Kaikki vapaus ei ole samaa - Olga Palon kolumni

Aamuinen matka sporassa. Kanssamatkustaja höpöttää tauotta matkan Kalliosta Pasilaan. Levy jumittuu sanoihin: ”Tuttu tunne. Mä en riitä. Tuttu tunne. Mä en riitä.” Lausepari jää kaikumaan mieleeni. 

Ihmiset ympärilläni voivat huonosti. Masennus- ja ahdistusdiagnooseja (yksin tai erikseen) tulee kuin syyskaudella flunssatartuntoja. Voi toki olla, että me olemme kaikki luisumassa samaan hulluuteen, mutta entä jos vika ei ole meissä?  

Maailma on pluralisoitunut, mutta yksi asia löytyi lähes jokaisen puolueen vaaliohjelmasta: vapaus. Vihreillä se tarkoittaa opiskelijoiden ja tutkijoiden vapautta keskittyä työhönsä, demareilla vapaata yhteiskuntaa, kokoomuksella valinnanvapautta, feministeillä vapautta yhtenä eurooppalaisista perusarvoista. Vapauden lisääminen yhdistää meitä. Sääli vain, ettei kellään ole hajuakaan siitä, mitä sillä tarkoitetaan. 

Vapaus on meille tänä päivänä itsestäänselvä pyhä, korkeampi voima johon nojata. Kuten Jumala, vapaus on tuntematon, ja uskomme sen hyvyyteen. Vapaa internet on antanut meille uusnatsit, enkelihoidot ja rokotekriittisyyden; olet vapaa syömään kiloittain tehotuotettua lihaa ja ostamaan halpoja vaatteita. ”Vapaata maailmaa” johtaa demokraattisesti valittu tyranni. Skype tarjoaa minulle sormenjälkitunnistetta sanoilla: ”vapaudu salasanojesi kahleista”. Vapauspyrkimykset vakiinnuttavat yhteiskunnallista vallankäyttöä, kun rahan vapaata liikkumista turvataan talouspakotteilla.  

Sosiologi, psykoanalyytikko Renata Salecl on kirjoittanut valinnanvapauden luomasta ahdistuksesta teoksissaan On Anxiety ja The Tyranny of Choice. Kun yksittäinen ajatus tai ideologia nousee perustavaksi, voidaan ajatella sen alkavan tyrannisoida yhteiskuntaa. Saleclille tuo ideologia on valinnanvapaus: se tunkeutuu elämän jokaiselle tasolle, se on dominoiva idea, jolle kapitalismi perustuu. 

Mahdollisuus, siis pakko, valita saa meidät uskomaan, että olemme itse syyllisiä kaikkeen epäonneen elämässämme. Kun nuoret organisoivat massaliikkeitä, lehdistö nostaa yksittäisten ihmisten ominaisuudet analyysin keskiöön ohi poliittisten vaatimusten. Äärimmäinen individualismi ja vapaususko myös selittävät sen, miksi eräät viihdetoimittajat milloin puolustavat feminismiä (kun se ajaa samoja oikeuksia kaikille yksilöille), milloin vastustavat sitä (kun se katsoo yksilöitä ryhmän jäseninä)? On yksi asia vaalia jokaisen itseisarvoa ja kokonaan toinen sokaistua luulemaan, että olemme kaikki vapaita samalla tavalla. 

Vapautemme perustuu individualismille, ja äärimmäisen vapauden kääntöpuolella on äärimmäinen yksinäisyys. Individualismi ajaa meidät jahtaamaan yksilönvapautemme rajoja, mutta valinnanvapaus on sumutusta. Salecl huomioi, että loputon valitseminen passivoi ja ahdistaa, ja näin vapautemme paradoksaalisesti hidastaa mahdollisuuksiamme saada aikaan sosiaalista muutosta.Voimme huonosti yhteiskunnan takia, mutta syytämme itseämme emmekä jaksa muuttaa systeemiä.  

Ilmastonmuutos ja pahoinvointi sen osoittavat: emme tarvitse tällaista vapautta. En halua valita, haluan voida hyvin. Haluan keskustelua siitä, mitä vapaudella tarkoitetaan ja keiden vapaudesta olemme kiinnostuneita. Vapaus voi jatkossakin olla arvokas päämäärä, mutta ilman tarkempaa määrittelyä en enää kumarra sitä. 

Kolumni on ilmestynyt Nuoren Voiman Lomakuva-numerossa (2/2019). Tilaa lehti tästä.