Varokaa, feministiset noidat elävät!

Noitaperinteen välityksellä ilmaistu intuitiivinen ja yksilöllinen kokemus tulee kytkeä osaksi feminististä ajattelua. Se on liitettävä kriittisyyteen ja älyllisyyteen. Noitien poliittisuuteen johdattaa Riikka Ala-Hakula esseessään.

Kuvat: Joonas Puuppo

 

 

Lankalauantai on ollut suomalaisessa kansanperinteessä vuoden pahamaineisin päivä, jolloin noidat ovat lentäneet vuorelle sapattia juhlimaan ja irstailemaan saatanan kanssa. Lentokyvyn noidat ovat saaneet voitelemalla itsensä paholaiselta saamallaan rasvalla. Sitten he ovat ottaneet lentämistä varten käyttöönsä minkä tahansa käsillä olevan työkalun, tai jopa vasikan.

Noidan tai trullin luuta ei itsessään ole kulkuväline, kuten rationaalisen tai kapitalistiseen ajattelun näkökulmasta voisi kuvitella. Kyky lentää on noidan ominaisuus ja siihen liitetyt uskomukset ovat elinkeinomagiaa. Luudalla, loukulla, rukilla, kaukalolla, vasikalla, olkilyhteellä ja ties millä noidat sitten liikkuivat aiheuttaen harmia laajalla alueella.

Toivon, että oikeilla tahoilla herää pelko siitä, että noidat ovat lentäneet takaisin nykyfeminismin ytimeen meillä ja maailmalla. Ranskassa välillä Toulouse-Rennes on noussut noitapiirejä alituisesti ja niiden jäsenet ovat jalkautuneet kaduille populisimia ja äärioikeistoa vastustaviin protesteihin. Ranskalainen elokuvaohjaaja ja queer-aktivisti Camille Ducellier julkaisi viime vuonna ”Divinatorisen feminismin manifestin” (2018), jossa pyritään yhdistämään esoteria poliittiseen ja akateemiseen feminismiin.1

Toivon, että oikeilla tahoilla herää pelko siitä, että noidat ovat lentäneet takaisin nykyfeminismin ytimeen meillä ja maailmalla.

Jo vuonna 2011 Italian uutistoimisto raportoi Lyon-Torino -luotijunahankkeen vaiheita käsitellessään, että No TAV -protestiliikkeen noidat ovat kironneet työmaan noitasapatin yhteydessä. Ratahanke vaatii Alppien läpi räjäytettävän tunnelin, joka on alueen ympäristölle erittäin haitallinen ja herättänyt laajaa vastustusta. Uutisointia seuraavana päivänä koko Piemonten alueella sattui maanjäristys, jolloin ekofeministiset noidat ryntäsivät huutamaan työmaata valvoville poliiseille vuoren puhuvan.2

 

Noitia putkahtelee esiin Suomessakin

Suomessakin noidat ovat ilmestyneet ylväinä esiin varjoista – noitapiirejä on perustettu tiettävästi ainakin Helsinkiin ja Jyväskylään –  ja hahmo on suosittu feministisessä taiteessa ja politiikassa. Tuoreena esimerkkinä mainittakoon ruumiillisuutta valokuvissa tutkivan Iiu Susirajan näyttely Kiasmassa.3

 

 

Useat kuvat näyttelyssä sisältävät noidan visuaalisia symboleita – luudan ja mustan hupullisen kaavun. Omakuvassa ”Luuta” (2010) Susiraja pitelee rintojensa avulla luutaa poikittain yläruumiinsa korkeudella. Kuva yhdistää yliluonnollisia kykyjä omaavan ja länsimaissa kohosteisesti ruumiillisuutensa kautta hahmotettavan naissukupuolen edustajan.

Installaatio ”Arjen sankarit” (2013) puolestaan koostuu metallisangoista ja mopeista, joiden päähän on kiinnitetty hiuksia kuvastavia peruukkeja. Lattiaa voi luututa muun muassa ruskealla, blondilla tai punaisella naisen tukalla (sukupuolen tulkinta tässä yhteydessä liittyy kulttuurisiin normeihin, joiden soisin avartuvan kaikille sukupuolille). Installaatio puuttuu siivoojien huonoon palkkaukseen ja näkymättömyyteen – nämä julkisissa tiloissa työskentelevät henkilöt huomataan ainoastaan silloin, kun työstä on jotain valitettavaa. Noidaksi tuomittu valitsisi nykyaikana luudaksi todennäköisesti mopin, jonka jälkeen hän aloittaisi taistelun naisten rakenteellista palkkaepätasa-arvoa vastaan.

Arkkityypissä risteytyy peloton ja yliluonnollisia voimia omaava noita-akka ja vuosisatoja kestäneiden vainojen uhri.

Matriarkaatti-podcastin tekijät räpmuusikot Adikia (Kirsikka Ruohonen) ja Mon-Sala (Nora Horn) puolestaan kuvaavat lyriikoissaan noidan paradoksaalisuutta feministisenä esikuvana. Arkkityypissä risteytyy peloton ja yliluonnollisia voimia omaava noita-akka ja vuosisatoja kestäneiden vainojen uhri. Uusia naisartisteja esiin tuovan Matriarkaatti-klubin idean luojat rappaavat muun muassa: ”Sedät käy iholle / Mut niillä leikkaa kiinni / Faktahan on Matriarkaatti on koskematon / Hei setä: Noidat elää sedät kuollu on” (Adikia: "Koskematon") ja ”Vallankumous toisinaan mielessä / Vallankahva seuraa vaan miehistä / En saa selvää teidän muinaiskielestä / Kun puhuu asioista vaan aiheen vierestä / Noitavainoja ei vieläkään kielletä / Eikä vastalauseita siedetä / Älä tuu selittää että olen hysteerinen / Sillonki kun oon vittu vihanen” (Mon-Sala: "Hattaraa").”

Poliittisessa ja feministisessä Omaa luokkaa -podcastissa, jota luotsaavat Mia Haglund ja Taija Roiha, on käsitelty noitaa nousevana ilmiönä. Noitaa feministisenä hahmona käsittelevä jakso on kuulemma suunnitteilla ja se tulee ulos tänä vuonna.

 

Noidan monikasvoinen identiteetti

Noitien nostattamaan innostukseen on syynsä! Noitavainojen analyysissa kiteytyvät useat keskeiset feminismin teemat, jotka ovat nousseet viime vuosina uudelleen politiikan keskiöön erityisesti äärioikeiston kansainvälisen nousun takia. Noidan avulla voi käsitellä ruumista, seksuaalisuutta, äitiyttä, patriarkaattia ja kapitalismin kehitystä. Tässä yhteydessä ohittamaton on Silvia Federicin nykyklassikko Caliban And The Witch (2004). Se käsittelee noitavainojen roolia prosessissa, jossa siirryttiin feodaaliyhteiskunnasta kapitalismiin.

Queer-kulttuurille noidan hahmo antaa esoteerisen perinteen kautta mahdollisuuden luoda identiteetin laajemmista kategorioista käsin kuin yhteiskunnan tarjoamista rajoittuneista vaihtoehdoista: sukupuoli, seksuaalisuus, etnisyys, luokkaa ja ikä. Ilmastokriisin yhteydessä ekofeministisen noidan arkkityyppi palaa poliittisille kentille entistä vihaisempana valmiina kiroamaan kaivoshankkeet, ikimetsien hakkuut ja hiilidioksiidipäästöistä piittaamattoman liikenne- ja elinkeinopolitiikan. Noidilla on kansanperinteessä ja feodaalikulttuurissa ollut erityinen luontosuhde, koska he ovat parantajina tunteneet terveyteen vaikuttavien kasvien voimat.

Ilmastokriisin yhteydessä ekofeministisen noidan arkkityyppi palaa poliittisille kentille entistä vihaisempana valmiina kiroamaan kaivoshankkeet, ikimetsien hakkuut ja hiilidioksiidipäästöistä piittaamattoman liikenne- ja elinkeinopolitiikan.

Etenkin Pohjanmaalla poltetaan lankalauantaina kirkkaita tulisia kokkoja ja valkeita, jotka nostattavat savua korkealle pilviksi. Savuverho muodostaa elävien ja kuolleiden, metsien kasvojen eläinten, häivähtäviä muotoja. Kokoissa on perinteisesti poltettu romua, tervatynnyreitä ja kipinöivää katajaa – mutta viime vuosikymmeninä öljyä tihkuvia autonrenkaita. Myrkyllisen savuverhon hengitysilmaan luovalla kokolla on ollut näyttävän ulkönäön sijaan tavoitteena katkaista ihmisten luokse pyrkivän noidan lento. Ei liene sattumaa, että tuo noita vaikuttaa nykynäkökulmasta ekofeministiltä, joka yrittää pyrkiä osaksi yhteisöä ja saada huomiota muistuttaakseen, miten elinympäristöön voisi suhtautua herkemmin.

Uskomusten mukaan noidat eli trullit kiersivät pääsiäislauantaina Länsi-Suomen, Pohjanmaan ja Keski-Suomen navetoissa pilaamassa naapureiden karjaonnea keräämällä eläimistä nahanpaloja ja keritsemällä niistä villoja. Ilmiö oli todellinen: Länsi-Suomessa navettoihin tunkeutuneista trulleista ilmestyi lehtijuttuja vielä 1970-luvulla. Lisäksi aiheesta mainitaan vuonna 1976 ilmestyneessä Kustaa Vilkunan Vuotuisessa ajantiedossa.

Toiminnan syyksi tarjottiin Euroopassa myöhäiskeskiajalla alkaneiden noitavainojen asenneilmapiiriä. Aluksi trulleina saatettiin pitää myös miehiä, mutta vähitellen vastuuseen asetettiin yksinelävät, vanhat ja vähämielisinä pidetyt naiset, joiden toiminnan motiiviksi todettiin kateus naapureita kohtaan. Siksi noituutta käsittelevässä kuvastossa toistuvat noitaämmät ja noita-akat. Tämä arkkityyppi on ollut vielä minun lapsuudessani niin voimakas, että pelkäsin maaseudulla asuessani koulumatkan varrella sijaitsevaa omakotitaloa, jonka pihalla oli kaikenlaista romua, ja jota asutti yksin elävä vanha nainen. Näin usein painajaista, jossa tämä nainen lenteli luudalla ympäri seutua pahoissa aikeissa. Unien jälkeen pyöräilin aina täysillä tämän valkoisen talon ohi matkalla kouluun tai sieltä palatessani.

 

 

Huomiotta ilmiön selityksessä on jätetty se, että näille vanhoille naisille ei ollut luonnollista paikkaa yhteisössä ja heidät oli syrjäytetty perinteisistä tehtävistään. Vaadin vanhojen yksinelävien naisten kunnianpalautusta! En halua, että lapset nykyään ajattelevat kuten minä, vaan että noitavainojen historiaa opetetaan heille paremmin.

 

Noitavainot rikkoivat miesten ja naisten solidaarisuuden

Suomalaisessa kansanperinteessä Kyöpelinvuoren (yms. eri nimiä paikkakunnasta riippuen) on ajateltu muodostuvan lasista. Se oli ennen noitavainoja paikka, jonne hyveelliset vanhatpiiat pääsivät. Vuorenseinämä oli niin liukas, että ainoastaan neitsyt pystyi kulkemaan siitä. Noitavainojen myötä Kyöpelinvuoresta tuli juhlien ja paholaisen kanssa irstailun paikka, joka erosi alkuperäisestä uskomuksesta kuin yö päivästä. Noidiksi leimattuihin henkilöihin on usein liittynyt herkkyyttä ja he ovat puolustaneet luonnon, elintapojen ja kokemusmaailmojen moninaisuutta rationaalista, taloudellista ja institutionaalista valtaa vastaan. Tämä on hyvä muistaa, kun lukee paholaismaisia maalailuja heistä.

Noitavainoilla pyrittiin vaikuttamaan kansanperinteen käsitykseen, jossa naisilla oli auktoriteetti terveyttä ja syntyvyyttä koskevissa asioissa.

Caliban And The Witch -teoksessa esitetään, että eurooppalaisten myöhäiskeskiajan noitavainojen syynä ei ollut kristillinen vääräoppisuus vaan hallinnolliset ja taloudelliset tavoitteet. Näihin kuuluivat hierarkkisen katolisen kirkon arvomaailmaa uhkaavien talonpoikaiskapinoiden kitkeminen, joissa vaadittiin säätyjen kumoamista, sukupuolien ja luokkien tasa-arvoa sekä varallisuuden jakoa.

Poliittinen vastarinta haastoi ajan hallinnollista ja taloudellista järjestelmää. Usein kapinoita johtivat parantajina ja kätilöinä toimineet kylien vanhimmat naiset. Noitavainoilla pyrittiin vaikuttamaan kansanperinteen käsitykseen, jossa naisilla oli auktoriteetti terveyttä ja syntyvyyttä koskevissa asioissa. Nämä noidiksi tuomitut, ja yhtäkkiä mielenvikaisina nähdyt naiset (ja toisinaan myös samoja arvoja kannattavat miehet), tuomittiin kuolemaan – ja tämän ansiosta valtiollisten instituutioiden piirissä toimineet lääkärit saivat heidän potilaansa.

Naisten syrjäyttäminen oli myös keino saada syntyvyys valtion hallintaan ja alkaa kontrolloida aborttien tekemistä. Myöhäiskeskiajalla syntyvyys oli hyvin matala ravinnon määrän, laadun ja erilaisten tautien takia, mutta myös sen takia että naiset suorittivat abortteja. Kapinoiden yhteydessä taisteltiin kaikista työvoiman ja syntyvyyden lisäämiseen liittyvistä kysymyksistä: perheestä (tulisiko sen olla yksiavioinen vai moniavioinen tai ydinperhe vai sitä laajempi yksikkö), lastenkasvatuksesta, naisten töistä, miehen ja naisen sukupuolirooleista ja niiden suhteesta yhteisöön. Väkivaltaisten noitavainojen avulla onnistuttiin vakiinnuttamaan naisen historiallisesti ahdas rooli kapitalismissa ennen kaikkea työvoiman uudelleentuottajana, lasten synnyttäjänä ja perheen hoivaajana.

Väkivaltaisten noitavainojen avulla onnistuttiin vakiinnuttamaan naisen historiallisesti ahdas rooli kapitalismissa.

Ennen kaikkea noitavainot onnistuivat rikkomaan naisten ja miesten välisen solidaarisuuden kapitalismiin siirryttäessä. Se oli edellytys tehokkaan ja tuloksellisen vastarinnan kitkemiseksi. Kenties intersektionaalisen feminismin aikakaudella olisi mahdollisuus löytää keinoja yhdistää taloudellisesti huonoon asemaan joutuneiden miesten ja naisten tavoitteet – sen sijaan että nykyistä vastakkainasettelua jatketaan?4

 

Eri feminismien läsnäolot

Ekofeministi Starhawk (Miriam Simos) ottaa esiin feministisen essentialismin, eli ensisijaisesti naisen sukupuolikategorian käsittelyn, kirjoittaessaan noidan hahmoa hyödyntävän Ducellierin suhteesta queer-kulttuuriin ja sukupuolikategorioiden purkamiseen. 5 Hän muistuttaa, että toimiessaan 1970-luvulla aktivistina oli tärkeä identifioitua naiseksi, koska nainen oli Simone de Beauvoirin osoittama toinen sukupuoli. Taistelulla liittyi aikaansa. Starhawk osoittaa kaiken tukensa queer-feministien kamppailulle, jotka kyseenalaistavat sukupuolikategoriat kokonaan ja tutkivat sukupuolien ja seksuaalisuuksien moninaisuutta uusia näköaloja avaavista horisonteista.

He kaikki tunnustavat eri feminismien läsnöolon ja kunnioittavat vuosisatojen ajan toteutetun teoretisoinnin ja aktivismin eteen tehtyä työtä.

Myös Feredici käyttää noitavainojen analyysissa naista essentiaalisena sukupuolikategoriana, mutta hän perustelee valinnan hyvin. Hänelle nainen on yhä relevantti analyysin kategoria, silloin kuin käsitellään historiallisesti luokkaeroa – ja kysymystä siitä, kuka pääsee käsiksi valtaan ja materiaalisiin resursseihin. Ducelliere kiinnittää manifestissaan oman näkemyksensä erityisesti 1980-luvun feminististen liikkeiden maastoon, mutta tuo esiin uusia ja keskeisiä poliittisia näkökulmia. Starhawkin, Feredicin ja Ducellieren asenne herättää arvostusta, sillä he kaikki tunnustavat eri feminismien läsnöolon ja kunnioittavat vuosisatojen teoretisoinnin ja aktivismin eteen tehtyä työtä. Uudet feministiset oivallukset ja tarkennukset syntyvät tämän työn ja aiemman ajattelun pohjalta.

Ducellier tutkii teoksissaan feministisiä noitia nykykulttuurissa. Noidan arkkityyppi kiehtoo häntä ruumiiden, sosiaalisten sukupuolien ja eri feminismien näkökulmasta. Hän identifioi itsensä queer-noidaksi. Elokuvat Sorcières, mes sœurs (2010, ”Noidat, sisareni”) et Reboot ME (2016), la série Salvia (2016) – ja radiodokumentit Le Guide du voyageur astral (2015, ”Opas astraalimatkailuun”) et La Lune noire (2016, ”Musta kuu”) käsittelevät noituutta ja esoteriaa historiallisesta näkökulmasta. Lisäksi ne liittävät siihen 1980-luvun feminististä ajattelua, kuten Monique Wittigin heteronormativiisuuden kritiikin ja kyberfemismin teemat Donna Harawayn hengessä.

Vaikka tiedostamattoman mielen vaikutus on esoterian kautta keskeistä Ducellierin tuotannossa, se ei typistä häntä ajattelemaan tai tuntemaan kliseiden ja vakiintuneiden muotojen kautta – josta freudilaiseen teoriaan pohjaavaa alitajunnan hyödyntämistä usein kritisoidaan. Hän on woke, eli ottaa huomioon valkoisen feminismin rajoitteet; hän on queer, eli kiistää perinteisen sukupuolta, seksuaalisuutta ja perhemallia koskevan ajattelun.

Ducellier ei käytä kirjoittaessaan romantiikalle tyypillisiä lyyrisiä keinoja, vaan paremminkin konkreettisen runouden tekniikoita – materiaalista ja visuaalisuudestaan tietoista kieltä – joka herättää tunteet ja mielikuvituksen aistiemme kautta. Yksi esimerkki tästä on hänen manifestissa käyttämänsä ilmaus hétéropatriarkkkpitalisme, jonka voisi suomentaa esimerkiksi ‘heteropatriarkkkapitalismi’. Termi viittaa samanaikaisesti heteronormatiivisuuden, patriarkaatin ja kapitalismin kritiikkiin. Sen lisäksi että ilmaus on visuaalisesti näyttävä, se on myös äänteellisesti kova, kulmikas ja vaikuttava – jolloin se avaa myös äänirunouden merkitysavaruuden. Ilmausta onkin käytetty mielenosoituksissa iskulauseiden osana.

 

 

Suomensin fragmentteja Ducellieren manifestista tämän artikkelin yhteyteen, jotta myös suomalaiset feministiset queer-noidat ja muut asiasta kiinnostuneet saavat mahdollisimman ajankohtaisesti kurkistuksen ranskalaisessa kulttuurissa tapahtuvaan kehitykseen.

Divinatorisen feminismin manifesti

Divinatorinen feminismi on tie niille, jotka keksivät omat lakinsa ja niille jotka kehittävät herkkyyttään sosiaalisten normien ulkopuolella; samoin kuin niille, jotka toivovat syvästi kaiken järjestyksen räjähdystä.

Divinatorinen feminismi ehdottaa rationalismin erottamista radikaalifeminismistä, josta puuttuu täysin esoteeristen traditioiden huomioon ottaminen; joihin kuuluvat esimerkiksi astrologia, alkemia, seremoniallinen magia ja ennustaminen.

Divinatorinen feminismi on synkretismi. Kuten Monique Wittig kuvaili artikkelissa La Pénsee straight (”Heteroajattelu”) sukupuoliluokkien kumoaminen ja kartesiolaisen ajattelun hajottaminen – täällä ja nyt – on edelleen kiistattoman tehokas näkökulma politiikkaan.

Tässä synkretismissä ammennetaan vapaasti radikaalifeminismistä ja materialistisesta feminismistä. Kyseessä on todellisuus, joka on noussut näkyväksi seksuaalisesti liberaalin feminismin, feministisen pornon ja kyberfeminismin myönteisestä vaikutuksesta, mutta josta ei poissuljeta pakanallista, hengellistä ja esoteerista ulottuvuutta. Tämä esoteerinen pyrkimys, joka eroaa synkretismissään radikaalisti essentiaalisen feminismiin mahdollisesti sulautettavista vaihtelevista periaatteista, on feminiininen juoni sallia hengellisen ja poliittisen yhdistäminen.

– –

Divinatorinen feminismi ehdottaa panseksuaalisuutta yksinkertaiseksi ja ilmeiseksi asenteeksi. Pan johtuu kreikkankielisestä etuliitteestä, joka tarkoittaa ’kaikki’. Panseksualisuus tarkoittaa edellytystä rakastaa puolisoa hänen sosiaaliseen tai biologiseen sukupuoleensa katsomatta.

– –

Koska divinatorinen feminismi kunnioittaa esoterian pääperiaatetta – Kaikkea on kaikessa –, se ei epäröi toisistaan ilmeisen kauas etääntyneiden maailmojen risteyttämistä.

Koska väkijoukkojen varjossa ihmisiä kiehtovat selvänäköisyys, ennustustaito, mesmerismi, chakraterapia, transsendentaali mediaatio, shamanismi, institutionaalinen psykoterapia, antipsykiatria, situationistinen psykomaantiede, sukupuolien sekoittuminen, seksityö, androgynia, transsukupuolisuus, ja kaikenlainen kiistaton irstaus ja lain rikkominen; sanokaamme noidat elävät…

 

Ducellier itse korostaa manifestissaan synkretismiä, jolla hän viittaa uskontojen synkretisimin käsitettä laajentaen hyvin kaukana toisistaan pidettyjen ajatusjärjestelmien, poliittisten periaatteiden ja yliluonnollisten kokemusten yhdistämiseen. Se, että rationaalisen loogisesti etenevän ajattelun rinnalle tarvitaan rihmastomaisia tekstejä, on länsimaisen ajattelun historiassa säännöllisesti esillä oleva teema. Voisiko nämä kaksi ajattelutapaa tuoda toistensa rinnalle ja yhdistää? Voitaisiinko tämä tehdä yhdessä eri sukupuoliin, etnisyyksiin, yhteiskuntaluokkiin ja ikäryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa?

 

Kuka voisi yhdistää järjen ja intuition?

Noidan suosiota nykykulttuurissa selittää se, että hahmo liikkuu samanaikaisesti poliittisen aktivismin, feministisen kritiikin sekä kirjallisuudessa ja taiteessa esiin nousevan selittämättömän ja vaikeasti jaettavan intuitiivisen kokemuksen alueella. Noidan hahmossa yhdistyvät kartesiolainen objektiivisuutta tavoitteleva rationaalisuus ja intuitioon perustuva henkilökohtainen kokemus. Kokemusmaailman intuitiivisen puolien hyväksyminen ja niiden jakaminen on usein huomattavasti vaikeampaa, koska ne ovat yksityisempiä kuin rationaaliseen maailmankuvaan perustuva havainto. On kuitenkin identiteettien ja yhteiskunnan kokonaisuuden kannalta olennaista pystyä ymmärtämään näitä molempia toistensa rinnalla.

Olen opiskellut tarot-korttien symboliikkaa ja peilannut sen avulla itseäni ja maailmaa. Tämä on auttanut minua huomaamaan, että naisen kategoria sosiaalisena sukupuolena ei ole kovinkaan antoisa. Paremminkin se on sekä historiallisesti että kulttuurisesti todella puristava ja rajoittava identiteetti. Tuntuu paljon mielekkäämmältä tarkastella maailmaa feministisenä noitana, jonka identiteetti muuntuu jatkuvasti ja hahmottuu tarot-korttien 78 eri arkkityypin kautta. Yhteiskunnan tarjoamat feminiinisten ja maskuliinisten ominaisuuksien kategoriat ovat riittämättömiä tämän rinnalla.

Käytettävissämme ovat kirjallisuuden ja muiden taiteenlajien kielet!

Vaikka identifioidun noidaksi, rationaalinen ja kriittinen ajattelu ovat keskeisiä työvälineitäni enkä koe tässä mitään ristiriitaa. Väitän, ettei meidän ole pakko rajata itseämme yhteiskunnan asettamien sukupuolen, seksuaalisuuden, etnisyyden jne. kategorioiden kautta ja silti voimme käsitellä identiteettiämme myös sosiaalisesti jaettavien ja ymmärrettävien symbolien avulla. Käytettävissämme ovat kirjallisuuden ja muiden taiteenlajien kielet!

Olen Ducellierin kanssa samaa mieltä siitä, että esoteerinen perinne ja sen yhteydessä ilmaistu intuitiivinen ja yksilöllinen kokemus tulee kytkeä osaksi feminististä ajattelua. Se on liitettävä kriittisen, poliittisen ja älyllisen ajattelun rinnalle – sillä kaikkea on kaikessa!

 

Vaarallista noitasapattia!

 

• 1. Camille Ducellier 2018: ”Manifeste du féminisme divinatoire” teoksessa Le guide pratique du féminisme divinatoire. Paris: Éditions Cambourakis.
• 2. ”Haltijoita, noitia, pyhimyksiä ja druideja Val Clareassa: tarinoita No Tav –liikkeestä” Artikkeli Janne Löppösen italialaista Wu Ming –protestiliikettä käsittelevästä suomennosvalikoimasta (Ei vielä ilmestynyt)
• 3. ”Kuivakka ilo”, Kiasma 15.03.2019–28.07.2019
• 4. Intersektionaalisessa feminismissä ajatellaan, että sukupuolen lisäksi yksilön elämään vaikuttavan muutkin kategorisoinnit, kuten esimerkiksi etninen tausta, yhteiskuntaluokka, ikä ja ulkonäkö. Mihin tahansa sukupuoleen kuuluva voi intersektionaalisuuden näkökulmasta ajaa feministisiä arvoja Vastakkainasettelu pelaa yhteiskunnan kaikkein rikkaimpien pussiin – ja lisää niiden hyvinvointia, joilla sitä jo on yltäkylläisesti.
• 5. Starhawk 2018: ”Féminisme divinatoire: an avant!”, teoksessa Le guide pratique du féminisme divinatoire. Paris: Éditions Cambourakis.