Sofia Koistinen
Wilenius

Meillä on vain yksi juna - viikon runoilija on riihimäkeläinen Aleksi Wilenius

Runot ja novellit
|
Aleksi Wilenius
|

 

Olen Aleksi Wilenius, 19-vuotias lukiolainen ja runoilija Riihimäeltä. Esikoiskokoelmani Tähdet ovat aina yllämme (Annorlunda) julkaistiin 2018. Nukun suosikeilleni rakentamani kirjahyllyn - jossa esimerkiksi Arto Melleri, Risto Rasa ja Jani Nieminen jatkavat eloaan – alla, juon hyvää kahvia, sairastelen, ihailen maailmankaikkeuden yksityiskohtia, pohdin turhan jatkuvasti ja koetan kaiken ohella saada paperille jotakin jotta tuntisin eläväni, jotta eläisin ikuisesti. Vaikkapa sitten siellä jonkun tulevaisuuden nuoren sängyn yllä.

 

1. Miksi kirjoitat runoutta?

Kirjoitan runoutta ilmaistakseni näkemääni, tuntemaani, kokemaani. Lyriikka on keino tutkia ja tulkita maailmaa, itseä. Kirjoittaminen on kutsumukseni. Runous tuntuu omimmalta, ja siinä kiehtoo ennen kaikkea se, miten niin pienessä voi sanoa niin suuria asioita.

 

2. Mikä voisi olla runouden rooli poikkeusaikoina?

Mielestäni runoudesta voisi poikkeusaikana hakea lohdutusta tai iloa. Esimerkiksi Saima Harmajan runouden suosion säilyminen perustunee osaltaan samaistuttaviin teemoihin inhimillisen kärsimyksen edessä. Poikkeustilanteessa synkkyyteen ei ole kuitenkaan hyvä vajota, vaan esimerkiksi kauniit luontorunot muistuttavat elämän hurmaavuudesta. Joka tapauksessa runojen lukemiseen saa keskittyä kunnolla, eikä pään ulkopuolisista tapahtumista muista välittää. Ja voihan sitä itsekin purkaa tuntojaan paperille, jos se helpottaa!

 

3. Mitä ihminen voi tehdä, kun kaikki on suljettu?

On ollut toisaalta mielenkiintoista nähdä ihmisten ajattelua ja käyttäytymistä vallitsevassa tilanteessa. Tuntuu, että yllättävän suurelle osalle ihmisistä on vasta nyt käynyt ilmi oma kuolevaisuus. Kun kaikki on suljettu, on ihmisillä mielestäni mahdollisuus tehdä niitä asioita, joita kiireisessä yhteiskunnassamme ”ei ole aikaa tehdä”. Ajatella; rakastaa; lukea… Elämä tulee jatkumaan, se on varmaa. Nyt on oiva tilaisuus kiepauttaa sitä varten uusi perspektiivi.

 

 

Aleksi Wileniuksen runoja

 

 

Näin rakastat minua:

 

  1. Keitä kuusi minuuttia kiehuvassa substanssissa (yleensä H2O); niin että kuori murtuu, niin että sydänkeltuainen elää lämpöä.
  2. Älä vittu lähde vetään. Olen jo kypsä tähän. Älä vittu lähde vetään. Yksi Jameson, ja olen palanut.
  3. Liha.
  4. Pilko palasiksi vispilällä. Nuole välittäjäaineilla proteiinisynteesi.
  5. Kasvata sienirihmasto ja sammal. Ei homehdu. Uuni kakskaksviis, 15 tuntia.
  6. Murra leipä, kaada viini. Lohen mätiä uudella tuolilla.

 

 

***

 

 

se oli ihana ilta

  aurinko lassosi viimeisiä henkosiaan yllemme

  aprikoosien esterit

levällään keskellä pyökkimetsää

    teki mieli viskata sinua granaattiomenalla

jonka siemenet olisit ahminut

  kurkistimme ikkunasta

    pihalla oksensi hanhi (vai olivatko ne sittenkin joutsenia)

       pappi talutti pientä spanielia

                                                             niinpä 

roikuimme kateushypnoosissa: suossa,

 joka paloi punaisena, joka taas kääntyi violetiksi, soivan siniseksi

joka taas merkitsikin taivaanrantaa, jossa taas aurinko jo laski

 mutta sitä ennen siellä liihotti haikara

  vilkutimme ‒ ehkä hän polveutuisi meidänkin luoksemme

 sanoisin kyllä mutten voi

hiuksillasi lepäsi liljaseppele jonka olin sinulle poiminut

älä unohda minua!

  lienee pakko ottaa esille, apila (nelilehtinen):

”Onni saa minut hymyilemään vain, jos saan jakaa sen sinun kanssasi.”

  silloilla siivekkäillä

kaulassani ka-ka-ka-kalisi

pendelipentagrammi

ϕ = ½(1+√5) ≈ 1,61803398874989484820…

voi kuinka

se oli ihana ilta

 

 

***

 

 

meillä on yksi piskuinen raide vain

 junanmitallinen tiimaa

 

the next stop: Kolari

      aseman ikkuna kasattu

paksuksi uduksi, avaa

   sinä

 

 olet punatiilten

  poukamia polttava peto,

se savuvana

  lehtensä heittänyt kastanja kastellut

sisäpihanikin

      näin on

vain juuri

 

     harmauden hallintoon

sulaa peloissaan pilvet

     hakkaa taskulampulla

reiän, sinut,

enkelin

 

pian

kun pilli vislaa

käsitän jälleen sen

 

   meillä on vain yksi juna,

          aikani

 

 

***

 

 

Sinun

    meidän yksiömme

ylen täynnä tuntemattomia lentäjiä

asutettuja sydämiä

kuinka maailma hakkasi ulkona

kaikkeuden toisella laidalla

ruumiinnesteitään kylmään betoniin                                                       

 

        me, kaadettuina lattialla

otit minut turvaan

    huuliesi väliin

  vierellä

Bambi kipusi Rinkeliin

                     ja katon tähdet:

       keilana ikuisuuteen