Ilmastonmuutos on runoutta - Nuori Voima raportoi: runoilijat Gretan kanssa

Miten tämä kriisi pitäisi ymmärtää? Ilmastonmuutos ei ainakaan ole kertomus siitä, kuinka ihmiset nousivat jaloilleen ja katsoivat kaikkea alaspäin; eikä siitä, kuinka marttyyri kuolee jotta muut voisivat elää; eikä siitä, kuinka mustaa ja paksua energiaa tihkuva hirviö seivästetään. Ilmastonmuutos ei ole kertomus alkuunkaan; se on nimetty joukko sekalaisia asioita, jotka tapahtuvat tai eivät tapahdu. Se vain on. Ja se on totta.

Monipolvista, -syistä totuutta ei voi kuvata kertomuksilla. Siksi ilmastonmuutoskirjallisuus on vaikeaa. On keksittävä kieli uudelleen, aivan kuten lempikirjailijani Imre Kertész teki selvittyään keskitysleiriltä. Hän yritti loppuelämänsä jäsentää maailmaansa, joka ei ollut jäsentyäkseen, mutta joka kuitenkin muutti joidenkin toisten maailmoja peruuttamattomasti.

Mutta sitten on runous ja runouden assosiatiivinen epäkieli. Ehkä runoilijoiden ei tarvitse keksiä runoutta uudelleen, ehkä runot keksivät itse itsensä. Siltä ainakin tuntuu välillä, kun kuuntelee vain.

Aulikki Oksanen

 

Tänä perjantaina en kuuntele yksin. Ihmisiä on kerääntynyt eduskuntatalon portaille, ja vaikuttaa siltä, että kaikilla on kuuma. Olisi pitänyt ottaa aurinkolasit, muillakin on. Tuntuu aivan siltä, kuin olisimme muistotilaisuudessa. Kuoleman äärellä helpottuneina toisistamme. Olen vahingossa kokomustissa.

Lokin silmissä näytämme vain päällepaskottavalta joukkiolta; sama lokki taisi muuten huutaa aamulla Merihaassa kevättä. Mutta ihmisiä kerääntyy, ja lapset leikkivät kiljuen.

Runoilijat astuvat porrastetulle lavalle yksi toisensa jälkeen, pökerryttävää tahtia. Monella tuntuu olevan kiire. Ja kiirehän meillä onkin.

Sitten lavalle astuu Juha Valkeapää, eikä hänellä ole kiire mihinkään. Kuulemme äänirunon Ilmastonmuutos, ja kuullessani miten piiiirrrrrrrit ja arrrrrrrrrit kaikuvat Musiikkitalon seinästä Mannerheimintien kautta takaisin eduskuntatalon pihaan, ajattelen, että tämäpä on hienoa.

Muhaned Durubi

 

Muitakin kieliä kuulemme. Suomea, norjaa (Kjersti Bronken Senderud), arabiaa (Muhaned Durubi), espanjaa (Zoila Forss). Tauolla huudetaan iskulauseita englanniksi ja saksaksi.

Runoja esitetään niin hengästyttävä määrä, että kertomuksellisuus katoaa vyöryvien äänteiden jalkoihin. Tyynnyttävää. Väkisintulkitsemisen sijaan kirjoitan ylös muutamia sanoja, virkkeitä runoista, sellaisia jotka herättävät olennaisia mielikuvia. Niistä muodostuu uusi runo, jossa on tahtomattaan tekijöinä ainakin Juha Rautio, Claes Andersson (Henriikka Tavin lukemana), Veera Antsalo, Aulikki Oksanen, Stina Saari, Sirpa Kyyrönen ja Timo Salo. Toivottavasti ette pahastu, että käytän sanojanne toisten sanojen kanssa.

 

Kaikki on okei

Luultavasti kaikki oli pelkkää kuvittelua ja pahoja aavistuksia

Hirviön silmä ja säyseät raajat

Tehotuotetut peilikuvat,

Luolissa virkoavat kukat, (tämä saattoi olla itse keksimäni mielikuva Kasper Salosen runosta)

Raadon värisevä jousi.

Imettävät hilseilevät,

Sulan kiven päällä.

Oksantahkea alhainen

Sateenpaksuisessa hapessa.

Sielusi sisintä korpea älä luovuta kenellekään.

 

Kuulin, että lähtöni jälkeen Mikael Brygger oli sanonut: ”Jos ihminen käy kuin kello, se on rikki”. Sekin olisi sopinut runooni.

Runo on rytmiltään nuhruinen ja tyyliltään oikea Frankensteinin hirviö. Toisaalta olen aina tuntenut sympatiaa Frankensteinin hirviötä kohtaan; sekin etsii vain rakkautta.

Temptation Island Suomen Juhoa lainatakseni: ”mä en osaa määritellä rakkautta”. Mutta olen kuullut, että se on toivoa suurempi, ja sitten olen kuullut, että on toinenkin asia, joka on toivoa suurempi. Se on toiminta. Ja olemme löytäneet uudet kolme: toiminta, toivo ja rakkaus. Kiitos, Greta.

 

Jotkut omistavat runonsa Gretalle. Tapahtuman nimi on Runoilijat Gretan kanssa (viitaten perjantaisiin mielenosoituksiin Perjantait Gretan kanssa) ja Gretan nimi vilahtelee plakaateissa. Runoilija Stina Saari saa taiteilija Oliver Fellmanilta lahjaksi maalauksen Gretasta. Risto Oikarinen esittää runonsa Kirje Gretalle. Joku sanoo: ”hän on täällä tänään”. En tiedä, mitä Greta ajattelisi kaikesta tästä (tiedän vain, mitä Saska ajattelee).

 

Se, mitä minä ajattelen, on epäselvää. Gretan paatoksessa on jotakin raamatullisen julistavaa ja vetoavaa. Hän on noussut jättiläisiä vastaan ja inspiroinut massoja, puhunut kameroille ja saanut suuren ehdokkuuden. Hän on täällä tänään (meissä kaikissa) ja hän nostaa katseemme.

En ole vakuuttunut tästä kertomuksesta. Sen sijaan olen vakuuttunut siitä, että uusi kieli on nivottu yhteen kasasta sattumia ja aihioita ja se kaikuu sinne ja takaisin. Tänään vaikuttaa siltä, että runous onnistuu tavoittamaan todellisuudesta jotakin olennaista, luomaan kiireesti toisiaan syleilevien mielikuvien metamaton. Runot keksivät itse itsensä, mutta ennen kaikkea ne keksivät toisensa.

Minulle ilmastonmuutos on runoutta, arvaamatonta ja symbolista.

Käpylän peruskoulun ilmastoryhmä pitää runoja ”ihan kivoina”. Runot eivät ole pääasia silloin, kun hiilidioksidin hälyttävä määrä on saatava laskuun. Mutta katsokaa, nämä kaikki ihmiset runous toi yhteen. Ehkä joku muukin näkee meidät kuin se kuumaa kesää enteilevä lokki.

 

edit: Kjersti Bronken Senderud esiintyi norjaksi, ei ruotsiksi. Tieto korjattu juttuun.

Kuvat: Johanna Osváth

 

Runoilijat Gretan kanssa 29.3.2019. Tapahtuman järjestivät runoilijat Henriikka Tavi ja Pauliina Haasjoki. Mukana olivat myös Helsinki Poetry Connection, Kriittinen korkeakoulu, Nihil Interit, Nuoren Voiman Liitto, Osuuskunta Poesia sekä Perjantait Gretan kanssa. Lisätietoja ja lista esiintyneistä runoilijoista.

Nuoren Voiman Liitto julkaisee Nuorta Voimaa.