Runous vaatii harkintaa

Runokäännösten tehtailuun käytetty aika on aina hyvin käytettyä aikaa. Nuoren Voiman haastattelussa Goethe Instituutin vuoden 2024 residenssikirjailija Yevgeniy Breyger ja hänen runojaan suomentanut Suvi Valli.

 

Otso Venho: Haluatko kertoa hieman taustastasi? Ovatko juuresi monikieliset?

Yevgeniy Breyger: Synnyin itäisessä Ukrainassa ja muutin Saksaan ollessani 10-vuotias. Äidinkieleni on venäjä. Alueella, jolla synnyin venäjä on äidinkieli valtaosalle väestöstä.

O: Olen usein kuullut sanottavan, että äidinkieli ankkuroi ihmisen maailmaan. Uskotko, että osaamasi kielet risteävät kirjoituksessasi?

Y: Venäjä oli pitkään itselleni tunnekieli. Aina kun näin esimerkiksi pöydän, mieleeni tullut sana oli venäjänkielinen, ei saksankielinen. Monikielisyydestä on ollut apua kirjoittamisessani, sillä tietynlainen sanojen irrallisuus objekteista on auttanut minua leikittelemään kielellä vapaammin. Tosin siitä lähtien, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, olen etääntynyt venäjän kielestä ja alkanut opetella ukrainaa.

O: Bokeh julkaisi sinulta Runokuun yhteydessä runovihon Kaksi runoa = Zwei Gedichte, jonka runot Suvi suomensi. Kun luin runojasi, kiinnitin paljon huomiota isoilla kirjaimilla kirjoitettuihin adjektiiveihin. Mitä isoilla kirjaimilla kirjoitettua adjektiivia käyttäisit kuvaamaan suomalaisen runouden kenttää?

Y: Taidan vastata tähän kysymykseen vasta haastattelun lopussa.

O: Runovihon ensimmäisessä runossa, ”frankfurt-joachimstahl. psalmi” junamatka luo runoon tunnistettavan kaaren. Luin itse junan olevan jatkuvasti muutoksessa oleva metafora: Välillä se tuntui reflektoivan kaipuun tunnetta, toisaalta myös kuvaavan hyperaktiivista tajuntaa. Samalla se kantoi mukanaan eristäytyneisyyden teemaa, mutta myös toivoa ja työkaluja muutokseen. Millaisena itse näet junamatkan roolin runossasi?

Y: Vastaukseni on melko yksinkertainen: istuin junassa, kun kirjoitin runoa. Juna on hedelmällinen tila tarkastella edessä vilisevää muutosta liikkeessä ja ajassa. Hämmästyin, kuinka ikkunasta näkyvät objektit liukenivat junan liikkeen myötä. Tämä oli yksi monista esiintymismatkoistani. Ukrainassa tapahtuvien asioiden valossa mieltäni kalvoi, että näillä matkoilla ei ehkä olisi mitään merkitystä muutoin kuin itseni kannalta. Mietin, miksi edes matkustelen junilla ja lentokoneilla sinne tänne runojani lukemaan. Mitä hyötyä tästä on? Itselleni oli kuitenkin tuolloin keskeistä kirjoittaa jotain ajassa ja liikkeessä tapahtuvista muutoksista. Mitä tulee tulkintaasi, olen jotenkin täysin samoilla linjoilla kanssasi.

O: Uskotko, että runous voi ilmaista matkanteosta jotain, mitä proosa ei voi?

Y: Mielestäni suhde aikaan on keskeisin asia, joka erottaa proosan runoudesta. Tietenkin on myös olemassa kokeilevampaa proosaa, jossa suhde aikaan on erilainen kuin konservatiivisemmassa proosassa. Mielestäni runous voi sanoa asian kuin asian omalla tavallaan, aivan toisin kuin mikään muu ilmaisumuoto. Hyvä runous on itselleni aina jotain todellista. Runouden puitteissa voi kehitellä kuvia, jotka eivät selkeästi yhdisty kertojaan tai puhujaan, toisin kuin tavanomaisessa proosassa, jossa kertojan suhde toteen paljon kiinteämpi. Proosaa lukiessa on helpompaa jäädä pohtimaan, ovatko siinä esiintyvät ihmiset fiktiivisiä vai eivät. Runoudessa näillä asioilla ei ole juurikaan väliä, mikä tekee siitä vapaampaa. Runouden puitteissa on täten helpompi puhua rehellisesti ja totuudenmukaisesti.

Suvi Valli: Tiedän että tämä on hieman kliseistä, mutta ajattelen, että runous kurottaa jonnekin, minne mikään muu tapa ilmaista ei yletä. Mutta kuinka tarkalleen? Jos osaisin vastata tähän kysymykseen, en varmaankaan kirjoittaisi runoutta. Kun kirjoitamme runoutta, pyrimme kurottamaan kielen ulkopuolelle. Mielestäni tätä tapahtuu enemmän runouden kuin proosan parissa.

Hyvä runous on itselleni aina jotain todellista.

O: Kysymys Suville: Mikä on matkanteon merkitys sinulle kääntäjänä? Voit vastata myös runoilijan näkökulmasta.

S: Minulla on hyvin läheinen suhde saksan kieleen ja kulttuuriin. Suhtaudun kääntämiseen tietyssä mielessä matkantekona. Kun käänsin Yevgeniyn junarunoa, kuvittelin itseni matkustamassa Saksan halki, reflektoiden samalla omaa suhdettani Saksan historiaan. Palautin mieleeni ajanjakson, jolloin oleskelin Weimarin kaupungissa. Kävin tuolloin tietenkin katsomassa kaikki kaupungin nähtävyydet. Rakastan Beethovenia, olen lukenut paljon Goethea ja niin edelleen, mutta ”klassisessa” Weimarissa eri aikakerrostumat lävähtivät kerralla silmille, kun näin samana päivänä Goethen idylliset puutarhat ja Buchenwaldin tornit.

Mielestäni juuri historialliset kerrostumat ovat keskeisiä Yevgeniyn runoudelle, kuten hänen sukunsa historia Ukrainassa suhteessa tähän päivään. Tämä vetoaa minuun runoilijana: että monet eri äänet monilta eri aikakausilta voivat törmätä yhteen. Matkustaminen on ollut tärkeää runoilijuudelleni, sillä löysin suomen kieleni vasta kun olin asunut jonkin aikaa Saksassa ja Englannissa. Mutta puhun nyt runoilijana. Kääntäminen ei tietenkään ole asioiden siirtelyä paikasta toiseen, vaan toimintaa, jossa kirjoitetaan tämä siirtymä toisella kielellä.

Y: Ehkä on helpompaa vastaanottaa historian kerrostumat, jos ei ole kiinni kotiseudussaan – kun kaikki on liikkeessä.

O: Pidän runojasi hyvin ”jazzahtavina”. Itselleni syntyi vaikutelma, että niissä varioituvat vuolaasti erilaiset toistuvat teemat, kuvat ja ideat. Kirjoitat Goethe instituutin blogissa kuunnelleesi yli 60 tuntia suomalaista popmusiikkia kuluneen kuuden kuukauden aikana. Mikä on musiikin suhde kirjoittamiseesi?

Y: En pysty kirjoittamaan, jos olen tilassa, jossa soi musiikki. Lumoudun helposti musiikista niin, etten pysty keskittymään mihinkään muuhun. Kuuntelen kyllä paljon musiikkia, ja etenkin modernin klassisen ja elektronisen musiikin sävellys- ja esitystekniikat ovat inspiroineet minua. Runoudellani on vahva suhde musiikkiin, mutta tämä ei näy runoudessani äänteellisyytenä, vaan kompositiossa. Tämä saattaa olla hieman noloa, ei ehkä Suomessa vaan pelkästään Saksassa, mutta pidän todella paljon Stockhausenista. Varsinkin hänen teoksestaan Gesang der Jünglinge. Nautin ylipäätään paljon nykymusiikista. Mitä tulee suomalaiseen musiikkiin, pidän etenkin Paperi T:stä ja Pehmoainosta. Opin eilen suomalaisrunoilijoilta, että myös Paperi T:n kuuntelu on joidenkin mielestä noloa! Opin myös, että hän on jopa julkaissut runokirjan.

O: Runovihkosi julkaissut Bokeh painottaa toiminnassaan materiaalisuutta. Mitä ajattelet tämän runovihon materiaalisuudesta?

Y: Olin paikalla Bokehin verstaalla, kun Antti [Nylén] valmisti vihon ensimmäisen prototyypin. Nähtyäni kustantamon tilat ja Antin prässit, tiesin heti, että tämä tyyppi tietää mitä on tekemässä, ja että tässä ei olla valmistamassa vain jotain lärpäkettä. Pidän erityisesti vihon keltaisesta lankasidoksesta. Kaikki tässä käsintehdyssä vihossa on hyvin harkitun oloista, vaikka se toteutettiin nopealla aikataululla kahdensadan kappaleen painoksena. Antti on hyvin tarkka ja jämpti.

S: Vihon ensimmäisessä runossa on säe, jossa mainitaan Jumala. O:n edellä on runossa heittomerkki, g’ott. Jumalaa tarkoittava sana esiintyy alkutekstissä kahdessa eri muodossa, g’tt ja g’ott.  En itse heti huomannut, että heittomerkki on eri kohdassa. Mutta Anttipa onneksi huomasi! Yevgeniyn kautta nimittäin ilmeni, että heittomerkin paikalla on tässä merkitystä.

Y: Juutalaisessa perinteessä Jumalan nimeä ei tulisi sanoa tai kirjoittaa. Englanniksi Jumala kirjoitettaisiin G-d. Olen runossa muotoillut poiston tarkoituksella väärin, mikä tekee siitä eräänlaista jumalanpilkkaa.

Sotaa käsitellessä runous voi olla hyödyksi, jos se on dokumentaarista – jos se toimii todisteena tapahtuneesta.

O: Raamatun vaikutuksen runouteesi voi nähdä aiheiden lisäksi myös syntaktisella tasolla. Miten päädyit käyttämään Raamatun tyyliä runoudessasi?

Y: Ensinnäkin en ole uskonnollinen enkä usko mihinkään jumalaan, mutta olen syntyperältäni juutalainen ja vierailin usein nuoruudessani eräässä juutalaisyhteisössä. Yritin jopa opetella hepreaa, mutta lahjani eivät lopulta riittäneet siihen. Jossain vaiheessa päädyin lopputulemaan, että juutalaisuus ei merkitse minulle mitään, mutta se on silti erottamaton osa identiteettiäni, etenkin Saksassa. Kun sota Ukrainassa alkoi, moni on kysellyt minulta, pidänkö itseäni ensisijaisesti juutalaisena, saksalaisena vai ukrainalaisena. En ole osannut vastata tällaisiin kysymyksiin, sillä asia ei ole ollut minulle tärkeä. Suhteeni identiteettiini muuttuu joka päivä. Se muuttuu myös kysymyksen kysyjän mukaan, miten haluan tulla vastaanotetuksi kussakin tilanteessa ja niin edelleen. Vuosien mittaan olen oppinut suhtautumaan tämän kaltaisiin kyselyihin vapaammin ja leikkisämmin. Olen ajatellut juuri näitä hetkiä sodasta kirjoittaessani.

Ajatus jumalasta tai jumalattaresta saattaa olla itselleni vain kätevä reflektiopinta, jonka avulla voin jutella itselleni. Jos en enää haluakaan jutella itselleni, minun täytyy vain rakentaa jättimäinen peili ja nimetä se Jumalaksi. Se, että kirjani on yksi iso pyhäinhäväistys, on hyvä asia myös itseni kannalta.

Tykkään todella paljon Raamatulle ja Tooralle tyypillisestä lauserytmiikasta. Se on varmasti tunnistettava piirre runoissani.

O: Raamatullinen lauserytmiikka on kantautunut myös käännökseen. Perehdyitkö Raamatun kieleen käännöstyön aikana, Suvi?

S: Jonkin verran. Runous oli minulle kuitenkin tärkeämpi viitekehys. Isojen kirjainten käyttö viittaa Friederike Mayröckeriin, jonka tuotannosta luin hiljattain valtaosan. Mayröckerin runous oli minulle muutenkin tärkeä viitepiste, kun aloin lukemaan Yevgeniyn runoutta. Mayröckerin poetiikka puolestaan on sukua ranskalaisten surrealistien automaattikirjoitukselle.

O: Viimeisin kirjasi, Frieden ohne Krieg (kookbooks, 2023), julkaistiin viime vuonna. Millä tavoin Venäjän hyökkäys Ukrainaan on vaikuttanut kirjoittamiseesi? Mikä on runouden rooli sodan käsittelemisessä?

Y: Nämä kaksi vihkoon käännettyä runoa ovat peräisin kirjani ensimmäisen osaston lopusta. Kun venäläiset sotilaat hyökkäsivät Ukrainaan, olin sokissa. Olin juuri lähettänyt teokseni kustantamolle, mutta vedin sen takaisin uudelleenkirjoitettavaksi, sillä tuntui kyyniseltä julkaista runoutta, joka ei käsittelisi sotaa lainkaan. Kirjani ensimmäiset runot ovat hyvin kronikoivia ja dokumentaarisia, ne muodostavat sodan tapahtumia käsittelevän päiväkirjan, jonka keskiössä ovat sotaa Ukrainasta Saksaan paenneet sukulaiseni. Käyttämäni epälyyrinen, dokumentaarinen kieli kehittyi ennen pitkään lyyriseksi kieleksi. Kirjani kuvaa liikettä mykkyydestä dokumentaarisuteen, dokumentaarisesta lyyriseen. Tässä liikkeessä on jotain hyvin häiriintynyttä. Kirja olisi mielestäni voinut olla entistä dokumentaarisempi. Sotaa käsitellessä runous voi olla hyödyksi, jos se on dokumentaarista – jos se toimii todisteena tapahtuneesta.

O: Kun luin vihkoa tunsin, kuinka sota sykkii kaiken taustalla. Mielestäni runojen vuolas tyyli muodostaa kiinnostavan kontrastin suhteessa sisältöön. Lukiessani ajattelin Paul Celania, joka tunnetusti kääntyi runokielessään kohti hiljaisuutta maailmansodan kauhujen myötä. Tapasi käsitellä sotaa tuntuu liki päinvastaiselta.

Y: Teokseni ensimmäinen osasto kehittyy vähitellen kohti vihon runojen tyyliä. Jos lukisit teokseni ensimmäisen runon, et varmaankaan pitäisi sitä runona lainkaan, vaan jonkun puhetulvaisena päiväkirjana. Se kuvaa sukuni historiaa holokaustin alkuhetkistä nykypäivään. En tiedä, miten sallin itseni palata näiden vihon runojen kaltaiseen tyyliin, mutta ajattelen että ne edustavat jotain hyvin henkilökohtaista, mikä taas vahvistaa kirjan dokumentaarisuutta. Subjektiivisuus ja henkilökohtaisuus kuuluvat dokumentteihin.

Suhteeni mediaan on ollut viime aikoina hankala. Informaatiota liikkuu todella paljon, ja on nähtävä vaivaa saadakseen tietoa sodasta. Joudun alati pohtimaan, minkä artikkelin lukisin, mitkä uutiset katsoisin. En tarkoita, ettenkö uskoisi mediaan, päinvastoin. Runojeni suhde tietoon on kaksijakoinen: ne ovat hyvin impulsiivisia ja subjektiivisia, mutta samanaikaisesti kerron totuudenmukaisesti taustastani ja lähtökohdistani. Pyrin välittämään rehellistä subjektiivisuutta, joka toimisi myös dokumenttina sodan tapahtumista – siitä miten sota vaikuttaa ihmisjoukkoihin, mitä se tekee yksilölle emotionaalisella tasolla ja niin edelleen.

O: Kysymys Suville: Mitkä Yevgeniyn runouden erityispiirteet halusit ensisijaisesti säilyttää käännöstä tehdessäsi?

S: Yevgeniyn runot huokuvat fyysistä läsnäoloa, ja niistä tuntee, että ne ovat kiinni tässä hetkessä. Runoista kantautui minulle vahvasti epätoivo, jonka sodan ja julmuuden sivustakatsominen voi saada aikaan. On kuin runon puhujan henkeä ahdistaisi: Runot tuntuvat siltä kuin… kehossa olisi… noh – (Suvi korahtelee). Tämä tunne on läsnä etenkin Yevgeniyn kirjassa. Pidän myös paljon runojen mustasta huumorista. Synkeistä teemoista ei tulisi kirjoittaa yksioikoisen synkeästi.

O: Pääsemmekö joskus lukemaan Frieden ohne Kriegin kokonaan suomeksi?

S: Olen tällä hetkellä aivan puhki juuri kääntämäni Judith Schalanskyn Kadotettujen katalogin (Poesia 2024) vuoksi, mutta jos päätän vielä kääntää jotakin, olisi Frieden ohne Krieg listani kärjessä. Kääntäminen vie paljon aikaa muilta kirjoitustöiltä, mutta se on lopulta sen arvoista. Sitä paitsi kääntäminen ruokkii muuta kirjoittamista.

Y: Olen itsekin kääntänyt runoutta englannista ja venäjästä, ja huomannut, että kääntäminen vaikuttaa suoraan omaan kirjoittamiseeni. Frieden ohne Krieg itse asiassa alkoi käännöstyönä. Teokseni loppupuolella on kolmikielinen runo, jossa viittaan T.S. Eliotin Joutomaahan. Kun venäläissotilaat alkoivat kerääntyä Ukrainan rajalle, tajusin, että minun pitää kääntää Joutomaa. Tein siitä vuonna 2022 uuden käännöksen teoksen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. On aivan käsittämätöntä, että juuri kun sain käännöksen valmiiksi, tapahtui jotakin, mikä muistuttaa vahvasti Joutomaasta.

Mielestäni käännetyksi tuleminen on parasta mitä runoudelleni voi tapahtua. Se, että sain tämän residenssin myötä runoni käännetyiksi, oli itselleni keskeisin syy tulla tänne. Olin jo muutenkin kuullut suomalaisilta kavereiltani, että Suomi on mahtava paikka. Tiesin sen jo, enkä tarvinnut omakohtaista varmistusta.

Kääntäminen vie paljon aikaa muilta kirjoitustöiltä, mutta se on lopulta sen arvoista. Sitä paitsi kääntäminen ruokkii muuta kirjoittamista.

O: Millaista on kääntää Yevgeniyn runoutta?

S: Erittäin vaativaa. Mitään ei voi kääntää sellaisenaan, sillä merkitykset ovat virtaavia ja kontekstisidonnaisia. Minulla kesti hetki päästä runoihin sisään, sillä minulta vaikutti puuttuvan olennaisia tietoja runojen taustoista. Pidän todella paljon Yevgeniyn runojen kielestä, ja etenkin runojen vuolaasti virtaavasta rytmistä.

Y: Minun olisi pitänyt taustoittaa runojani sinulle hyvissä ajoin. Aina kun luen vihon ensimmäistä runoa uudelle yleisölle, taustoitan sitä hieman.

Viittaan vihon toisen runon ensimmäisissä säkeissä Putinin jokavuotiseen itsenäisyyspäivän puheeseen. Puhe koostuu tietenkin silkasta sanahälinästä, mutta kaikki TV-kanavat näyttävät sen. Viime vuonna puhe kuitenkin viivästyi, ensiksi tunnin, sitten kaksi tuntia, kunnes lopulta se siirrettiin seuraavalla päivälle. Näinä tunteina jotkut seurailivat lentotutkia ja huomasivat, että Putinin lentokone oli kiertänyt taivaalla ympyrää monta tuntia. Alkoi liikkua huhuja, että Putin olisi kuollut. Kun Neuvostoliiton aikoihin Kommunistisen puolueen pääsihteeri kuoli, soitettiin joka paikassa Tsaikovskin Joutsenlampea. Monet tuntemani ihmiset odottivat noina tunteina Joutsenlammen kuulemista. Kaivoin tuolloin monen muun tavoin netistä satunnaisen livelähetyksen, jossa soitettiin Joutsenlampea. Kerroin lähetyksestä ystävälleni, joka alkoi heti vitsailla ”Aijaa, eli Putin on siis kuollut”. Ja koska olen vitsiniekka, sain päähäni lähteä kertomaan kaikille läheisilleni, että Putin on kuollut. Vitsailuni seuraamukset lukevat runon nimessä: ”en ole koskaan joutunut pyytämään anteeksi niin monelta ihmiseltä”.

O: Milloin tiesit, että käännös osui nappiin?

S: En tiennyt, enkä tiedä! Ei runoudesta ikinä tiedä, sitähän voi aina hioa aikojen loppuun saakka. Sama koskee omaa kirjoittamistani – milloin kirjoittaminen tai kääntäminen tulisi lopettaa? Milloin runo on valmis? En tiedä.

Y: Kääntäessä tulee tehtyä niin sanottuja ”tuplakäännöksiä”. Kun ei osu ihan maaliin, tulee luoneeksi jotain uutta. Lähetin Suville etukäteen pari käännöksiä koskevaa kysymystä. Tajusin jo hänen vastaustensa perusteella, että käännökset tulisivat olemaan hyviä. Kun kuulin runoni ensimmäistä kertaa suomeksi, tiesin heti, että runoni ovat paljon parempia suomeksi kuin saksaksi.

O: Tuleeko vielä mieleen jotain mikä on jäänyt sanomatta?

Y: Se adjektiivi, jota tiedustelit haastattelun alussa, olisi TIIVIS. Kyllä, TIIVIS, tai DICHT.

 

Haastattelun lyhyempi versio on julkaistu alun perin Matka-teemaisessa Nuoressa Voimassa (3/24).