"Lopulta olemme kuitenkin vettä" - Nuoren Voiman viimeinen viikon runoilija on Wilma-Emilia Kuosa
Kuva: Markus Lehtipuu
Wilma-Emilia Kuosa on koulutukseltaan tanssija ja jazztanssiin erikoistunut pedagogi. Hänen esikoisrunoteoksensa Titaanisydämen anatomia (Basam books) ilmestyi tänä keväänä. Hän on esiintynyt Suomen lisäksi Ranskassa ja Beninissä, Länsi-Afrikassa. Hän keikkailee kansainvälisesti tanssijana, laulajana, runoilijana ja koreografina. Hänen mottonsa on "Fear is a liar".
1. Miksi kirjoitat runoutta?
Kirjoitan kaikesta siitä mitä ei mielellään sanottaisi ääneen. Runoni ovat vastalause hiljaisuudelle. Haluan riisua tabuilta keinot ja puhua asioista sellaisena kuin ne ovat – rumina, ryövättyinä, sivuutettuina mutta aina rakkauden arvoisina. Käsittelen hetkiä, joihin ei voi mitenkään valmistautua -sellaisella tavalla, jota ei opita koulussa. Minua kiinnostaa analysoida vaiettuja kohtaloita ja miettiä niiden syy-seuraussuhteita. Mitä tapahtuu, kun kaatuu? Mikä on reitti takaisin jaloilleen? Runojen kirjoittaminen on minulle tapa pohtia ja rekisteröidä ympäröivää maailmaa. Toiset tekevät mindmappejä ja minä teen runoja. Minulla on tapana käsikirjoittaa myös tanssiteokseni runon keinoilla. Tanssi ja runo ovat minulle molemmat rytmiä, joka on elämän alkulähde.
2. Mikä voisi olla runouden rooli poikkeusaikoina?
Toivon, että poikkeusoloissa runot luovat turvallisen ulottuvuuden heikkouden kohtaamiselle ja oman inhimillisyytemme hyväksymiselle. Ylisuorittamiseen kannustava yhteiskuntamme tarvitsee herkkiä pohtijoita, joita runous voi kannatella. Jokainen meistä voi hiljentyä runon ääreen joko kirjoittajana tai lukijana monien muiden mahdollisuuksien loistaessa poissaololollaan. Vaikka maailma on nyt pysähtynyt, meidän mielikuvituksellemme on tilaa enemmän kuin aiemmin ja juuri runo on sille puhdasta ravintoa. Mitä armollisemmin kohtaamme itsemme, sitä enemmän meillä on annettavaa myös ympäristöllemme. Runous tarjoaa tunteillemme turvasataman.
3. Mitä ihminen voi tehdä, kun maailma hiljalleen avautuu?
Hengittää. Hengittää sisään kaiken koetun ja puhaltaa ulos sen osan siitä mitä ei enää kannata kantaa tulevaan. Juosta niin, että hengitys salpautuu ja olla onnellinen adrenaliinipiikistä. Heittäytyä musiikin vietäväksi ja tanssia sydämensä kyllyydestä siitä ilosta, että elämä jatkuu uudenlaisena seikkailuna. Lopuksi kannattaa huutaa runoja katolta, kunnes hengitys virtaa vapaammin.
Wilma-Emilia Kuosan runoja
olen poikittain huutava joutsen
lähtöön levitetyt siivet
solmimattomia siimanpäitä
koukkuja murtuvissa kielekkeissä
tukahduttava vesikasvi
köynnösmäinen hiljaisuus
liian painava syy
olla antamatta anteeksi
nainen joka maansa myy
turvallisuudentunteesta
kyltti ilman merkkiä
merkki ilman
kuivaksi rohtuneet huulet
yskittävät sanat kurkussa
hukkunut lumpeen lehti
kukittamaton prinsessa
seppeleetön Lucia
nukun puukko patkan alla
palvelee illuusiota turvasta
käytän sitä placeboa
jota ei tässä maailmassa
voi enää ostaa
päivät menee
näinkö luonto kostaa
olen vastaamaton viesti
musta on kaikki näppäimet rikki
vatkaamaton kastike
tai voiksi asti vuoltu
se tiliote,
josta menee luottotiedot
naisenkorvike
aamulla olen hämilläni
viimeyön unissani
olin tapailemassa muita
etsimässä parempaa kumppania
pelastamassa kuihtuneita kukkasia
niistä maljakoista
mitkä täytin sun kotona
että niinä viikkoina
kun ei nähdä
muistaisit et muakin
pitää pitää elossa
vaihtaa vedet ja antaa ravintolisiä
et jaksan imeä pitkillä varsilla
voimaa vanhoista muistoista
uusia odotellessa
***
pyöritän vanutan ja vyörytän
sormieni rupista ihoa
eximiasta rullalla
elämän viivat saavuttamattomissa
ryöppään kämmeniä
hieron venytän ja survon
kämmeniäni yhteen
pelosta jäykkänä
jos tekohymyni pettää
pärjään suoritan ja vihlon
läpi tämän puhelun
pahoittelet että heitit puhelimen seinään
edellisellä kerralla
minä en sano siihen mitään
tällä kerralla
hymyilet aika paljon masentuneeksi
olet niin tyytyväinen
kun kaikki huomio keskittyy sinuun
minä haihdun
***
olen sinun haravasi
puhdistan juuresi roskista
kampaan pinoon kaiken
mitä syljet varreltasi
katkenneiden ajatusten oksat
niitän pois harottamasta
harjaan, hion ja kiillotan
pois jokaisen sanan
niin kuin ne olis vaan käpyjä
joilla voi sytytellä takkaa
niin kuin ei niistä jäis jälkiä
kun ne raapii mun korvaa
puhdistan sun pihapiirin
järjestän roskat läjiksi
aloitan niin joka päivän
kerään tiputtamasi roskat
olet itsepäinen mänty
jota ei saa kaataa
koska se on suojeltu
sitä pitää vaan jaksaa
***
lopulta olemme kuitenkin vettä
janoa toistemme huomiosta
sadepisaroita otsalla
hikeä paidan alla
höyryä talvipakkasilla
happea raihnaisissa keuhkoissa
yskä tupakoinninlopettamisesta
eksyneitä ioneita
suremisen pioneereja
jäätä hirveissä riidoissa
kylmiä tikareita
hermostoissa lorisevia tiedostoja
kun tunteista puuttuu järki
rakkaus tulee ulos vihana
valuu pitkin poskia
ja tulee niellyksi
lopulta olemme kuitenkin vettä
pakkautuvia tottelemattomia nesteitä
jotka juoksevat omia aikojaan
eivät ojennu kurista
tai tunnusta hallitusta
harmia harmia harmia
kunnes se on silitelty
tasaiseksi höylätty
niillä teoilla
joita ei opeteta koulussa
juodaan vesimaljat
ehkä ne muuttuu vielä viiniksi
virta pisaroina muistoiksi
keritään toistemme taljat
yhdessä ne muuttuu lämpimiksi
tämä muisto talveksi
antaudutaan putouksen kuohuihin
joka huuhtoo meidät eteenpäin
toisten lampien lähteiksi
poreillen upottaa sukelluksiin
kunnes suomut puskee pintaan
eikä jano enää vaivaa
***
Luita myöten
istutan käteni rintalastallesi tunnustellakseni
mitä sen alla pamppailee
erkanevat kylkiluusi kertovat keuhkojen toiminnasta
niihin ainakin virtaa happea
korvani hipaisee solisluutasi yrittäen kuunnella
mitä hengitystä syvemmältä löytyisi
pujotan käteni selkääsi ja laskeudun nikamiasi pitkin lanteille vetäen itseni tiukemmin
valloittamaan koko ihosi
jalkani liukuvat sääriluillesi
kunnes varpaat alkavat jutella
ne puhuvat niistä asioista joita en uskalla ottaa esiin puhelimessa kun pelkään ettet jaksa kuunnella kun sulla on niin paljon omiakin ongelmia
miten saisin tuon umpinaisen kallosi läpi
että dialogi olisi parempi
kuin tämä listaava monologimies
jonka lähestymistapa on arempi
kuin pitkäaikaisesti tulehtunut haavan puhdistus
kuulosuojainten kanssa ei voi keskustella
eikä sun rinnan alta
kuulu mitään meteliä
ei ääniä
huminaa
pulputusta
taontaa
sykettä
pulssia
