Venäjän puhutuin runoilija

Galina Rymbu kirjoitti ikuisesta aiheesta ja päätyi ajankohtaiskeskustelun ytimeen.

Galina Rymbu julkaisi runon ”Vaginani” Facebookissa 28. kesäkuuta 2020. Se sai pikaisesti yli 2000 tykkäystä, 700 kommenttia ja 200 jakoa. Runon julkaiseminen oli Rymbun reaktio kuraattori Julia Tsvetkovan pornografiasyytteeseen ja sitä seuranneeseen oikeudenkäyntiin, jonka tämä oli saanut vaginakuvataidetta julkaisevan Vaginamonologit-sivustonsa johdosta.

Runo on eniten kommentteja saanut venäläinen teksti moneen vuoteen. Eräs klassikko paheksui ”lääketieteellisen” termin käyttöä runoudessa. Tästä nousi myrsky, jossa konservatiivit ja liberaalit röykyttivät toisiaan ankarasti.

Galina Rymbu on runoilija, kääntäjä ja feministi. Hän syntyi vuonna 1990 Omskissa, Siperiassa. Kaupunki muistetaan nyttemmin siitä, että Aleksei Navalnyi lennätettiin sieltä koomassa Berliiniin Charitè-sairaalaan.

Rymbu on asunut Moskovassa ja Pietarissa. Vuonna 2018 hän muutti läntisimmän Ukrainan pääkaupunkiin Lviviin. Hän toimittaa feministisen kirjallisuuden ja teorian nettijulkaisu F-pismoa ja nykyrunouden nettisivustoa Grjozaa.

Rymbua on käännetty 13 kielelle. Häneltä on ilmestynyt neljä kokoelmaa venäjäksi ja käännösvalikoimat englanniksi, hollanniksi, latviaksi, ruotsiksi ja puolaksi. Hän on opettanut Pietarin Uuden elokuvan koulussa ja koonnut feministisen nykykirjallisuuden antologian ”F-letter: New Russian Feminist Poetry” (ISOLARII2020). Hänen julkaisujaan on ilmestynyt muun muassa seuraavissa julkaisuissa: n+1, Edit, The White Review, Berlin Quarterly, Helicopter ja Circulo de Poesia.

Teksti: Hamdam Zakirov

*** 

Galina Rymbu: Vaginani 

Suom. Hamdam Zakirov ja Jukka Mallinen 

 

17. toukokuuta 2013 

tuli poikani ulos vaginasta 

Semanttiset hallusinaatiot -yhtyeen soidessa, 

ja sitten istukka, jota kätilö piteli kuin teurastaja – 

punnitsi kämmenellään. Lääkäri laski pojan rinnoilleni 

(silloin en vielä tiennyt pojan nimeä) 

ja sanoi: poikanne. Ja poika pissasi heti rinnoilleni ja vatsalleni, 

ja maailma muuttui araksi vaginaksi, pojaksi, 

hänen kuumaksi suihkukseen, 

hänen kosteaksi lämpimäksi pääkseen, 

minun tyhjäksi vatsakseni. 

 

Sitten vaginani ommeltiin, 

se muutti muotoaan. Siitä tuli ahdas ja kireä 

vaginavankila, vaginahaava. Minulla oli silloin 

valkoiset kompressiosukat - kokonaan veressä, 

kiinalaisesta kioskista ostettu halpa punainen aamutakki, 

ja siinä kaksi naista, jotka pitelivät kiinni puun latvoista, 

ja eläimiä, jotka pitivät kiinni naisista. 

Ilman pikkuhousuja, ilman tukea, hiukset sekaisin 

kävelin operaation jälkeen sairaalan aurinkoista käytävää 

hakemaan poikaa. Otin hänet ja ajattelin: 

hänen sormensa ovat kuin pikkuiset marmeladitoukat. 

 

Nyt minun vaginani on kolo 

sinun ruskealle eläimellesi, jolla on suuri punainen pää, 

johon välistä voi luiskahtaa voimaantuakseen. 

Se on kuoppa 

herkälle kielellesi, ohuille vahvoille sormillesi, 

jotka ovat kuin kirjoitusneuvoja 

viime vuosisadalta. 

 

Vaginani puristuu kokoon, sen vieressä, vähän ylempänä – 

klitoris turpoaa, 

se näyttää helmiäiseltä ja on kääritty herkkään 

laskostettuun huppuun, jonka välistä voi ottaa pois 

kevyiden kosketusten sokealla valonsäteellä. 

 

Kuten sinä osaat ... varovasti ... 

 

Kun olin 13-vuotias, yritin huvilalla työntää sinne 

kurkun: halusin ymmärtää, mitä on seksi. 

Silloin en vielä tiennyt, että se ei ole vain 

penetraatiota. Katsoin usein klitoristani pienestä 

rikkonaisesta peilistä, jota isä käytti partaa ajaessaan. 

Olin kuivaa puuta, joka roihusi 

päivä päivältä yhä hurjemmin. 

 

Elin koulun kirjamaailmassa, 

missä kaikki nähtiin vain miesten silmin, 

korttelin tappeluja ja portaita täynnä hikisiä 

kundeja mustissa pusakoissa ja rikkinäisissä kengissä. 

Istuin aina kyykyssä, pidin 

kireistä farkusta, jotka painoivat klitorista 

ja häpyhuulia. 

 

Silloin en vielä tiennyt, että vaginani 

kuului kaikille: 

valtiolle, vanhemmille, gynekologeille, 

tuntemattomille miehille, 

ortodoksipapeille, joilla on kasukan alla olkalaput 

ja kasukassa naisten verta, 

työnantajille, FSB:n nilkeille, 

sotilaille, natseille, maahanmuuttoviranomaisille, 

pankeille, "irstasta elämäntapaa" 

arvosteleville konservatiiveille, 

isänmaallisille kulttuurihahmoille, jotka puolustavat 

perinteisiä arvoja nappaillen konjakkia. 

 

Vaginastani tulee kerran kuukaudessa verta 

ja silloin rakkaani menee kauppaan hakemaan siteitä 

(pidän ohuista, kamomillantuoksuisista). 

Joskus veri valuu hyytyminä, jotka näyttävät 

pikku astronauttien pyöreiltä kypäriltä. 

Menkka-avaruuteni pienoiskoossa: kohtu on planeetta, 

komeetat munasarjoja, turvonnut vulva - maitomainen galaksi. 

Joskus veri virtaa kuin vodka 

erikoisen matkamuistopullon kapeasta kaulasta. 

Joskus kuukautisia ei tule. 

 

Pidän seksistä kuukautisten aikana, 

kun koko ruumis on superherkkä. 

Tykkään kun peniksesi on kokonaan veressäni, 

ja tykkään kuvitella, että sinullakin on menkat, 

että suolainen lämmin veri pisaroi 

peniksen pikku reiästä. 

 

Tykkään kun kätesi ovat tahmaiset verestäni, 

kun se kuivuu kynsiisi ja kynsinauhoihisi, 

tykkään tuntea, miten kohtuni sykkii 

vatsassani - kuin toinen sydän, 

miten rintani turpoavat ja kuumenevat, 

kuin sieltä kohta ryöppyäisi maitoa. 

Annan sen juotavaksi sinulle, rakkaani, se valuu kasvoillesi, 

vaaleanpunaisille nänneillesi (melkein kuin tytöllä), 

kastelee rintakarvasi, niskasi, vatsasi, 

jossa - unelmoin - sinä pystyt joskus kantamaan tyttäremme... 

 

Rakastan sitä, miten puhut vaginastani 

sitä, miten puhumme yhdessä siitä, 

silloin kun istut päälleni 

T-paidassani ja vihreissä korvakoruissani, 

jotka lahjoitin sinulle. 

Rakastan sitä, kun läpsäiset kevyesti huuliani. 

Miten hyvä, ettet tee tätä Venäjällä, 

missä Julia Tsvetkovaa ollaan laittamassa häkkiin 

herkkien vaginapiirrosten takia, 

missä ystävättäreni pelkäävät suudella kadulla, 

missä Katja ja minä lojuimme koulun jälkeen 

matolla hänen kotonaan pitkään 

ja koskettelimme toisiamme, muuttuen yhdeksi 

suolaiseksi mereksi ja sitten 

pelkäsimme puhua siitä. 

 

Vaginoitamme ja vulviamme kutsutaan kissimirreiksi 

mutta minulla ei ole kissimirriä, vaan koristeellinen kotihiiri – 

pieni, pörröinen, levoton. 

Kuoleeko se ennenaikaisesti? 

Kuoleeko se häkissä? 

 

Koskettelin hiirtäni kerran luennolla yliopistossa 

koskettelin sitä tyhjässä bussissa, joka ryömi kaupungin halki yössä - tehtailta elementtitaloille, 

hautausmailta kauppakeskuksiin. 

Koskettelin sitä autotallien takana syysaamuna 

ruosteisella putkella istuen, 

koskettelin sitä ambulanssissa, joka vei minut leikkaukseen, 

koskettelin leikkauksen jälkeen, 

kun virtsaputkessa oli katetri, kun virtsaputkesta valui verta, 

koskettelin, kun vatsani oli valtava 

tunkkaisella synnytysosastolla, 

kun pissasin purkkiin klinikalla, 

kun pissasin ja itkin yöllä 

vanhan huvilan puutarhassa, 

joka oli täynnä heinäsirkkoja ja yöperhosia, 

kun pissasin piloillani Irtyšin penkereellä 

suoraan housuihini, kun pissasin lumeen 

tehtaan sisäänkäynnin edessä, 

kun pissasin asuntolassa pojan pottaan, 

kun pissasin oluen jälkeen huvipuistossa, 

kun lähistöllä maleksi poliiseja, 

koskettelin sitä kesäisessä metsässä, 

kun hyönteiset parveilivat ympärilläni, 

kun puut halasivat minua. 

 

Koskettelin sitä leikattuani vahingossa 

häpyhuulia ja klitorista partaterällä, 

riideltyäni ystäväni kanssa, 

ja rikosteknisen lääkärintarkastuksen jälkeen 

käytyäni syöpäklinikalla 

ja jouduttuani pidätetyksi, 

vuokrakämpissä, 

oltuani mielenosoituksessa Bolotnaja-aukiolla, 

ja mielenosoituksessa Mars-kentällä. 

koskettelin lukiessani Nikolai Kuzanskia, 

lukiessani Gastevia, 

Castoriadisia, 

Ernst Blochia, 

Alain Badioun "Etiikkaa", 

Ise Monogataria, 

fysiikan oppikirjaa, 

saksalaisen runouden antologiaa, 

Majakovskia, 

Jakobsonia: 

(nappasin heidät!). 

Koskettelin hiirtäni, kun itkin ja halusin jättää sinut, 

koskettelin, kun itkin ja halusin lasta sinulta, 

kosketin istuessani kasvoillasi, 

ja koskettelin hiirtäni painaessani kasvoni 

sinun tummaan haaroväliisi 

ja kun vain katselin silmiäsi. 

Ja yhtäkaikki en vieläkään tiedä, en aivan ymmärrä sitä, 

hiirulaistani, 

minä pelkään ja ujostelen. 

 

Mutta haluan ajatella sitä poliittisesti, se aloittaa asioita, panee  

vanhojen ideoiden tanssilattian huojahtelemaan, 

antaa uusien aktivistimenetelmien puuttuessa toivon. 

Tehdä vallankumous vaginalla. 

Tehdä vapaus ruumiilla. 

Luulen, ja kuka tietää, ehkä vagina todellakin 

hajottaa tämän valtion, 

ajaa pois laittoman presidentin, 

erottaa hallituksen, 

poistaa armeijan, köyhiltä verot, 

FSB:n - kaikkein ilkeimmän 

väkivalta- ja tukahduttamisorganisaation, 

tekee selvää poliisista, 

konservatismista ja revansismista, 

hajottaa epäoikeudenmukaiset tuomioistuimet, vapauttaa 

poliittiset vangit, 

tekee mahdottomaksi mätänevän venäläisen nationalismin, 

sorrettujen solvaamisen, tehtaillut rikosjutut, 

tuhoaa oligarkian ja patriarkaatin, 

lamauttaa ulkomailla sotivat joukot - 

yhä enemmän: 

vittuun militarismi! 

Vaginani on rakkaus, historia ja politiikka. 

Politiikkani on ruumis, arki, kiihtymys. 

Maailmani on vagina. Minä tuon rauhan, 

mutta joillekin olen vaarallinen vagina, 

taisteluvagina. Tässä minun monologini. 

 

***

Galina Rymbu on joutunut Venäjällä sensuurin kohteeksi. Perinteikäs kirjallinen aikakauslehti Дружба народов (suom. “Kansojen ystävyys”) on kieltänyt mainitsemasta sivuillaan runoa “Vaginani”. Lehti ei suostunut julkaisemaan kahden kriitikon tekstejä,  joissa käsiteltiin vuoden kirjallisuuden yleiskuvaa, koska teksteissä mainittiin tämä runo. Kansojen ystävyyden sensorit argumentoivat, että heitä kiinnostaa ”runous, ei pornografia”. (Teksti: Jukka Mallinen)