Jokainen risteily on kaunis – Nuori Voima 22H-laivalla

Risteilytarinat ovat vielä inttitarinoitakin vakiintuneempi suomalainen kertomustyyppi. Tarina risteilystä elää ja voi hyvin maan kamaralla, mutta liukenee äkkiarvaamatta mereen aluksen kyydissä. Risteilykertomus on kenties ainoa tapa selvitä matkustajana itse risteilystä, joka täsmällisessä toistuvuudessaan pakenee todellista kokemuksellista sisältöä. Reportaasimme haluaa kunnioittaa tuota perinnettä. Juttua saa kertoa eteenpäin omanaan.

***

 

I

Yön aikana ylleni laskeutuu kirkas ymmärrys siitä, että olemme tulleet osaksi autenttista karnevaalia.

Näen irvokasta unta. Järjestämäni juhlat täyttyvät kuokkavieraista, ja lattia alkaa lainehtia riemukkaasti juhlivien vieraiden jätöksistä. Yritän epätoivoisesti luututa arvaamattomasti aaltoilevaa ruskeaa massaa, turhaan. Kuvaelmassa yhdistyvät kammottavalla tavalla Tax Free Superstoren ja Moonlight Discon ihmismassat, kakkoskannella vallitseva haju, kalvava tieto risteilyaluksen saastuttavuudesta sekä ylihistoriallinen groteskin henki ja sen skatologian ja virtsaamisen ilot. Herään hikisenä, kun siivooja tempaisee hyttimme oven auki aamulla.

 

II

Saavumme Länsiterminaali 1:een, jossa nuorisoryhmä pyrkii virittelemään juhlatunnelmaa yhteislauluin. Muuan suomalainen tosi-tv-tähti pyyhältää paikalle vedettävine matkalaukkuineen ja etenee muina miehinä lähtöselvityspisteelle. Asetun nopeasti jonoon tähden taakse, mutta huomaan pian, että tiski on tarkoitettu vain Silja Linen kulta-asiakkaille, jollainen en vielä ole.

Ennen laivaan astumista meidät kuvataan pimeää käytävää vasten. Voisin melkein vannoa, että tätä tarkoitusta varten käytettiin entisaikaan värikkäitä taustakartonkeja.

22H PARASTA HAUSKAA.

Alukseen astuttuamme lähdemme etsimään hyttiä 2331. Portaissa kohtaamme ylöspäin kulkevan juhlaseurueen, ja järjestäytyminen kapeilla käytävillä osoittautuu monimutkaiseksi. Seurueen kärkihenkilö turhautuu sekunneissa ja osoittaa meille paikkamme. ”Menkää tonne!”, hän käskyttää, ja painaudumme hiljaa kellertävää seinää vasten. Minulle tulee vahva tunne siitä, että alakerroksista nousee nyt (kuten myöhemmin ymmärrän: yhteistä karnevaaliamme) määräävä uusi järjestys.

Tästä merkiksi portaikossa alkaa nousta hajupilvi, joka sankkenee kerros kerrokselta. Toisella kannella, jossa myös oma hyttimme sijaitsee, katku on jo päätähuimaava. Vastaan kävelee sieraimiaan piteleviä matkustajia sekä keskellä käytävää iloisen välinpitämättömästi seisoskeleva lihaskimppu, joka ilmoittaa meille sutjakkaasti sinkkuudestaan.

Onneksi puhdas ja juuri remontoitu 2331 sijaitsee suvantosiivessä, jossa hajupilvi on väistynyt Escadan Miami Blossomin (”suunnattu naiselle, joka on täynnä elämäniloa ja säteilee sitä ympärilleen”) tieltä.

 

III

Laiva on lastattu piukoilla paidoilla ja ylpeillä lihaksilla, nahka- ja lateksihameilla, glitterillä, joulukoristeilla, perheillä, äideillä, yksinäisillä, julkimoilla, yhdellä Unicafen työntekijällä ja kahdellasadalla miehistön jäsenellä. Tämä on M/S Silja Europa, eurooppalainen mikrokosmos, maailma maailman sisällä.

22H PARASTA HAUSKAA. Lause on paitsi totuudenmukainen, myös nerokas, sillä risteilyllä ei ole vain hauskaa (melkein missä vain voi olla hauskaa), risteilyllä on parasta hauskaa (jokainen meistä ihmisparoista nousee tänään huolettoman hauskanpidon vyöhykkeelle).

Päätämme siirtyä kannen kaksitoista Beach Bariin seuraamaan laivan lähtöä pienen kuohuvan kera. Silja Europa alkaa hurisemaan vienosti, kun 43 247 hevosta ryhtyy laukkaan. Selaan ohjelmalehtistä: DJ Clinte alkaa soittaa Moonlight Discossa kannella seitsemän kello 23 ja bilebändi BOOSTER viihdyttää kerrosta ylempänä Showbar Starlightissa keskiyöllä. Kauneussalonki Hera on avoinna kello kymmeneen saakka ja tarjoilee esimerkiksi ”nuoruuden salaisuus” -kasvohoitoja ja ”idän esanssien sensaatio” -vartalohoitoja.

Ostan Beach Barista piccolo-pullon jonossa takanani seisovan risteilykonkarin neuvonannoista huolimatta (”se maistuu ihan keskioluelta, ota mielummin suomalaista kuohuviiniä eli koskenkorvaa”). Italialainen Aurea Blanc de Blanc nousee buffetin iloihin säästeltyjen tyhjien vatsojemme kautta suoraan laivan vienosta keinumisesta jo valmiiksi häkeltyneisiin aivosolukoihimme, kun suuntaamme kannelle seitsemän.

Tax Free Superstore aukeaa, ja niin juhlat julistetaan virallisesti alkaneeksi. Syleilevän tiivis ihmismeri velloo lonkerokorien kautta kassajonojen lonkeroihin, jotka ulottuvat lähes kaupan vastakkaiselle seinustalle saakka. ”Menkää tonne” -tyyppiset, nyt jo tutut, parahdukset ja kaupan tuotejuontajien kiihtyvä selostus kapuavat korvakäytävässä kohti hermoratoja. Yhdistettynä laivan keinuntaan kaikki tuntuu kertakaikkisen omituiselta, jopa pahaenteiseltä. Ikkunoista ei näe enää ulos, matkapuhelinverkon palkit häviävät hiljalleen, todellisuus aluksen ulkopuolella lakkaa olemasta.

 

IV

Lukion ykkösristeilyllä eräs ystäväni päätti säästää ruokailukuluissa ja pakkasi mukaan kokonaisen kylmäsavustetun lohen, mikä ei toisena päivänä enää ollut kenenkään mielestä hyvä idea.

Tänään olemme kuitenkin päättäneet antautua gastronomisille iloille Grande Buffetin pöydässä numero 65. Istuisin mieluummin lähempänä buffet-pöytää, mutta ikkunapaikka menettelee. Pöydän toiseen päähän, paikalle 64, istuu seurue, joka koostuu kahdesta keski-iän ylittäneestä ja yhdestä nuoremmasta naishenkilöstä sekä viimeksi mainitun ala-asteikäisestä lapsesta.

Toinen vanhemmista naisista näyttää keskittyvän seisovan pöydän juomapuoleen, ja on kantanut pöytään kaksi gargantuamaisen täyttä viinilasia sekä yhden oluen. ”Onko tää tän arvosta”, nainen pohtii kovaan ääneen enkä tiedä, tarkoittaako hän buffettia, risteilyä vai kenties elämää ylipäänsä. Näytös, joka alkaa hupaisana, muuttuu hiljalleen kiusalliseksi ja lopulta piinaavaksi.

Grande Buffetin pöydät notkuvat erilaisista herkuista: kaloista, juustoista, salaateista, pastoista, kermaisista kastikkeista, riisistä, joka on niin perusteellisen loppuun keitettyä, ettei siitä enää erota yksittäisiä jyviä. ”Meat market” vaikuttaa karnevaalihengen mukaisesti Grande Buffetin suosituimmalta osastolta. Tungen juuri paprika-aioliin kastettua uppopaistettua gyozaa suuhuni, kun viereisessä pöydässä alkaa metakka.

Bilebändi BOOSTER  kuorii yllättävän monesta keski-ikää lähestyvästä miehestä esiin taitavan ilmakomppirumpalin.

”Ei kukaan tule buffettiin vain juomaan”, nuorempi nainen tiuskii kovaan ääneen ilmeisesti äidilleen. Kolmas naishenkilö koettaa hymistellä suuntaani. Hänen hiuksensa ovat täysin pysähtyneet 1. Lapsi tuo pöytään erivärisiä smoothieita tarjoiluastialla. Lopulta äitinsä juomiseen turhautunut nuorempi äiti poistuu lapsensa kanssa, ja kaksi vanhempaa naista jäävät pöytään kaksin.

Laiva saapuu Tallinnan satamaan. Jatkan syömistä. Valitettavasti löydän lasten tarjoilupöydän ranskanperunat vasta kolmannen lautaselliseni jälkeen, joten joudun pinoamaan ranskalaisia jälkiruokalautaselleni. Rajat oman kehoni ja syötävän aterian välillä alkavat hälvetä. Kun palaan pöytään 65, ohjelmanumero on levittäytynyt pöytienväliseksi.

”Te ootte lesboja”, alkaa juomanaisen sävyisä lähestyminen. Väitettä seuraa joukko kehotuksia tulla kaapista ulos sekä reflektiota omasta heteroudesta. Monologin aikana naisen seuralainen koettaa peittää kiusaantuneisuuttaan kikattelevaan hymistelyyn, mikä tuntuu eleenä jopa tukalammalta kuin suora kontakti. Parivaljakon lopulta poistuessa hymistelijä luo meihin terävien silmälasiensa ja pysähtyneiden hiustensa takaa vielä viimeisen katseen. “Hupsua”, katse sanoo.

Noin viisi tuntia myöhemmin Moonlight Discon tanssilattialla kannella seitsemän sama hupsuttelija repii erittäin nuoren pojan päältä paitaa DJ Clinten tahtiin. Katse on jäätynyt lasiseksi, mutta hiukset pysyvät edelleen tiukasti paikoillaan.

 

V

Starlightissa kannella kahdeksan jonotan suomalaista kuohuviiniä. Tiskillä vieressäni seisoo kaksi lei-kukkaseppeleisiin, aurinkolaseihin ja t-paitoihin sonnustautunutta vanhempaa herrasmiestä.

”Mä luulin että me tultiin Karibian risteilylle”, toinen heistä perustelee asuvalintaansa.

Herrasmiehet tilaavat ”suukon ja silikonit” keski-ikäiseltä baarityöntekijältä, joka punastuu ja antautuu vienolle hihitykselle. Alan ymmärtää, että suorilla komennoilla ja konsensushakuisella hymistelyllä on matkamme mittakaavassa syvällisempi tarkoitus.2

Ympärillä vellovan meren kuolemanvietti typistyy asfaltoidun laiturin päässä nököttävän yksinäisen joulukuusen ilottomuuteen.

Bilebändi BOOSTER villitsee yleisön Starightissa ja kuorii yllättävän monesta keski-ikää lähestyvästä miehestä esiin taitavan ilmakomppirumpalin. Me-henki on käsinkosketeltavan läsnä juuri nyt, kun tanssimme yhdessä lämpimässä laivassa. Syntyy kollektiivinen tunne suomalaisuuden sulamisesta tähän yhtenäiskulttuuriseen polttopisteeseen. 3 Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, ja jaetun kliimaksin turvin ihmiset lähestyvät toisiaan toiveikkaina.

BOOSTERin keikalla tutustumme vuonna 1999 syntyneisiin hämeenlinnalaisiin jääkiekonpelaajiin. He pitävät meille perusteellisen oppitunnin east side ja west side -käsimerkkien merkityksestä hämeenlinnalaiselle katukulttuurille. Kuulemma Tuomelassa ei todellakaan kannata heilutella west side -merkkiä koulun pihalla, jos ei halua saada turpaansa.

Tapaamme viidennellä ulkokannella seurueen, joka luukuttaa Black Sabbathia omasta kaiuttimestaan. Pyydän soittolistalle Panteran ”Cowboys From Hellin”. Kaiutinta kantava juhlija intoutuu tarinoimaan, kuinka “amisvuosina tuli lintsattua tunneilt, vedeltyä kiesil ja kuunneltua Panteraa täysiä”. Kuhisevalla kannella kohtaamme myös kolmen hemaisevan leidin seurueen, joilla on kaikilla yllään toinen toistaan tiukemmat nahkahameet. Yksi heistä, pisin ja vaalein, osoittautuu kaikkien nahkahameiden omistajaksi. Juttelemme siitä, miten Moonlightissa tunnemme itsemme vanhoiksi. Daamit ovat kaikki alle 26-vuotiaita ja kahdella heistä on lapset kotona. ”Ehkä tämän illan jälkeen tekin olette oikeita milfejä”, nahkahamediileri vinkkaa ennen maagista katoamistaan tanssilattian pimeyteen.

 

VII

Koska Silja Europa on saapunut kotisatamaansa jo kello 22:00, loppuilta vietetään paikoillaan. Satamassa kelluminen syö eittämättä risteilyturismin tärkeintä tunnetta yhteisestä matkasta kohti tuntematonta. Ulkokannella ei enää tuule, meri lakkaa uhkaamasta, matkapuhelimen palkit täyttyvät jälleen.

Ympärillä vellovan meren kuolemanvietti typistyy asfaltoidun laiturin päässä nököttävän yksinäisen joulukuusen ilottomuuteen. Tästä huolimatta yksi hämeenlinnalaisista vitsailee aneemisesti mereen hyppäämisestä.

Lokakuussa 2019 Silja Europalta löydettiin kahden nuoren matkustajan ruumiit. Vaikka nämä kuolemantapaukset liittyivät Viron poliisin mukaan uhrien terveydentilaan, on risteilyalus silti monella tapaa kohtalokas paikka. David Foster Wallace kirjoittaa esseessään ”A Supposedly Fun Thing I’ll Never Do Again” (1996) epätoivosta, joka näyttäytyy kirkkaana Karibian loistoristeilijällä: ”There’s something about a mass-market Luxury Cruise that’s unbearably sad”.

Suru on ilon peilikuva, joka skaalautuu esiin kaikessa kirkkaudessaan vasta ympäröivää avomerta vasten. Olen monta kertaa seisonut tuulisella kannella ja tuntenut meren edessä häpeää siitä alennuksen tilasta, johon olen itseni risteilijän kyydissä saattanut. Nauru keskeytyy. Vesi edustaa puhdasta ja rajatonta olemisen tilaa, joka paljastaa myös hengen sisäisen äärettömyyden. Voisin melkein vannoa, ettei karnevaalista voi poistua elävänä.

Ei siis ihme, että ulkokannen vakavuutta paetaan nopeasti iloista suurimpiin. ”Laiva lisää himoo. Niin se on. Suljettu tila avomerellä. Kaikki muistaa Estonian. Kuolemanpelko, se panee panemaan”, sanallistaa risteilyllä naisia metsästävä Kaide omaa nälkäänsä Jani Volasen ja Tommi Korpelan M/S Romantic -minisarjassa.

Risteilymainoksissa on kuvattu vuosikymmenten ajan pitkiä katseilla ja ujoja lähestymisiä. Luonnollisesti juuri nämä jaetut mielikuvat johdattavat risteilymatkustajien haaveita ja fantasioita myös tänä iltana Starlightissa sekä alakerran Moonlightissa, jossa jokainen ikkuna on paksun huurun peitossa. Tahmainen lattia liimaa tanssijat yhteen, pimeät hetket ennen seuraavaa sinisen valon purkausta yllyttävät säädyttömiin tekoihin. Viileisiin ikkunalaseihin nojailee paidattomia, hikisiä ihmisiä. Jokaista täällä on kosketettu tavalla tai toisella.

 

VIII

Lopulta karnevalistinen uneni käyttäytyy kuin risteily: kun verbalisoin sen herätessäni, hekotamme ajatukselle liejukkaasta juhlinnasta vielä pitkään.

Poistuessamme 2331:stä uusi päivä pakottaa meidät kohtaamaan eilisen päivänvalossa. Oloa eivät helpota laivan keinunta ja kahdeksannen kannen kovaääninen pohdinta siitä, kuka kävi paskalla kenenkin hytissä. Olen koko eilisen illan metsästänyt tosi-tv-tähden huomiota, mutta tällä on ollut jatkuvasti uusi, intensiivinen tuttavuus käsipuolessa. Kaiken lisäksi olemme missanneet jatkot hytissä 2323, sillä viiden aikaan aamulla luvatut juhlat naapurikäytävällä ovat ilmeisesti olleet jo ohi.

Auringon nousu tai lasku merellä on aina kaunis. Samoin peilityyni meri välillä tai hylkeen näkeminen jäällä. - Risteilypäällikkö Timo Nieminen

Lyhyen happihyppelyn jälkeen siirrymme Satellite Bariin kannelle kahdeksan. Koko Grande Buffetin pöytä numero 64:n seurue on levittäytynyt ikkunaloosin ääreen. Alkuperäinen hymistelijä ja hänen heteroystävänsä nauttivat Long Drinkejä ja voisin melkein vannoa, että he voivat tänään paremmin kuin eilen.

Juhlan jälkeen palaudutaan takaisin normaalitilaan. Ensimmäisen päivän kaunat eivät ole voimassa seuraavana päivänä, eikä samaan tapaan mikään, mikä tapahtuu laivalla, ole voimassa laivan ulkopuolella. Kuten karnevaalin luonteeseen kuuluu, ennen risteilyä vallinneet valtahierarkiat toistuvat jälleen, entistä vakaampina.

Risteily on vuosikymmenten aikana muuttunut uusien ja ennennäkemättömien kokemusten hakemisesta itseään toistavaksi rituaaliksi, joka kerrotaan joka kerta hieman eri muodossa. Rituaalina risteily on – kuten rituaalit yleensäkin – välttämätön.4

Jos Itämeren risteilyltä etsii eksplisiittistä eleganssia ja aitoa kauneutta, voi sen koko komeudessaan löytää seuraavan päivän karaokesta. Kun Mara veisaa sydämestään Finlandersin ”Oikeesti”-kappaletta, aurinko laskee väsytettyyn Itämereen ja tanssilattia täyttyy valssaavista pareista, silmäkulmamme kostuvat hieman.

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa

 

***

Jokainen risteily on erilainen ja silti täsmälleen sama. Jokainen risteily on lastattu samoilla lupauksilla, joista osa täyttyy ja osa ei. Jokainen risteily on kaunis. Silja Europan risteilypäällikkö Timo Nieminen luonnehtii kysyttäessä työtään koskettavasti: ”Auringon nousu tai lasku merellä on aina kaunis. Samoin peilityyni meri välillä tai hylkeen näkeminen jäällä”.

 

***

Kursivoidut sitaatit: Mihail Bahtin, 1995: François Rabelais - keskiajan ja renessanssin nauru. Kääntäneet Tapani Laine ja Paula Nieminen. Venäjänkielinen alkuteos Tvoršestvo Fransua Rable i narodnaja kultura srednevekovja i renessansa, 1965.

Laivan teknisiä tietoja varten on haastateltu myös Silja Linen viestintäjohtajaa Marika Nöjdiä.

 

Meri-numerossa (Nuori Voima 1/2020) julkaistusta jutusta olivat jääneet pois alaviitteet. Pahoittelemme!

• 1. Voisin melkein vannoa hänen hyödyntäneen alkuillasta Hera Salongin Hiusten suoristus + föönikampaus -palvelua.
• 2. Vakavuus ahdisti, pelotti ja kahlitsi; se valehteli ja kieroili; se oli ikävystyttävää ja synkkää. Karnevaali perustuu nauruun, eikä ole mitään, mille ei voisi nauraa. Vilpittömän naurun ulkopuolelle ei voi asettua, ja siksi myös sarkasmi osoittautuu mahdottomaksi.
• 3. BOOSTER lopettaa menestyskeikkansa Anssi Kelan kappaleeseen 1972. Jään pohtimaan laulun todellista tragediaa: sirpaloitunut toive maailman muuttumisesta on puettu juhlittavaan muotoon, jolloin se samalla mitätöi todellisen mahdollisuuden muutokseen. Kappaleen tahtiin karkeloiminen saa tanssijan unohtamaan halun ja tarpeen muuttua tai muuttaa – muutoksesta tulee fantasiaa, sillä karnevaalin perimmäinen tarkoitus on aina ollut hegemonisen vallan vahvistaminen. Onko kappaleen puhuja tietoinen rakentamastaan paradoksista?
• 4. Risteilykarnevaalia voidaan kritisoida esimerkiksi sen normatiivista elämää legitimoivasta luonteesta. Itse risteilyperinteen pilkkaaminen tai väheksyminen on kuitenkin halpamaista, sillä risteilyllä ymmärretään juhlimisen olennaisin merkitys. Kollektiivinen, kaikille saavutettava vapautuminen – karnevaali – on tärkeää yhteisölle. Risteilymatkustajat ymmärtävät toisiaan tässä rajattomassa tilassa syvällisellä maailmankatsomuksellisella tasolla, naurun kautta. Monet, joille risteilyn aikana juttelemme, jakavat ajatuksen risteilyn henkilökohtaisesta (ja tätä kautta kollektiivisesta) korvaamattomuudesta: täällä ollaan, koska ei olla vähään aikaan oltu.