Ingmar Bergmanin ristiriitainen perintö - haastattelussa nuoren polven käsikirjoittaja Jimmy Nivrén Olsson
Sade on väistynyt, ja pompöösi linna kylpee auringossa pienen keskiruotsalaisen kaupungin keskustassa. 700-vuotias linnoitus tuntuu vyöryvän ikkunoiden läpi miltei syliin örebrolaisen Elite Stora -hotellin ravintolasaliin, vaikka välissä virtaa Svartån-joki ja vilkasliikenteinen rantakatu.
Suurin piirtein Jyväskylän kokoinen Örebro on vilkastunut alkusyksystä kymmenettä kertaa järjestettävän Live at Heart -festivaalin ansiosta. Tapahtuman ohjelmistoon kuuluu 180 musiikkiesityksen lisäksi myös kansainvälinen elokuvafestivaali, jonka lyhytelokuvissa esiin nousevat päivänpolttavat poliittiset teemat, kuten maahanmuutto, rasismi, feminismi, seksuaalisuus ja miehuuden kriisi.
Kirjoitimme todella hullun käsikirjoituksen, jossa kaikki Ruotsissa liittyi jotenkin Bergmaniin. Aivan kuin hän olisi meidän Stalinimme. Lähetimme sen instituuttiin ja he hylkäsivät sen, emmekä näin ollen voineet toteuttaa sitä.
Paikoin puuduttavan julistavista ja yksioikoisista elokuvista edukseen erottuu Jimmy Nivrén Olssonin ja ohjaaja Philip W. da Silvan käsikirjoittama Persona Non Grata, joka kuvaa korkeataiteellisiin pyrintöihinsä hukkuvan miehen haurasta egoa. Tarinan päähenkilö Ernst on saanut juuri julkaistua ohjaajalegenda Ingmar Bergmania käsittelevän kirjan. Hänen kumppaninsa Monika on luokanopettaja, jolla on myös kaunokirjallisia ambitioita. Ernst paistattelee tuoreen kirjansa tuomassa hybriksessä ja vähättelee siinä sivussa puolisonsa kirjallista makua ja taitoja. Mitään muuta kotona ei saisi lukeakaan kuin miehen uutta kirjaa. Monika on kyllästynyt kuulemaan Bergmanista. Katsojallekin kirja vaikuttaa lähinnä teennäiseltä yritykseltä poseerata ohjaajalegendan vierellä.
Kun pariskunnan ystävät saapuvat juhlistamaan kirjaa, huomio kääntyy Ernstin mielestä liikaa Monikaan ja tämän kirjallisiin mieltymyksiin. Ernst kokee oman taiteellisen makunsa hienostuneemmaksi, eikä piilottele tätä. Jännitteet purkautuvat riidaksi, ja ilta menee pilalle. Myöhemmin Ernst löytää kumppaninsa kirjoittamia runoja, jotka paljastuvat taitaviksi. Ernst alkaa polttaa runoja takassa. Mozart ja Salieri -asetelma saa yhä katkerampia ja patoutuneempia sävyjä ja äityy lopulta äärimmäisen väkivallan purkaukseksi ja taiteelliseksi varkaudeksi.
”Ernstillä on idea siitä, millainen taiteilijan pitäisi olla, ja tuo idea perustuu ihan väärille asioille. Hänen mielestään yhteisö tekee taiteilijan. Minusta taiteilijan pitää muuttaa maailmaa, eikä toisin päin”, hotelliravintolan pöytään istunut käsikirjoittaja Jimmy Nivrén Olsson (s. 1988) sanoo.
Olsson sai idean ohjaajan kanssa mutkan kautta. Ingmar Bergmanin satavuotisjuhlavuosi oli tulossa. Ruotsin elokuvainstituutti tarjosi rahoitusta elokuviin, jotka saivat käsitellä Bergmania millä tahansa tavalla. Olssonin ja da Silvan ajatukset alkoivat viettää parodian suuntaan: millaista olisi elää Ruotsissa, jossa Bergman olisi vielä vaikutusvaltaisempi kuin nykyään?
”Kirjoitimme todella hullun käsikirjoituksen, jossa kaikki Ruotsissa liittyi jotenkin Bergmaniin. Aivan kuin hän olisi meidän Stalinimme. Lähetimme sen instituuttiin ja he hylkäsivät sen, emmekä näin ollen voineet toteuttaa sitä.”
Prosessissa syntyi kuitenkin kiinnostava idea hauraasta mieskirjailijasta, joka haluaa kovasti olla jotakin, ja jota huolestuttaa koko ajan se, miten muut näkevät hänet.
Me olemme hyviä tekemään realistisia, dramaattisia ja tummasävyisiä ihmissuhde-elokuvia, jotka saattavat voittaa palkintojakin, mutta monikaan ihminen ei niitä näe.
”Samaistuimme Philipin kanssa hahmoon hyvin paljon. Olemme luovina ihmisinä hyvin itsetietoisia, etsimme muilta ihmisiltä tunnustusta koko ajan. Pohdin paljon, mitä minulle tapahtuisi, jos tyttöystäväni alkaisi kirjoittaa ja menestyisikin paremmin kuin minä. Olisinko onnellinen hänen puolestaan, vai tuhoaisiko se minut?”
Elokuva pyörii Ingmar Bergmania käsittelevän kirjan ympärillä monestakin syystä. Olssonin mukaan Bergman on Ruotsissa edelleen taide-elokuvan monoliitti, jota on hankala ylittää tai sivuuttaa.
”Olisi hyvin hankalaa saavuttaa ohjaajana sama asema Ruotsissa nykyään. Sanoisin, että se on mahdotonta. Emme tee enää elokuvia samalla tavalla kuin noihin aikoihin tehtiin. Toki nykyäänkin isoimmat ohjaajamme kuten Ruben Östlund voivat voittaa arvostettuja palkintoja, kuten Kultaisen palmun. Toisaalta monilla ohjaajilla on myös tavoitteena mennä Hollywoodiin ja tehdä ison budjetin elokuvia suurille massoille. Mutta kyse on varmasti siitäkin, että ihmiset eivät katso elokuvia enää samalla tavalla. Jos Bergman syntyisi nyt ja alkaisi tehdä elokuvia, hän saisi varmasti rahoituksen Ruotsin elokuvainstituutilta, mutta yhtä moni ihminen ei menisi katsomaan elokuvia. Koska edes Bergman ei voi kilpailla Iron Manin kanssa. Iron Man voittaa aina, koska hän on Iron Man. Hän napsauttaa sormiaan, ja Bergman katoaa.”
Persona Non Gratassa pääosaa esittävä Joel Spira on kiinnitetty ensi vuonna ilmestyvään elokuvaan Bergman Island, jossa amerikkalainen elokuvantekijäpariskunta pyhiinvaeltaa Bergmanin kotisaarelle Fårölle. Joitakin vuosia sitten saarelle pyhiinvaelsivat oikeasti Woody Allenin, Wes Andersonin, Laura Dernin ja Francis Ford Coppolan kaltaiset kansainväliset elokuvanimet Bergmanin videot -dokumenttisarjaa varten. Ohjaajan maailmanlaajuinen suosio ja vaikutusvalta säilyy, vaikka hänen intiimielämänsä vallankäytöstä on käyty myös kriittistä keskustelua erityisesti #metoo-kampanjan myötä. Ruotsissa Bergmania on kuitenkin edelleen hankala kritisoida, Bergmanin videot -dokumentin ohjaaja Jane Magnusson totesi viime vuonna The Guardianissa.
Onko Ruotsissa ollut havaittavissa minkäänlaista ajatusta Bergmanin ”rikkomisesta”, irtaantumista maan elokuvakieltä liki yksinoikeudellisesti määrittävän hahmon rasitteista?
”Me emme oikeastaan puhu Bergmanista niin paljoa, mutta elokuvan tekemisen tapaan hän vaikuttaa edelleen suuresti. Mielestäni se estää nuoria tekijöitä tekemästä elokuvia, jotka voisivat olla isoja maailmanlaajuisia hittejä. Me olemme hyviä tekemään realistisia, dramaattisia ja tummasävyisiä ihmissuhde-elokuvia, jotka saattavat voittaa palkintojakin, mutta monikaan ihminen ei niitä näe. Alalla kannustetaan tällaiseen ajatteluun. Monen mielestä on parempi pitää korkea taiteellinen taso kuin myydä paljon lippuja.”
Eräänlaiseksi ääripään esimerkiksi käynee absurdin tragikoomisista elokuvistaan tunnettu Roy Andersson, joka on tehnyt lähes 50 vuoden uransa aikana kuusi pitkää elokuvaa. Lopputuloksena on ollut täysin ainutlaatuisia ja taiteellisesti korkealaatuisia elokuvia. Mutta kuinka moni käy niitä katsomassa?
”Joo, Roy ei oikeastaan seuraa Bergmania, vaan on luonut täysin oman äänensä. Mutta ei sekään laaja ääni ole. Hän ei tee elokuvia ihmisille, jotka tallaavat tuolla kadulla. Hän tekee taidetta. Ehkä voisin summata asian niin, että ruotsalaiset tekevät mieluummin taidetta kuin elokuvaa.”
Tuoreempi Ruotsin suurnimi on Olssonin mainitsema Ruben Östlund, jonka elokuvista erityisesti viimeisimmät The Square (2017) ja Turisti (2014) ovat herättäneet kansainvälistä huomiota ja saaneet palkintoja muun muassa Cannesissa. Elokuvat käsittelevät piinallisen taitavasti sivistyneistön ja hyvinvoivan pohjoismaalaisen keskiluokan tabuja ja pelkoja. Ruotsi tunnetaan maailmanlaajuisesti ihmisoikeuksien, ekologian ja tasa-arvon mallimaana. Tabuilta ja jännitteiltä se ei ole ruotsalaisiakaan pelastanut.
”Olemme erittäin sensitiivisiä sosiaalisten tilanteiden virheille ja toimintahäiriöille”, Olsson sanoo. ”On tietty koodi, jonka mukaan pitää käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa. Kun koodin rikkoo, meille tapahtuu jotain. Elokuvissa, myös Persona Non Gratassa, tällaista on hauska katsoa. Kun tehdään niin kuin ei pitäisi, syntyy koomisia tilanteita. Ruotsissa me emme etsi konfliktia, haluamme välttää sitä. Voimme puhua suurista aiheista ja debatoida politiikasta, mutta esimerkiksi illallisseurassa ystävien kanssa me haluamme välttää konfliktia.”
Ihmiset loukkaantuvat aivan liian helposti, erityisesti Skandinaviassa. Jos haluat jakaa idean, puhua ihmisille tai muuttaa heidän mielensä, on otettava loukkaamisen riski. Eikä loukkaantuminen ole mitään muuta kuin mitä itse teet siitä. Ei se tarkoita mitään.
Samaan aikaan maailmalla jylläävät kulttuurisodiksikin kutsutut tulenpalavat debatit ja yhteenotot. Yhteen ottavat milloin liberaalit ja konservatiivit, feministit ja miesasiamiehet, antifasistit ja äärioikeistolaiset, maahanmuuton puolustajat ja vastustajat. Live at Heart -festivaaleilla nähdään kahtena päivänä ruotsalaisten feminististen lyhytelokuvien sarja otsikolla ”We Got the Power”, jonka elokuvissa naiset ryöstävät, huijaavat, hakkaavat, tappavat ja hyväksikäyttävät miehiä mitä värikkäimmillä tavoilla – vastineena miesten väkivallalle, törkeälle käytökselle tai ihan vain sohvalla piereskelylle.
Persona Non Grata esitetään sarjassa ”Men in Distress”, jonka elokuvat kuvavat samoja teemoja miesten näkökulmasta. Vaikka väkivaltaa ja alistamista harjoittaakin Persona Non Gratassa perinteisemmin mies, sanoma on feministinen. Ylpeydestään kynsin hampain kiinni pitävä mies on säälittävä olento. Sotaisana elokuvaa on silti hankala pitää.
”On vaarallista, jos maahan syntyy ilmasto, jossa emme puhu enää toisillemme ja huudamme vain omia uskomuksiamme. Iso osa tätä on, etteivät ihmiset ymmärrä, ettei loukkaantumiselta välttyminen ole ihmisoikeus. Ihmiset loukkaantuvat aivan liian helposti, erityisesti Skandinaviassa. Jos haluat jakaa idean, puhua ihmisille tai muuttaa heidän mielensä, on otettava loukkaamisen riski. Eikä loukkaantuminen ole mitään muuta kuin mitä itse teet siitä. Ei se tarkoita mitään.”
”Meidän elokuvassamme kiistanalaiseksi olisi voinut muodostua loppukohtaus, jossa mies tappaa naisen. Mutta uskon, että kaikki jotka elokuvan näkevät pitävät Ernstiä vain säälittävänä ja ymmärtävät, kuinka surkea ja hauras ja heikko hän on. Hän ei ole voimakas mies, joka lyö naista. Hän häviää. Jotkut elokuva nähneet ovat tosin sanoneet minulle, että ”hienoa, taas yksi elokuva siitä, kuinka suurenmoisia miehet ovat ja kuinka he voivat vaan tappaa naisia”. Olen vastannut, että oletko edes nähnyt elokuvan? Siinä ei ole kyse mistään tuollaisesta! Se on vain tapa kertoa asioista. Olisi ollut liian helppoa laittaa Monika tappamaan miehensä. Näin päin asia tulee kerrotuksi monimutkaisemmin.”
Kuvat: Eino Ansio
Jutun tekemistä on tukenut Svenska Kulturfonden.
Persona Non Grata (2019) esitetään Nuori/Voima-klubilla Korjaamon Vintillä perjantaina 13.12. klo 19. Klubilla esiintyvät myös esimerkiksi Olavi Uusivirta ja Timo Kämäräinen sekä tekstin kirjoittaja Jantso Jokelin C.G. Jung -projektinsa kanssa. Liput 10/12 euroa.
