Valkoisuuden toivottomuus
Valkoisuudesta puhutaan yhä enemmän, mutta harvoin ymmärretään mitä se on. Päiviö Maurice Omwami kirjoittaa esseessään, miksi tämän etuoikeutetun position määritteleminen on rasististen rakenteiden purkamisen kannalta välttämätöntä.
Valkoinen tila, valkoinen katse, valkoinen valta. Suomalaisessa rasismikeskustelussa kuulee yhä useammin puhuttavan valkoisuudesta. Täällä vallitsevan yleisen käsityksen mukaan valkoisuus on ihonvärin perusteella tunnistettava ominaispiirre. Edellä mainittuja valkoisuuden määritelmiä pidetään haitallisena tuontitavarana, jotka eivät istu suomalaiseen tasa-arvoiseen, rodusta vapaaseen kulttuuriin. Eihän meillä täällä ole totuttu tekemään tällaisia erotteluja, huomauttavat kriitikot yhtenä kuorona. Me olemme jo ajat sitten luopuneet näistä rodun ja etnisyyden kategorioista, joita nämä korkeasti koulutetut nuoret ja ”muualta tulleet” koittavat meille niin vahvasti tuputtaa.
Mutta onko Suomi todella vapaa rodun ideasta ja valkoisuudesta? Lähes kaikki ei-valkoiset tietävät, ettei näin ole.
Tästä voi seurata kysymys: Mitä pahaa siinä on, jos valkoisuus on osa suomalaista identiteettiä? Suomalaisethan ovat kautta historian pääasiallisesti olleet valkoihoisia. Näin ajattelevat ihmiset eivät ole ymmärtäneet kahta asiaa. Ensinnäkään valkoisuus ei ole ihmisen luonnollinen ominaisuus. Toiseksi tällainen ajattelu on osoitus historiallisesta tietämättömyydestä, joka on helposti korjattavissa perehtymällä rodun ja valkoisuuden historiaan Suomessa.
***
Kuinka valkoisuus sitten tulisi määritellä? Kirjailija ja historioitsija Noel Ignatievin ja vapaan tutkijan, kirjoittaja ja aktivisti Theodore W. Allenin mukaan valkoisuus on epäoikeudenmukainen sosiaalinen rakenne, jonka rajat ovat olleet läpi historian jatkuvassa muutoksessa. Filosofi Charles Mills määrittelee valkoisuuden poliittiseksi systeemiksi, jossa valkoisiksi määritellyillä ihmisillä on yleisesti ollut yhteiskunnallinen, moraalinen ja oikeudellinen asema, joka on nostanut heidät muiden ”rotujen” yläpuolelle. Mills toteaa valkoisuuden olleen viimeisten satojen vuosien ajan merkittävin maailmaa muokannut poliittinen järjestelmä. Rodun lailla valkoisuus on ihmisen kehittämä idea, ei biologinen fakta. Se ei ole neutraalia, edistyksellistä tai vain identiteetti muiden joukossa. Rasistiset rakenteet vaativat, että valkoiset on pitänyt rodullistaa siinä missä mustat ja ruskeat ihmiset. Mutta toisin kuin ei-valkoisten ihmisten kohdalla, valkoisia ei näissä rakenteissa määritellä heidän “rotunsa” perusteella, sillä näissä rakenteissa he edustavat normaalia, ts. ihmisyyttä.
Filosofi George Yancy sanoo rodun olevan myytti, jota valkoisuus on aina tarvinnut oikeuttaakseen ei-valkoisten epäinhimillistämisen ja sorron ympäri maailmaa. Hän toteaa valkoisen normatiivisuuden ja valkoisuuden määrittelemän sosiaalisen maailman tuottavan ne olosuhteet, joissa mustia ihmisiä pidetään lähtökohtaisesti erilaisina, normista poikkeavina ja vaarallisina.
Rasistiset rakenteet vaativat, että valkoiset on pitänyt rodullistaa siinä missä mustat ja ruskeat ihmiset. Mutta toisin kuin ei-valkoisten ihmisten kohdalla, valkoisia ei näissä rakenteissa määritellä heidän “rotunsa” perusteella, sillä näissä rakenteissa he edustavat normaalia, ts. ihmisyyttä.
Yancyn väite koskee kaikkia ei-valkoisia ihmisiä, mutta rasistisissa rakenteissa juuri mustat ja ruskeat ovat aina edustaneet alhaisinta ihmisluokkaa. Kaikki ei-valkoiset ihmiset ovatkin Yancyn mukaan välttämättömiä, kun tarkastelemme kriittisesti valkoisuutta, sillä valkoiset ihmiset eivät tyypillisesti kykene havaitsemaan tapoja, joilla rodun idea toimii kaikkialla heidän ympärillään. Ei-valkoiset ihmiset taas havaitsevat ja kohtaavat rasismin vaikutukset ympärillään jatkuvasti. Voimme pohtia, kuinka usein valkoisen ihmisen ammattitaito, asiantuntijuus tai asema kyseenalaistetaan hänen ihonvärinsä perusteella. Entä kuinka moni valkoinen on saanut kuulla olevansa “valelääkäri” tai “kiintiöehdokas” ihonvärinsä vuoksi?
Kun ei-valkoiset ihmiset havainnollistavat valkoisuuteen ja rasismiin liittyviä rakenteellisista ongelmia, he kohtaavat usein vahvaa vastustusta valkoisten taholta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tapaan, jolla ei-valkoisten ihmisten esiintuomia epäkohtia ja argumentteja vastustetaan. Heille sanotaan, että he ovat hankalia ihmisiä, jotka luovat ongelmia sinne, missä niitä ei ole aiemmin ollut, kun he puhuvat kaiken maailman roduista, etnisyyksistä ja valkoisuudesta. Me emme näe värejä, ainoastaan ihmisiä! Meille kaikki ovat samanarvoisia!
Ei-valkoisille ihmisille toistellaan, että vaikka he tarkoittavat hyvää, heidän tapansa taistella rasismia vastaan ovat vääriä. Tätä samaa logiikkaa valkoiset tosin harvoin soveltavat itseensä tai toisiinsa. Ei-valkoisia ihmisiä voidaan syyttää kohtuuttomuudesta heidän halutessaan tuomita valkoisten käyttämät rasistiset termit, “asiantuntijat”, näkökulmat ja keskustelut. Kuten Veikka Lahtinen toteaa, on syytä olla tuomitsematta liian nopeasti näitä hyvää tarkoittavia kömpelöitä ihmisiä (lue: valkoisia).
Ei-valkoisille ihmisille toistellaan, että vaikka he tarkoittavat hyvää, heidän tapansa taistella rasismia vastaan ovat vääriä. Tätä samaa logiikkaa valkoiset tosin harvoin soveltavat itseensä tai toisiinsa.
Valkoiset eivät yleensä suostu hyväksymään valkoisuuden heille suomaa etuoikeutta. Onhan heidän elämänsä täynnä haasteita ja ongelmia. Keskustelu rasismin ei-valkoisille aiheuttamista kärsimyksistä kääntyy usein koskemaan valkoisten kokemaa kärsimystä. Kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi sanoo kolumnissaan, että vaikka hän onkin etuoikeutettu, hänen henkilökohtaiset ongelmansa ja murheensa, saati hänen perimmäinen identiteettinsä, ei näy päällepäin. Tämän vuoksi Saarikivi kokee vaivautuneisuutta kuullessaan olevansa etuoikeutettu. Hän tuntuu kuitenkin unohtavan, että jokaisella ihmisellä on kokemuksia, ongelmia, huolia ja murheita, jotka eivät ole ulkopuolisille havaittavissa. Saarikivestä poiketen ei-valkoiset joutuvat elämään todellisuudessa, jossa heidän ulkomuotonsa on jo itsessään ongelma.
Monet valkoiseen etuoikeuteen kriittisesti suhtautuvat, tai sen olemassaolon kieltävät, olettavat sen olevan jonkinlainen supervoima, jonka pitäisi taata valkoisille vapaus yleisinhimillisestä kärsimyksestä. Eihän se muuten ole mikään etuoikeus! Yancyn mukaan valkoiset voivat elää anonyymeinä ja tiedostamattomina, “tavallisina ihmisinä” rasistisissa yhteiskunnissa, sillä valkoisuuden ansiosta heidät määritellään ihmisyyden, ei rodun kautta. Samalla ei-valkoisten ihmisten tekemät analyysit etuoikeutetusta valkoisuudesta usein sivuutetaan, sillä niiden katsotaan olevan liian tunnepohjaisia. Täten ne eivät tarjoa “objektiivista” näkemystä maailmasta.
Valkoisten on kuultava valkoista professoria tai tutkijaa, jonka tieto ja näkemys rasismista ei ole näiden henkilökohtaisten kokemusten tahraamaa. Jos tällainenkin henkilö puoltaa näkemyksiä rasistisista rakenteista, jotka takaavat valkoisille etuoikeutetun aseman, voidaan hänen väitteensä kyseenalaistaa toteamalla hänen hurahtaneen akateemisissa piireissä vallitsevaan trendikkääseen harhaoppiin.
Valkoiset eivät yleensä suostu hyväksymään valkoisuuden heille suomaa etuoikeutta. Onhan heidän elämänsä täynnä haasteita ja ongelmia.
Kaikkien kriittisesti tai epäuskoisesti valkoiseen etuoikeuteen suhtautuvien tulisi ymmärtää seuraava asia: Valkoisuus ei erottele, onko valkoiseksi määritelty yksilö äärioikeistolainen, liberaali, ihmisoikeusaktivisti, autoritäärinen, työtön tai varakas. Rasistisissa rakenteissa heitä kaikkia yhdistää valkoisuus ja sen takaamat etuoikeudet suhteessa ei-valkoisiin ihmisiin.
***
Rasistisista rakenteista, valkoisesta etuoikeudesta ja tietämättömyydestä puhuvia ihmisiä syytetään sananvapauden rajoittamisesta, sillä heidän koetaan yrittävän estää ihmisten mahdollisuudet ilmaista näkemyksiään ajatusten vapailla markkinoilla. Näiden “sananvapauden puolustajien” mielestä esimerkiksi rasistiset, seksistiset ja homofobiset argumentit ansaitsevat tulla kuulluiksi. Ei haittaa, että niiden virheellisyys on osoitettu jo lukemattomia kertoja aikaisemmin. Miksi te olette niin vihaisia? Eiväthän sanat ja ajatukset ketään vahingoita!
Ei-valkoisten ihmisten oikeutettua vihaa kyseenalaistetaan samalla kun heille siteerataan Martin Luther King Junioria. Ei-valkoiset näyttävät nimittäin unohtaneen hänen viisaat sanansa, joiden mukaan vihaa vastaan ei tule taistella vihalla, vaan rakkaudella. Ei-valkoisten ihmisten rasisminvastainen keinovalikoima on väärä, sehän syyllistää ”progressiivisia” ja “värisokeita”, ylipäätään kaikkia ”hyviä” valkoisia.
Edistyksellisten ja ihonvärejä näkemättömien yksilöiden olisikin hyvä perehtyä MLK Juniorin sanomisiin syvällisemmin. Kun mustat ihmisoikeusaktivistit saivat kuulla protestiensa New Yorkissa vieraannuttavan pohjoisen liberaalit valkoiset, jotka olivat siihen asti heitä tukeneet, King totesi: ”Olen kuullut puhuttavan, että suorasta toiminnastamme johtuen entiset ystävämme ovat vieraantuneet meistä. Oma näkemykseni on, että toimintamme on tuonut esiin heissä jo ennestään latentteina olleita ennakkoluuloja. Jos olemme vieraannuttaneet ystävämme suoralla toiminnallamme, he eivät ystäviä alun alkaen olleetkaan.”
Ei-valkoisten ihmisten oikeutettua vihaa kyseenalaistetaan samalla kun heille siteerataan Martin Luther King Junioria.
Valkoinen perspektiivi pyrkii kääntämään huomion aina pois Suomesta. Tästä näkökulmasta katsottuna Suomessa ei ole rotuun perustuvaa valtarakennetta. On vain laiskoja tai osaamattomia “elintasosurffaajia”, jotka kuormittavat sosiaaliturvajärjestelmän, vaikka heidän eteensä on kaikki tehty. On heidän oma syynsä, etteivät he eivät pärjää. Hehän tulevat “takapajuisista” kulttuureista ja maista, joissa vallitsee kaaos, jonka he nyt tuovat mukanaan tänne. Hybridiuhka, hybridiuhka! Sulkekaa rajat! Nuo ihmiset ovat aseita.
Monille valkoisille rasistinen yhteiskunta on jossain muualla. Eihän Suomen poliisi voi olla rasistinen, ei täällä ammuta systemaattisesti mustia kaduilla! Eikä täällä ole edes lakiin perustuvaa rotuerottelua! Valkoisten on helppo tuudittautua ajatukseen, jonka mukaan todellinen rasismi on jossakin kaukana, joko historiallisesti tai maantieteellisesti.
MLK Junior: 'Jos olemme vieraannuttaneet ystävämme suoralla toiminnallamme, he eivät ystäviä alun alkaen olleetkaan.'
Psykiatri ja politiikan filosofi Frantz Fanonin mukaan rasismi ei ole ihmismielen vakio, yksilöiden henkinen taipumus tai psykologinen häiriö. Rasismi ei myöskään ole päälle liimattu elementti, jonka tiede sattumalta löytää tai joka keksitään vahingossa, vaan se on ”määrättyyn järjestelmään kuuluva taipumus”. Rasistisissa järjestelmissä tietynlaisista ihmisistä on tehtävä alempiarvoisia. Rasismi on Fanonin sanoin ”tämän alempiarvoistamisen emotionaalinen, affektiivinen ja joskus älyllinen selitys”.
Fanonin mukaan yhteiskunnalla on kaksi vaihtoehtoa: se joko on tai ei ole rasistinen. Mitään välimuotoa ei ole. Fanon tarjoaa selkeän kuvan rasismin luonteesta: ”Ei tule sanoa, että jokin maa on rasistinen mutta siellä ei sentään ole lynkkauksia tai tuhoamisleirejä. Totuus on, että kaikki nämä ja muutakin on aina näköpiirissä.” Fanonin argumentti ei ole radikaali, vaikka se kuulostaisi siltä. Tekojen julmuuden välillä on eroja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi mielekästä argumentoida, että on olemassa parempaa ja huonompaa rasismia, sovinismia, seksismiä, homofobiaa. Ei ole viatonta, neutraalia, hyvää tai pahaa valkoisuutta. On ainoastaan valkoista etuoikeutta, valkoisia tiloja, valkoisia normeja, valkoisia instituutioita ja valkoista valtaa.
Rasistisissa järjestelmissä tietynlaisista ihmisistä on tehtävä alempiarvoisia. Rasismi on Fanonin sanoin 'tämän alempiarvoistamisen emotionaalinen, affektiivinen ja joskus älyllinen selitys'.
Fanonia seuraten voidaan sanoa, että Suomessa joko on valkoisuuden tuottama rasistinen järjestelmä tai sitten ei ole. Valkoisuus ei ole ominaispiirre, vaan rodun ideaan perustuva sortava ja epäoikeudenmukainen vallan positio. Silti useat valkoiset pitävät valkoisuutta luonnollisena ja ongelmattomana ominaisuutenaan.
Kirjailija James Baldwin sanoo, ettei näillä ihmisillä ole toivoa. Muilla on.
Lähdekirjallisuus:
Allen, T. The Invention of the White Race. 2021. Verso.
Fanon, F. Poliittisia kirjoituksia: Kohti Afrikan vallankumousta. (Pour la révolution africaine. Ecrits politiques. 1964, 2001, 2006) Suom. Eetu Viren. Tutkijaliitto, 2017.
Ignatiev, N. How the Irish Became White. 2008. Routledge.
Mills, C. The Racial Contract. Cornell University Press, 1997.
Mills, C. Blackness Visible. Cornell University Press, 1998.
Yancy, G. Look, a White! Temple University Press, 2012.
Suomalaisesta rodun ja valkoisuuden historiasta kiinnostuneet voivat aloittaa perehtymisen teoksesta Rasismi, valta ja vastarinta – rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa, toim. Keskinen, S. Seikkula, M. Mkwesha, F. (Gaudeamus, 2021).
Kiitokset Sofia Blanco Sequeiros, Anni Kössi, Anniliina Omwami ja Sonja Blom.
Päiviö Maurice Omwami on helsinkiläinen filosofi, joka rakastaa tylsiä rutiineja ja vaarallisia ajatuksia.
