Lada ja Olga
Vasemmalla Lada, oikealla Olga

Nuoren Voiman avustajapalkinto Lada Suomenrinteelle ja Olga Palolle

Juttu
|
Toimitus
|

Nuoren Voiman avustajapalkinnon vuonna 2020 saavat Lada Suomenrinne ja Olga Palo. Nuori Voima onnittelee ansioituneita avustajiaan!

 

Lada Suomenrinne on saamelaistaustainen valokuvaaja, jonka työ on näkynyt kahdessa Nuoren Voiman numerossa. Viime vuonna ilmestynyt Sápmi-numero oli pitkälti Suomenrinteen kuvittama, ja tänä syksynä ilmestyneen Murhaballadin kansi oli Suomenrinteen. Hänen kuvansa toimivat myös lehden sisällä kommentteina ilmastonmuutoksen ja kuoleman suhdetta valottavaan juttuun. 

Suomenrinteen valokuvien voimakas ihmisruumiillisuus löytää usein sijansa maastosta, luonnosta ja pimeästä. Hänen kuvansa käsittelevät yhteisöllisiä, yksilöllisiä ja ekologisia tilanteita syvästi ja uutta luovalla tavalla. Suomenrinteen kuvat paitsi puhuttelevat, ne myös puhuvat sillä tavalla kuin kuvat puhuvat: huomiota kiinnittämällä, käyttämällä värin, muodon ja hahmojen merkityksiä. 

Suomenrinteen valokuvat luovat uutta suhdetta maailmaan. Ekokriisin keskellä näitä maailmaan kiinnittyviä unia tarvitaan. Suomenrinne kirjoittaa Sápmi-numeron runo-kuvasarjassaan: "Pistän usein silmät kiinni ajaessani / osunko johonkin vai matkustanko ajassa taakse?" Suomenrinteen työssä todellisuudet limittyvät ajassa ja tilassa, joka on täynnä ehkä peittyviä ihmisen jälkiä. 

Nuoren Voiman avustajapalkinto menee nyt ensimmäistä kertaa valokuvaajalle. Haluamme nostaa esille kuvituksen roolia sanavetoisessa mediassa. Kuvailmaisu voidaan ymmärtää itsenäisenä osana julkaisuja. Kuvan ja sanan vuorovaikutusta voitaisiin hyödyntää mediassa huomattavasti nykyistä paremmin.  

 

Olga Palo on teatterin ammattilainen ja monipuolinen kirjoittaja, joka on kirjoittanut Nuoreen Voimaan pidettyjä esseitä, artikkeleja ja kolumneja. Uudessa Monumentti-lehdessä hänen artikkelinsa Kuka saa olla ihminen? laajentaa syksyn teatterikeskustelua oivaltavasti niin vähemmistöroolien historiaan kuin niiden tulevaisuuteenkin.

Esitystaidetaustaisena avustajana Palo on ollut Nuorelle Voimalle korvaamaton, ja hänen panoksensa on osaltaan laajeltanut lehdessä käsiteltyjen taiteiden alaa. Yhtäältä suunta on ollut popkulttuuriin, kuten laajassa esseessä Kaikki haluavat olla Beyoncé, ja toisaalta katveeseen jääneisiin tilannesidonnaisiin esityksiin.

Palo on nostanut esiin teemoja, jotka ovat tulleet sittemmin osaksi valtavirtaa: hänen esseensä Perse paljaana purkupallon päällä on yksi lehden verkkosivujen luetuimmista teksteistä ja nähdäksemme se on järkevöittänyt alastomuudesta käytävää keskustelua.

Palo oli lehden vakiokolumnisti vuonna 2019. Kaudelta mieleen jäivät kolumnit, joihin oli pakattu esseen verran ajatuksia ja joiden eetos oli herkkyyden ja hoivan puolella. Palo muun muassa kyseenalaisti oivaltavasti taiteelta usein vaaditun ravistelun ja shokkiefektit ja löysi taiteen ”suuruuden” pohjalta syrjiviä rakenteita.

 

Avustajapalkinnon saajia haastatellaan illan (10.12.2020) Nuori/Voima-klubilla klo 20.15.

 

Nuoren Voiman avustajapalkintoa, joka on nykyisin 1000 euron arvoinen, on jaettu vuodesta 1997 lähtien. Sitä ennen Nuoren Voiman säätiö jakoi joitakin avustajastipendejä.

 

Lehden avustajapalkinnon  
saajat kautta aikain 
 
1997 Markku Paasonen 
1998 Ari Hirvonen 
1999 Teemu Ikonen 
2000 Jakke Holvas 
2001 Markku Koivusalo 
2002 Putte Wilhelmsson 
2003 Herman Raivio 
2004 Antti Nylén 
2005 Aki Salmela 
2006 Tommi Uschanov 
2007 Martti-Tapio Kuuskoski 
2008 Heikki Länsisalo 
2009 Aki Petteri Lehtinen 
2010 Satu Taskinen 
2011 Hannu Riikonen 
2012 Teemu Manninen 
2013 Ilkka Lindstedt 
2014 Anna Tuomikoski ja Mikko Jakonen 
2015 Antti Hurskainen ja Jaana Seppänen 
2016 Sanni Purhonen ja Laura Hautsalo 
2017 Veera Koivaara ja Velimatti Huhta 
2018 Lassi Saario ja Sofia Blanco Sequeiros 
2019 Johanna Osváth ja Joonas Säntti

2020 Lada Suomenrinne ja Olga Palo

Jutut