Oikeusfilosofi oli draaman tekijä - Ari Hirvonen 1960-2021
Ari Hirvonen (1960-2021) oli naurua, draamaa ja intensiteettiä, niin työssä kuin jalkapallokatsomossa, kirjoittaa hänen ystävänsä Herman Raivio.
Ystäväni, oikeusfilosofi Ari Hirvonen kuoli Haartmanin sairaalassa Helsingissä 28.6.2021. Sain Arin pitkäaikaiselta kumppanilta Maijulta tiedon miehen vakavasta tilasta juhannuspäivänä. Lämmin kesäilma muuttui painostavaksi. Juhlimme Arin 60-vuotispäiviä marraskuussa 2020 Zoomissa. Lukuisat onnittelijat näyttivät ilahduttavan miestä, jolle pandemia oli raskasta aikaa.
Tutustuimme muistaakseni 1997. Paikkana oli varmasti Nuoren Voiman liiton tila Iso-Roballa. Jälleen yhdet vuosijuhlat. Saimme illan aikana Arin kanssa nerokkaan idean: yritimme tunkea yhdessä väkivalloin yhtä runoilijakaveria jääkaappiin. Aivan kuin juuri hän olisi kaivannut viilennystä, emme me. Rikoskumppanuutemme oli sinetöity.
Arit eroteltiin toisistaan kutsumalla yhtä Paha Hirvoseksi, toista Hyvä Hirvoseksi. 2000-luvun alussa Paha Hirvonen johti yliopistolla poikkitieteellistä Laki ja Paha -projektia.
Arin nimi löytyi 90-luvun lopulla suunnilleen jokaisesta Nuoresta Voimasta. Lehti oli silloin nuorekkaan akateeminen ja voimakkaan ranskalaishenkinen. Ari kirjoitti enimmäkseen Jacques Lacanista ja tragediasta. Tragedia seurasi Aria loppuun asti. Tuolloin me avustajat kiistelimme keskenämme filosofiasta ja etiikasta, mutta jo muutaman minuutin jälkeen näkemyserot unohtuivat ja yhteinen ilonpito valtasi tilan. 70-lukuteemaisissa vuosijuhlissa Sex Pistols villitsi entisen punk-nuorison niin totaalisesti, että he itsekin säikähtivät aiheuttamaansa kaaosta.
Ari istui Nuoren Voiman säätiön hallituksessa vuodesta 2010 eteenpäin. Lehdessä vaikutti toinenkin Ari Hirvonen, graafikkona. Arit eroteltiin toisistaan kutsumalla toista Paha Hirvoseksi, toista Hyvä Hirvoseksi. 2000-luvun alussa Paha Hirvonen johti yliopistolla poikkitieteellistä Laki ja Paha -projektia.
Tutkimuksissaan Ari yhdisteli luovasti eri tieteitä. Monitieteisen aikakauslehti Tiede & edistyksen päätoimittajana hän halusi palauttaa lehden sen poliittisille juurille. Oikeudenmukaisuus, yliopiston, tieteen ja taiteen vapaus sekä marginalisoidut ryhmät, kuten kerjäläiset ja paperittomat, kiinnostivat Aria myös käytännössä. Hän halusi olla mukana päättämässä asioista eivätkä hallintohommat kauhistuttaneet. Viimeisinä vuosinaan hän johti yliopistolla tohtoriohjelmaa. Opiskelijat kuulemma pitivät hänestä.
Voi että Ari jaksoi puhua politiikasta. Hän sai ujutettua politiikan mukaan jopa maljapuheeseensa minun ja vaimoni kihlajaisissa: La lotta continua! Kokoomusnuoresta tuli vanhemmiten marxilainen. Häntä ivattiin takinkäännöstä, mikä tuntui epäoikeudenmukaiselta, koska kukapa meistä ei olisi ollut nuorena narri. Ari katsoi politiikkaa filosofian ja oikeusteorian läpi, Jacques Rancièresta Carl Schmittiin. Välillä erittely muuttui palopuheeksi. Iskulauseet korvasivat analyysin, radikaali linja jatkui toisessa muodossa.
Jo ensi tapaamisellamme kävi ilmi, että Ari suhtautuu jalkapalloon, varsinkin englantilaiseen, fanaattisesti. Meillä oli omat suosikkimme Valioliigassa, mutta maajoukkueen kannatus yhdisti. Katsoimme yli 20 vuoden aikana kapakoissa lukuisia Englannin otteluita. Silloin kun jalkapallohuligaaneja oli vielä katsomoissa, he tekivät itse itsestään näytöksen. Ari järjesti yleensä näytöksen kapakan kisakatsomossa elämällä jokaisen hetken sydäninfarktin partaalla suu huudossa. Muistan Englanti-Ruotsi-ottelun ravintola Black Doorissa MM-kisoissa 2006. Kaikki tuijottivat isoa screeniä. Eräs nainen käänsi tuolinsa meihin päin ja alkoi tuijottaa Aria.
Kun Englanti aina putosi jossain kisojen vaiheessa jatkosta, Ari ilmestyi seuraavaan kisakatsomoon uuden maajoukkueen paita päällään. Samassa tunnetilassa kuin aiemmin, valmiina tappioon. En tiedä miten monta jalkapallopaitaa miehellä oli garderobissaan, mutta ainakin hänellä oli siellä paljon brittiläistä katumuotia. Nuori ja vanha Ari olivat yhtä tarkkoja tyylistään.
Yleisö pakeni salista hirvittävän metelin takia. Kukaan ei kuullut taaskaan mitään. Asetelma kertoi kaiken olennaisen vallankumouksesta tänä päivänä.
Ari vaikutti 1980-luvun alussa helsinkiläisessä klubikulttuurissa. Ihailimme Tampereelta käsin tuota maailmaa, jossa suurimpana ongelmana pidettiin sitä, ettei kaupasta saanut mustaa kynsilakkaa. Arilla oli lyhyt historia The Pin Ups -yhtyeessä, minulla vielä lyhyempi hc-punk-bändissä. Siinä me sitten olimme, 35 vuotta myöhemmin; kaksi laulu- ja soittotaidotonta ”rajua” nuoruuttaan nostalgisoivaa miestä, jotka halusivat tehdä ”vielä jotain”.
Muistaakseni Njassa keksi meille nimen: Kylmät sedät. Koska kumpikaan ei hallinnut ainuttakaan instrumenttia, sovittiin, että Kylmät sedät on dj-duo. Molemmilla keikoilla oli sama setti otsikolla Vallankumous TOP 10. Molemmat keikat olivat katastrofeja. Ensimmäinen keikka oli Kosto!-klubilla, Teurastamon B-Side Barissa, vappuna 2016. Olimme niin kädettömiä, ettemme osanneet käyttää edes kahta cd-laitetta. Klubin emäntä Mira teki käytännössä kaiken työn puolestamme. Me miehet, taistelutoverit, nostimme välillä kätemme vallankumousnyrkkiin. Yleisö, lähinnä Lacan-piiriläisiä, ei kuullut mitään, koska volyymi oli niin hiljainen.
Ulkopuolisille kohkaamisemme on täytynyt näyttää todella rasittavalta. Kuumat sedät.
Seuraavalla keikalla, Tutkijaliiton 40-vuotisjuhlissa Töölön Kulttuuritilassa, äänenvoimakkuusongelma korjattiin. Yleisö pakeni salista hirvittävän metelin takia. Kukaan ei kuullut taaskaan mitään. Asetelma kertoi kaiken olennaisen vallankumouksesta tänä päivänä. Ari palasi toistuvasti ajatukseen Kylmien setien kolmannesta keikasta. Sellainen se oli.
Näimme vuosien aikana milloin missäkin; kulttuuritilaisuuksissa, punk-keikoilla, Lacan-piirin jatkoilla ja tietenkin ravintola Rytmissä, missäpä muuallakaan. Siellä istuimme myös lokakuussa 2020. Viimeinen keskustelumme koski molempien arvostamaa romaania, Jonathan Littellin Hyväntahtoisia. Toinen kunnioituksemme kohde, Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja, käsiteltiin samassa kapakassa. Vanhat miehet eivät jaksa etsiä lukupiireilleen uusia tiloja.
Kun kutsuin Arin jonnekin, hän ei koskaan kuitannut viestiä, mutta aina hän tuli. Huoneeseen astui intoa ja intensiteettiä. Jotain tapahtui. Ulkopuolisille kohkaamisemme on täytynyt näyttää todella rasittavalta. Kuumat sedät.
Jalkapallossa Kauppinen kannatti Saksaa, Arin inhokkia, mutta luulen, että eilen (29.6.) he katsoivat jossain yhdessä Englanti-Saksa-ottelua. Tietenkin riidellen.
Arilla riitti aikaa ystäville. Hän kuunteli, kommentoi ja iloitsi ystävän puolesta. Ari ei luistanut paikalta, kun ystävä oli pulassa. Hän otti keskeisen roolin auttamisringissä tekemättä asiasta numeroa. Jos kyse oli oikeusapuasioista, hän muistutti olevansa juristina vaitiolovelvollinen. Ystävälle hän oli puolustusasianajaja, eikä lähtenyt yleensä mukaan, jos ystävä haukkui toista.
Ensimmäinen vaikutelma, kun Arin tapasi: nauru. Toinen vaikutelma oli, että mies on yhtä draamaa. Arin dramaattisuuteen suhtauduttiin kaveriporukassa huumorilla, mutta en huomannut, että se olisi milloinkaan haitannut tai hillinnyt häntä. Ari haki nuorena Teatterikorkean dramaturgilinjalle, mutta Jussi Parviainen pudotti hänet jatkosta. Myöhemmin Ari auttoi Parviaista tämän väitöskirjassa.
Arin paatoksellisuus nousi esille silloin, kun hän puhui kuolleista ystävistä. Hän palasi toistuvasti Floydiin, Yrjö Kajanteeseen ja Jari Kauppiseen. Itse tunsin vain Kauppisen. Kauppisen kuolema 10 vuotta sitten jätti Ariin syvät jäljet. Hän suri sitä, ettei ollut paikalla, kun ystäväporukka tapasi Kauppisen viimeisen kerran Lacan-piirin kesäjuhlissa. Arin muistojen kautta Kauppisen hahmo aineellistui aina hetkeksi. Jalkapallossa Kauppinen kannatti Saksaa, Arin inhokkia, mutta luulen, että eilen (29.6.) he katsoivat jossain yhdessä Englanti-Saksa-ottelua. Tietenkin riidellen.
Kun tapasimme viimeistä kertaa huhtikuussa Zoomissa pienellä porukalla, ruudulla näkyi pitkän päivätyön tehnyt ihminen. Jos Ari aiemmin muistutti Slavoj Žižekiä, nyt hän näytti Karl Marxilta. Monikasvoisen miehen kohdalla se tuntui hetken ajan sopivalta olomuodolta. Nuorena Arilla oli symbolista pääomaa, rockminä Sally Flesh. Sally Flesh palasi illanvietoissamme Arin puheissa näyttämölle niin useasti, että sitä osattiin odottaa jo alkuillasta. Jos meistä on kiinni, Sally palaa estradille vielä monta kertaa. One and only Mr. Flesh is faster than a jet plane / Chaotic supernovas spark inside his head. (The Nights of Iguana: ”Sally Flesh”. San. Floyd)
