisiä yksityiskohtia teoksessa on vähän. Mitä Carolyn Cassady söi aamiaiseksi? Leikkikö hän lastensa kanssa? Oliko hän katkera, kun joutui nuorena luopumaan urahaaveistaan? Mitä maalaaminen – hänen harrastuksensa vuosikymmenten ajan – hänelle merkitsi?

 

Nämä asiat jäävät salaisuudeksi. Ehkä se on suojelua, ehkä se on hänen oma päätöksensä: niin paljon tämän naisen elämästä on jo julkista, että kaiken ei tarvitse olla.

 

Dokumentista näkee selvästi, että Carolyn oli ainakin vanhemmiten hyvin itsepäinen ja kriittinen. Hän kiukuttelee haastattelijoille ja sanoo vastaan.

 

Sitä on nautinnollista katsoa.

                     

Voi ajatella, että Carolyn Cassady oli eläessään vanki kahdella tavalla. Neal Cassadyn persoona lumosi hänet niin totaalisesti, että usein toistuneesta valehtelusta, pettämisestä ja huonosta kohtelusta huolimatta Carolyn ei kyennyt irtautumaan miehestään ennen kuin oli pakko. Sen jälkeen koitti vuosikymmenten ajaksi toisenlainen vankeus, julkinen rooli osana populaarikulttuurin sankaritarinaa beat-sukupolvesta.

 

Mutta 82-vuotiaana, itsestään kertovassa dokumentissa, hän sentään määritteli itsenäisesti, millä tavalla ja mistä asioista hän halusi keskustella. Vihdoin roolit kääntyivät.  Kymmenien vuosien ajan ihmiset olivat saaneet lukea beat-kirjailijoiden teoksista Carolynista, hänen elämästään ja avioliitostaan.

 

Viimeisen sanan sai hän itse.

 

Juttu on ilmestynyt alunperin Nuoren Voiman numerossa 1/2017