Uenon puiston maisemissa
Japanin kielen esteettinen monitulkintaisuus asettaa kääntäjälle haasteita. Miten kuvaa häilyvistä maisemista kirkastetaan ja mistä paholaisen kasvot ilmestyvät hortensioihin?
Olen toisinaan verrannut japanin kieltä maisemaan. Varsinkin kaunokirjallinen teksti tuntuu helposti impressionistiselta maalaukselta: vaikutelma häilyy epämääräisen kutkuttavana sielun silmien edessä, vaikka yksityiskohdista ei saisi otetta. Monitulkintaisuus on yhtä aikaa hämmentävää ja esteettisesti puhuttelevaa. Teksti tarjoilee useita, keskenään ristiriitaisiakin tulkintatapoja, joista kielen natiiviosaajatkaan eivät aina ole yksimielisiä.
Kääntäjälle moinen kudelma on varsin haasteellinen, koska suomeksi (saati sitten indoeurooppalaisilla kielillä) lopputulos ei voi jäädä viehkeästi vellomaan esteettiseen hämyyn. On pakko kirkastaa ääriviivoja, tarkentaa kuvaa. On tiedettävä, kenen näkökulma on kyseessä, onko äänessä kertoja vai henkilöhahmo, onko substantiivi yksikössä vai monikossa. On määritettävä lauseen subjekti ja predikaatti, yhtenäistettävä aikamuodot, kirkastettava hähmäisiä ajan apuverbejä.
Japanin kieli on parhaimmillaan tai pahimmillaan hyvin tulkinnanvaraista. Tämä näkyy usein käännöksissä: aina ei voi sanoa, mikä on oikein, vaan merkitys voi virtailla usean vaihtoehdon välillä. Olen vuosien varrella japaninkielistä kaunokirjallisuutta suomentaessani tehnyt paljon käännösvertailuita etenkin parhaiten hallitsemieni indoeurooppalaisten kielten, englanninnosten, ranskannosten ja saksannosten välillä, ja tehnyt monia hykerryttäviä huomioita.
Yū Mirin Uenon asema -teoksessa (『JR上野駅公園口』JR Ueno-eki kōen guchi, 2014) astuin toisessakin mielessä maisemaan, sillä kodittomana vaeltavan aaveen mietteitä kuvaavassa tekstissä kertoja vaeltelee tokiolaisessa Uenon puistossa. Runollisella kielellä rakennettu teos sisältää ylenpalttisesti miljöökuvausta, joka on edellä kuvatulla tapaa usein varsin vaikeaselkoista monitulkintaisuudessaan.
Olen asunut Tokiossa seitsemästä Japanin vuodestani suurimman osan ja vieraillut Uenon puiston liepeiden lukuisissa museoissa useita kertoja, piipahtaen silloin myös puistossa. Tätä teosta kääntäessäni nökötin kuitenkin koronapandemian jyllätessä Helsingissä enkä päässyt paikan päälle katselemaan paikkoja. Jouduin turvautumaan kääntäjän parhaaseen ystävään eli Googleen ja sen kuva- ja karttapalveluihin yrittäessäni hahmottaa, millaisia kirjailijan perusteellisen pohjatyön taustalla siintävät maisemat todella ovat.
Kun käännökseni oli jo valmis, sain upean tilaisuuden tavata itse kirjailijan Suomessa – kiitos kollegani Mayu Saaritsan – ja Yūn kanssa keskusteltuani käsitin, miten raa’ankin realistinen Uenon asema -romaani kaikista fantasmaattisista piirteistä huolimatta onkaan. Huomasin teoksen englanninkielisessä versiossa useammankin kiintoisan väärinymmärryksen, jotka myös itse kirjailija on minulle vahvistanut. Nostan tässä tekstissä esiin kaksi näistä. Lennähdetään siis haamukertojan mukana takaisin puistoon, missä kodittomat puuhailevat asumustensa liepeillä.
Demonikasvoiset hortensiat ja muita käännöskukkasia
Alkukesästä kukkivat ajisai-hortensiat ovat tyypillisesti valtavia, pallomaisia kukkia. Niiden gakuajisai (額紫陽花) -lajikkeen kukinnossa kukkia on kuitenkin vähemmän, ja ne ympäröivät keskustaa, jossa on tiiviissä ryppäässä paljon pieniä nuppuja. Tähän viittaa japaninkielisen nimen sana gaku (kehys). Teksti kuuluu omassa suomennoksessani seuraavasti.
”Vastaleikattu ruoho tuoksui raikkaalle. Viereisestä mökistä leijaili rāmenin tuoksu, asukas keitteli pikanuudeleita kattilassa. Varpusparvi säikähti jotakin ja kohosi siivilleen hajoten sitten taivaalle kuin setsubun-juhlassa pahan onnen karkottamiseksi nakeltavat pavut. Hortensiat kukkivat. Kukinnon keskiön pienempiä ja tummemman violetteja nuppuja ympäröivät isommat ja vaaleammat kukat kuin kehyksenä.”
Myös ranskannoksessa kukkia on kuvailtu samaan tyyliin: ”Les hortensias en fleur dont les infloraisons déjà ouverts forment un cadre violet clair autour de celles qui sont encore fermées, à la couleur plus sombre.”
Mutta mitä tapahtuukaan englanninnoksessa? ”The hydrangeas were in bloom. The lighter blossom surrounding the smaller, darker center resembled a demon’s face.”
Mikäli mahdollista, luen usein ennen käännöstyön aloittamista teoksen englanninnoksen ylimalkaisesti päästäkseni tarinaan sisään. Pyrin sitten unohtamaan yksityiskohdat, etten alkaisi ottaa siitä vaikutteita, jotka sumentaisivat oman ymmärrykseni tekstistä ja pahimmillaan voisivat johtaa harhaan. Kyseinen kohta kuitenkin painui mieleeni ja herätti pohtimaan erikoista kuvausta, jota en oikein ymmärtänyt. Miten hortensia voi näyttää demonilta?
On hyvin tavallista, että japanilaista tekstiä lukiessa lukee yhden merkin epähuomiossa väärin, jolloin koko lauseen merkitys muuttuu.
Myöhemmin, itse kohtaa suomentaessani, muistin omaperäisen luonnehdinnan, joka ei vastannut omaa käännöstäni ja aloin pohtia, mistä kääntäjä oli löytänyt demonin kasvot. Kuinka ollakaan, lauseessa esiintyvä, kukkarykelmään viittaava merkki katamari 塊 (rykelmä, kasa, möykky, ryhmä, massa, ihmisjoukko jne.) muistuttaa paholaista oni 鬼tarkoittavaa merkkiä.
On hyvin tavallista, että japanilaista tekstiä lukiessa lukee yhden merkin epähuomiossa väärin, jolloin koko lauseen merkitys muuttuu. Tulkittuaan merkin paholaiseksi englannintaja oli löytänyt lauseesta myös kehystä tarkoittavan merkin 額, joka merkitsee myös ihmisen otsaa, mistä hän luullakseni oli keksinyt tulkinnan paholaisen kasvoista. Näkemättä itse kukkaa alkutekstin kuvaus kuulostaa kieltämättä mystiseltä.
Korostettakoon, että olen itse ollut lukuisia kertoja samassa tilanteessa: lukenut jotakin väärin, kääntänyt virheellisellä oletuksella, ja myöhemmin raakakäännöstä lukiessani ihmetellyt, ettei kyseisestä kohdasta ota pirukaan selvää. Mentorini, mestarikääntäjä Kai Nieminen onkin todennut, että jos huomaa omaa käännöstään lukiessaan, että jokin kohta tuntuu käsittämättömältä, on varsin mahdollisesti haksahtanut. Olen ottanut periaatteen, etten jätä tekstiin niin sekavia kohtia, etten itsekään ymmärrä niiden merkitystä. Oli alkuteksti miten kinkkistä hyvänsä, pyrin kirkastamaan sitä tarpeen vaatiessa, mikä toki pahimmillaan johtaa helposti tuntikausien selvitystyöhön…
Gakuajisai-hortensia. Kuva: DLKR/Pixabay
Toinen minua kiehtonut kohta tulee vastaan englanninnoksessa näin: ”They never move, the red strokes that spell the words ”Ueno Zoo” like scratches on an arm, nor do the fingers of the children wearing red, blue, and yellow, arms raised over the fence, on the sign for the children’s amusement park.”
Ranskankielisessäkin versiossa puhutaan ”lapsista”: ”Les caractères rouges comme des égratignures qui forment les mots ”Zoo d’Ueno” sur le panneau de l’entrée sont aussi immobiles que les mains des enfants vêtus de rouge, de bleu et de jeune.”
Vaikka kuinka pähkäilin, en ymmärtänyt, mitä nuo käsi tanassa jähmettyneet hahmot voisivat olla. En ihmettele muiden kääntäjien tulkintaa, sillä japaninkielinen lause oli sangen hämärä, mikäli kyseinen puiston kulmaus ei ole tuttu. Alkutekstissä ”lapsiksi” tulkittu sana on kuitenkin kobito 小人, kääpiö tai tonttu, satuolento siis. En tahtonut saada mitään tolkkua kohdasta ennen kuin otin avukseni löytämäni japaninkieliset blogit, joissa oli kuvia kyseisestä paikasta. Ja mitähän sieltä paljastui…
Uenon eläintarhan porteilla nökötti tonttuja eri värisissä nutuissaan. Ne istuivat jonkinlaisten karkkitankojen latvuksissa, toivottaen kävijät tervetulleiksi kädet koholla.
Oma käännökseni kuuluukin:
”Nimikyltin teksti ”UENON ELÄINTARHA” hohti punaisena kuin naarmu iholla, se oli yhä paikallaan samoin kuin kyltti ”LASTEN HUVIPUISTO”. Entisellään olivat myös piskuisen huvipuiston aidat ja sen portilla kädet pystyssä nököttävät kolme kääpiöpatsasta, punaisessa, sinisessä ja keltaisessa nutussaan.”
Kuvan tonttu ei liity tapaukseen. Kuva: Sơn Bờm / Pexels
Adaptaatioita ja haamukirjoittajia
Olen huomannut veteraanikääntäjienkin tekevän mitä erikoisempia kömmähdyksiä, joten olen takuuvarma, että niitä riittää myös omissa tuotoksissani, vaikka pyrin tekemään mahdollisimman huolellista jälkeä. Loppujen lopuksi kaunokirjallisen käännöksen tärkein arvo lienee sen nautittavuus juuri kaunokirjallisuutena: niin kauan kun lukija ei huomaa mitään, eivät pienet tiplut ole yhtä vaarallisia kuin ne voisivat olla vaikkapa lääketieteellisen tai lakitekstin käännöksessä.
Uenon aseman englanninnos on upeasti kirjoitettu, voittihan teos sillä National Book Award -palkinnonkin. On myös kohtia, joissa oma versioni, englanninnos ja ranskannos ovat kaikki eri linjoilla, mutta kaikkia tulkintoja voi pitää mahdollisina. Tällaisia tapauksia muistan useitakin suomentamastani Takashi Hiraiden Kissavieraasta (『猫の客』Neko no kyaku, 2001). Teoksen alkuteksti pursuaa lyyrisiä ilmauksia, jotka saavat japanilaisetkin herkästi kallistelemaan päätään mietteliäinä.
On myös kohtia, joissa oma versioni, englanninnos ja ranskannos ovat kaikki eri linjoilla, mutta kaikkia tulkintoja voi pitää mahdollisina.
Yleisesti ottaen käsitys kääntämisestä vaikuttaa olevan varsin toisen näköinen englanninkielisessä maailmassa. Mahdollisesti perusteellisella toimitustyöllä voi olla merkittävä vaikutus lopputulokseen, mene tiedä, mutta englanninnokset ottavat toisinaan melkoisia vapauksia suhteessa alkutekstiin. Tekstiä saatetaan sumeilematta saksia lyhyemmäksi ja toisaalta yksinkertaistaa tai suorasukaisestikin muokata vaikeaselkoisia kohtia.
Joskus jo teoksen alkulehdillä mainitaan, että kyse on ”adaptaatiosta” (adaptation), joka on mukautettu yleisön tarpeisiin, poistoja on tehty ja esimerkiksi vaikeaselkoisia kohtia yksinkertaistettu. Villeimpiä esimerkkejä lienee suomentamani Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa -kirjan englanninnos (Hard-Boiled Wonderland and the End of the World), joka on monelta osin aivan eri kirja kuin alkuteksti.
Kuinka ollakaan, pääsin yhteisen tuttavan välityksellä tutustumaan sen isään, Alfred Birnbaumiin Tokiossa. Birnbaum kuvaili minulle olevansa enemmänkin ”haamukirjoittaja” ja kääntäneensä tekstin kutakuinkin tajunnanvirralla. Tämä totta vie näkyy lopputuloksessa, joka toki on mainiota tekstiä, koska Birnbaum on erinomainen kirjoittaja. Seassa on varsin merkillisiäkin muokkauksia. Kun eräs henkilöhahmo muuttaa Suomeen ja siellä paikkaan, missä kerrotaan olevan poroja, on Birnbaum lisännyt maininnan, että uusi asuinpaikka on Turku. Mainitsin Birnbaumille, että suomalaista lukijaa hihityttää ajatus poroista Turussa. Hän hekotteli, että sattuipa sopivasti, sillä kyseinen hahmohan muistuttaa kovasti joulupukkia - Maailmanlopun ja ihmemaan Suomeen muuttanut hahmo on iäkäs mies, joka nauraa hohottelee remakasti.
Omien havaintojeni mukaan ranskannokset ja saksannokset ovat yleisesti ottaen tarkempia ja niin sanotusti uskollisempia alkutekstille. Ranskannoksissa on esimerkiksi paljon japaninkielisiä sanoja ja alaviitteissä selityksiä, jotka joskus tuntuvat ylimääräisiltä. Itsekin olen toki viitteitä käyttänyt, mutta vain silloin kun huomautus tuntuu erittäin perustellulta. Eräs ystäväni, joka kauppaa tokiolaisessa kirja-agentuurissa japanilaisten kirjojen oikeuksia ulkomaille, totesi, että ranskannokset säilyttävät englanninnoksia tarkemmin teosten alkuperäisen lauserytmin ja muita piirteitä, kun englanniksi taas pyritään ennen kaikkea luontevaan ilmaisuun tulokielellä. Kumpikaan ei tietenkään ole oikein tai väärin, kyse on vain erilaisesta käännösfilosofiasta.
Kai Nieminen on verrannut kääntäjää ikkunaan: olennaista on, mitä näkyy läpi. Ajatusta jatkaakseni: niin kauan kuin lukija ei huomaa mitään, pieni kauneusvirhe on kärpäsen lika karmin syrjässä.
Kirjallisuus
Murakami Haruki: Hard-Boiled Wonderland and the End of the World. Kōdansha International 1991. Englanniksi kääntänyt Alfred Birnbaum.
Murakami Haruki: Sekai no owari to haadoru boirudo wandaarando. Shinchōsha 1985.
Yū Miri: Uenon asema. (Ueno-eki kōen guchi, 2014.) Suom. Raisa Porrasmaa. Sammakko 2023.
Yū Miri: Tokyo Ueno Station. Engl. Morgan Giles. Tilted Axis Press 2019.
Yū Miri: Sortie Parc, gare d’Ueno. Ransk. Sophie Refle. Actes Sud 2014.
Raisa Porrasmaa: Mikä on kirjailijan tehtävä? "Tärkeintä on kuunteleminen", vastaa japaninkorealainen Yū Miri. Kulttuuritoimitus.fi, 9.6.2023
Raisa Porrasmaa: "Kääntäjä on ikkuna, jota parhaimmillaan ei huomaa, tärkeää on vain mitä sen läpi näkyy." - Haastattelussa Kai Nieminen. Journal.fi, 1.9.2016.
Hiraide Takashi: Neko no kyaku. Kawade shōbō shinsha 2001.
