Debytoi runoilijana -kilpailun voittajat hahmottavat kokonaisuuksia ja kartoittavat kerrostumia

Debytoi runoilijana järjestettiin 28. kerran, ja voittajia valittiin kaksi: Sonja Kaisanlahti ja Liinu Yli-Hongisto. Luku-urakan aikana tuomaristossa pohdittiin muun muassa mikä on runo, kuka on runoilija, ja kaipaavatko kaikki oikeasti takaisin kohtuun.

Vuoden 2022 Debytoi runoilijana -kilpailuun osallistui 103 runoilijaa, mikä on noin puolet viime vuoden osallistujamäärästä. Syytä runokatoon voi yrittää etsiä eri suunnista, mutta tyydymme toteamaan, että näin tällä kertaa.

Kirjallinen muoto piti pintansa – kisaan osallistui kolme äänitettä ja yksi video. Nuoren Voiman päätoimittajista Taija Roihasta ja Johanna Osváthista koostuva esiraati valikoi jatkoon 14 osallistujaa, joiden joukosta päätuomari, kirjoittaja ja kriitikko Veera Kiurujoki valitsi kaksi voittajaa.

Millaiset teemat vuoden 2022 Debytoi runoilijana -kilpailussa sitten näkyivät? Jo viime vuonna tarkkasilmäinen raati havaitsi boheemin runouden raivaavan sijaa luonto- ja metsärunoudelle, ja trendi näyttäisi jatkuvan. Tänä vuonna luontoon liitettiin perinteiseen tapaan romanttisia mielikuvia, kaipuu “alkuperäiseen” välittyi vahvasti. Viime vuoden tapaan meri metaforana piti sitkeästi pintansa. Sen rinnalle nousivat myös muut juoksevan aineen muodot: useassa runossa havainnoitiin veden olomuotoa ja ihmisruumiin rajoja vedessä.

Vielä luontoakin voimakkaammin esiin nousi tänä vuonna lapsuuden teema. Lapsuutta katsottiin monenlaisista näkökulmista: oma lapsuus ja elämä lapsen kanssa limittyivät toisiinsa. Äitiys, synnyttäminen ja kohtu niin konkreettisena kuin metaforana toistuivat. Elämän suurten kysymysten vastapainoksi ruodittiin arkea, jopa täiden tarkkuudella.

Sateenvarjokäsitteeksi esiraadin huomioille nousi nostalgia. Aikatasot punoutuivat runoissa esiin rohkeina muoto- ja asettelukokeiluina sekä hyvin visuaalisten ja välähdyksenomaisten yksityiskohtien kautta. Myös pastissi on tehnyt paluun. Kaipuu yksinkertaisempiin aikoihin kertoo kenties jotain olennaista ympäristöstämme.

Nimensä mukaisesti Debytoi runoilijana ottaa keskiöönsä runoilijan yksilönä. Viime aikoina on kuitenkin nähty kiinnostavia runollisia avauksia myös erilaisten kollektiivien ja ryhmien toimesta – kilpailun raati jää pohtimaan asiaa.

Päätuomari Veera Kiurujoen kommentit palkituista töistä:

Liinu Yli-Hongisto: Kypsä ja omaääninen, pitkään hiotun tuntuinen kokonaisuus. Näkökulman käyttö viehättää: puhujassa on villiyttä, mutta myös viisautta ja avaruutta. Puhuja havainnoi laajasti, muodostaa kokonaisuuksia ja hahmottaa toisia näkökulmia, mutta pysyy kuitenkin vahvasti omassaan.

Minämuoto ei sido liikaa, teksti tuntuu tavoittavan jotain olennaista perheistä ja ihmisistä niissä. Teksti on ladattu painokkailla havainnoilla ja yksityiskohdilla.

Kieli kuulostaa tuoreelta, mutta silti niin varmalta. Vaikka aihepiiri on tarkkaan rajattu, teksti on monitulkintainen ja houkuttaa lukemaan uudestaan. Teksti laittaa ajattelemaan. Muoto on pelkistetty ja kurinalainen, toimii loistavasti tässä.

Sonja Kaisanlahti: Luontokuvastosta kaivautuu esiin vahva ja kiehtova tarina. Teksti on kielellisesti rikas ja havainnot kiehtovia. Tässä viehättää muun muassa mittakaava: katse pienessä ja lopulta vaaran pörheydessä – vanhassa maisemassa heinäsirkat, pystykorvat, ihmiset ja porot. Ja jotain syntyy siellä.

Luontokuvaus tuntuu vahvalta ja kotoisalta. Teksti kartoittaa kerrostumia, kirjoittaa omia tarinoita ja uusia myyttejä ikiaikaiseen metsänpohjaan. Jännite on läsnä ja tekstissä tapahtuu koko ajan jotain. Aukeaa monille tulkinnoille ja kutsuu lukemaan uudestaan.

Debytantit 2022: Liinu Yli-Hongisto ja Sonja Kaisanlahti

LIINU YLI-HONGISTO

Kurottamisen taidosta (ote)

Minussa on vähän kaikenlaista: eriparisukkia ja päälaelle läikkynyttä tärpättiä, keskiyön neonvaloja ja nutellapurkkiin eksyneet varpaat, sydämen kuume, nenänpainaumia huurtuneessa ikkunalasissa. Iltaisin lapseni hyppii sängyn vieterit rikki, maalaa taivaat sirpaleiksi ja maistaa kaikessa ruostetta. Aamut nukumme hajataittoista unta, raajat takussa, piilossa päivänvalon pimeää, varoituskyltein lävistetyt ihot.

Kaikesta huolimatta katseesi ajaa ylitsemme kuin juna, etuvalot ilmiliekeissä. Piilotan lapsen hiuksiini ja sullon itseäni mikroaaltouuniin jäsen jäseneltä, unohdan mustelmat sohvalle. Ne juoksevat piiloon kuin sokeritoukat taskulamppua. Kaapinovet valuvat auki, kaikki leviää lattialle, tattarijauhot, antiikkikynttilät, syntymäpäiväkortit, sitoutumiskammot, kuukautistahrat, punkkipihdit, mariskoolit, identiteetit, kalustemaalit, kielisuudelmat, hdmi-kaapelit, sähkölaskut, tarve tyhjentää biojäte ennen vieraiden tuloa, banaanit, pöly.

lapsuus, eräs:

jääpeiliä pakenevat purjeveneet

harvaan asuttu,

avonainen tuuli

siilitukkasi pisteli reikiä taivaaseen,

isälläsi ei ollut hanskoja

hapertuvassa aamussa puhalsitte huurretta

sibelius-monumentin

väriseviin

putkiin

III

Sinulla on silmät, ja se riittää. Särkevänpunainen lapseni värähtää hereille ja rääkäisee, kallioluola kiljuu kaikuna takaisin. Istumme kysymysmerkkeinä kahviloissa, juomme lattea huojuttavilla tuoleilla, kosketat olkapäätäni, kuin vahingossa, ja saatan haljeta jo siitä. Leikkaat lapsen soluiksi askartelusaksilla ja istut mikroskoopin ääressä viikkoja. Juoksen lahden ympäri niin monta kertaa, että jalkapohjat kasvavat naavaa. Sinusta katson itseäni kuin peilistä: tässä olen, hauras kuin pienin kirjaimin kirjoitettu lause.

Mutta älkää luulko väärin, kyllä minä luvan annoin. Salaa olen haaveillut röntgenkuvista; saada nyt loikoa leikkuulaudalla ja tulla kuorituksi kerros kerrokselta kuin sipuli. Tietenkin ovat opettajan kivilattiaa nakuttavat korot, vereslihan vaara ja lukollisten päiväkirjojen hiljaisuus, nisistä imetty sovinnaisuuden vaade, jota ei noin vain survota mukulakivikatuun. Mutta sinä hienonnat minut pieneksi silpuksi ja kuullotat kultaisessa öljyssä, sinä olet ensimmäinen joka ei itke. Siksi pelkään, ehkä rakastankin, sattuu kuin valo.

Kauramaidon kepeys kämmenselällä, keskipäivän kotimaiset elokuvat, kielen desinfioiva vaikutus. Hetken aikaa niin kuin perheet: onnellisia tavalla, joka ei poikkea muista. Puet lapseni niittyvillaan, nypit täit tukista ja lämmität äidinmaidonkorviketta liedellä, jolle puurot ovat kiehuneet yli. Pihamaalla peipot syövät roudan ja viheltävät epävireisen kuutamosonaatin kaula auki; käänne tulee aina, risteys tai murtuma.

SONJA KAISANLAHTI

Tuolla lepää jänis niityllä porojen kanssa, vaaleiden vasojen

vapisevat kaulat leimahtavassa tuulessa.

Roosan ja sinen purkavaa jyrähtelyä, tiheäkarvaisina vaarat

pörhöllään kuin pesty koira.

Raskaita mieliä kantava, kumara aallokko, valo joka pysyy pinnalla,

painauma, päälaella sähkö, tuntematon

liitos, ojanreuna kädellä, kierrän sitä

en mukaudu, sillä olen siinä mihin minut laskettiin, mihin ensimmäisen kerran

katsoin ja suukotin. Avonainen kaikuva suu.

Ymmärrän sillan myrskyisiä mustia silmiä, miksi ne kajahtavat lohdulliseen itkuun

tunnustellen kirkastuvat.

Olisin halunnut pitää sen. Kivut kohdussani olivat aidot

läikkyvä maa painoi kylkiä ja veri liimautui huokaukseen,

suolaiset käpälät kielellä.

Miten avuton, karvainen heiverö.

Monta vuotta pitelin sen maahan pudonnutta päätä, märkä suu

tuhisi ja ulvoi välillä haaleaa tulta,

kasteli rintani

tokkuraisena se roikkui solisluista tikkuhampaillaan, ohut

häntä punertavan paljaan mahan alla vavisten.

Levittäytyi iholleni nahkea tuoksu,

surumielinen kutsu. Kuin hengitys olisi liekehtinyt

kieltä jonka tavallaan tunsin, vaikka en muistanut aluksi

olinko nähnyt jonkin ryömivän minua kohti

hiljaa patjalla, valoherkkänä

vai olinko peloissani laskenut sen lehtien sekaan

ja juossut pakoon

sydänäänet sormien välissä.

Arboretum on syksyllä keveämpi.

Käärmekuusi raottaa suutaan, ja livahdan sisään

toivon että näkisit minusta tämän

oksien läpi kuin lyhdyn sisässä, irti mielen utuisesta

ilmavana haihtuvana kuultona

tässä nyt olisin

avoin, sinun maistaa.

Taustalla joen huojuva nauha

sen kauniit ja epäselvät rajat, ehdottomat

että minäkin voin näin selittämättä vähetä ja valjeta.

Tavoita hänet –

sydäntä kohti koiran matkaava huokaus, laskeudu

kasvualustallesi, missä ruumistasi

kauhaisee.

Et muista mitä koit.

Sisällä oli kylmempää kuin ulkona,

kukat ratkoivat ikkunoita, verhojen hahmot

saattelivat kotiin.

Yössä on väri jota pystyn ajattelemaan, saapumisen hetki

viekas / virtaava avara ennen laskua

yksin minä ja kykyni nähdä himmeästi edessä

voiko ketään muuta olla

pimeässä alussa umpikuja, mutta lintuja nukkuu lähellä

ja kun siirrän lehtiä

ne tunnustelevat, moninkertaistuvat.

28. debytanttikisan päätuomarina toimi Veera Kiurujoki. Debytoi runoilijana -voittajia juhlittiin Syvemmälle-numeron (3/2022) julkkariklubilla Runokuu-festivaalin yhteydessä. Debytantit Liinu Yli-Hongisto ja Sonja Kaisanlahti lukivat runojaan tapahtumassa. Teksti on julkaistu alun perin Nuoren Voiman numerossa 3/2022.

Kuva: Liinu Yli-Hongiston kotialbumi.

5.9. klo 14:53 juttuun lisätty debytanttien yhteiskuva.

5.9. klo 15:23 tieto kuvan alkuperästä muutettu.

Debytoi runoilijana -kilpailun voittajat hahmottavat kokonaisuuksia ja kartoittavat kerrostumia

Runot & novellit

Metafora

Leikkaamme todellisuutta puutarhasaksilla

Debytoi runoilijana -kilpailun voitokas viisikko