Loputtoman levoton ja vino

Seksuaalisuus on seksiä laajempi kenttä. Halut virtaavat välittämättä rajoista, eikä libido tunnusta logiikkaa tai moraalia. Sekä kulttuurissa että politiikassa kiihotus syntyy usein siitä, mitä ei saisi haluta.

Muista mies, mitä isäsi teki siittäessään sinua,

jätä pröystäily.

Platon, uniennäkijä, pani alkuun tämän mielettömyyden:

sanoi sinua kuolemattomaksi, taivassyntyiseksi.

Liejussa sinä synnyit; mitä ylpeilet?

Ihminen koristaa sanoillaan totuuden.

Jos sitä kysyt, synnyit hillittömästä panemisesta

ja pisarasta verta.1

 

Suurin osa ihmisistä saa alkunsa libidosta, kuten kirjoittaa viriilissä runossaan Palladas, kreikkalainen runoilija Aleksandriasta 4. vuosisadalla. Olemme täällä libidon ansiosta.

Latinan libido tarkoittaa halua, erityisesti oikukasta ja himoitsevaa halua. Libido liittyy siihen, mikä houkuttaa ja kiihottaa. Se on ihmislajin syy ja seuraus. Ihmisyksilö syntyy yleensä siitä, että häntä edeltävät ihmiset haluavat toisiaan.

Ihminen on kuitenkin siitä monimutkainen eläin, että hänen libidonsa toimii harvoin suoraviivaisesti. Tai jos toimii, toiset ihmiset ja yhteiskunta asettavat halulle monimutkaisia kiertoreittejä.

Sigmund Freud valitsi termin kuvaamaan psyykkistä haluenergiaa.2 

Libido on energiavaraus, joka liittyy ihmisen seksuaalisiin pyrkimyksiin ja halun kohteisiin. Se on eri asia kuin pyrkimys itsesäilytykseen tai yksilön ”intressi”. Libidolla ei ole mitään tekemistä oman edun, taloudellisen hyödyn tai edes eloonjäämisen kanssa. Se ajaa monia tuhoonsa. Jopa vallakkaimmat yksilöt miljardööreistä presidentteihin ovat kiimansa armoilla, huomauttaa seksityötä tekevä Vex Ashley.3

Tässä kohtaa tekevät virheen ne, jotka yrittävät esimerkiksi biologian tai freudilaisen ajattelun kautta palauttaa ihmisten käytöksen siihen, että pohjimmiltaan kaikki etsisivät yhdyntäkeskeistä seksiä ja yrittäisivät lisääntyä.

Seksuaalisuus on monimielinen kenttä ja halut sotkuisia.

***

Tarkastelun voi aloittaa siitä, että yleisin seksiakti on fantasiointi, siis mielikuvitusseksi, ja sen avulla masturboiminen. Libido on Freudin mukaan ihmisen peruspyrkimys, mutta se voi kiinnittyä seksuaalisten ruumiiden lisäksi mihin tahansa. Libido voi virrata kohti julkkiksia, striimaajia, GIF-animaatioita, mielikuvitusystäviä, naapureita, lemmikkiä, tietokoneita, pankkitiliä, osakkeita, kivennäisvesiä, ämpäreitä, musiikkia, runoja, brändejä, puoluetta, päihteitä…

Siinäkin, mitä Freud kutsuu ”normaalirakkaudeksi”, on hänen mukaansa aina jokin määrä fetisismiä.4 Psykoanalyysin koko pointti on, että ihminen on perverssi eläin (lat. pervertere, ’syöstä turmioon; kääntää nurin; syöstä kumoon’). Ihminen voi toteuttaa seksuaalisuuttaan yhtä hyvin sukuelinten kuin kenkien, sukkien, kukkien, pissan, univormujen, autojen tai kirjojen avulla.

Itse asiassa ”eräs tapa toteuttaa seksuaalisuutta on / sen analysoiminen”, kuten runoilija Lauri Rikala muotoilee. 5 Kenties psykoanalyytikko voi elää omaa seksuaalisuuttaan tarkastelemalla toisten seksuaalisuuksia ja olemalla potilaiden transferentiaalisen fantasian kohteena.

Freudille libido on nimenomaan seksuaalista energiaa, joka ajaa ihmisen kehitystä ja käytöstä, mutta myös fantasioita ja unia.6 Klassinen freudilainen psykoanalyysi tarkastelee, kuinka libido tulee ilmaistuksi, torjutuksi ja muunnelluksi elämän kehitysvaiheissa ja yhteiskunnan kentillä. Tässä ajattelussa libidon tukahduttaminen tai huono kanavoituminen johtaa psyykkisiin ongelmiin. Freud väittää peräti, että ”ahdistuneisuus ylipäänsä aina on suunnastaan suistettua libidoa”.7

Eräs Freudin työn jatkajista, fasismin nousua pikkuporvariston seksuaalisilla turhautumilla selittänyt Wilhelm Reich ajatteli, että trauma on jonkinlainen libidon kovettuma ruumiissa, halun tukos. Psykoanalyyttisen politiikan tehtävänä olisi saada vietit jälleen mielekkääseen liikkeeseen. Se voi tapahtua yhtä hyvin puheterapiassa kuin poliittisessa toiminnassa tai liikunnan avulla.8

Siinä missä Freudille ja Reichille libido oli ensisijaisesti seksuaalinen voima, C. G. Jung laajensi libidon yleiseksi psyykkiseksi energiaksi ja elämänvoimaksi. Freud ei näin laajaa ja epäseksualisoitua tulkintaa koskaan hyväksynyt.9

Kumpi käsite pitäisi nyt valita, Freudin ja Reichin seksuaalinen vai Jungin elämänvoimainen libido?

Valitsen molemmat.

Anti-Oidipuksessa Gilles Deleuze ja Félix Guattari kuvailevat, kuinka

seksuaalisuutta on kaikkialla: tavassa, jolla byrokraatti hyväilee asiakirjojaan, tavassa, jolla tuomari jakaa oikeutta, tavassa, jolla liikemies panee rahan virtaamaan, tavassa, jolla porvaristo panee proletariaattia perseeseen ja niin edelleen. Eikä tässä tarvitse käyttää metaforia sen enempää kuin libidon tarvitsee muuttaa muotoaan. Hitler kiihotti fasisteja. Liput, kansakunnat, armeijat ja pankit kiihottavat ihmisiä.10

Libido on haluenergiaa, joka on luonteeltaan seksuaalista, mutta seksuaalisuudella ei välttämättä ole mitään tekemistä seksiaktien kanssa. Esimerkiksi taide ja politiikka ovat libidinaalisia kenttiä, houkuttelevat teokset ja poliittiset voitot ovat suoraan eroottisia. Libidinaalinen halu on kiihottunutta sitoutumista, joka saa ihmiset liikkeelle. Jokin asia vetää puoleensa vastustamattomasti: ihminen alkaa seurata poliittista liikettä intohimoisesti, taideteos jää mieleen päiviksi tai joku saa valtaa olemalla haluttava tavalla, jota ei voi täysin selittää.

Pelkästä libidosta puhuminen jää helposti yksilökeskeiseksi. Libidinaalisen kentän käsite suuntaa tarkastelun kollektiiviselle tasolle: halun virtaukset läpäisevät ja energisoivat ihmisryhmiä ja instituutioita siinä missä yhden ihmisen käytöstä. Libido ei tunne ehtoja tai tunnusta sektoreiden eroja. Se virtaa välittämättä talouden, taiteen, tieteen tai perheen rajoista.

Libidinaalinen halu on kiihottunutta sitoutumista, joka saa ihmiset liikkeelle.

Lauri Rikala jatkaa:

Ei oma etu vaan oman halu.
Sen että oikea lippu heilahtaa.

Libido, seksiä väreilevä halu, voittaa esimerkiksi totuuden. Katsotaan vaikka äärioikeiston kansainvälistä menestystä tai kulttuurille, ilmastolle ja vähemmistöille tuhoisaa politiikkaa. Joskus äärioikeiston äänestäjät tietävät täysin, mitä heidän politiikastan seuraa, joskus eivät. Sillä ei ole väliä, koska tiedon tasosta huolimatta halu ratkaisee – esimerkiksi halu hakea toimijuutta tuottamalla nöyryytystä ja kipua heikommille.

Sitä paitsi ”väärässä oleminen” voi kiihottaa enemmän kuin ”oikeat faktat”. Tätä on liberaalin mahdotonta myöntää! Mutta ”ihmiset saa vakuuttumaan vain siitä mitä he haluavat”, kuten Ranskan vallankumouksen ajan aforistikko Joseph Joubert kirjoitti.11

Järki on pieni saareke libidon virrassa, itsekin märkä halusta.

Puolueiden edustajien möläytykset paljastavat niiden libidinaalisen pohjavirran. Perussuomalaisten rasistiset heitot ja satuttamisesta syntyvä vahingonilo kertovat siitä, että puolueen äänestäjät todella haluavat tappavaa kärsimyksen politiikkaa. Kokoomusta värähdyttää itsekeskeinen hyvinvointi sekä viha köyhiä ja työttömiä kohtaan. Mikäpä kiihottaisi oikeistopoliitikkoa enemmän kuin valta sanella nöyryytykset, joihin häviäjien on alistuttava.

Demarit ovat perinteisesti eläneet halusta holhota ja päättää toisten puolesta, mikä on terve ja normaali elintapa (palkkatyötä tekevä ydinperhe). Vihreät ovat juuri niin korkeakoulutettuja kaupunkilaiselitistejä kuin miltä vaikuttavat. Heidän halunsa kilpailevat siitä, kuka näyttää hurskaimmalta toisten samanlaisten silmissä.

Keskustalaisia vetää himokristillinen julmuus tuotantoeläimiä mutta myös työntekijöitä ja kaupunkilaisia kohtaan. Kristillisdemokraatteja houkuttelee sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen elämän hankaloittaminen sekä Israelin kansanmurhapolitiikan tukeminen. RKP:n ei tarvitse möläytellä mitään, koska puolueen libido on kiinni ruotsin kielen asemassa, kävi miten kävi.

Tyypillinen vasemmistoliittolainen libido samastuu surkeisiin ja lannistettuihin ihmisiin. Tätä kautta se päätyy kautta kohtelemaan koko maailmaa pappimaisesti säälin kohteena (vasemmistolaisen tunnuslause kuuluu: ”Voi, voi, kun on taas kylmää kyytiä”).

Lacanilaisen Why theory -podcastin juontajat Todd McGowan ja Ryan Engley muotoilevat eräässä jaksossaan, että nykyinen oikeisto nauttii asioiden tuhoamisesta, kun taas vasemmisto nauttii tuhotuksi tulemisesta.12

Oikeiston halu ohjaa yhtäältä vähemmistöjen sadistiseen alistamiseen ja toisaalta spektaakkelimaiseen kuolemaan sodassa ja ympäristökatastrofissa. Vasemmiston halu ohjaa asettumaan häviäjän asemaan ja kääntämään toisenkin posken.

***

Jung-välirikostaan huolimatta Freud itsekin myöhemmässä tuotannossaan laajensi libidon määritelmää puhtaasta seksuaalisuudesta. Kirjassaan Joukkopsykologia ja egoanalyysi Freud määrittelee libidon määrällisenä suureena tarkasteltavaksi ”viettienergiaksi, joka voidaan yleisesti liittää rakkauden alaisuuteen”.13 Hän täsmentää, että ”rakkaus” on lähtökohtaisesti seksuaalista mutta kattaa myös itserakkauden, ystävyyden ja rakkauden esineisiin ja abstraktioihin.

Freudia kyberfeministiseen suuntaan 1970-luvulla kehitellyt Shulamith Firestone antaa tästä esimerkin kirjassaan The Dialectic of Sex kuvaamalla, kuinka tiettyjen ihmisten poikkeuksellisen suurelta vaikuttava toiminta on mahdollista, koska toiset lataavat heihin niin paljon libidinaalista energiaa. Esimerkiksi neroina pidettyjen miestaiteilijoiden teot ovat onnistuneet, koska heitä hoivanneet naiset ovat kohdistaneet heihin rakkautta, jota miehet ovat sitten kanavoineet taiteeseensa (sen lisäksi toki, että pitkälti naisten tekemä hoivatyö on ylipäänsä päästänyt nerot irrottamaan tekemisensä nykyhetkestä). Miestaiteilijoiden tuotannon takana on ollut naisten libidinaalinen tuotanto. Laajemmin sanottuna ”(mies)kulttuuri on loinen, joka elää naisten emotionaalisesta voimasta antamatta sille takaisin”.14

Joukkopsykologisesta näkökulmasta libido on voima, joka kytkee asioita yhteen. Ihmisen psyyke muodostuu libidinaalisista suhteista, jotka ovat pitkälti tiedostumattomia. Psyyken lisäksi libido pitää kasassa ihmisjoukkoja ja instituutioita, kuten kirkkoa ja armeijaa, joissa libidoa kanavoidaan hierarkkisesti. Seurakunnassa libido kiinnittyy pappiin, armeijassa ensin alikersanttiin ja lopulta kenraaliin, joka on Freudin sanoin kuin sotilaiden isä.

Filosofian historia on suuri joukko erilaisten libidojen rationalisointeja. Tuntuu oikeastaan idioottimaiselta tarkastella mitään käsitejärjestelmää ilman, että samalla tarkastelee sitä energisoivaa halua. Ihmisistä tulee tähtiä vain toisten libidon voimalla. Markkinoillakin osakkeet nousevat libidon voimalla ja romahtavat libidon vetäytyessä.

Talous on todellakin libidinaalista, mutta libido toimii jo itsessään talouden tavoin, kuten Freud useaan kertaan korostaa. Libidon perustoimi on halun sijoittaminen tai kiinnittäminen johonkin (psykoanalyysin valtakielillä puhutaan ”libidinaalisista investoinneista”). Libidoa voi säästää, siitä voidaan neuvotella ja sitä voidaan ostaa, myydä ja vaihtaa. Libidinaalinen talous voi mennä konkurssiin: voi tulla lama (masennus) tai halun nousukausi.

Jos libidinaalisesta ekonomiasta tehdään perinteisen taloustieteen mukainen luenta, on vaarana, että ajaudutaan miesasiamiesten teorioihin seksuaalisesta markkina-arvosta. Libido ei kuitenkaan toimi näiden teorioiden mukaisesti.

Nähdäkseni kyse on samasta ongelmasta kuin taloustieteen kohdalla. Valtavirran taloustiede kerta toisensa jälkeen pöyristyy tosimaailman tapahtumista, koska se ei rakenteellisesti kykene käsittelemään työtä ja tuotantoa, eikä se edes halua käsitellä niitä. Vastaavasti libidotalous näyttää mystiseltä, jos sitä tarkastellaan vain valmiiden palikoiden eli tietynlaiseksi (miehiksi ja naisiksi, alfoiksi ja betoiksi jne.) oletettujen ihmisyksilöiden näkökulmasta.

Taloustiedettä paremmin taloutta selittää marxilainen ajattelu, joka kerta toisensa jälkeen kykenee kaivamaan markkinoiden tavarafetisismin alta tuotannon salatun tason. Vastaavasti seksuaalisia markkinateorioita paremmin libidon toimintaa selittää psykoanalyyttinen perinne, joka onnistuu tavoittamaan yksilöiden ja instituutioiden halutuotannon salatun tason.

Libidinaalisen talouden käsite on mielekäs sikälikin, että halu että talous molemmat tarvitsevat raaka-ainetta, polttoainetta, työstämistä, jakelua ja kulutusta. Molemmilla on myös päästönsä. Johannes Ekholm on verrannut autofiktio-trendin tuotantoprosessia fossiiliseen talouteen: kirjoittaja polttaa ihmissuhteensa ja louhii rakkaushistoriansa saadakseen energiaa ja raaka-ainetta tuotantoon, joka sitten saastuttaa ja pilaa muitakin ihmissuhteita sekä taidekenttää laajemmin.15

Ihmisistä tulee tähtiä vain toisten libidon voimalla.

Freudilla libido, niin kuin tiedostumaton yleisesti, ei tunne negaatiota vaan on pelkkää positiivisuutta. Tämä selittää, miksi valkoiset rasistit kiihottuvat mustaihoisista: libido kiinnittyy siihen, mihin huomio on muutenkin kohdistettu, tai oikeastaan toisin päin, eli huomio kohdistuu siihen, mihin libido kiinnittyy – riippumatta siitä, onko huomio myönteistä vai kielteistä. Vastaavasti sukupuolten rajoja väkivaltaisesti vartioivat äärioikeistolaiset ovat erittäin kiinnostuneita trans-pornosta, kuten on voinut havaita esimerkiksi 4chanin ja Ylilaudan kuvafoorumeilta, ja vasemmistolaisia kiihottavat Björn Wahlroosin ja muiden miljonäärien omaisuudet, joista he eivät lakkaa puhumasta.

Libido ei myöskään kiellä mitään aiempaa. Uudet viettivaraukset kasautuvat vanhojen päälle, ja halujen seasta löytyy vanhojen halujen raunioituneita kerrostumia. Libido ei noudata muodollista logiikkaa. Ristiriita ei ole libidolle mikään ongelma, päinvastoin ero, jota ei saisi olla, kiihdyttää libidoa usein entisestään.

Toistan, että libido ei rajoitu siihen, mitä kutsumme seksiksi. Myös aseksuaaleilla on libido, myös erakoilla ja askeetikkomunkeilla on libido. Sikäli kun he ovat kiinnostuneita jostakin ja ylipäänsä suuntautuvat maailmassa, he toimivat libidinaalisesti. Ehkä heidän halunsa kanavoituvat rutiineihin, pyhiin teksteihin tai puutarhanviljelyyn: johonkin se virtaa.

Libidotalouden historian pohjalta voi kysyä, onko halun kupla jo puhjennut. Olemme kenties ohittaneet libidohuipun, arvelee Dominique Pettman kirjassaan Peak Libido.16 Voidaan kiistellä siitä, huipentuiko libido länsimaissa 1970-luvulla e-pillereiden yleistyttyä ja ennen HIV:ta, vai oliko halu huipussaan ehkä 2000-luvun alussa. Kyse on Pettmanin mukaan joka tapauksessa siitä, että halu on alkanut hiipua, harrastetun seksin määrä vähentyä, masennus ja riittämättömyys kasvaa. Pop-kulttuuri kuvaa himoa vähemmän hikisesti ja eroottisesti kuin 50 vuotta sitten. Kyselyjen mukaan seksuaaliset kohtaamiset ja kasvokkainen sosiaalisuus ovat vähentyneet. Ihmiset viettävät enemmän aikaa kodeissaan ja kuplissaan kuin toistensa syleissä. Pyhien tekstienkin libidinaalinen viehätys alkaa olla lässähtänyt.

Tilastollisessa huomiossa ei ole kyse normien asettamisesta, esimerkiksi siitä, että ihmisten pitäisi haluta tai harrastaa seksiä enemmän. Nähdäkseni juuri nykyajan ”terveyttä” ja yhdyntäkertoja korostava seksipuhe laskee haluja, jos jokin. Harva asia kiihottaa vähemmän kuin instituutio, joka rohkaisee kalenteroimaan terveellistä seksiä!

Kenties juuri lattea hyvinvointipuhe selittää sitä, miksi väkivaltainen, suostumuksen rajat ylittävä erotiikka kiinnostaa niin BookTokissa kuin pornosivustoilla. Tarvitsemme lisää ymmärrystä suostumuksesta, kyllä, mutta samalla jatkuva suostumukseen keskittyminen lataa libidinaalisesti esimerkiksi nuorten naisten suosimaa stalkkeritrooppia. Jo Stephenie Meyerin Twilight-kirjat ja niiden pohjalta tehtyjen elokuvien suosio osoittivat, miten kuumalta voi tuntua, kun naista jahtaavat miespuolinen ihmissusi ja vampyyri.17

Mitä enemmän meille puhutaan aktiivisesta toimijuudesta, sitä enemmän meitä kiihottaa alistuminen ja passiiviseksi heittäytyminen. Libido on loputtoman levoton ja vino. Emme tule koskaan olemaan sinut halujemme kanssa.

Halu löytää yleensä sen, mitä se etsii. Jos kohdetta ei ole olemassa, libido luo sen, vähintään fantasiana. Kun Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suuri halun kohde Albertine jättää kertojan, tämä kuvailee, kuinka halu muutti koko hänen metafysiikkansa:

Halu on tavattoman vahva voima, sillä se synnyttää uskoa: olin uskonut ettei Albertine lähtisi koska halusin niin, ja koska halusin niin, uskoin ettei hän ollut kuollut; rupesin lukemaan kirjoja tanssivista pöydistä, aloin uskoa että sielu saattoi olla kuolematon.18

On hirvittävän vaikeaa myöntää, saati edes tiedostaa, mitä haluaa. Vaikka siihen pystyisi, halu ei tottele pysyvästi mitään normeja. Ei varsinkaan normeja, jotka pyrkivät tekemään halusta velvollisuuden.

Eräänä kevätpäivänä joku oli tägännyt Hakaniemenrannassa älypuhelinmainoksen päälle choosing your desire is your superpower. Halun valitseminen olisi tosiaan supervoima, jos tällainen kyky olisi olemassa.

Halut kuitenkin valitsevat meidät. Ne virtaavat lävitsemme ja sabotoivat tietoisia suunnitelmiamme.

SANASTO-EXTRA: SEKSIKKÄÄT LIBIDOKÄSITTEET

Libidosidos. Kiinnittymä tai affektiivinen yhteys, joka muodostuu libidinaalisesta energiasta. Sidos voi olla kestävä tai hetkellinen, rakentava tai tuhoisa. Rakkaus, ihailu, fanitus, riippuvuussuhde, narsistinen kiinnike, poliittinen samastuminen. Libidosidokset muodostavat verkostoja, joissa halu virtaa.

Libidovaade. Tiedostettu tai tiedostumaton vaatimus tulla rakastetuksi, huomioiduksi, halutuksi. Somepostauksesta piilevä kaipuu, kirjoittamisen motiivina toimiva halu tulla nähdyksi, lapsen huuto vanhemmalle, poliittinen vaatimus tulla otetuksi tosissaan.

Libidinaalinen rakenne. Sosiaalinen järjestys, joka organisoi libidon virtoja. Sotilaan rakkaus kenraaliin, seurakuntalaisen suhde pappiin, julkkiksiin kohdistuva ihailu. Ylläpitävät valtaa halun avulla: johtajaa ei totella pelosta, vaan rakkaudesta.

Libidoansa. Vangitsee haluenergiaa, tuottaa hetkellistä tyydytystä mutta estää libidon virtaamista muualle. Pakottaa toistamaan. Porno, shoppailu, uhkapelit, sijoittaminen, päihteet, netissä kiistely, digitaaliset pelit, jatkuva masturbaatio. Kapitalismi rakentuu libidoansoille.

Vastalibido. Halut, jotka kieltäytyvät vallitsevasta libidinaalisesta logiikasta. Aktiivista kieltäytymistä ja uudelleensuuntautumista, esimerkiksi yksilökilpailusta kohti jakamista.

Antilibido. Halun puuttuminen tai lamaantuminen; tila, jossa libido ei virtaa tai toimii kuihtuneesti. Masennus, burnout, anhedonia, turtumus, pitkäaikainen yksinäisyys. Voi olla seurausta libidinaalisesta ylityöstä, kun halut on kulutettu loppuun.

Toisen paha libido. Haluenergia, joka koetaan uhkaavana, sopimattomana tai tuhoisana, erityisesti silloin, kun se kohdistuu sopimattomaan kohteeseen tai ylittää suostumuksen rajat. Rasisteja kiihottava ajatus maahanmuuttajien haluista, inhoa herättävä fetisismi, intohimo alistumiseen. Voi olla myös pelkkä projektio.

Libidinaalinen sommitelma. Kokonaisuus, jossa sidokset, vaateet, rakenteet, ansat, vastalibidot ja antilibidot muodostavat järjestelmän. Parisuhde, ystäväpiiri, työyhteisö, puolue, teos tai taideteos, joka kanavoi monia erilaisia haluja. Hyvin toimiva libidinaalinen sommitelma mahdollistaa virtaamisen ilman tukoksia tai ansamaisia silmukoita.

De- ja relibidinalisaatio. Ilmiö tai kenttä latautuu tai tyhjenee libidinaalisesti. Kohde alkaa kyllästyttää tai päinvastoin vetää puoleensa. Helsingin keskusta on delibidinaalinen alue, toisin kuin Kontula. Politiikka on relibidinalisoitunut äärioikeistolaisen populismin ansiosta, ja queer-muotikulttuurit pystyvät relibidinalisoimaan lähes minkä tahansa estetiikan.

 

Essee on julkaistu kesäkuussa ilmestyneessä Seksi-numerossa (2/25). Jos kaipaat syvällisempää ajattelua elämääsi, tilaa Nuori Voima.

Kuvat: Otso Venho.

 

• 1. Suomentanut Pentti Saarikoski, teoksessa Antiikin runoutta ja draamaa, toim. H. K. Riikonen, Otava 2002, s. 211.
• 2. Sigmund Freud: Johdatus psykoanalyysiin, suom. Erkki Puranen, Gummerus 1969, XXVI luento, s. 362: "Niitä energiavarauksia, joita minä suuntaa seksuaalisten pyrkimystensä kohteisiin, me nimitimme libidoksi, kaikkia muita varauksia, jotka ovat lähtöisin itsesäilytysvieteistä, sanomme intresseiksi.” (Suomennosta muutettu.) Ks. myös Freud: Seksuaaliteoria, suom. Erkki Puranen, Gummerus 1971, s. 61: “Biologia lähtee siitä tosiseikasta, että niin ihmisillä kuin eläimillä on sukupuolisia tarpeita, ja olettaa niiden selitykseksi erityisen 'sukuvietin'. Mallina on silloin ravinnontarve, nälkä. 'Nälkää' vastaava sana saksan puhekielestä puuttuu; tieteen kielessä käytetään sitä tarkoittaen käsitettä libido."
• 3. Acid Horizon -podcast, jakso “Bataille, Eroticism, and the Future of Porn with Vex Ashley”, 10.3.2025.
• 4. Freud: Seksuaaliteoria, s. 75.
• 5. Lauri Rikala: Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti, Poesia 2018, s. 59.
• 6. Onko Freudin ajattelussa kyse ”ihmisestä” vaiko pelkästään ”miehestä”? Freudia on aina arvosteltu mieskeskeisestä lähestymisestä seksuaalisuuteen. Freud esitti kritiikin itseään kohtaan jo vuonna 1905. Ks. Seksuaaliteoria, s. 73: ”Koko ilmiö tarjoutuu lähinnä miehen sukupuolielämässä tutkittavaksi, sillä vain tämä on ollut selvitettävissä. Kulttuurin rajallisuus ja naisen oma sovinnainen vaateliaisuus ja vilpillisyys ovat estäneet ulottamasta tutkimusta hänen sukupuolielämäänsä, joka on yhä tiheän pimeän peitossa.” Minkälainen käsitys libidosta muodostuu, jos luetaan Freudin sijaan Hélène Cixousia tai Poesian julkaisemaa Lysis-vihkoa?
• 7. Varhainen artikkeli ”Sukupuolisuus (Sexualität) neuroosien syytekijänä” löytyy kokoelmasta Seksuaaliteoria, viitattu kohta s. 25. Toisaalta Freud kiistää ankarasti, että psykoanalyysi olisi panseksuaalista. Ks. Freudin tietosanakirjaan kirjoittama Psykoanalyysi-hakusana kokoelmassa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä 1, suom. Markus Lång, Books on Demand 2022, s. 77: ”Psykoanalyysi ei ole koskaan yrittänytkään selittää ’kaikkea’, eikä edes neurooseja ole johdettu yksinomaan sukupuolisuudesta vaan sukupuolisten pyrkimysten ja egon pyrkimysten ristiriidasta.” Neuroosin syynä on siis Freudin mukaan libidon tukkeutuminen ja ajautuminen konfliktiin, ei seksuaalisuus sinänsä.
• 8. Wilhelm Reich: Fasismin massapsykologia, suom. Erkki Puranen, avustajina Riitta Heikkilä ja Merja Tilanterä, Otava 1982.
• 9. Itse asiassa myös edellä viitatun Rikalan libidokäsitystä voisi luonnehtia jungilaiseksi: ”Ei ole seksuaalisuutta. Se on itse elämä joka tunkee läpi.” (Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti, s. 42.)
• 10. Gilles Deleuze & Félix Guattari: Anti-Oidipus, suom. Tapani Kilpeläinen, Tutkijaliitto 2010, s. 331-332.
• 11. Joseph Joubert: Mitä ajattelen, suom. Martti Anhava, Otava 2007, s.134.
• 12. Why Theory, jakso "Enjoyment Right & Left", 26.11.2022.
• 13. Sigmund Freud: Joukkopsykologia ja egoanalyysi, suom. Markus Lång, Moreeni 2010, s. 45.
• 14. Shulamith Firestone: The Dialectic of Sex, Macmillan 2003, 6. luku ”Love”.
• 15. Ekholm esitti vertauksen yksityisessä keskustelussa 2019.
• 16. Dominic Pettman: Peak Libido, Polity Press 2021.
• 17. Twilightista ja eroottisen halun monimutkaisuudesta ks. Contrapointsin analyysi YouTube-videossa Twilight (2024).
• 18. Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 9. Pakenija, suomentanut Inkeri Tuomikoski, Otava 2003, s. 104.