kritiikki

Muutoksia Nuoren Voiman julkaisemisessa 2018 - kritiikki siirtyy osaksi emolehteä ja verkkosivuja

Juttu
|
Toimitus
|

Ensi vuoden alusta Nuori Voima alkaa ilmestyä viidesti vuodessa. Samalla Kritiikki-lehti lopetetaan, ja jatkossa arvioita julkaistaan enemmän Nuoressa Voimassa ja sen verkkosivuilla.

Vuosi 2018 tuo muutoksen Nuoren Voiman julkaisuaikatauluihin, sillä lehti ilmestyy jatkossa viisi kertaa vuodessa entisen neljän numeron sijasta. Vuodesta 2009 ilmestynyt Kritiikki-lehti ei ilmesty vuoden 2018 alusta enää erillisenä julkaisuna. Erillisen lehden sijasta kritiikin määrä kasvaa Nuori Voima -lehdessä sekä verkossa. Lisäksi yksi numeroista on kritiikkiin painottuva tuplanumero.

Muutoksen taustalla on tarve tuoda kirjallisuuskritiikkiä entistä tuoreempana ja ajankohtaisempana lehden lukijoille sekä kasvattaa kritiikkien lukijamääriä erityisesti lehden verkkosivuilla.

Ensi vuoden numeroiden teemoina ovat lukutaidot, tuotanto/ruoka, runous, tykkäys/tyrmäys -kritiikkitupla sekä 110-vuotisjuhlanumero.

Viimeinen nykymuotoinen Kritiikki-julkaisu ilmestyy 7.12. Lehden voi hankkia näistä kaupoista ympäri Suomen tai tilata Nuoren Voiman liiton toimistolta osoitteesta tilaukset@nuorenvoimanliitto.fi.

Jutut