Lovecraftia koronan aikaan
Mielestäni armeliain asia elämässä on ihmismielen kyvyttömyys ymmärtää kaikkea sitä, mitä maailma pitää sisällään. Me elämme tietämättömyyden levollisella saarella keskellä äärettömyyden mustaa merta, eikä meitä ole tarkoitettu matkustamaan kauas. (“Cthulun kutsu”, 156)
Koronaviruspandemian aiheuttama eristys sai monet lukemaan kulkutautikirjallisuutta. Ystävieni kesken oli puhetta Decamerone-videopuhelulukupiiristä, ja Albert Camus’n Ruton lukemisesta pandemian alla tuntui olevan muotoutumassa uusi sukupolvikokemus.
Itse olen lukenut koronan aikaan H.P. Lovecraftin kauhunovelleja. Päätökseen ei vaikuttanut koronatilanne, mutta se on sitä vastoin värittänyt lukukokemusta. Erot jättiläishirviöiden ja mikroskooppisen viruksen herättämien tunteiden välillä ovat yhtä aikaa sekä suuria että yllättävän pieniä.
***
Lovecraftia pidetään niin sanotun kosmisen kauhun isänä. Termillä tarkoitetaan eräänlaista eksistentialistista kauhua, joka syntyy ihmisen ymmärtäessä oman merkityksettömyytensä maailmankaikkeuden suunnattomien voimien edessä. Lovecraft saa aikaan tällaisia mitättömyyden tunteita avaamalla henkilöhahmojensa silmät jonkinlaiselle esoteeriselle tiedolle, joka viittaa iänikuisten ja jättimäisten jumalolentojen olemassaoloon. Liika tieto ja erityisesti omaan maailmaamme kuulumattomien olentojen näkeminen johtaa kertomuksissa useimmiten hulluuteen tai kuolemaan.
Novellien taustalla vaikuttavat jumalhirviöt kuten Cthulu, Azathoth ja Yog-Sothoth ovat ihmiskunnan merkityksettömyyden ruumiillistumia sekä ihmiskeskeisen ja inhimillistetyn Jumalan antiteesejä. Fiktiivisten hirvitysten tehtävä on muistuttaa lukijaa siitä, ettei maailmaa ole luotu ihmistä varten, eikä ikuisuudella ole oikeudenmukaisen isähahmon kilttejä kasvoja. Lovecraftin antihumanistiset ja jopa misantrooppiset novellit päinvastoin vakuuttavat, että maailma ja ikuisuus ovat armottomia ja pienelle ihmismielelle käsittämättömiä.
Käsittämättömyys on Lovecraftin kauhukuvauksien tärkein määre. Hän ei usein käytä paljoa aikaa kaikkein suurimpien ja vaarallisimpien olentojensa kuvailemiseen – ja Lovecraft on kuvauksissaan tavallisesti kaikkea muuta kuin vähäsanainen. Se vähä mitä hän olennoista sanoo painottaa yleensä niiden sanoinkuvaamattomuutta ja yliluonnollisuutta. Monet näistä jumalhirviöistä ovat esimerkiksi niin kolossaalisia, ettei ihmisen muurahaisperspektiivi sovellu niiden hahmottamiseen. Myös niiden nimien on tarkoitus olla ihmisanatomialla mahdottomia ääntää.
Edes Lovecraftin ikonisin jumalolento Cthulu ei ilmesty kuin yhdessä kirjoittajan novellissa, jossa ilmestyksen kokenut mies kuvaa sitä, parhaansa mukaan, sanoinkuvaamattomaksi:
Johansen-paran käsiala melkein pettää tässä kohdassa. Niistä kuudesta miehestä, jotka eivät selvinneet takaisin laivalle, hän uskoo kahden kuolleen silkasta säikähdyksestä tuolla kirotulla hetkellä. Olentoa on mahdoton kuvata – ei ole olemassa kieltä sellaiselle ikuisen mielipuolisuuden kirkuvalle hornalle, kaiken aineen, voiman ja kosmisen järjestyksen ylimaalliselle vääristymälle. Se oli vuori, joka käveli tai vyöryi. Luoja! (“Cthulun kutsu”, 186–187)
Saman kertomuksen alussa tosin nähdään samaa olentoa esittävä savinen korkokuva, jota kuvataan suhteellisen tarkkaan ja paljon konkreettisimmin adjektiivein. Selostus kohdistuu kuitenkin vain kuvaan. Todellisen Cthulun ilmestyttyä se näyttäytyy käsittämättömänä ja sanoinkuvaamattomana, vaikka korkokuvasta puhuttaessa sanat tuntuvat riittäneen mainiosti.
Vastaavasti esimerkiksi novellissa ”Varjo menneisyydestä” kuvataan Yith-avaruusolentoja biologin tarkkuudella. Nämäkin kuvaukset osoittautuvat kuitenkin merkityksettömiksi, kun paljastuu että oliot voivat matkustaa ajan ja avaruuden halki yhden elävän olennon kehosta toiseen. Se mikä näissä olennoissa on pelottavinta ei ole niiden ulkomuoto, vaan se että ne voivat vallata ihmiskehon ja monia muita kehoja pitkään ihmiskunnan kadottuakin.
Kosmisten jumalolentojen tavoin virukset kuuluvat kokemuspiirimme ulottumattomiin.
Lovecraftin pantheonissa on eräänlainen hierarkia, jota erityisesti Lovecraftin mytologiaa myöhemmin laajentaneet kirjoittajat ovat yrittäneet selkeyttää. Hierarkiassa ”Suuret muinaiset”, joihin Cthulukin kuuluu, ovat vähemmän eteerisiä ja kosmisia kuin esimerkiksi Yog-Sothoth tai Azethoth, jotka kuuluvat ajan ja avaruuden ulkopuolelle. Argumentti Lovecraftin luomusten käsittämättömyydestä pätee erityisen hyvin jälkimmäisten olentojen kohdalla, vaikka käsittämättömyyden teema toistuu useiden muidenkin luomusten yhteydessä.
***
Kosmisten jumalolentojen tavoin virukset kuuluvat kokemuspiirimme ulottumattomiin. Virukset ovat käsittämättömän pieniä, eikä niitä ei voi nähdä tai tuntea, joten niiden läsnäolo ei yleensä ole ihmisten mielessä. Ne kuuluvat eräänlaiseen olemassaolon substraattiin. Pandemia on ollut poikkeustila myös siinä mielessä, että se on saanut valtavan määrän ihmisiä tiedostamaan mikrobien maailman jatkuvasti kuin bakteerikammoiset henkilöt. Jatkuva puhe pandemiasta on johtanut monella lähes pakko-oireista häiriötä lähenevään viruskammoon, jota voisi verrata hulluuteen, jonka Lovecraft langettaa liikaa tietävien hahmojensa ylle.
Yog-Sothoth, joka ei sijaitse aineellisessa maailmassa, voisi hyvinkin olla tappava viruskanta
Useampien Lovecraftin jumalolentojen tavoin pandemian aiheuttaneita viruksia ei tarvitse nähdä, eikä niiden läsnäoloa millään tavoin kokea, tunteakseen niiden aiheuttamia pelon ja vastenmielisyyden tunteita. Lovecraftin jumalhirviöt nimittäin usein vaikuttavat ihmismaailmaan ja herättävät tarinoiden hahmoissa pelkoa tarvitsematta ilmestyä itse näiden eteen. Esimerkiksi Yog-Sothoth, joka ei sijaitse aineellisessa maailmassa, voisi hyvinkin olla tappava viruskanta: se piilee ihmisaistein havaittavan maailman tuolla puolen, mutta saattaa ajoittain vaikuttaa pahaa aavistamattomien ihmisten elämään, aivan kuin sairaus.
Kaikki ovat varmasti nähneet viimeistään yläasteella esimerkiksi bakteriofagiviruksen avaruusluotainta tai -olentoa muistuttavan havainnekuvan, joka voisi hyvinkin sopia kuvitukseksi Lovecraftin kauhutarinaan. Koronavirus ei ole sen hassumpi. Virukset eivät kuitenkaan kuulu ihmisen kokemusmaailmaan muuten kuin sairauden aiheuttajina. Tarkat elektronimikroskooppikuvat vievät katsojan kauas arkikokemuksesta mielikuvituksen rajamaille. Viruksen representaation siis saattaa nähdä kuin kohokuvan ”Cthulun kutsu” -novellissa, mutta aivan kuten Cthulua, virusten todellista kokoa ja maailmaa on kuvista huolimatta vaikea ymmärtää.
Tietämättömyys on avaruusolentomaisia viruksiakin pelottavampaa, jolloin esimerkiksi riivauksen diagnoosi tuntuu turvallisemmalta kuin vaille selitystä jääminen.
Koska virukset lymyävät omassa maailmassaan ihmisten ulottumattomissa, niiden sairastuttavia vaikutuksia ihmisiin on vuosituhansia luultu mitä erinäisimpien voimien aiheuttamiksi miasmoista hajuihin ja ruumiinnesteiden epäsuhdanteisiin. Ihmisen sairastuessa tiedetään, että jokin on pielessä, mutta syy jää useimmiten pimentoon. Lovecraft tunsi hyvin tuntemattoman ja kauhun välisen yhteyden, mikä tulee erityisen hyvin esille esseessä “Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa”, jonka hän avaa väitteellä “Ihmiskunnan vanhin ja voimakkain tunne on pelko, ja pelon vanhin ja voimakkain muoto on tuntemattoman pelko.” Tietämättömyys on avaruusolentomaisia viruksiakin pelottavampaa, jolloin esimerkiksi riivauksen diagnoosi tuntuu turvallisemmalta kuin vaille selitystä jääminen.
Ajatus käsittämättömistä ilmiöistä ja ihmismaailman ulkopuolisista olennoista kiehtoi Lovecraftia läpi hänen tuotantonsa. Lovecraftia kiinnostivat esimerkiksi valon ja äänen aallonpituudet, jotka jäävät ihmisen kokemusmaailman ulkopuolelle. Maailmassa on mielin määrin tällaisia voimia ja ilmiöitä, joista meillä on vain teoreettista tietoa. Lovecraft leikitteli niillä jatkuvasti kertomuksissaan. Esimerkiksi novellissa “Väri avaruudesta” hän pyrki luomaan avaruusolentoja, jotka eivät pohjaudu mihinkään ihmisen tuntemaan. Hän inspiroitui havaittavan värispektrin ulkopuolelle jäävistä aallonpituuksista, joihin hän liitti tarinassaan yliluonnollisia ominaisuuksia.
Se ei ollut saapunut niistä tähdistä ja maailmoista, joita voimme maapallolta tarkkailla teleskoopeillamme ja kuvata kameroillamme. Se ei ollut peräsin taivaasta joiden liikkeitä ja ulottuvuuksia tähtitieteilijämme mittaavat tai jotka he katsovat liian valtaviksi mitattaviksi. Se oli vain väri avaruudesta – pelottava sanansaattaja äärettömyyden hahmottomista valtakunnista tuntemamme maailmankaikkeuden tuolta puolen; valtakunnista joiden pelkkä olemassaolo sekoittaa ajatuksemme ja turruttaa meidät näkymillä pimeyden kuiluista, jotka se heittää kauhistuneiden silmiemme eteen. (”Väri avaruudesta”, 63)
***
Sekä koronavirus että Lovecraftin fiktio aiheuttavat eräänlaista epävarmuuden ja päättymättömän jännityksen kauhua. Siinä missä kauhutarinat yleensä sallivat katharsiksenomaisen vapautuksen murhan tapahduttua tai hirviön tultua esiin, Lovecraft ei yleensä laukaise luomaansa jännitettä. Yksittäisissä kertomuksissa hirviö paljastaa kasvonsa tarinan lopussa, mutta ilmestyksen kokeneen henkilön kuoltua tai tultua hulluksi, kauhun todellinen aiheuttaja palaa aina salaperäiseen elämäänsä piilossa ihmissilmiltä. Tällaisen kertomuksen kauhu ei synny päähenkilön kohtaamista koettelemuksista, vaan kontrastista mitättömien, tietämättömien ihmisen ja anti-antropomorfisten jumalolentojen välillä.
uutta tuntematonta viruskantaa voisi pahimmassa tapauksessa verrata invaasioon ulkoavaruudesta.
Kuten jo edellä todettiin, Lovecraftille pelottavinta on tietämättömyys ja ajatus siitä, ettei kaikki maailmassa ole ihmisen tunnettavissa ja ymmärrettävissä. Myös sairastuminen heijastaa näitä pelkoja, sillä potilas ei yksin voi saada varmaa tietoa sairautensa syystä. Nykyään tiedetään yhä enemmän bakteereista ja viruksista, mutta uutta tuntematonta viruskantaa voisi pahimmassa tapauksessa verrata invaasioon ulkoavaruudesta. Koronaviruksen kauhu ei ole vain viruksessa itsessään – tartuntahan on useimmille vaaraton – vaan siinä mitä se symboloi, siis mikrobien tuntemattomassa kirjossa ja niiden kasvavassa diversiteetissä. Koronavirus edustaa kaikkia niitä mikroskooppisen pieniä olentoja, jotka lymyävät kaikkialla ympärillämme piilossa ihmisten katseilta.
Pandemiat eivät ole kauhutarinoille tuntematon aihe, mutta niiden aiheuttama kauhu ei useimmissa tapauksissa ole kosmista lovecraftilaisessa mielessä. Paras esimerkki tavasta, jolla viruksia yleensä käsitellään kauhukertomuksissa ovat zombit, jotka etenkin nykytulkinnoissa ovat usein pandemioiden satoa. Zombin hahmo tekee mikrobeista konkreettisen vaaran, jonka kanssa voi joutua kasvotusten. Se muuttaa pandemian toivottomuuden mesoskooppiseksi toimintaseikkailuksi, jossa vaaraa voi vaikka ampua tai päästä juoksemalla pakoon. Viruksen ei kuitenkaan tarvitse muuntaa ihmisiä hirviöiksi aiheuttaakseen kauhua. Pelkkä ajatus pysäyttämättömästä pandemiasta on omalla tapaa kauhistuttava. Virukset jäävät zombitarinoissa useimmiten taka-alalle, mutta moni kauhutarina muuttuisi huomattavasti ahdistavammaksi, jos zombien sijaan korostettaisiin virusten kammottavuutta.
***
Kiinnostavin yhtymäkohta Lovecraftin novellien ja Covid-19 -pandemian välillä on käsittämättömien mittakaavojen aiheuttama vieraannuttava ahdistus. Siinä missä Lovecraftin kauhu juontuu käsittämättömän suuresta, virologinen kauhu on peräisin käsittämättömän pienestä. Molemmat osoittavat kuinka skaalojen ajatteleminen on itsessään ahdistavaa.
Lovecraftin pantheonista mainittakoon “ylimmäinen hahmoton tuhooja, pohjimmainen kaos, joka rienaa ja kuplii äärettömyyden ytimessä – kahleeton1 demonisulttaani Azathoth” (”Tuntematon Kadath”, 204), joka elää ajan ja avaruuden ulkopuolella.
uusi näkökulma laittaa ihmisen pohtimaan omaa paikkaansa maailmankaikkeuden skaalassa.
Azethothin herättämään kosmiseen kauhuun verrattavaa äärimäisen pienen aiheuttamaa kauhua havainnollistavat erityisen hyvin kvanttimekaniikan hämmentävät ilmiöt, jotka ovat ristiriidassa ihmisen arkiymmärryksen kanssa ja toimivat vastoin kaikkea tuttua ja turvallista. Sekä Lovecraftin tarinoiden että mikrobien herättämä pelko johtuu eräänlaisesta vieraantumisen tunteesta. Kauhun tunne syntyy siitä, että arki rikkoutuu ja ihminen joutuu luopumaan turvallisesta mesoskooppisesta ympäristöstään. Maailma ei yhden kumouksellisen hetken seurauksena ole sama kuin ennen, ja uusi näkökulma laittaa ihmisen pohtimaan omaa paikkaansa maailmankaikkeuden skaalassa. Lovecraftin novelleissa päähenkilölle paljastuu jotakin salaista tietoa maailmankaikkeuden järjestyksestä, kun taas epidemian tapauksessa ihminen joutuu kohtaamaan kuolevaisuutensa mitättömän pienen uhan edessä. Ihminen joutuu huomioimaan mikroskooppisen maailman, joka tavallisesti pysyy poissa mielestä ja kysymään itseltään, miten jokin niin pieni voi selättää jotakin näin suurta.
Sekä koronavirus että Lovecraftin jumalhirviöt todistavat kuinka koko on ahdistavaa pelkässä käsittämättömyydessään. Äärimmäiset mittasuhteet saavat ajattelemaan ihmisen paikan merkityksettömyyttä. Koronaviruksen ja Lovecraftin jättiläishirviöiden väliin jäävä ihminen ei ole ainoastaan merkityksettömän pieni, vaan myös osa skaalaa, joka yltää sekä suuruuden että pienuuden osalta käsittämättömiin ulottuvuuksiin.
ihminen on oman voimakäsityksensä perusteella tottunut priorisoimaan koon antamaa ylivoimaa.
Hämmästyksen, ahdistuksen ja jopa kauhun tunteita voivat siis yhtä hyvin herättää äärimmäisen pienet asiat, mutta ihminen on oman voimakäsityksensä perusteella tottunut priorisoimaan koon antamaa ylivoimaa. Suurin asettuu ihmisen hierarkioissa päällimmäiseksi, koska sillä on suorassa kokemusmaailmassamme yleensä valtaa pienempään nähden. Tällainen ajattelu jättää huomioimatta mikrobit, jotka yksittäisinä eliöinä ovat niin pieniä, ettei niitä voi tuhota perinteisin voimakeinoin. Viruksellakin on heikkoutensa, mutta käsien peseminen on kaukana nyrkkitappelusta tai tallomisesta. Koostaan huolimatta mikroskooppiset eliöt voivat kuitenkin tappaa ihmisiä ja meitä huomattavasti suurempia olentoja. Epidemiat ja pandemiat voivat olla yhtä mahtavia ja murhanhimoisia kuin raivoavat jumalat. Lovecraftin tavoin koronavirus osoittaa, että ihminen on maailman armoilla, vaikka tahtoo uskoa olevansa vapaa luonnon herra. Lovecraftin tuotantoa on näistä syistä tutkittu paljon ylevän käsitteen kautta.
Filosofi Edmund Burken mukaan ylevän tai subliimin (the sublime) käsite kuvaa kohteita, jotka liikuttavat ihmismieltä kauniita asioita voimakkaammin. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi henkeäsalpaavat vuoret tai ukkosmyrskyt avomerellä. Ylevän kokemukseen liittyy Burken mukaan yleensä vaaran tunne, joka yhdistyy esteettiseen kokemukseen synnyttääkseen aivan omalaatuisen lähes uskonnollisen tuntemuksen.
Lovecraftin kosmista kauhua on pidetty ylevyyden äärimmäisenä ilmentymänä, koska siinä korostuvat ihmisen pienuuden ja merkityksettömyyden kokemukset yliluonnollisten ja kosmisten voimien edessä. Ajatus ihmisen mitättömyydestä seuraa itsereflektiosta, jota Burke uskoo ylevän aiheuttavan kokijassaan. Ylevä saa ihmisen pohtimaan itseään, kun taas kaunis vie ihailijan huomion poispäin itsestään ja kohti kaunista kohdetta.
Virusten ajatteleminen voi herättää samanlaisia tunteita kuin jumalhirviöt, joiden piittaamattomuuden armosta ihmiskunta jatkaa elämäänsä
Lovecraftin kertomusten todellinen kauhu ylittää yksittäisten novellien tapahtumat. Ne eivät ainoastaan saa pelkäämään hirviöitä vaan itse elämää, ihmisenä olemista, kenties olemista sinänsä. Virusten ajatteleminen voi herättää samanlaisia tunteita kuin jumalhirviöt, joiden piittaamattomuuden armosta ihmiskunta jatkaa elämäänsä. Kyse on pienuuden ylevyydestä: näkymättömien voimien tappavasta voimasta sekä ihmiskunnan merkityksettömyyttä tähdentävästä skaalasta, joka ulottuu universumin synkkyydestä kvanttihiukkasten logiikkaa koettelevaan mielettömyyteen. Vaikkei Covid-19 ole suurimmalle osalle maailman väestöä tappava tauti, se on näyttänyt helvetilliset seiväskyntensä ylikuormittamalla terveydenhuoltopalveluita ja aiheuttamalla taloudellisia ongelmia niin yrityksille kuin yksittäisille talouksille.
Kosminen kauhu ja ylevyys on perinteisesti yhdistetty käsittämättömän suureen. Viimeisin pandemia on kuitenkin osoittanut, että ihmisen ei ole syytä pelätä mitättömyyttään ainoastaan pienuutensa suhteen, sillä häntä uhkaa myös mikroskooppinen maailma, joka on aivan yhtä vaarallinen ja mystinen kuin aava kosmos.
Lovecraft avaa novellinsa ”Kammottu talo” toteamuksella ”Äärimmäisessäkin kauhussa piilee usein ironia.” Ylevän ironia on siinä, että keskittyessämme suureen, valtavaan ja kolossaaliseen, siitä on jäänyt koko toinen puolikas pimentoon.
***
Kirjallisuus
Burke, E. A Philosophical Enquiry Into the Origin of Our Ideas of the Sublime and Beautiful. Oxford University Press, 2015
Lovecraft, H.P. Necronomicon: The Best Weird Tales of H.P. Lovecraft. Gollancz 2008
Lovecraft, H.P. Kootut teokset 1. Suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä (Osmo Saarinen). Jalava, 2009
Lovecraft, H.P. Kootut teokset 2. Suom. Ulla Selkälä & Ilkka Äärelä. Jalava 2010
Lovecraft, H.P. Kootut teokset 5. Suom. Matti Rosvall & Ilkka Äärelä. Jalava 2013
Lovecraft, H.P. Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Suom. Juri Nummelin. Savukeidas 2013
- 1. Tässä kohtaa on pakko korjata suomennosta. Sana “boundless” merkitsee tässä varmasti pikemmin “rajatonta” kuin “kahleetonta”. Muun muassa tästä syystä Azethothin on selvästi tarkoitus olla jossakin mielessä valtava, vaikka se on myös ajan ja avaruuden tuolla puolen.
