Sofia Koistinen
viikon runoilija Yassen

Katu kävelee loitoten kohti menneisyyttä - viikon runoilija on Yassen Ghaleb

Runot ja novellit
|
Yassen Ghaleb
|

Runous on minulle olkapää, johon nojata, auttava käsi ja kävelykeppi.

Yassen Ghaleb on vuodesta 2015 Helsingissä asunut irakilainen kirjoittaja. Hän valmistui vuonna 2005 Basran yliopistosta Irakissa. Yassen on kirjoittanut artikkeleita, fiktiota ja runoutta ja häntä kiinnostaa myös draamaan laajentaminen. Hän kuuluu muun muassa Kiila ryhyn, Suomen Peniin, Uudenmaan kirjoittajat ry:hyn, Teksti ry:hyn ja Nuoren Voiman Liittoon. Hän on äskettäin saanut Taiteen edistämiskeskuksesta apurahan esikoisromaanin kirjoittamista varten.

Kirjoittaminen on ääni sisälläni, vaikka se onkin hiljainen ja tuskin kuuluu muille tunnelin päässä. Se saattaa pelastaa minut jonakin päivänä.
 

1. Miksi kirjoitat runoutta?

Kirjoitan runoutta osoittaakseni, että olen yhä elossa – en ainoastaan biologisesti vaan myös moraalisesti. Kirjoitan runoutta lääkitäkseni aistillisesti sitä suurta ihmiskehoa, joka on kaukana orgaanisesta ihmisyydestä. Kirjoitan runoutta puolustaakseni olemassaoloani ihmisenä sitä ympäröiviltä kalvavilta olennoilta. Kirjoitan runoutta kirjoittaakseni uudelleen uuden/vanhan pienoishistorian idän ja lännen yhteydestä ja vähentääkseni rasismin vaikutuksia, jotka sikiävät kuin holtittomat virukset. Kirjoitan runoutta näyttääkseni rasismin typeryyden ja vastuuttomuuden suurempien ja kohtalollisten asioiden edessä. Olemme kaikki samassa veneessä.

2. Mikä voisi olla runouden rooli poikkeusaikoina?

Epäselvyyden ja hämmennyksen aikoina runous on rinnakkaismaailma. Se ei ole eskapismia, vaan toimii tukena ja vahvisteena. Runous on kuin puu, jota tuetaan kasvunsa alkuvaiheessa. Runous on tukipilari. Se on keppi, johon tukeudutaan, kun on vaikea kävellä. Se pelastaa psykologiselta ja jopa fyysiseltä myrkytykseltä. En liioittele. Mielestäni lukiessani esimerkiksi Rumia, erästä itämaista kansainvälistä runoilijaa, tunnen kuinka hänen menneisyydessä kirjoittamansa tekstit soveltuvat edelleen nykypäivän pohdintoihin, sillä hänen aiheensa ja materiaalinsa eivät ole vanhentuneet. Runous on siis minulle olkapää, johon nojata, auttava käsi ja kävelykeppi.

3. Mitä ihminen voi tehdä, kun kaikki on suljettu?

Tiivistetysti, vastaus alkaa ihmisestä itsestään. Lukija löytää kyllä tarpeeksi polkuja kohti haluamaansa. Esimerkiksi suosikkirunoilijaani Rimbaudia lukiessani ymmärrän jatkuvuuden merkityksen. Hänkin ylsi lopulta elämänsä/matkansa loppuun.

Olen itse löytänyt sisältäni polun kirjoittamalla runoja ja tarinoita, vaikka minut on työnnetty syrjään maastani Irakista ja henkeni on uhattuna, koska siellä yritetään estää sananvapautta. Vaikka olen ollut viisi vuotta vailla suuntaa ja identiteettiä, kirjoittaminen on näyttänyt minulle tietä. Se on ääni sisälläni, vaikka se onkin hiljainen ja tuskin kuuluu muille tunnelin päässä. Se saattaa pelastaa minut jonakin päivänä.

 

***

MAMU

2019   Yassen Ghaleb                 

Suom.  Lauri Vanhala

 

Hän seisoo sijalleen juuttuneena.

Sillä aikaa katu kävelee loitoten kohti menneisyyttä.

Koira on kytkemättä ja haukkuu viheriöivässä metsässä,

hämähäkit rakentavat hienoa verkkoa.

He katsoivat valtavia kauppakeskuksia;

kuin valaiden konsortio olisi niellyt ostajia

ja oksentanut ulos muovipusseja,

mutta hän olisi pysynyt paikallaan talvitamineissaan,

pitkävartiset nahkakengät, käsineet ja harmaa päällystakki yllään.

 

Sitten tulee kesä jälleen ja hän oli liian paksusti pukeutunut

kuumaan vuodenaikaan nähden.

Talvi, kesä, talvi, kesä ja niin edelleen…

tuhat aurinkoa ja sata kuunvaihetta hän kulkee,

mutta seisoo yhä juuttuneena jaloistaan ylöspäin niin tiukasti,

ettei tunne koiran virtsaavan kintuilleen.

 

Hän sulkee takin vetoketjun ja jatkaa eteenpäin.

Nostaa ylös toivon pilven,

mutta ei ole taivasta sitä kannattelemaan, ei kyynelten norua.

Hän on sarakkeena vanhassa sillassa

ja tuhannet tapahtumat kulkevat hänen rajojensa läpi.

Aurinko tuo sentään varjon lapselle,

mutta vierasta, ”Mamua” ei toivoteta tervetulleeksi.

Bussit, raitiovaunut, sekä jalat lennättävät hänet

takaisin maahanmuuttovirastoon

odottamaan erottelua… yhä uudestaan.

Hän seisoo koko tylsän päivän kuin kiinteytynyt pyramidi,

neljin kasvoin ja murtunein silmin;

huulin, jotka ovat raskaammat kuin Suuri Hiljaisuus.

 

Samaan aikaan maailmankaikkeudessa Kolumbuksen alus

kiertää kaksi sykliä ja suuntaa ulkoavaruutta kohden.

Tällä kertaa hän seisoi pienessä maassa, josta jotkut sanovat

"Sumia", toiset Finland.

 

Muurahaiset voivat siirtää pilviä, kiviä ja kaupunkeja;

ne kaikki siirretään sillä aikaa kun vieras seisoo

vailla identiteettiä, ilman ääntä ja keinoja vastustaa kohteluaan,

kuten ”Mamu” tekee aamu aamun jälkeen.

 

 

MURTUNUT PÄIVÄ           

2019  Yassen Ghaleb

Suom.  Lauri Vanhala

 

 

Ajan musertumisen, putoavien lehtien

ja syyskuun surumielisyyden keskellä

istun murtuneen päivän rauhassa

tuijottaen maailman kuvajaista järven pohjalla.

 

Kuuntelen sirkkojen siritystä, niiden

jotka eivät aiemmin pitäneet suojaliivejä,

tai syöneet sotilaiden ruokaa.

Kuuntelen miten sirkat hankaavat

nystyisiä jalkojaan siipisuoniaan vasten,

kun panssarivaunujen kolina

pyyhkäisee yli kaupungin.

 

Poliitikot toimivat liikenteenohjaajina

ja täyttivät vallallaan kaupungin;

ohjasivat meitä,

jotka emme tohtineet koskea heihin.

Tunnet heidät... etkö vain?

Kyllä tunnet!

 

Sillä välin heinäsirkat lisäävät kitkaa jaloissaan,

yhä enemmän, hulluuden vallassa.

Niistä lentää kipinä valtavan järven pohjaan,

kuin kiviseen akvaarioon.

Painan pääni nyt akvaarion kaikkiin neljään suuntaan

ja näen unta, kuin murhattu lapsi.