Pikku Nemecsek – eli kuinka kirjoittaa lapsuuden sodista?

Pojat ryntäävät oppitunnilta ulos sotimaan. Tämä toistuu sukupolvesta toiseen. Mutta onko kukaan kronikoinut voittoja ja tappioita? Esseessä luetaan Ferenc Molnárin klassikkoromaania Koulupoikia.

Ihminen sitä vastoin on, kuten aiemmin totesimme, jumalan leikkikaluksi kokoonpantu, ja juuri tämä on hänessä parasta. Niinpä jokaisen miehen ja naisen tulisi elää elämäänsä tämän laatunsa mukaisesti, kauneinta leikkiä leikkien, aivan toisella mielellä kuin nyt. – Platon, Lait 1

                                          

J

Gaius Julius Caesarin Gallian sota kuului latinan opintojen lukemistoon. Vuosisatojen ajan siinä kuvatut sotaretket ovat ruokkineet koulupoikien mielikuvitusta. Kun opettaja on laskenut oppilaat vapaiksi, he ovat juosseet puumiekkoineen omiin taisteluihinsa.

Missä siis on jonkun koulupojan kirjoittama Gallian sota? Jos Caesarin teos asettaa mallin leikeille, miksei myös muistiinpanoille noista leikeistä?

On vain muistelmakirjallisuutta, jossa lapsuuden leikit ovat pelkkä välivaihe matkalla aikuisuuteen.

Sikäli kuin tällaisia kirjoituksia saattaa löytyäkin, ne eivät ole kanonisoituneet, ja tämä tuskin johtuu ilmaisun kömpelyydestä, pikemminkin siitä, että lasten omia asioita pidetään yhdentekevinä. Entä aikuisena kirjoitetut selonteot poikavuosien sotaleikeistä? Plutarkhoskin kirjoitti Kuuluisien miesten elämäkertoja yli sata vuotta tapahtumien jälkeen.

On vain muistelmakirjallisuutta, jossa lapsuuden leikit ovat pelkkä välivaihe matkalla aikuisuuteen. Ikään kuin Caesarin olisi kirjoitettava koko elämänhistoriansa ennen muutamaa sanaa Gallian retkistä.

 

A

Ehkä on sentään ainakin yksi lapsuusvuosien Gallian sota, Ferenc Molnárin romaani Koulupoikia (1907).2 Sen kertoja muistelee vuotta 1889 Budapestissä, jossa Paavalinkadun pojat leikkivät grundiksi kutsutulla tyhjällä tontilla.

Grundia uhkaa vaara, kun punapaidoiksi kutsuttu kilpaileva poikajoukko päättää valloittaa sen. Punapaidat ovat pitäneet majaansa Kasvitieteellisen puutarhan saarella, mutta siellä ei mahdu pelaamaan palloa. Paavalinkadun pojat tekevät saarelle vakoiluretkiä, paljastavat joukostaan petturin, rakentavat varustuksia ja valmistautuvat grundin puolustamiseen. Lopun suuressa taistelussa hiekkapommit lentävät ja pojat ryntäävät juoksuhaudoista toistensa kimppuun.

Joku ruokkii ja vaatettaa leikkijät. Maailmanhistorian valtiot ovat elonkehän ruokkimia ja vaatettamia. Elonkehää kannattelevat ilmakehä ja eräät kiertoradat.

Kaiken aikaa kerrontaa sävyttää ironinen kaksoisvalotus. Pojat suhtautuvat vakavasti omiin asioihinsa – olipa sitten kyse grundin puolustamisesta tai heidän yhdistyksensä pöytäkirjan kirjoitusasusta – mutta kertoja tähdentää toistuvasti, että kyse on isompien jäljittelystä: ”Niin he olivat perustelleet sotansa syyn aivan niin kuin oikeilla sotilaillakin on tapana. Venäläiset olivat tarvinneet merialueita, siksi he ryhtyivät sotaan japanilaisten kanssa. Punapaidat tarvitsivat pallokentän, ja kun sitä ei löytynyt, he aikoivat hankkia sellaisen sotimalla.”

Pieni postitorvi kuulostaa ”oikealta sotatorvelta”. Paavalinkadun poikien johtaja János Boka on ”niin kuin oikea historiankirjojen sotapäällikkö”. Punainen paita tekee vastustaja Feri Átsista ”aivan Garibaldin tai muun oikean taistelijan näköisen”.

 

L

Nuorukaiset virnuilevat pienemmilleen, jotka matkivat heidän leikkejään. Aikamiesten ympyröissä hymyillään pojille, jotka esittävät miehiä. Hovi nauraa porvareille, joiden seurapiirit jäljittelevät hovia. Suurvallan kuningas pilkkaa pienemmän valtion isottelevaa johtajaa. Mutta kuningas itse esittää aurinkoa.3

Tietyt kehät asettuvat sisäkkäin. Joku ruokkii ja vaatettaa leikkijät. Maailmanhistorian valtiot ovat elonkehän ruokkimia ja vaatettamia. Elonkehää kannattelevat ilmakehä ja eräät kiertoradat. Ulompi kehä määrää sisempää, ja joskus sisempi jäljittelee ulompaa.4

Liian vakavaksi äityessään jäljittely alkaa näyttää naurettavalta. Koulupoika ”oikeana sotapäällikkönä”. Oikea sotapäällikkö leikkimässä jumalaa.

Sittenkin ulompi kehä saattaa toisinaan hellittää ankarimmasta määräysvallasta. Syntyy vapauden taskuja. Kun Molnárin romaanissa välituntikello pärähtää soimaan ja oppilaat ryntäävät käytävälle, opettaja Rácz menee ”takaisin luonnontieteen varastoon”. Ovensuusta opettajaa tuijottavat lasisilmäiset täytetyt eläimet ja peränurkan ”hiljainen mutta kauhunsekaista kunnioitusta herättävä aarre: kellertävä ihmisen luuranko.”

Tämä on yksi herttaisimpia ulomman kehän kuvauksia kirjallisuudessa. Eivätkö nälänhädät, kulkutaudit, tuhkapilvet, aurinkomyrskyt – kaikki se mikä pakottaa elämään ulomman kehän mielivallan alla – mene aina välillä takaisin luonnontieteen varastoon?

 

D

Koulupoikia alkaa täsmällisellä ajanilmauksella: ”Varttia vailla yksi iltapäivällä, monen pitkän ja epäonnistuneen kokeilun jälkeen, tapahtui kemianluokan opettajanpöydällä kauan odotettu ihme”. Kellonaika toistuu heti seuraavassa virkkeessä: ”Täsmälleen samaan aikaan, varttia vailla yksi – –”

Pojat katsovat ikkunasta näkyvää kirkontornia, ”jonka minuuttiviisari eteni hitaasti mutta varmasti kohti kahtatoista.” Samalla avonaisesta ikkunasta kuuluu posetiivarin sävelmä, raitiovaunun kuljettajien torvien toitotus ja palvelustyttö lauleskelemassa ”tietenkin aivan toista kappaletta kuin mitä posetiivi soitti”.

Ette voi kuvitellakaan. Vaikka käsillä on romaani, kuvittelemisen harjoitus?

Opettaja Rácz käskee sulkemaan ikkunan, koska posetiivinsoitto tuntuu ilkkuvan opettajalle, ”ettei hänen määräysvaltansa ulottunut siihen”. Koulun aika on kellon mittaamaa aikaa, joka on pojille yhtä ehdoton kuin taivaalla kiertävät aurinko ja kuu. Ulkoa kantautuvat päällekkäiset sävelmät edustavat toisenlaisia aikoja.

Koulupäivän päätyttyä Paavalinkadun pojat juoksevat grundille leikkimään. Ja kun Geréb-niminen petturi kerran juoksee sieltä pois ja ”katoaa näkyvistä”, kertoja mainitsee hänen juoksevan ”Kehätielle”.5 Grundilla politikoidaan, rakennetaan, urheillaan ja harjoitetaan sotataitoja ja se kaikki on kokonainen pieni elämä. Mutta kuinka sen voisi käsittää? Pienen elämän ja sen, ettei se ole pieni.   

 

A

 

Grund… Miten te unkarilaisen alangon kasvatit voisittekaan käsittää, mitä yksi tyhjä tontti voi merkitä Pestissä eläville pojille. Teidän ei tarvitse kuin ottaa pari askelta ja olette jo äärettömällä lakeudella, sen valtavan sinisen kuvun alla, jota taivaankanneksi kutsutaan. Teidän silmänne ovat tottuneet katsomaan etäisyyksiin, te ette ole eläneet puristuksissa korkeiden kerrostalojen keskellä – ei, te ette voi kuvitellakaan, mitä yksi tyhjä tontti voi merkitä pestiläispojille.

Ette voi kuvitellakaan. Vaikka käsillä on romaani, kuvittelemisen harjoitus? Ei, ette voi. Niin täydellisesti Molnár soveltaa sisäkkäisten kehien perspektiivioppia.

Sillä keitä oikeastaan ovat nuo unkarilaisen tasangon kasvatit, jotka elävät ”valtavan sinisen kuvun alla”? Ulomman kehän asukkaita, Unkarin valtion kansalaisia, aikuisia sanalla sanoen. Aikaihmisten elämänpiiri on ”ääretön lakeus” verrattuna koulupoikien ympyröihin, ja siksi aikuisten on mahdoton nähdä grundia niin kuin koulupojat.

”Heille tuo alue on valtava tasanko, se on heidän ääretön lakeutensa. Heille grund merkitsee vapautta.”

Aikuinen ei voi lukea lauseita ilman ironiaa, sillä hän on astunut kehien välisen rajan yli, ja rajan takaa grund vaikuttaa kaikkea muuta kuin äärettömältä. Aikuisuus ei viime kädessä ehkä edes ole muuta kuin uskoa tähän rajaan, uskoa siihen, että on lapsia ja aikuisia ja että lasten asiat ovat leikkiä ja aikuisten asiat vakavia.6 Siksi aikuiselle lukijalle ei voi kirjoittaa grundista suoraan, vaan tarvitaan jonkinlainen kaunokirjallinen silmänkääntötemppu. Pikku Nemecsek. Tämän romaanin ”hiljainen, mutta kauhunsekaista kunnioitusta herättävä aarre”.

 

B

Vaalea ja heiveröinen Ernö Nemecsek on grundin ainoa sotamies.7 Hän joutuu yksin kokemaan kapteenien, yliluutnanttien ja luutnanttien komennot, kurinpalautukset ja rangaistukset.

”Sen jälkeen kun seura on perustettu, kaikista on tehty upseereita, vain minä olen vieläkin pelkkä sotamies, jota kaikki komentavat… ja minun pitää tehdä yksin kaikki… ja… ja… mustassa kirjassakin… on… aina minun nimeni… minä olen… minä olen koira…”, Nemecsek nyyhkyttää asennossa seisten.

Leikeissä nimittäin sopii kuolla monella tapaa, kunhan vain ei heitä henkeään niin, että tulee hautaan kuopatuksi ja liha mätänee luiden ympäriltä.

Hänen surkeutensa ja tunteellisuutensa ei kuitenkaan ole tarkoitus herättää lukijassa pelkästään sääliä.8 Ne ovat myös ehtona sille, että Nemecsek ottaa leikin vakavammin kuin kukaan muu pojista tai aikuinen lukija. Yhdistyksen epäreilusta päätöksestä Nemecsek kertoo ”tukahtuneella äänellä”. Piileskellessään punapaidoilta hän ”vapisee kauhusta”. Nähdessään petturuutta hänen ”sydämeensä koskee niin kovin”.

Tälle kaikelle voisi vain alentuvan hyväntahtoisesti hymyillä, ellei Nemecsek menisi rikkomaan kaikkein keskeisintä leikkejä koskevaa tabua. Leikeissä nimittäin sopii kuolla monella tapaa, kunhan vain ei heitä henkeään niin, että tulee hautaan kuopatuksi ja liha mätänee luiden ympäriltä.9

 

A

Oppitunnin jälkeen opettaja käskee osan pojista luokseen opettajainhuoneeseen. Ulkoa kuuluu kotiin juoksevien koululaisten onnellinen mekastus, ja taas kerran opettaja vaatii sulkemaan ikkunan. Huoneeseen laskeutuu pelottava hiljaisuus.

 ”Opettaja Ráczin ääni kuului kuin haudasta: – Te olette perustaneet jonkinlaisen seuran.”10

Yhdistys hiukan huvittaa opettajaa, mutta hänen täytyy olla ankara, sillä poikien omat seurat on kielletty.

Vastahakoisesti pojat kertovat, että he kuuluvat Kittiyhdistykseen, joka kerää kittiä ikkunoiden pielistä. Kukin vuorollaan jäsenet ovat velvollisia pureskelemaan kittiä, jotta se ei kuivuisi ja kovettuisi. Minkä tähden kittiä oikein kerätään, se jää sekä opettajalle että lukijalle epäselväksi.11

Yhdistys hiukan huvittaa opettajaa, mutta hänen täytyy olla ankara, sillä poikien omat seurat on kielletty: ”Opettaja tarkasteli leimasinta. Siihen oli kirjoitettu: ’Kitinkokoojien Yhdistys, Budapest, 1889’. Opettaja Rácz nielaisi hymynsä ja pudisti päätään.”

Hymy nielaistaan tulevaisuutta varten, kun pojat ovat varttuneet kylliksi, jotta voivat itsekin hymyillä kittiyhdistyksensä lapsellisuudelle. Mutta ennen sitä Nemecsek kuolee.

Hän kastuu vakoiluretkien aikana ja sairastuu keuhkokuumeeseen. Sairasvuoteeltaan hän pakenee taistellakseen grundin puolesta ja pian sen jälkeen heittää henkensä. Opettajan hymyä hän ei koskaan näe.12

 

O

”Nyt oli varmaa, että hän ei nähnyt eikä kuullut mitään, mitä tapahtui hänen ympärillään”, kertoja toteaa Nemecsekin kuoltua. Virkkeeseen sisältyy koko romaanin spekulatiivinen havainto-oppi. Piirretään ulompi kehä (”hänen ympärillään”). Asetetaan havainnoija (”nähnyt ja kuullut”). Varmistetaan havainnoijan paikka sisemmälle kehälle (”nyt oli varmaa”).

Jos grundin haluaisi nähdä Nemecsekin lailla, aikuisen lukijan olisi häivytettävä itsensä pois.

Toisille pojille, jotka kasvavat aikuisiksi ja siirtyvät ulommalle kehälle, kamppailu grundilla näyttäytyy myöhemmin vain harjoituksena todellisen isänmaan puolustamiseen. Nemecsekille se on ainoa oikea sota. Historiankirjojen taistelut jäävät hänelle yhtä myyttisiksi kuin aikuisille sotilaille saagojen sotatantereet tai jumalten väliset kahnaukset.

”Grund on minun maani! Te ette ymmärrä, sillä te ette ole koskaan taistelleet isänmaan puolesta!” Nemecsek parahtaa sairasvuoteella vanhemmilleen. Se voi vaikuttaa hupsulta, hölmöltä tai ehkä arveluttavalta, mutta koskaan sitä ei koe aivan niin kuin Nemecsek. Silti hän on siellä. Todistamassa toisenlaisesta järjestyksestä. Hänelle grund on kotimaa itsessään ja Budapest katoaa taustalta.13

Ja ei vain Budapest, vaan myös vuoden 1889 Unkari, sen aikuiset ja kaikki aikuiset näiden jälkeen, mukaan lukien aikuinen lukija itse. Jos grundin haluaisi nähdä Nemecsekin lailla, aikuisen lukijan olisi häivytettävä itsensä pois. Aikuiselle koulupoikien grund on olemassa vain spekulatiivisesti, ja Nemecsek on tuon spekulaation silmät ja korvat.

Tarinan tasolla pikkupoika, romaanin funktioissa spekulatiivinen havainnointilaite. Kertoja sekoittaa kaksi tasoa niin, että kuoleman yhteydessä hän ei edes muista mainita poikaparan sielua, ainoastaan aistielimet: ”Enkelit olivat tulleet hakemaan kapteeni Nemecsekin näön ja kuulon, ja ne vietiin sinne, missä vain Nemecsekin kaltaiset kuulevat suloista musiikkia ja näkevät kimmeltäviä valoja.”

 

T

Grundin portilla on vastassa yövahti, juoppo slovakki nimeltä Janó. Enemmän kuin ihmiseltä hän vaikuttaa taruolennolta kahden kehän rajalla. Sekä Janó että poikien johtaja János Boka – portilla odottava yövahti ja poika joka jättää pian lapsuuden taakseen – lienevät saaneet nimensä Janukselta, antiikin roomalaisen mytologian muutoksen, alkujen ja loppujen sekä porttien ja oviaukkojen jumaluudelta.14

Nemecsekin kuoleman jälkeen Boka näkee yövahdin parakissa outoja kojeita ja kysyy, kenen ne ovat. ”Nuo vai?” vastaa Janó. ”Herra rakennusinsinöörin.”

Opettajan ja vanhempien valta on kumottavissa, jopa kellot voi pysäyttää. Mutta on toisia rautaisia lakeja.

Grundille aiotaan rakentaa. Tontti, jota pojat ovat puolustaneet sankarillisesti, ”hylkäsi heidät noin petturimaisesti, otti niskoilleen suuren kerrostalon ikuisiksi ajoiksi.” Rakennusinsinöörin taustalla kummittelee välinpitämättömän demiurgin hahmo – sana viittasi alun perin juuri käsityöläiseen tai rakennusmestariin. Koulupoikien läpi kulkee salainen, gnostilainen pohjavirta.15

Opettaja Rácz määrää pojat saapumaan Nemecsekin hautajaisiin ”seuraavana iltapäivänä kello kolmelta”. Romaani alkaa ja loppuu täsmällisiin ajanilmauksiin, kellotaulun kehä sulkee sisäänsä koululaiset, niin kuin taivaankansi planeetan asukkaat. Boka tuijottaa vakavana eteensä ”ja vasta nyt alkoi hänen lapsenmielensä tajuta, mitä oikeastaan tarkoittaa elämä, jonka palvelijoita me kaikki olemme”.

Boka siirtyy ulommalle kehälle. Jos hän aikaisemmin ”palveli” vanhempiaan tai opettajaansa, nyt hän alkaa palvella ”elämää”. Opettajan ja vanhempien valta on kumottavissa, jopa kellot voi pysäyttää. Mutta on toisia rautaisia lakeja. Maa kiertää aurinkoa ja aurinko rataansa, eikä Boka voi vaikuttaa taivaankappaleiden kulkuun.  

 

H

Vähitellen valkenee, mitä tarkoittaa, että nämä nuorukaiset ovat Paavalinkadun poikia. Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä apostoli Paavali kirjoittaa: ”Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunaan soidessa; sillä pasuuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.”

Opettaja ”kuin haudassa”. Kuolleen kielen läksy. Ja myös he itse.

Molnárin romaani kertoo toisen salaisuuden, hiljaisemman mutta kauhunsekaista kunnioitusta herättävän: Nemecsek ei muutu.16 Elävä grund ja sen pojat näyttäytyvät hänelle, mutta aikuiset spekulaation silmä näkee röntgenkuvauksen lailla pelkkinä luurankoina. Jos opettaja Ráczista jätetään pimentoon kaikki se, mikä on pojille yhdentekevää, opettajan hymy menettää nyanssinsa ja jäljelle jää vain pääkallon sardoninen irvistys.     

”Opettaja Ráczin ääni kuului kuin haudasta: – Te olette perustaneet jonkinlaisen seuran.”

Nemecsekin kuoltua Boka seuraa syrjemmältä, kuinka hänen toverinsa siirtyvät suru-uutiset kuultuaan melkein heti puhumaan läksyistä. Boka miettii, että pojat unohtavat edesmenneen ystävänsä pian: ”Nemecsek on kuollut, mutta opettaja Rácz oli elossa, ja niin oli latinanläksykin, ja niin olivat myös he itse.”

Opettaja ”kuin haudassa”. Kuolleen kielen läksy. Ja myös he itse.

Gallian sodassa – oliko läksy juuri tästä kirjasta, sitä ei kerrota – Caesar kirjoittaa, kuinka tappoi miljoona gallialaista valloittaakseen oman grundinsa. Ne ovat eloisia ja kiihdyttäviä kuvauksia täynnä sankaruutta ja uhrauksia. Mutta siitä kaikesta on hirvittävän kauan ja tontti on rakennettu täyteen jo monet kerrat.

 

 

KIRJALLISUUTTA JA YKSI ELOKUVA

 

Molnár, Ferenc 1965 ja 2012: Koulupoikia (käänt. Matti Kivekäs 1965 ja Outi Hassi 2012). Romaani. Helsinki: Otava

Birkin, Andrew 2003: J M Barrie and the Lost Boys : The Real Story Behind Peter Pan. Lontoo: Yale University Press

Caesar, C. Iulius 1949: Gallian sota : Commentarii de bello Gallico (käänt. Gunnar Rancken). Hämeenlinna: Karisto

Castañeda, Claudia 2002: Figurations : Child, Bodies, Worlds. Durham ja Lontoo: Duke University Press

Derrida, Jacques 1981: Dissemination (käänt. Barbara Johnson). Lontoo: Athlone Press.

Derrida, Jacques 1997: ”Rakenne, merkki ja leikki ihmistieteiden diskursseissa” (käänt. Ismo Nikander). Niin & Näin, nro 1/1997

Dunderberg, Ismo; Marjanen, Antti (toim.) 2005: Nag Hammadin kätketty viisaus : gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. Helsinki: WSOY

Edelman, Lee 2004: No Future : Queer Theory and the Death Drive. Durham: Duke University Press

Fleming, Paul 2006: ”The Promises of Childhood: Autobiography in Goethe and Jean Paul”. Goethe Yearbook, Volume 14, 2006

Huizinga, Johan 1984: Leikkivä ihminen : yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseen (käänt. Sirkka Salomaa). Porvoo: WSOY

Krell, David Farrell 1972: “Towards an Ontology of Play: Eugen Fink's Notion of Spiel”. Research in Phenomenology, Vol. 2 (1972)

Kästner, Erich 1955: Lentävä luokka (käänt. Asser Jokinen). Helsinki: WSOY

Lindgren, Astrid 1974: Veljeni, Leijonamieli (käänt. Kaarina Helakaisa). Porvoo, Hki, Juva: WSOY

Pergaud, Louis 2018: La Guerre des Boutons : Roman de ma douzième année. The Project Gutenberg EBook

Platon 1999: Teokset VI : Lait (käänt. Marja Itkonen-Kaila … [et al.]). Helsinki: Otava

Platon 2007: Valtio (käänt. Marja Itkonen-Kaila). Helsinki: Otava

Rose, Jacqueline 1994: The Case of Peter Pan, or The Impossibility of Children's Fiction. Basingstoke : Macmillan

Sloterdijk, Peter 2011: Spheres : Volume I: Microspherology (käänt. Wieland Hoban). Los Angeles: Semiotext(e)

Stockton, Kathryn Bond 2009: The Queer Child, or Growing Sideways in the Twentieth Century. Durham: Duke University Press

Sutton-Smith, Brian 2001: The Ambiguity of Play. Cambridge: Harvard University Press

 

Hellstedt, Venla; Toivoniemi, Elli (tuottaja) & Vilhunen, Selma (ohjaaja) 2017: Hobby Horse Revolution. Elokuva. Suomi: Tuffi Films

 

 

• 1. Jos yhä muistaa totisen pikku Nemecsekin tai Törökin, kuten häntä aiemmin suomeksi kutsuttiin, ja Jacques Derridan luonnehdinnan Platonista, joka ”leikkii ottavansa leikin vakavasti”, on otsikon ja epigrafin välillä oikeastaan jo tullut sanotuksi lähes kaikki, minkä tahdoimme sanoa. Jatko on vain asian venyttämistä leikin voimalla.
• 2. Toinen ehdokas voisi olla Louis Pergaudin La Guerre des boutons (1912), etenkin kun se on ”gallialainen”, kuten tekijä sanoo esipuheessa. Teos kertoo kahden kylän poikien välisestä sodasta, jossa vastustajien vaatteista pyritään repimään nappeja. Joitakin vuosia Koulupoikien (1907) jälkeen julkaistiin muitakin vastaavanlaisia kirjoja, kuten Erich Kästnerin Lentävä luokka (1933). Siinä kuvataan kuitenkin enemmän myös aikuisia, ja tämä ankaruuden puute rajaamisessa estää kirjaa todella tavoittamasta lasten omaa maailmaa.
• 3. Tai sikäli kuin Frans Joosef I oli Koulupoikien tapahtumien aikaan sekä Itävallan keisari että Unkarin apostolinen kuningas, voidaan kysyä, oliko Frans Joosef I niin kuin historiankirjojen Caesar tai aivan kuin Paavalin tai muun oikean apostolin näköinen.
• 4. Kehät kehittyvät Koulupoikien oman kuvaston kehotuksesta, kuten pian nähdään, eikä niitä tässä kehitä auki tai jatketa kehon suuntaan kuten vaikkapa Peter Sloterdijkin trilogiassa Spheres, vaikka tietyt yhteneväisyydet lienevätkin ilmeisiä.
• 5. Outi Hassi listaa suomennoksensa lopussa Koulupojissa esiintyvät kadun- ja paikannimet mutta ”Kehätie” puuttuu luettelosta, ikään kuin tuon nimen kohdalla ei olisi kyse tiestä ensinkään.
• 6. Rajan tuolla puolen odottaa ääretön lakeus, mutta sillä on unohduksen nimi, kuten Platonin Valtiossa: ”[N]e vaelsivat laumana paahtavassa, tukahduttavassa helteessä Lethen kentälle, jossa ei kasva ainuttakaan puuta eikä muuta kasvia. Illan tullen ne leiriytyivät Ameles-virran partaalle, jonka vesi ei pysy missään astiassa. Kunkin oli pakko juoda tietty määrä tätä vettä, mutta jotkut joita järki ei varoittanut, joivat yli säädetyn määrän. Juotuaan jokainen unohti kaiken.”
• 7. Matti Kivekkään vuoden 1913 suomennoksessa Nemecsek on käännetty Törökiksi, jolla nimellä vanhemmat lukijapolvet hänet muistavat. Lainaan tässä kuitenkin Outi Hassin uudempaa suomennosta, sillä se seuraa alkutekstiä uskollisemmin. Hassi on säilyttänyt kirjan nimenä Koulupoikia sen klassikkoaseman takia, vaikka sananmukainen käännös alkukielisestä nimestä olisi Paavalinkadun pojat. Törökin Hassi on korvannut alkuperäisellä Nemecsekillä, josta on muodostunut Unkarissa kulttuurinen peruskäsite.
• 8. ”Hänen 'pikku, pikku' hahmonsa julistamassa ilmeistä haavoittuvaisuutta ja aivan liian suurta luottamusta siihen, että henkinen kohottautuminen ilmenee tässä hahmossa – –”, Lee Edelman kirjoittaa Charles Dickensin Saiturin joulun pikku Timistä, joka kuuluu samaan raasujen joukkoon Nemecsekin ja esim. Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamielen Korpun kanssa. Edelmanin mukaan Lapsi on jokaisen politiikan horisontti, jokaisen poliittisen innovaation fantasmaattinen perillinen. Queer on Edelmanilla puolestaan nimi mahdottomalle politiikalle, joka ei ”taistele lasten puolesta”. Mutta eivätkö lapset – silloin kuin on kyse vähemmän vuosia eläneistä ihmisistä, jotka puuhaavat omiaan – ole myös niitä, jotka eivät ”taistele lasten puolesta”? ”Jos raaputat lapsen pintaa, löydät queerin – – Eräs poika sanoo, että hän kutsui itseään fillyksi – englanninkielen sana, niin hän kuvitteli, homoseksuaaliselle lokille”, kirjoittaa Kathryn Bond Stockton teoksessa The Queer Child. Pikku Nemecsek: ”Minä… minä olen koira…”
• 9. Tabu koskee tosin vain moderneja leikkejä (ja tämä kielto itse asiassa kätkee alleen koko sen leikin problematiikan, joka läntisessä ajattelussa katoaa näkyvistä Platonin jälkeen ja palaa kunnolla esiin kenties vasta Friedrich Nietzschen myötä). ”Kuitenkaan ei verenvuodatuksessa, ei edes tapossa tarvitse rajoittaa, mikä on leikissä luvallista. – – Kulttuuritoimintana taistelu edellyttää aina rajoittavia sääntöjä ja vaatii tietyssä määrin leikkimäisyytensä tunnustamista. – – Vasta totaalisen sodan teoria hävittää viimeisetkin leikin rippeet sodasta”, Johan Huizinga kirjoittaa Leikkivässä ihmisessä leikin ja esimodernin sodankäynnin suhteesta.
• 10. Seuraan tässä kohtauksessa poikkeuksellisesti Matti Kivekkään vanhaa suomennosta, sillä alkutekstin lause Síri csöndben szólalt meg Rácz tanár úr sisältää sellaisia hautaan liittyviä mielteitä, jotka eivät tule esiin Outi Hassin tuoreemmassa suomennoksessa.
• 11. Samoin Selma Vilhusen ohjaamassa dokumenttielokuvassa Hobby Horse Revolution – joka on yksi hienoimmista lasten ja nuorten omien puuhien kuvauksia – ei koskaan kerrota keppihevoskilpailujen sääntöjä. Voimme nähdä vain tytön täydellisen keskittymisen kepparinsa askellukseen, vakavuuden ikkunan pielestä kittiä raaputtavan pojan kasvoilla.
• 12. Jos Koulupoikia on lasten- tai nuortenkirja, kuten usein esitetään, hymy nielaistaan kenties odottamaan myös myöhempää lukukertaa, kun lapsilukija on varttunut kylliksi käsittääkseen hymyn. Kyse on petollisuudesta, joka on Jacqueline Rosen mukaan lastenkirjallisuudelle tyypillistä. Se on ”pyydystämistä, jahtaamista, jopa viettelyä”, eikä lastenkirjallisuuden takana ole todella mitään muuta lasta kuin se hahmo, jonka laji itse synnyttää omia tarkoitusperiään varten. ”Nämä tarkoitusperät ovat usein perverssejä ja enimmäkseen epärehellisiä, eivät tieten tahtoen, vaan välttämättömyydestä – –”, Rose kirjoittaa teoksessa The Case of Peter Pan. Molnárin romaanin hienous on siinä, että se pettää oman petoksensa. Kuolemalla Nemecsek karkaa opettajan hymyltä ja jää aikuisille vieraaksi.
• 13. Oikein ajastettu kuolema näyttäisi olevan keskeinen tekijä lasten omien maailmojen tarkastelussa. J.M. Barrien – jonka mukaan ”kaikki kahdentoista ikävuoden jälkeen tapahtuva on melko yhdentekevää” – Peter Panin kadonneet pojat voi lukea kuolleiksi lapsiksi. He elävät Mikä-mikä-maassa kasvamatta koskaan aikuisiksi. Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamielessä kuolleet veljekset puolestaan seikkailevat Nangijalaksi kutsutussa maailmassa. Jean Paul ei Selberlebensbeschreibungia kirjoittaessaan tappanut nuorta minäänsä vaan meni itse kuolemaan ennen kuin ehti saada työn päätökseen, niin että teos loppuu kahdentoista ikävuoden kohdalla.
• 14. Jos Koulupoikien kaltaisen romaanin kuvittelisi januskasvoiseksi, sillä tulisi olla sisarteos, eräänlainen varjokirja, joka ei suinkaan kuvaisi poikien opettajia ja vanhempia vaan pimeyttä yövahdin ympärillä.
• 15. Taustalla kummittelee myös Claude Lévi-Straussin esittelemä jako askarteluun (bricolage) ja insinööriin. Askartelija käyttää löytämiään välineitä toisin kuin ne oli alun perin tarkoitettu, pojille grundin puukasat toimivat linnanmuureina. Insinööri luo välineen jotain tiettyä tarkoitusta varten, puukasat on tilattu rakennusmateriaaliksi. Derridan mukaan insinööri on kuitenkin tosiasiassa itsekin eräänlainen askartelija. Setiläisen gnostilaisuuden kirjoituksissa taas pidetään demiurgia pelkkänä puuhastelijana, sillä hänen ei ollut määrä luoda tätä maailmaa, vaan hän ryhtyi toimeen omin päin, askarteli ja kursi kokoon.
• 16. Ja mitä nielaistuun hymyyn tulee, ks. lainattua vuoden 1933/1938 raamatunkäännöksen kohtaa (1. kor 15:51–52) seuraavat jakeet: ”Kuolema on nielty, ja voitto saatu.”