Talo talossa, sisäpuolen sisäpuoli - Petronella O:n nukkekaappi
Nukkekaappi oli pienoismalli naisen maailmasta, kodista. Samalla se ilmensi ”koko tunnettua maailmaa” ja Hollannin asemaa globaalina kauppamahtina. Katja Matikainen kulkee Petronella Oortmanin nukkekaapissa.
Miniatyyri on suuruuden koti.
– Gaston Bachelard
Keväällä 2011 kohtaan Amsterdamissa Petronella Oortmanin.
Rijksmuseum, pyhiinvaelluskohde. Museo on remontissa, mutta auki olevan siiven kokoelma on silti valtava. Loisteliaita maalauksia ja ihmeellisen taidokkaita esineitä, saleja salien perään; rakkaat rembrandtit, Vermeerin Maitotyttö, Jan Steenin hilpeät seurueet, kukat ja hedelmät asetelmissa, Delftin posliini. 1600-luvun Hollanti on runsauden kulttuuri. Joukossa on yksi esine, johon ihastun erityisesti: Petronella Oortmanin, varakkaan kauppiaanrouvan nukkekaappi.
Petronella Oortman teetti nukkekaappinsa 1680-luvulla. Sen ajatellaan kuvaavan hänen omaa kotitaloaan Warmoesstraatilla Amsterdamissa. Nukkekaapissa on kolme kerrosta, ja se seisoo koristeellisten jalkojen päällä. Ulkopuolelta se on koristettu taidokkaasti kilpikonnankuorella ja metalliornamenteilla. Koko laitos on kaksi ja puoli metriä korkea ja museossa sitä tarkastellaan portaiden päästä.
***
Kolmikerroksinen nukketalo, huoneita yhdeksän. Yhdeksän huonetta unelmille. Elämä helposti hallittavana, pienoiskoossa; asukkaista kukaan ei kuole, sairastu tai vanhene; astiat eivät mene rikki, palvelustyttö ei silitä kankaita pilalle, ihmissuhteet määräytyvät sen mukaan miten nuket asetellaan…
***
Petronella Oortmanin nukkekaapissa kaikki huoneet ja esineet ovat täsmälleen mittakaavassa 1:9. Esineet teetettiin parhaista, alkuperäisiä esikuviaan vastaavista materiaaleista. Tekstiilit ovat hienointa silkkiä ja kauniisti kirjailtuja. Posliinisia miniatyyriastioita tilattiin Kiinasta ja Japanista. Eteishallin takana oli pieni puutarha, jossa oli toimiva suihkulähde. Selvää on, että kaikki tämä vei paljon rahaa. Petronella oli kuitenkin varakas leski naidessaan silkkikauppias Johannes Brandtin vuonna 1686. Hänellä oli omaa rahaa – ja selvästi myös näkemystä ja kunnianhimoa. Nukkekaapin saaminen valmiiksi kesti viisitoista vuotta.
Kaikki nuket, lukuun ottamatta yhtä vauvaa, ovat kadonneet.
Tahdon ajatella, että nukkekaappi oli Petronella Oortmanin elämäntyö. Petronellan kuoltua nukkekaappi siirtyi hänen lapsilleen ja myöhemmin se lahjoitettiin valtiolle. Kaikki nuket, lukuun ottamatta yhtä vauvaa, ovat kadonneet. Ehkä jäljelle jääneellä vauvanukella on merkitystä Petronellan saagan kannalta: yksi hänen lapsistaan kuoli pienenä.
***
Lastenhuone. Halusit ympäröidä lapsesi kauneudella: keltaista silkkiä vaaleansinisin röyhelöreunuksin, ikkunaluukkujen sisäpuolelle maalattuja eksoottisia lintuja. Heidän elämänsä alun piti olla pehmeä, valoisa ja sileä, sillä maailma on kova. Olit menettänyt jo yhden lapsesi. Niin ei saisi käydä enää toiste. Nukkekodissasi he eläisivät ikuisesti, olisivat aina turvassa.
***
Petronella tahtoi varmistaa elämäntyönsä säilyvyyden myös siten, että hän teetti nukkekaapistaan maalauksen, muotokuvan. Jacob Appelin maalaus valmistui todennäköisesti vuonna 1710, kuusi vuotta ennen Petronellan kuolemaa. Hänen päämääränsä, luoda ideaalikoti täsmälliseen mittakaavaan oikeista materiaaleista ja vieläpä maalauksen teettäminen koko komeudesta tuntuu nykypäivästä katsoen liioittelulta. Petronella ei kuitenkaan ollut ainoa; moni muukin varakas nainen teetti itselleen upeita nukkekoteja. Niitä kutsuttiin nimellä pronk poppenhuisen. Sana 'pronk' viittaa mahtailuun, komeiluun ja vaurauden näyttämiseen. Siitä varmasti olikin kysymys: nukkekaappien kokoaminen oli naisille sopiva tapa osoittaa vaurautta, statusta ja hyvää makua. Niitä 1600-luvun Hollannissa riitti.
Ilmeisesti nukkekodit olivat muutakin: interaktiivisia näyttämöitä, joiden avulla tytöt ja nuoret naiset saattoivat valmistautua rooliinsa äiteinä ja aviopuolisoina.
Ilmeisesti nukkekodit olivat muutakin: interaktiivisia näyttämöitä, joiden avulla tytöt ja nuoret naiset saattoivat valmistautua rooliinsa äiteinä ja aviopuolisoina. Nukkekotien tilalliset ratkaisut korostivat naisen roolia kodin valtiattarena. Esimerkiksi Petronella Oortmanin nukkekaapissa ei ole lainkaan talon isännän työhuonetta tai vanhempien makuuhuonetta, vaan siinä korostuvat talon emännän hallitsemat tilat.
***
Halli. Meidän täytyy kuvitella tyylikäs ja taatusti puhdas ulko-ovi. Sen yläpuolella on oliivipuusta tehty taidokas kaiverrus, jossa nimikirjaimet BO: Johannes Brandtin ja Petronella Oortmanin avioliiton aakkoset. Tästä astutaan heidän taloonsa, jossa Johanneksen kädenjälki tosin loistaa poissaolollaan. Tämä on naisen talo. Hallin kattoon Petronella tilasi maalauksen, joka esittää naisenhahmoista päivänkoittoa pikku puttojen ympäröimänä: talon emäntä, tämän kaiken mahdollistaja. Perällä olevista ovista oli aikoinaan näkymä pieneen muotopuutarhaan, jonka suihkulähde suihkuttaa oikeaa vettä.
***
Nukkekaappeja on verrattu kunstkamereihin ja kuriositeettikabinetteihin, erilaisia maailman ihmeitä esitteleviin kokoelmiin, joiden kerääminen oli tyypillinen yläluokan miesten harrastus. Miesten kokoelmia (esimerkiksi Rembrandtin ja Rubensin esinekokoelmia) on pidetty yhtenä heidän taiteellisen ja älyllisen identiteettinsä piirteenä, naisten kokoelmia taas yksinomaan vaurauden näyttämisenä. Kuitenkin naiset toimivat esteettisesti ja älyllisesti kunnianhimoisesti niissä puitteissa, joissa se oli heille mahdollista.
Petronella Oortmanin nukkekaappi oli yhtä kuuluisa kuin monien miesten kokoelmat ja sitä tultiin katsomaan ulkomailta saakka.
Tavallaan nukkekaappi on nimenomaan kuriositeettikabinetin naisellinen vastine. Kunstkameran ja kuriositeettikabinetin tavoite oli kuvata koko tunnettua maailmaa – nukkekaappi oli pienoismalli naisen maailmasta, kodista. Samalla se ilmensi ”koko tunnettua maailmaa” ja Hollannin asemaa globaalina kauppamahtina, teetettiinhän tavaroita Aasiassa saakka. Nukkekaappi heijastelee monin tavoin tuon ajan vauraiden kauppiasperheiden elämää Hollannissa, heidän koti-ihannettaan, sukupuoliroolejaan, vaurauttaan, sisustusmakuaan ja maailmanlaajuisia verkostojaan. Petronella Oortmanin nukkekaappi oli yhtä kuuluisa kuin monien miesten kokoelmat ja sitä tultiin katsomaan ulkomailta saakka. Esimerkiksi saksalainen Zacharias Conrad von Uffenbach vieraili Oortman-Brandtien taloudessa Hollannin-matkallaan vuonna 1718. Matkakertomuksessaan von Uffenbach kertoo ihmeellisestä esineestä, jonka pieniä hienouksia talon emäntä esitteli hänelle neljän tunnin ajan. Petronella oli siis aikanaan eräänlainen julkkis.
Nuket tuntuvat nukkekodissa ”esittävän” ihmisiä jollakin kiusallisella tavalla. Huonekalujen ja muiden esineiden kohdalla tämä ei häiritse
En koe nukkejen puuttumista Petronellan nukkekaapista suurena vahinkona. Pikkutyttönä minullakin oli Lundby-nukkekoti, jossa ei ollut yhtään nukkea. Sillä ei ollut merkitystä, sillä tärkeintä olivat huonekalut, sisustaminen ja unelmointi. Nuket tuntuvat nukkekodissa ”esittävän” ihmisiä jollakin kiusallisella tavalla. Huonekalujen ja muiden esineiden kohdalla tämä ei häiritse – siksikö, että pikkuinen tuoli on samalla tavalla tehty kuin isompi esikuvansa, vaikka sen käyttötarkoitus on toinen? Vai koska nukke ei voi ”oikeasti” muistuttaa elävää ihmistä? Nuken asettelu tekemään jotakin on kömpelöä ja hidasta verrattuna nukkekotia asuttaviin mielikuvitusihmisiin. Kun tarkoituksena on todellisen talon ja sen esineiden jäljittely, nuket eivät voi olla samalla tavalla tyydyttäviä kuin pikkutarkasti mittakaavaan tehdyt esineet. Parasta tietenkin on, jos pikkuinen esine toimii kuten esikuvansa; Legolandissa käydessäni parasta oli ehdottomasti legoista rakennettu sulutusjärjestelmä, joka toimi aivan kuin oikea.
Mitä miniatyyri oikeastaan on? Mitä nukkekoti tarkoittaa? Olennaista on tietenkin koko, mittakaavan muutos. Lastenkirjoissa tätä tapahtuu jatkuvasti. Ihmemaassa Liisa muuttaa kokoaan, Nils Holgersson pääsee seikkailuun muututtuaan peukaloiseksi. Tuntuu hauskalta ajatella miniatyyri-ihmisiä, joille nukkekoti olisi oikea talo. On kiehtovaa pohtia, mitkä meidän maailmamme esineet saisivat heidän mittakaavassaan toisen tarkoituksen: Kätkijät-elokuvassa mini-ihmiset pitävät ihmisten postimerkkejä tauluina seinällään ja nuppineuloja miekkoina. Sokeripalasta heille riittää kuukausiksi. Vertailukohtana on aina meidän maailmamme, meidän oma kehomme ja sen mittasuhteet: miniatyyrit ovat ”tuskin peukalonkynnen kokoisia” ja ”mahtuvat kämmenelle”.
Miniatyyria ei ole tarkoitettu arjessa elettäväksi. Nukkekotia sisustetaan ja eletään silmillä ja käsillä. Se ei ympäröi meitä kuten oikea talo. Pääsemme sen sisään vain mielikuvituksessamme. Kuten miniatyyreja pohtinut Susan Stewart kirjoittaa, nukkekoti on sekä turvapaikka että vankila: fantasian, rentoutumisen ja leikin sija ja toisaalta jotakin, joka muistuttaa meitä fyysisistä rajoistamme. On paikkoja ja tiloja, joita emme voi kokea elämällä. En pääse koskaan 1600-luvun Amsterdamiin Petronella Oortmanin vieraaksi.
***
Paras keittiö: Niin kutsuttiin huonetta, jonne parhaat astiat pantiin esille. Kauniin kaapin lasiovien taa asetit kaukaa Kiinasta ja Japanista tilaamasi lautaset ja kupit. Katsomisen ja ihailun idean huone. Esineitä, jotka on tehty silmää varten. Orientti tuli luoksesi, Petronella. Se katseli sinua ikkunaluukkujen kiinalaiseen tapaan maalatuista suojuksista. Katosta roikkui häkki eksoottista papukaijaa varten.
***
Nukkekoti ei ole kuitenkaan samalla tavalla koriste kuin kaunis maljakko tai maalaus seinällä. Ehkäpä nukkekodin ja sen pienoisesineiden olemus tulee lähemmäs matkamuistoa (Eiffel-tornia esittävä avaimenperä? Minikokoiset puukengät Hollannista?) tai rannalta poimittua simpukankuorta (joka on ollut jonkun koti!)? ”Miniatyyrissa merkitykset tiivistyvät ja rikastuvat”, kirjoittaa Gaston Bachelard.
Toden totta, se on sisäkkäinen sisäpuoli, talo talon sisässä, tila suljetun tilan sisässä.
Tärkeässä teoksessaan On Longing Susan Stewart kirjoittaa nukkekodista sisä- ja ulkopuolen jännitteen kautta. Nukkekodin sisäpuoli on aina tärkeämpi kuin ulkopuoli. Toden totta, se on sisäkkäinen sisäpuoli, talo talon sisässä, tila suljetun tilan sisässä. Stewart vertaa nukkekotia sydämen kammioihin tai medaljonkiin, ”within within within”. Nukkekoti on hänelle materialisoitunut salaisuus; ”etsimme nukkekotia nukkekodista”. Olisikin suurenmoista, jos Petronella Oortmanin nukkekodissa olisi miniatyyri nukkekodista!
***
Värikkääseen tapettiin piilotettu salainen ovi vie pieneen kirjastoon. Tiedon lähteille pääsee vain se, joka tietää mistä etsiä. 84 pientä kirjaa, kaupunkimaisemia, muotokuvia, vaakunoita, karttoja. Unelmoinnin tila. Millaisia jokia virtaa siellä, missä hienot posliinikuppisi on tehty, Petronella? Miltä näyttää Bryssel, pitsien kaupunki?
Joku on myöhemmin lisännyt kirjastoon vuoden 1750 Raamatun. Muistutus kalvinistisesta kohtuudesta on läsnä täälläkin. Tämän ylellisyyden keskellä sinun ja muiden varakkaiden kauppiaanrouvien odotettiin muistavan kristilliset hyveet ja puhtaus.
Ehkä salaisia kammioita on enemmänkin?
***
Bachelard kirjoittaa: ”Mitä taitavampi olen luomaan maailmasta miniatyyrin, sitä enemmän teen siitä omani.” Nukkekodin rakentaminen, kuten sisustaminenkin, on tilan omaksi tekemistä. (On kiehtovaa seurata tapoja, joilla ihmiset asettuvat tiloihin ja tekevät niistä omansa, vaikka hetkeksi: autoon astuessaan asettavat penkin oikealle etäisyydelle ratista, kääntävät peilejä, riisuvat hansikkaat; hotellihuoneessa levittävät tavaroita sängylle, vievät hammasharjan kylpyhuoneeseen.) Nukkekodissa voi elää toista elämää toisessa ajassa. Sen huoneet antavat tilaa haaveilulle ja kuvittelulle. Susan Stewart kirjoittaa nukkekodin ”unelmoinnin ajasta”, joka vastustaa muutosta ja eletyn todellisuuden virtaa. Vaikka unelmat kulkevat ajassa eteenpäin ja niissä tapahtuu asioita, aika on myös pysähtynyt, luonut täydellisen valmiin maailman. Nukkekodissa kaikki on hyvin ja hallittavissa.
Ne kuvaavat luokkayhteiskuntaa, taloja, joihin vain harvalla oli varaa: ei kukaan tee nukkekotia maatyöläisen mökistä.
Useimmat nykyaikana rakennetut nukkekodit kuvaavat vaurasta, porvarillista menneisyyttä. Niistä välittyy nostalgia menneisyyteen ja esiteolliseen käsityökulttuuriin. Nukkekoti ei myöskään ole boheemiuden, epäjärjestyksen tai rahvaanomaisuuden valtakuntaa. Ne kuvaavat luokkayhteiskuntaa, taloja, joihin vain harvalla oli varaa: ei kukaan tee nukkekotia maatyöläisen mökistä. Luokkayhteiskuntaan ja yläluokan elämäntyyliin kuului myös palvelusväen pitäminen.
***
Liinavaatehuone. Todellakin, kokonainen tilava huone liinavaatteiden kuivaamiseen, silittämiseen ja mankelointiin. Kodin piti olla puhdas ja tahraton kuin ihmisen sielu. Petronella Oortman, sinunkin talossasi piiat pesivät, pyyhkivät ja kuurasivat taukoamatta.
Liinavaatehuoneen takana palvelijoiden huoneet. Heidän pieni yksityisyytensä: pylväsvuode, tuoli ja yöastia. Heidän pienet unelmansa ja halunsa vuoteen uutimien takana. Ehkä he ihmettelivät emäntänsä intohimoa pienentää kotinsa ja sen esineet nukkekaappiin.
Kukaan ei muista heidän nimiään.
***
Nukkekodin idea on kiehtova, mutta käytännön toteutuksena ne ovat aavistuksen ahdistavia porvarillisen koti-idyllin ihailussan. Niiden agenda on kasvattaa tytöistä kunnon perheenäitejä. Ne tuntuvat kuvaavan tarvetta työntää kaikki ikävä, tyyliin sopimaton ja sotkuinen pois näkyvistä.
Nukkekotien porvarillisen eheyden ja ihanteellisuuden on suorastaan pakko kätkeä sisäänsä jotakin mätää: paheita, perversioita, vaiettuja salaisuuksia. Jokin fantasian taso kutsuu tahraamaan nukkekodin ja tuhoamaan sen. Nukkekoti tulee räjäyttää! Vaurasta ja nuhteetonta kauppiaanrouvan ja perheenäidin elämää elänyt Petronella Oortman on sanalla sanoen tylsä. Hänelle toivoisi jonkin pienen skandaalin, ehkä rakastajan tai jonkin naiselle sopimattoman harrastuksen tai unelman.
Emäntä palvelustytön vuoteessa? Säpäleiksi isketty astiakaappi, häkistään vapauteen lentänyt papukaija...
Nukkekaapeissa haluaisi nähdä murhaa, himoa ja dramatiikkaa, kuten Peter Greenaway näkee Rembrandtin Yövartiossa. Verta hallin lattialla, oksennusta ja kaatuneita viinilaseja salongissa yöllisten bakkanaalien jäljiltä? Emäntä palvelustytön vuoteessa? Säpäleiksi isketty astiakaappi, häkistään vapauteen lentänyt papukaija...
Romaanissaan The Miniaturist (suom. Nukkekaappi, 2016) brittikirjailija Jessie Burton uudelleenkirjoittaa Petronella Oortmanin tarinan. Burton on kirjoittanut Petronellasta nuoren maalaistytön, joka on naitettu Amsterdamiin rikkaalle Johannes Brandtille. Nukkekaapin Nella saa lahjaksi mieheltään, joka ei muuten juuri osoita kiinnostusta vaimoaan kohtaan. Kuten lukuromaanilta sopii odottaa, Brandtin talo kätkee sisäänsä salaisuuksia: kaksi palvelijaa kuiskuttelee keskenään, isännän kylmäkiskoinen sisko kantaa huolta veljensä bisneksistä. Paljastuu hämärää sokerikauppaa, sodomiaa, epäsäätyinen raskaus. Burton ottaa kaiken irti miniatyyrijäljennösten ideasta: salaperäinen nukkemestari lähettää Nellalle pyytämättä ja yllättäen huonekaluja ja nukkeja, jotka kuvaavat ja ennustavat talon asukkaiden kohtaloa. Lienee selvää, että päästäkseen nukkemestarin vallasta ja voidakseen määrätä itse kohtalostaan Nellan on tuhottava nukkekaappi. Nainen tungettuna ahtaisiin tiloihin ja mahdottomiin olosuhteisiin; nukkekodista Ibsenin Norankin oli lähdettävä.
TV-sarjassa Sharp Objects päähenkilön ahdistavassa lapsuudenkodissa on kotitaloa kuvaava nukkekoti. Koti kätkee kammottavan salaisuuden, nukkekotia tarkasti katsomalla salaisuus täsmentyy ja pahentuu.
***
Salonki: seiniin on maalattu linna- ja vuoristomaisemia, kattoon lintuja pilvisellä taivaalla. Täällä juodaan teetä, poltetaan piippua ja pelataan. Petronella, halusitko koskaan maata salongin lattialla, katsella katon lintuja ja seinien vuoria ja haaveilla?
***
Väittäisin, että historialliselle Petronella Oortmanille nukkekaappi taas toimi emansipaation välineenä, ei sen esteenä. Hän tilasi nukkekaapin (romaanin Nella sai sen lahjaksi vastoin tahtoaan) ja teki siitä tarkalleen mieleisensä. Haluamme löytää historiasta naisia, jotka ovat olleet aikanaan epäsovinnaisia tai suorastaan kapinallisia. Miksi ei riitä, että naiset ovat sopeutuneet olosuhteisiin ja menestyneet niissä? Petronella Oortman osoitti kunnianhimoa ja määrätietoisuutta niissä puitteissa, joissa se oli tuohon aikaan naiselle mahdollista.
Sanoin, että Rijksmuseumissa kohtasin Petronella Oortmanin. Petronella on yhtä kuin nukkekaappinsa. Se on hänen henkilökohtainen monumenttinsa, huolella, kunnianhimolla ja häkellyttävällä täsmällisyydellä toteutettu. Hänestä itsestään ei ole säilynyt muotokuvaa. Emme tiedä miltä hän näytti. Hän on todellinen kotirouva; hän on yhtä kuin nukketalonsa.
***
Lepohuone: tässä huoneessa tuore äiti ja hänen vastasyntynyt vauvansa ottivat vieraita vastaan. Takaseinän mahongin keskellä on pylväsvuode, keskellä huonetta vauvan kehto. Posliiniastiasto valkoisella pöytäliinalla. Hopeinen teekannu omalla pikku pöydällään. Mutta seinät, ne on päällystetty tummanpunaisella sametilla. Nojatuolit ovat punaisia, samoin vuoteen verhot ja vuoteen eteen nostettava sermi. Vauvanukke, nukeista ainoa jäljellä oleva, ihmettelee tätä verenpunaista, kohdunkaltaista huonetta. Kohtu, mutta ei äitiä tai lastenhoitajaa... Vai onko tämä nukketalon sydän, sen kaikkein pyhin? Elämän alku, veren lähde?
